Jumalan ”mutta”

”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, Hän pelasti meidät, ei meidän hurskautemme tähden, vaan pelkästä armosta….” (Tiit. 3: 4-5)

Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa on synkkä kuvaus meistä ihmisistä: me olemme Jumalalle selkämme kääntäneitä emmekä pysty itseämme auttamaan. Sitten tulee esiin Jumalan ”mutta”. Hän yksin – pelkästä rakkaudestaan – kääntää meidän kohtalomme, pelastaa meidät, puhdistaa verellään kaikista synneistämme ja vielä antaa Pyhän Henkensä asumaan sisällemme.

Painetaan mieleemme asetelma, koska se säilyy samana koko kristillisen elämämme. Jumala hyvyys ja rakkaus on niin syvää ja suurta, että se pystyy tavoittamaan ja pelastamaan suurimmankin syntisen ja tuomaan tämän vihollisuudesta lapsen asemaan. Missä tässä oli ihmisen osuus? Tekikö Jumala näin yhteistyössä ihmisen kanssa tai pelastaako Hän ihmisiä nähdessään heissä hyviä tekoja tai orastavaa parannusta? Ei, vaan ”ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.” Mitä ihmeelliset sanat ja miten ihmeellinen evankeliumin oppi! Ei ihme, että monet vääristelevät tätä ja kääntelevät sanoja.

Jumalan pelastava työn tarkoitus on tämä: ”… saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme” (Tiit. 3: 7). Tämä on pelastuksen päämäärä. Nykyaikana on vaarana siirtää pelastuksen päämäärä tähän elämään, jolloin Jumalan ”pitää” tässä elämässä antaa kaikki se hyvä, jota toivomme. Mutta pelastus valmistelee meitä siihen hetkeen, kun siirrymme täältä seuraavaan ulottuvuuteen. Se on meidän tähtäyspisteemme. Että uskomme saisi vaihtua näkemiseen ja saisimme olla Jeesuksen kanssa ikuisuuden. Jumala on kyllä antanut Henkensä, mutta tästä lahjasta käytetään nimeä ”sinetti” tai ”esikoislahja”. Täysi perintö siis vielä odottaa. Vaikka Taivaan valtakunnan voimat jo vaikuttavat, ne tulevat olemaan täysimääräisiä vasta taivaassa. Tässä ajassa vielä itketään ja taivaassa kuivataan lopullisesti kaikki kyyneleet.

Niin ja sitten se Jumalan ”mutta”. Se on erikoinen läpi Raamatun esiintyvä totuus. Se tarkoittaa sitä, että keskelle inhimillisti hätää ja toivottomuutta Jumala nostaa sormensa ja sanoo: ”Mutta minä autan! Minä nostan tuon ihmisen, minä pelastan, vapautan ja tyynnytän myrskyn!” Tämä ”mutta” on siitä erikoinen, että se tulee esiin silloin, kun ihmisen mahdollisuudet ovat menneet. Se osoittaa Jumalan kirkkauden ja rakkauden ja tuo kunnian yksin Hänelle.

Lopuksi sana hädässä oleville kristityille. Tuo mainitsemani Jumalan ”mutta” on juuri sinua varten. Hän rakastaa sinua ja pelkän armonsa takia haluaa jakaa sinulle tänäänkin Elämäänsä. Voit ajatella, ettet ansaitse Jumalan apua tai armoa ja olet oikeassa – ei meistä kukaan ansaitse. Mutta Hänellä on ”muttansa” – sinua varten!

jumalanmutta_DSC06141

Armo kasvattaa meitä

”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa…” (Tiit. 2: 11,12).

Saatana pelkää Jumalan evankeliumia, sillä se on todellinen Jumalan voima, joka kykenee täydellisesti pelastamaan ihmisen syntiensä ja Jumalan tuomion alta ja tekee tämän vanhurskaaksi ja Jumalan lapseksi.  Sen tähden Saatana yrittää vääristellä Jumalan pelastavaa armoa yhteen jos toiseenkin suuntaan. Onkin olemassa armoa, joka melkein riittää pelastukseen ja armoa, joka kehottaa kristittyjä suosimaan rauhassa syntejään.

Raamattu ei opeta, että armo olisi kuin hyväksyvä kumileimasin meidän itsekkyydellemme ja himoillemme. Sen sijaan se julistaa syntiselle vapautusta Jumalan tuomiosta ja avaa taivaan portit Jumalasta kaukana olevalle ihmiselle.

Lainaamassani raamatunkohdassa Paavali opettaa, että armo tekee kaksi asiaa. Se ensinnäkin pelastaa täysin ja vuorenvarmasti jokaisen, joka siihen turvaa. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana, on Jumalan lapsi. Ja Jumala pitää perheväestään huolta.  Toisekseen Jumalan armo alkaa kasvattamaan ihmistä Jumalan perheväen tavoille. Kristityllä on siis varma pelastuksen perustus huolimatta siitä, miten hän onnistuu elämään kristittynä. Pelastus ei perustu ihmisen pyhitykseen vaan yksin Jumalan armoon. Mutta tämä armo on samalla voima, joka alkaa vaikuttamaan kristityn sisällä niin sanottua elämänvanhurskautta eli pyhitystä.

Jumalan armo ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan koko voimallaan meissä, jos siihen laitetaan ehtoja. Jos pelkäämme armon vievän meitä ja kuulijoitamme välinpitämättömyyteen ja syntien suosimiseen, alamme varmistella evankeliumia laittamalla siihen erilaisia ”muttia”. Tällainen opetus saa sisällön: ”Jumalan armo riittää, mutta sinun…” tai ”Jumala antaa kaikki syntisi anteeksi, jos sinä…” Ja edelleen: ”Jeesus rakastaa sinua, kun sinä…” Voi käydä niin, että koko huomio kiinnittyy silloin pilkun jälkeiseen ihmisen osuuteen. Armo on tällöin hyvä uutinen, mutta aina askeleen liian kaukana. Armon sijasta aletaan korostaa parannuksentekoa, synnin hylkäämistä, pyhitystä, ratkaisua, oikeaa tahtomista – lista olisi loputon. Tällainen opetus on ihmiselle järkeenkäypää ja siksi se saavuttaa suuren hyväksynnän.

Jumalan armoa tulee opettaa koko täyteydessään ja ehdottomuudessaan, ilman ehtoja tai ”muttia”. Sen tulee olla sanoma Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka juoksee syntistä vastaan, ottaa tämän syliinsä ja kantaa kotiin. Kun kristitty oppii lepäämään armon – eli Kristuksen varassa – Kristus itse alkaa vaikuttaa hänessä pyhitystä. Tällainen kristitty elää evankeliumin ilossa ja vapaudessa. Rakastettuna hän rakastaa, armahdettuna armahtaa ja löydettynä löytää toisia. Hän kyllä tarvitsee kehotusta ja suuntaviittoja kohti pyhää elämää, mutta tietää, että yksin Jumalan armo voi viedä sinne, minne suuntaviitat osoittavat.

armo