Vaatteet vaihtoon!

”Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.” (Sak. 3:1)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olet liian epäonnistunut tai elämäsi on liian huonoa? Ajatteletko joskus, että Jumala ei voi rakastaa sinua, saati antaa hyviä lahjojaan, koska olet liian ”laita tähän oma sanasi”?

Ylipappi Joosuan kertomus saattaa puhutella sinua. Kertaan ensin hieman taustaa, jotta voisimme ymmärtää lainaamani jakeen sisällön paremmin. Ylipappi Joosua mainitaan Esran kirjan alussa nimellä Jesua, Josadakin poika. Tämä on hyvä huomata, sillä sama mies mainitaan Esran kirjan lopussa hieman epäilyttävissä merkeissä: hänen poikansa olivat solmineet seka-avioliittoja ympärillä olevien kansojen kanssa. He olivat siis rikkoneet Jumalan laki tavalla, joka oli alun perin saanut aikaan pakkosiirtolaisuuden tuomion.

Ylipappi Joosua edusti kansaa Jumalan edessä ja myös Jumalaa kansalle. Hän on yksi Raamatun esikuvista Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt näemme Saatanan syyttävän häntä Herran enkelin edessä. Herran enkelillä Raamattu tarkoittaa hyvin usein esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Saatana syytti Joosua kaikista tämän synneistä, puutteista ja virheistä. Epäilemättä se käytti Raamattua apunaan, vertasi Jumalan lakia ja Joosuan elämää ja syytteen kärki oli: Joosua on surkeasti epäonnistunut täyttämään Jumalan tahtoa.

Joosua ei puolusta itseään. Syytösten tielle tuleekin Herra Jeesus Kristus. Hän puolustaa Joosuaa ja käskee Saatanan syytösten vaieta. Vaikka ihminen ei voi puolustaa itse omaa syntisyyttään, Jeesus on Puolustajamme. Seuraavaksi tapahtuu jotain uskomatonta. Profeetta Sakarja saa näyssä nähdä, kuinka Joosualta riisutaan pois hänen omat likaiset vaatteensa ja hänet puetaan puhtaisiin juhlavaatteisiin. Hän saa vielä juhlapäähineen päähänsä. Päähine on vertauskuvana ihmeellinen. Siinä luki ”Herralle pyhitetty” (2. Moos. 28:36-37), eli Joosuasta tuli anteeksiannon saanut, puhdas ja Herralle pyhitetty ihminen!

Miten valtava armo ja miten valtava Vapahtaja! Me emme ”ainoastaan” saa uskomme tähden syntejämme anteeksi vaan me saamme myös uudet, puhtaat vaatteet; Meidät puetaan Herraan Jeesukseen ja Jumala näkee omansa jatkuvasti pyhinä. Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää. Kun tunnet syytösten voiman seuraavan kerran omassatunnossasi, muista Joosuaa ja seuraavaa Paavalin ajatusta: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room. 8:33).

Vaatteetvaihtoon

 

Eroon lihan ja hengen saastaisuudesta

”Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan Hänelle.” (2. Kor. 7:1)

Voi mitä aloitus: ”Rakkaat ystävät!” Paavali kutsuu ystäviään eli perustamansa seurakunnan jäseniä edistymään pyhityksessään ja antaa sille mainioin perustan. Hän on juuri kertonut Jumalan lupauksista ja ne antavat varman turvan alkaa kilvoitella Jumalan mielen mukaista elämää. Huomaa tässäkin järjestys: Jumala on ottanut meidät ensin lapsikseen ja pelastanut meidät ja siitä seuraa yhä enenevä pyhityselämä. Jotkut kääntävät tämän järjestyksen päälaelleen ja siitä seuraa vain sekasotkua ja ahdistusta. Armo on aina ensin ja sitten tulevat seuraukset.

Lihan saastaisuus on monille selvää. Korintin seurakunta taisteli jo ympäristönsä johdosta seksuaalisen moraalittomuuden kanssa ja Paavali joutui heitä ojentamaan asiassa vahvasti. Samoin heillä oli lukuisia muita ongelmia, he esimerkiksi taistelivat keskenään maallisten tuomioistuinten edessä (1. Kor. 6: 1-8). Tähän perään Paavali liittää kovat sanansa, etteivät väärät peri Jumalan valtakuntaa. Tekstiyhteys on tässä tärkeä. Varoitus on paikallaan ja se koskee ennen kaikkea veljelle tehtävää vääryyttä ja riistämistä (6:8). Sitten jakeessa 11 Paavali toteaa, että vaikka hän kirjoittaakin ankarasti, kirjeen vastaanottavat ovat kuitenkin tehty pyhiksi Jeesuksen uhrin perusteella. Tuo uhri riitti hyvin ongelmaisillekin kristityille.

Mutta yhtä lailla olennaista on hengen saastaisuus. Siitä tulisi pyhittyä samoin kuin lihan saastaisuudesta. Hengen saastaisuus tarkoittaa ymmärtääkseni mielen syntejä, siis meidän ajatuksiamme, tunteitamme ja motiivejamme. Samoin hengen syntien alueelle voimme kaiketi laskea itsekkyyden, epäuskon, kovuuden, omavanhurskauden ja esimerkiksi rakkaudettomuuden? Minusta tuntuu, että näitä syntejä monesti vähätellään, koska ne ovat vaikeammin kukistettavissa. Joillekin on helpompaa pitää lihan synnit ainakin näennäisesti kurissa mutta silloin helposti jää huomiotta hengen synnit. Meidän ei tule unohtaa, että Jumala haluaa pyhittää meidät kokonaan.

Pyhityksemme on Jumalan hengen työtä ja se on hidas prosessi, mikä jää parhaimmassakin tapauksessa kesken. Mutta meitä kehotetaan armon kantamana antamaan elämämme Jumalalle; se on kaiken pyhityksen alku. Rakastavan Isän läheisyydessä ja Jumalan lupausten varassa uskallamme katsoa omaa syntisyyttämme ja antaa Hengen tehdä meissä työtään. Huomaamme asian tärkeyden ja haluamme elää Jumalalle mieliksi. Emme tee sitä pelosta vaan vapaudesta käsin. Herran pelko on sitä, että ymmärrämme Hänen olevan Jumala, joka on huomattavasti meidän yläpuolellamme. Ymmärrämme sen merkityksen, mitä Hän elämältämme tahtoo. On hyvä pyrkiä kulkemaan Jumalan kanssa samaan suuntaan.

eroonlihan_polku

 

Voiko ihminen ansaita lisää armoa?

Tuomas Akvinolaisen (s. 1225 jKr) teologiassa ihminen ei teoillaan voi saavuttaa armoa, mutta pelastukseen sisälle päästynä hän voi omalla toiminnallaan ansaita sitä lisää. Yksinkertaistettuna on siis lahjana saatu alkuarmo ja sitten ihmisen kilvoittelusta seuraava palkka-armo (pyhitys, hengellinen kasvu). Tuomaan ajattelussa ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä hänessä tapahtuvan todellisen muutoksen kautta.

On syytä miettiä tätä Tuomaan teologiaa hetken, koska se on hiipinyt aina kaikkialle kristillisyyteen mukaan. Vaikka se edustaakin vahvasti katolilaisuutta, on sen ajattelu vaarallisen lähellä myös kaikkia muita tunnustuskuntia ja liikkeitä.

Evankeliumin sanoma on, että Jumala antaa syntiselle ihmiselle yhdessä paketissa kaiken armonsa. Tuo paketti on nimeltä Jeesus Kristus. Hänen tähtensä kristitylle uskon kautta luetaan vanhurskaus, eli kristitty julistetaan yksipuolisesti Jumalan toimesta vapaaksi synnin syyllisyydestä ja siitä koituvasta tuomiosta. Tämän jälkeen uskossa kasvu ei ole mitään muuta kuin tähän Jumalan jo antamaan lahjaan perehtymistä ja sen uskossa omistamista.

Kun puhutaan elämänvanhurskaudesta tai pyhityksestä, se on tarkasti ja ehdottomasti pidettävä erillään pelastuksen perusteista; me emme pelastu muutoksemme kautta, tapahtuipa sitä vähän tai paljon. Mutta voimmeko ansaita tätä muutosta tai enentyvää armoa? Emme. Kun Jumala on jo antanut koko rikkautensa meille Kristuksessa, siihen päälle ei ole mitään ansaittavaa. Jos olet saanut koko loppuelämääsi ajatellen riittävän suuren lottovoiton, olisi hullua alkaa omalla vaivalla ansaitsemaan lisätienestejä?

Tuomaan teologia saa tänäänkin paljon kannatusta. Armon riittävyyttä vastustetaan ja samalla korostetaan, että ihmisen tulee olla yhteistyössä Jumalan kanssa ja siten vaikuttaa pelastukseensa. Ongelmana on, että eri käsitteet sekoitetaan toisiinsa ja tuloksena on sekava keitos, jonka kanssa yksittäinen ihminen ei voi luottaa Kristuksen pelastustyöhön. Kun Jeesus jää taka-alalle, silloin kaikki aito kristillisyys lakkaa. Tarvitsisimme uuden Lutherin.

ihminenvoiansaita_SAM7720

Pyhitys osa 4: Ylösnousemuselämää!

”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:4)

Pyhitys on lopultakin niin helppo asia, että siinä meidän Vapahtajamme itse elää ja vaikuttaa meissä. Hän on kukistanut ne voimat ja vallat joiden alla me ennen elimme – synnin, kuoleman, Perkeleen, lain, vanhan ihmisemme – jotta me voisimme elää vapaassa ja levollisessa suhteessa Jumalaan ja palvella lähimmäisiämme armon ja rakkauden kautta.

Viinipuuvertauksessa Jeesus opetti, että aitoa ja todellista hengellistä elämää emme saa aikaan ilman Häntä. Emme saa tulla kristittyinä niin itseriittoisiksi ja ”vahvoiksi”, että alkaisimme tarvitsemaan Jeesusta vähemmän. Päinvastoin, mitä pidemmälle kristillisyytemme kasvaa, sitä enemmän ymmärrämme tarvitsevuutemme.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali kirjoittaa Elämän Hengen laista. Olen tästä kirjoittanut oman blogitekstin, joten nyt vain sivuan sitä. Se tarkoittaa sitä, että Henki vaikuttaa meissä Jumalan mielen mukaista elämää painovoimalain kaltaisella varmuudella. Emme saisi aliarvioida Jumalan Hengen voimaa ja mahdollisuuksia.

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo, että kristityssä Henki ja liha taistelevat jatkuvasti vastakkain (Gal. 5:17). Huomaamme siis, että vanhaa ihmistä ei ole vielä tässä ajassa lopullisesti nujerrettu. Ne, jotka näin opettavat ja tulevat johtopäätökseen, että kristitty voi tulla täysin pyhäksi käytännön elämänsä suhteen, eivät opeta raamatullisesti. Mutta sekään ei ole totta, että meidän pitäisi jäädä entisellemme, sillä meissä vaikuttaa itse Elämän Herra. Paavali pyytää meitä vaeltamaan Hengessä, mitä se tarkoittaa? Se ei ole yhtään sen vaikeampaa, kuin että annan Jeesuksen tehdä minussa työtään. Luotan Häneen pyhityksenkin suhteen. Herra Jeesus on minun vanhurskauteni että pyhitykseni.

Älköön kukaan lukijani nyt käsittäkö sanaa ”luottamus”  väärin. Se, että Raamattu kehottaa meitä lepäämään evankeliumin varassa, ei tarkoita aktiivisuutta synnin tekemiseen. Oikeanlainen passiivisuus antaa Jumalan olla aktiivinen. Tästä Jeesus opetti meitä, kun Maria lepäsi Hänen jalkojensa juuressa – Maria oli valinnut hyvän osan. Sama Maria vuodatti myöhemmin koko elämänsä tämän levollisen armosuhteen tähden Jeesukselle ja kaikki pystyivät haistamaan uhratun elämän ihanan voiteen tuoksun. Armo synnytti kaunista pyhitystä.

Mitä Kristuksen elämä meissä vaikuttaa? Ihmistekoinen pyhitys keskittyy aina itsensä paranteluun ja sen hedelmänä on kovuus, tuomitsevuus ja lopulta riitaisuus. Se ei ole mitään muuta kuin lihan jalostamista ja sen tuotoksena ovat lihan teot (Gal. 5: 19.21). Mutta Hengen vaikutukset ovat meissä esiintulevat Hengen hedelmät. Pyydän sinua tänään lukemaan läpi tuon luettelon (Gal. 5: 22,23). Pyhitys suuntautuu toisille ja se etsii aina yhteyttä ja sopua. Se tuo esiin Herraa Jeesusta ja jos Hän saisi olla hieman enemmän esillä meissä, tulisimme paremmin toimeen toistemme kanssa.

Huomaa lopuksi tämä vaara: meitä ei ole kutsuttu tuijottamaan omaan pyhitykseemme ja sen mahdollisiin muutoksiin vaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Monissa teksteissäni kutsun meitä heikkoja ja syntisiä luottamaan Jeesukseen ja tulemaan ongelminemme Hänen luokseen. Jotkut vääntävät tarkoituksiani vääriksi. Jeesuksen uskominen ja Häneen uskossa luottaminen on enemmän kuin ymmärrämme. Tulemme silloin itsensä Herran luokse ja kun Häneen luotamme, emme joudu pettymään. Yhteys Jeesukseen on sellaista yhteyttä, jossa me samalla elämme kaikessa hengellisessä täyteydessä. Se täyteys ei ole vain koskaan meidän, vaan aina Hänen. Siksi sillä on merkitystä, kenen seurassa olemme.

pyhitys_osa4_IMG_2324

Pyhitys: vanha ihminen ristillä (osa 3)

”Tiedämmehän, että vanha minämme on yhdessä Hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa, emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room. 6:6)

Yritän nyt opettaa tästä vaikeasta ja monesti väärinymmärretystä Raamatun luvusta. Se on tärkeä luku ymmärtääksemme Jumalan pyhittävää työtä elämässämme. Ennen kuin aloitan, teen tärkeän havainnon: meidän hengellinen kasvumme on sen ”omistamista”, mitä Kristuksemme on meille jo hankkinut. Emme siis poistu evankeliumin pohjaltamme. Pyhitys tapahtuu levosta käsin ja siinä Jumala on aktiivinen. Pyhitys ei ole vain hyvien kristittyjen etuoikeus, vaan kaikilla on Kristukseen ja siis pyhitykseen sama kutsu ja lupa.

Raamatun opetuksen mukaan me olemme jo kuolleet synnille – palaan tähän hetken päästä tarkemmin. Paavali täsmentää sanomalla, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, se on siis kuollut. Se on myös jakeiden 3-4 mukaisesti jäänyt kasteen hautaan. Tässä pitää nyt olla tarkkana, ettei mennä harhaan suuntaan tai toiseen. Tämä ei tarkoita sitä, ettei kristityssä enää olisi tätä Jumalaa vastaan kapinoivaa ”osaa”, vaan että sen ylivalta on murrettu. Aikaisemmin ihminen eli tämän vanhan ihmisen vallassa. Uudestisynnyttyään Pyhä Henki uudisti ihmisen hengen ja niin kristitystä tuli ”uusi luomus”. Kristityssä alkaa vanhan ja uuden luonnon välinen taistelu ja siksi me emme monesti tee sitä mitä tahtoisimme. Tämän tähden koemme tuskallisia epäonnistumisia ja siksi synti houkuttaa.

Monet kristityt ovat erilaisilla yrityksillään yrittäneet tukahduttaa tätä vanhaa ihmistään. Sen voittamiseen on kuitenkin vain yksi keino: Kristuksen risti. Paavali opettaa, että Jumala on hoitanut ongelman jo yli 2000 vuotta sitten ristillä Jeesuksen kanssa. Siellä ristillä vanha ihmisemme sai ratkaisevan kuoliniskun. Miten se voisi arjessamme myös pysyä enemmän ”kuolleena”. Avain on tässä: Meidän tulee olla tästä asiasta yhtä mieltä Jumalan kanssa. Tarkoitan seuraavaa: Me saamme syntimme anteeksi uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön. Se on sokeaa uskoa siinä mielessä, että emme näe syntien poistuvan meistä, vaan uskomme sen, mitä Jumala Raamatussa lupaa:  Hän lupaa vanhurskauttaa jokaisen, joka uskoo Jeesukseen. Samoin Jumala pyytää meitä luottamaan Häneen pyhityksenkin suhteen. Paavali kehottaa meitä jakeessa 11 luottamaan tähän Jumalan työhön, siis ristiin: ”Ajatelkaa tekin itsestänne samoin”. Siellä vanha ihmisemme on kuollut ja siellä se saa pysyäkin.

Sitten siihen syntiin. Jakeessa 2 Paavali mainitsee, että olemme kuolleet pois synnistä. Monet ovat ymmärtäneet sen niin, että synti olisi kuollut meissä. Mutta eihän se pidä yhtään paikkaansa! Kun katsomme itseämme, huomaamme välittömästi, ettei synti ole kuollut. Me olemme sen sijaan kuolleet synnille eli sen vaatimukselle totella sen houkutuksia. Alkuperäiset lukijat ymmärsivät Paavalin rinnastavan synnin kuin isäntään, jolla on orjia talossaan (”Se, joka on kuollut, on päässyt vapaaksi synnin vallasta” Room. 6:7). Isäntä hallitsee orjaansa ja orjan tulee totella isäntänsä kaikkia käskyjä. Mutta nyt me olemme Kristuksen kanssa kuolleet ja päässeet eroon vanhasta isännästämme. Meistä ei tule synnittömiä, mutta synti ei saa enää pitää ”ylivaltaa” meihin, koska isäntämme on vaihtunut. Uusi isäntämme on Herra Jeesus Kristus.

Paavali kysyy jakeessa kaksi, kuinka synnille kuolleina voisimme enää elää siinä? Hän tarkoittaa, että kristitty ei voi enää elää hyvässä sopusoinnussa synnin kanssa. Koska Jumalan Henki asuu hänessä, synti on kristitylle jotain, joka sattuu ja ahdistaa. Vaikka kristitty näkee syntiä itsessään ja lankeileekin, hän kokee siitä kipua ja haluaa päästä synneistään eroon. Sananlaskuissa sanotaan, että vanhurskas lankeaa seitsemästi mutta nousee aina ylös (Sananl. 24:16). Sitä tarkoittaa tämä Paavalin ilmaus.

Lopuksi palaan vielä alkuun, eli jakeeseen kuusi. Se alkaa sanalla ”tiedämme”, mikä tarkoittaa tarkemmin tuntemista tai tunnustautumista. Kyseessä on Herran Jeesuksen, ei vain tietäminen, vaan sydämen tunteminen. Kun tämä tunteminen lisääntyy uskomme kasvaessa, pyhityksemme etenee. Mitä enemmän tunnen Vapahtajaani, Hänen loputonta armoaan ja rakkauttaan sekä Hänen työtään minun puolestani, sitä enemmän Hänen elämänsä saa näkyä minussa. Sitähän pyhitys on. Vaikka olen kirjoittanut nyt vaikean tekstin, niin pyhitys on lopulta varsin yksinkertainen asia: se on Jeesukseen luottamista ja Hänen armossaan pysymistä. Se taitaa toteutua parhaiten heikoissa ja huonoissa kristityissä – he tarvitsevat Jeesusta eniten.

pyhitys_vanhaihminen_osa3_MG_5376