Pyhitys yksinkertaisessa muodossa

”Nuo miehet ovat olleet aina meille hyviä” (1. Sam. 25: 15).

Mikä muutos olikaan tapahtunut kuukausien ja vuosien aikana niissä miehissä, jotka olivat tulleet hakemaan Daavidilta turvaa! 1. Samuelin kirjan luvussa 22 Raamattu mainitsee, että Daavidin luokse kerääntyi kaikenlaista ongelmaväkeä, niitä, jotka tarvitsivat olla piilossa menneisyytensä tähden. Ja muutamaa lukua myöhemmin samojen miesten käytös on suorastaan ihmeteltävän jaloa ja kaunista.

Pyhityksestä eli elämämme muuttumisesta Jumalan tahdon mukaiseksi tehdään joskus aivan liian vaikeaa. Erilaisten väkinäisten ja ihmisen tahtoa korostavien opetusten keskellä ei ole ihme, että moni painaa katseensa alas ja vetäytyy ahdistuneena sivuun.

Daavidin miesten muutoksen syynä oli se, että he olivat viettäneet aikaa johtajansa kanssa ja se vaikutti heihin. Daavid otti heidät vastaan avosylin, heidät, jotka olivat toisille kuin spitaalisia. Rakkaus ja johtajan esimerkki teki itsensä ympärillä pyörineistä ongelmakimpuista miehiä, jotka alkoivat huolehtia toisista.

Pyhitys on yksinkertaisesti sitä, että me tulemme ongelmiemme kanssa Jeesuksen luokse. Hänen avoin ja syleilevä rakkautensa houkuttelee meitä pysymään lähellä. Mitä enemmän uskallamme ottaa vastaan ehdotonta armoa, sitä enemmän meistä voi näkyä armoa ja myötätuntoa toisille.

Anteeksianto ja ilo

Eilen illalla sain järisyttävän kokemuksen. Olin viikko sitten joutunut hankalan mielipiteiden vaihdon jälkeen kylmään asemasotaan erään tuttavani kanssa. Olin tullut mielestäni hyvin väärinkohdelluksi ja olin varma, että aloite suhteen korjaamiseen piti tulla tuttavaltani – olinhan minä loukattu osapuoli.

Kuluneen viikon olin vuorotellut itsesäälin ja kostonhimon välillä. Aika ajoin soitin jollekin ystävälleni ja olin valmis juoksemaan lankoja pitkin toiseen päähän, jos en heti saanut ymmärrystä ja empatiaa.

Eilen aloitimme varovaiset rauhantunnustelut viesteitse. Nopean tunnustelun jälkeen pääsimme taas tuttuun ilmiriitaan ja loukkausten heittelyyn. Tilanne tuntui erittäin kipeältä ja rukoilin, että ”anna Jeesus vastapuolen ymmärtää asia.”

Minä olin kuitenkin se, joka joutui puhutteluun. Kun vastapuoli viesti kylmän sodan jatkumista, huomasin kirjoittavani oman tekstiviestini muotoon: ”Antaisitko minulle anteeksi?” Viesti tuntui järjettömältä, se polki maahan oikeutukseni ja tunteet, jotka vaativat hyvitystä. Mitä minä edes pyytäisin anteeksi kun olin ollut näkökulmastani niin ”asiallinen'”?

Nuo kolme sanaa muuttivat koko tilanteen. Ilo, lämpö ja välittäminen tulvivat seuraaviin viesteihimme. Tajusin, että kaikessa viattomassa ja oikeassaolemisen tunteessani minä olin todella loukannut toista niin, että tämä oli kärsinyt.

Jeesuksen opetus anteeksiantamuksesta on radikaalia. Hän ei tyydy tuomaroimaan kuka on oikeassa milloinkin vaan vastuuttaa aina minut. Entä jos olisin ollut hieman vähemmän kärkäs, kantaaottava, entä jos olisin ollut lämpöisempi ja rakastavampi?

Jäin miettimään, miten paljon ihmissuhteeni kärsivät halustani olla oikeassa? Ja miten vaikeaa minun on rakentaa sovintoa silloin, kun koen olevani haavoitettu toisen taholta?

Eilisen jälkeen totesin, että paljoa ei tässä miehessä näy pyhitystä. Jos sitä olisi, se näkyisi ennen kaikkea ihmissuhteissa. Mutta Jeesuksen kanssa on turvallista elää ja oppitunteja on luvassa myös tänään. Ja huomenna. Niiden terävin kärki taitaa olla suunnattuna aina minuun?

Kaksi eri kuuliaisuutta

”Hänen kauttaan me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa” (Room. 1:5).

Raamattu opettaa kahdesta eri kuuliaisuudesta, jotka kristityn tulisi pitää erillään toisistaan. Toinen on uskon kuuliaisuus, joka on ytimeltään evankeliumin vastaanottamista ja siinä lujasti pysymistä.

Paavalin kutsumuksen ytimessä oli nimenomaan uskon kuuliaisuuden synnyttäminen kohtaamissaan ihmisissä. Hän opetti Jeesuksen sovitustyötä ja toivoi kuulijoiden ottavan Jumalan lahjan vastaan.

Toinen kuuliaisuuden muoto on uskon kuuliaisuudesta syntyvää pyhitystä. Tämä kuuliaisuus on Hengen hedelmää, eli Pyhän Hengen meissä aikaansaamaa kuuliaisuutta Jumalan tahdolle.

Jälkimmäistä kuuliaisuutta ei voi olla ilman ensimmäistä. Hengen vaikuttama kuuliaisuus kasvaa vain siellä, missä julistetaan Herran Jeesuksen Kristuksen armoa. Armo on se maaperä, mistä nousevat myös pyhityksen hedelmät.

Pyhitys on lepoa

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei itsessään voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa” (Joh. 15:4).

Miten elämäni voisi muuttua Jumalan tahdon mukaiseksi? Miten erilaiset, vääriin asioihin suuntautuvat himot voisivat vähentyä ja miten minussa voisi syntyä uudenlaista halua hyvään? Miten rukous ja Raamattu alkaisivat kiehtoa minua?

Näihin kaikkiin kysymyksiin Jeesus antaa yksinkertaisen ja niin huojentavan selityksen: emme löydä vastausta itsestämme. Kyse ei ole meidän tahdonvoimastamme, kyvyistämme, taisteluistamme ja yrittämisistämme. Kyse ei ole edes meidän uskon suuruudesta.

Jos oksa on kiinni puussa, siinä vääjäämättä virtaa rungon elämä. Jeesus opettaa, että me olemme kiinni Hänessä aivan samoin kuin oksa on kiinni puun rungossa. Oksan ei tarvitse murehtia, miten se tuottaisi tarvittavia hedelmiä; ne syntyvät aivan luonnollisesti ja vääjäämättä. Ne syntyvät, koska oksassa virtaa rungossa oleva elinvoima.

Oletko yrittänyt saada aikaan kristillistä elämää? Se ei toimi, se ei ole evankeliumin mukainen tapa kasvaa ja pyhittyä.

Pyhitys on lepoa. Se on Kristuksen omaa elämää meissä. Sitä tarkoittaa Raamatun opettama Elämän Hengen laki. Elämä tulee varmasti esiin siellä, missä Kristus saa vaikuttaa. Ja Hän saa vaikuttaa siellä, missä ihminen luovuttaa ohjakset Hänelle.

Kun on omat taistelunsa taistellut ja toistuvasti kokenut tappion, kristitty on valmis antamaan ohjakset Vapahtajalleen. Tappioiden väsyttämä kristitty ei osaa kuin levätä Kristuksen varassa. Ja juuri se onkin koko kristillisen elämän suuri salaisuus!

Voimana lempeys

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä” (Fil. 4:5).

Lempeyden tulisi olla kristityn ja seurakunnan tuntomerkki. Lempeys on kovuuden vastakohta; siinä missä kovuus on luotaantyöntävää ja pelottavaa, lempeys on houkuttelevaa ja kutsuvaa.

Lempeys syntyy yhteydestä armolliseen Vapahtajaan. Paljon anteeksisaanut ja armosta elävä kristitty osaa suhtautua hellästi toisiin ihmisiin ja heidän ongelmiinsa. Hellämielinen kristitty tuoksuu Kristuksen kaunista tuoksua ympäristöönsä.

Lempeys ei ole totuuden vastaista. Mutta osata tuoda totuutta esille asettumatta toisten yläpuolelle, se on jotain yliluonnollista. Se on taito, joka opitaan särkymällä oman elämän ongelmien edessä ja tunnustamalla oma tarvitsevuus.

Lempeys on Kristuksen elämää meissä ja meidän kauttamme. Se on Jumalan työstämää kasvua, pyhitystä. Hellämielisen kristityn kanssa saa olla kuin Jumalan itsensä hoidossa.

Lempeä kristitty ja seurakunta ovat kuin keitaita raskaalla erämaataipaleella.

Lempeydessä Taivas koskettaa maata.