Synnistä vapautettuja

”Mutta nyt, kun te olette synnistä vapautettuja, ja teistä on tullut Jumalan palvelijoita, teidän hedelmänne on pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.” (Room. 6:22)

Mitä ihmettä Paavali tarkoittaa ilmaisulla ”te olette synnistä vapautettuja”? Tarkoittaako se – niin kuin kirkon historiassa jotkut ovat aina opettaneet – että kristityistä tulee synnittömiä? Ei, Paavali käyttää Roomalaiskirjeen 6 luvussa kielikuvaa synnistä isäntänä, jonka alaisuudessa ihmisen on pakko totella. Nyt orja on vapautettu ja me kuulumme toiselle isännälle, Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Tämän toisen isännän alaisuudessa alkaakin ihan toisenlainen elämä. Se ei ole synnitöntä elämää mutta Paavali mainitsee, että sen hedelmänä on pyhitys. Jeesuksen seurassa ja Hänen ohjauksessaan vanhat tavat alkavat hiljalleen jäädä sivuun ja Hengen hedelmät kehittyvät. Jo itse hedelmä viittaa prosessiin, joka vaatii aikaa.

Kristus ei ole isäntämme, jotta voisimme elää itsellemme mieliksi. Hän haluaa opettaa meille kuuliaisuuden ja antautumisen salaisuutta. Ei pakottaen vaan rakkaudella opastaen. Meidät on tehty vapaiksi, jotta voisimme vapaina palvella Jumalaamme ja toisiamme. Ja vapaus löytyykin yllättäen Kristuksen isännyyden kautta. Palvellessamme löydämme samalla oman tarkoituksemme ja paikkamme.

Herran Jeesuksen isännyydessä on hyvä olla. Vanha isäntä tulee tosin monesti ilkkumaan meille ja vaatii meitä jälleen alaisuuteemme. Hän saattaa osoittaa meille vanhoja tapojamme ja syyttää, että emme kelpaa Jeesukselle. Silloin näytämme Hänelle uuden isäntämme ostokuittia – veristä ristiä – ja toteamme, että se hinta riittää.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Älä usko reunaehtoihin

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.” (Joh. 6:47)

Oletko saanut soiton puhelinmyyjältä, joka kertoo sinun saavan jonkun tuotteen aivan ilmaiseksi? Hetken päästä selviääkin, että lupaus ilmaisesta asiasta onkin vain houkutus, jolla asiakas saadaan sitoutettua tarjouksen reunaehtoihin.

Joskus pelastuksesta tehdään samanlainen avoin tarjous reunaehtojen kera. Meille luvataan, että usko Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana riittää pelastukseen mutta hetken päästä alammekin tuntea painetta täyttää ehtoja: muuttua, tehdä asioita eli ansaita pelastustamme.

Reunaehdot pilaavat jumalallisen ilouutisen. Ne kääntävät katseen meihin itseemme sen sijaan, että kokisimme iloa Jeesuksen yhteydessä. Ehdot määrittelevät, että vain vahvat ja onnistuvat kristityt saavat armon, muut eivät.

Reunaehdot tarkoittavat yleensä meidän elämänlaatua eli pyhitystä. Me emme pelastu kuitenkaan pyhityksemme perusteella tai pelastus ei mitätöidy sen ontuessa. Mutta pyhitystä kyllä tapahtuu aina siellä, missä uskalletaan tulla Jeesuksen luokse kaikkine ongelmineen ja iloita evankeliumista.

Jeesus Kristus täytti kaikki vaadittavat ehdot, jotta Jumalan pelastava armo olisi meille ilmaista. Pelastus tulee uskosta ja usko on pohjimmiltaan luottamusta. Jos Jeesus kerran sanoo, että Hän kykenee pelastamaan minut, minä pidän Häntä luotettavana. Usko kiinnittää huomionsa Jeesukseen eikä itseensä. Jeesuksen lupaus pysyy voimassa vaikka minä olen ongelmainen, syntinen, heikko enkä muuksi muutu.

Evankeliumin mukainen pyhitys

”Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä.” (Room. 6:6)

Pyhityksestä tehdään joskus liian teoreettinen, vaikea ja tavoittamaton asia. Ehkä suurin virhe pyhitysopetuksessa tapahtuu silloin, kun aletaan keskittyä ihmisen osuuteen ja toimintaan – silloin on pudottu pois evankeliselta pohjaltamme.

Paavali opettaa pyhityksestä Roomalaiskirjeen 6. luvussa. Yhtenä keskeisenä kohtana on 6. jakeen alku: ”Mehän tiedämme…” Tämä tietää -sana tarkoittaa varsinaisesti tuntemista henkilökohtaisella tasolla ja tavalla. Samaa sanaa Paavali käyttää Filippiläiskirjeen 3. luvussa seuraavalla tavalla: ”Haluan tuntea Kristuksen…”.

Paavali tarkoittaa sitä, että Kristuksen sisäinen tunteminen tuo tullessaan kaiken tarpeellisen. Hänen tunteminen sydämen tasolla vaikuttaa vääjäämättömästi Jumalan mielen mukaista elämää.

Jeesushan opetti, että me kannamme paljon hedelmää, kun olemme Hänen yhteydessään. Pyhitys on Hänen vaikutustaan meissä ja hedelmät ovat Hänen hedelmiään meissä.

Meitä tulee kehoittaa pyhitykseen mutta ei siksi, että pyrkisimme edistymään siinä omilla voimillamme. Kehoitus saa meidät näkemään oman tarpeellisuutemme ja vie meidät yhä uudestaan Jeesuksen luokse. Pyhitys on suoraa seurausta siitä, että tarvitsemme Vapahtajaamme elämäämme.

Pyhät pahat Korinttilaiset

”… tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä…” (1. Kor. 1:2).

Korintti oli moraaliltaan hurjamaineinen kaupunki. Satamakaupunkina se keräsi merimiehiä harrastamaan hillittömyyksiä ja sijaitsipa kaupungissa myös Afroditen temppeli, jossa oli 1000 pappina toimivaa prostituoitua.

Paavali perusti Korinttiin seurakunnan, joka eli kaiken moraalittomuuden keskellä. Kaikki seurakuntalaiset eivät olleet päässeet eroon entisestä elämäntyylistään; seurakunnassa esiintyi seksuaalista moraalittomuutta muiden ongelmien lisäksi  (1Kor. 5:1).

Kaikista nuoren seurakunnan ongelmista ja suoranaisista julkisynneistä huolimatta Paavali tervehtii seurakuntalaisia Jeesuksen Kristuksen pyhittämiksi, Jumalan kutsumiksi pyhiksi. Tämä on asia, johon kannattaa pysähtyä hetkeksi. Korinttilaisia ei kutsuttu pyhiksi heidän elämän muuttumisen tai todellisen pyhittymisen/synnin voittamisen tähden, vaan sen tähden, että he olivat uskoneet Jeesukseen syntiensä sovittajana. Uskon kautta Jumala luki heidät vanhurskaiksi ja he olivat siirtyneet Jumalan lapsen asemaan.

Raamatussa pyhyys ei ole ominaisuus, joka kasvaa asteittain, vaan kertakaikkinen asia. Ihminen (tai esine) joko on pyhä tai sitten ei. Jumala katsoo pyhäksi jokaisen, joka huutaa avukseen Herran Jeesuksen nimeä (1. Kor. 1:2). Pelastus on siis Jumalan lahja syntiselle ja se otetaan vastaan uskolla.

Pelastus (vanhurskautuminen) ja pyhitys on olennaisen tärkeää erottaa toisistaan. Paavali ei suinkaan ollut antinomisti (lain hylkääjä), vaan ohjasi seurakuntaa opettamalla heitä elämään saamansa lahjan ja kutsumuksen mukaisesti. Hän voimakkaasti kehotti välttämään seksuaalista moraalittomuutta, riitoja ja väärinkäytöksiä. Elämän muuttuminen Isän lapsen arvon mukaiseksi on tärkeää ja se tapahtuu varmalta pelastuksen pohjalta. Mutta Raamattu ei opeta, että jos ihminen ei ensin voita syntejään ja tee riittävää parannusta, hän ei pelastu.

Korintin seurakunnan ongelmat ja Paavalin suhtautuminen niihin on lohdullista. Mekin saamme olla varmat, että omista ongelmistamme huolimatta olemme uskon kautta Jumalan pyhiä. Siis pelastuttuja. Elämän pyhitys taas on prosessi, jossa Jumala kasvattaa lastaan Taivaan valtakunnan elämään. Jos sekoitamme nämä tärkeät asiat keskenään, menetämme omantunnon rauhan ja levollisen elämän evankeliumin varassa.