Miksi Herra seisot kaukana?

”Miksi, Herra, seisot kaukana, miksi kätkeydyt ahdistuksen aikana?” (Ps. 10:1)

Meillä monilla on siitä kipeitä kokemuksia: kun elämä kriisiytyy pahimmaksi umpisolmuksi, Herra Jeesus tuntuu olevan etäällä ja kätkeytyvän. Huudamme Häntä auttamaan, mutta apu tuntuu viipyvän päivästä ja viikosta toiseen?

Eikö Jeesus ole kiinnostunut meistä? Vai onko Hän liian heikko ottaakseen osaa ongelmiimme ja auttaakseen meitä? Olemmeko liian huonoja ja kurjia Hänen avulleen?

Psalmin kirjoittaja jatkaa toivorikkaammalla tavalla: ”Sinä olet sen nähnyt. Sinä havaitset tuskan ja vaivan, sinä otat ne käsiisi. Sinulle avuton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja.”

Jumala ottaa tuskamme ja kärsimyksemme käsiinsä. Hän näkee salatut sielun huudot ja katseilta piilossa olevat kyyneleet. Hän ottaa kipeän ihmisen asiat omakseen.

Kukaan ei voi olla liian huono Jeesuksen rakkaudelle, sillä Hänen sydämensä sykkii juuri köyhille, avuttomille ja orvoille. Niille, jotka ovat inhimillisen avun ulkopuolella.

Tunteissamme Jeesus tuntuu monesti olevan kaukana ja hiljaa. Mutta juuri Raamatun lupauksissa Hän astuu elämämme pimeyden keskelle ja vakuuttaa olevansa läsnä.

Kärsivä ja ajelehtiva ihminen löytää Sanasta lähelle tulevan ja rakastavan Jumalan ja se antaa kriiseissä ehkä sen ratkaisevan kiinnekohdan ja pohjan, jonka varassa jaksaa seistä yhden päivän kerrallaan.

Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Älä menetä toivoasi!

Tiedän, miltä tuntuu olla toivoton ja niin särkynyt, ettei jaksaisi elää yhtä päivää loppuun. Tiedän miltä tuntuu, kun pelkkä hengittäminen on liian raskasta. Enkä voi kaikista särkymisistäni syyttää toisia, ihan itse olen osannut sotkea elämääni.

Olen monissa kipeissä kouluissa oppinut tuntemaan Herraa Jeesusta – Hän ei koskaan hylkää meitä. Hän osaa laskeutua kaivon pohjalle kanssamme ja alkaa hoitavan työnsä siitä pisteestä, jossa kulloinkin olemme.

Hänen pelastava ja hoitava työnsä on joskus mielestämme tuskallisen hidasta. Hän ei yleensä nosta meitä olosuhteiden tai kipeiden tunteidemme yläpuolelle vaan kulkee kanssamme kaiken raskaan läpi. Sydämiämme korjataan juuri sillä aikataululla, mitä me kestämme.

Me voimme erehtyä ajattelemaan syvimmissä kriiseissämme, että Jumala on voimaton, haluton tai avuton kanssamme. Mutta kaikkea muuta. Voimme kuvitella, että meidät on tuomittu elämään syvän kärsimyksemme ja epätoivon kanssa loppuun saakka. Mutta Jeesus kykenee yllättämään.

Hän tahtoo lahjoittaa meille Elämän. Iankaikkisen elämän ja elämän, joka on jo täällä maan päällä mielekästä Hänen yhteydessään.

Riittää, kun jaksat tämän päivän. Voi olla, että huomenna itket ilosta katsoessasi kaikkea sitä ihmeellistä työtä, jota Jeesus on sinussa kaikessa hiljaisuudessa ja tietämättäsi tehnyt. Hän antaa sokeille näkönsä, päästää vangitut vapauteen ja korjaa särkyneet sydämet.

Niin, olen ollut toivoton ja näköalaton. Mutta tänään tunnen Jumalan, joka on kaiken toivon Jumala. Hänelle ei ole mikään mahdotonta.

Hän on sinunkin Jumalasi. Älä siis suostu olemaan toivoton.

Eikö Jumala välitä minusta?

”Miksi sinä, Jaakob, sanot näin, miksi puhut näin, Israel: ”Minun tieni on Herralta salassa, oikeuteni jää vailla Jumalani huomiota.” (Jes. 40:27)

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei näe tuskaasi? Koetko kärsiväsi yksin, ilman Jumalan läsnäoloa ja apua?

Niin Israelin kansa koki pakkosiirtolaisuuden alkaessa. Heidän elämänsä kurjistui päivä päivältä ja Jumala tuntui olevan etäällä. He ajattelivat, että heidän kärsimyksensä oli Jumalalta piilossa.  He kokivat, että Jumala enää jaksanut välittää – he olivat syntiensä tähden liian kaukana.

Jumala lohdutti kansaansa lupaamalla, että Hän oli erilainen, kuin kansan mielikuvat Hänestä. Hän ei väsyisi kantamaan heitä. Hän näkisi ahdistuksen ja kärsimyksen ja pystyisi toteuttamaan omaa hyvää suunnitelmaansa kaiken pimeän keskelläkin.

Jumala lupasi, että Häntä odottavat saisivat uuden voiman (Jes. 40:31). Se lupaus on voimassa sinulle ja minulle tänään. Jumalan odottaminen tarkoittaa, että laitan ongelmissani kaiken luottamuksen Häneen. Annan Hänen myös päättää avun laadusta ja aikatauluista. Mutta Hän ei jätä meitä eikä petä alta.

Saatana käyttää kokemiamme kärsimyksiä tuhoamaan uskoamme. Hän vakuuttaa meille, ettei Jumalaa jaksa kiinnostaa elämämme. Älä kuuntele häntä. Kuuntele Vapahtajasi lupauksia Raamatussa.

Ihana perintö odottaa

”…sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1. Piet. 1:9)

Minusta joskus tuntuu, että kristinuskon painopiste on vuosikymmenten kuluessa siirtynyt enemmän siihen, mitä kaikkea hyvää usko antaa nykyiseen elämään. Asia sinänsä ei ole väärä: usko tarjoaa todella läheisen jumalasuhteen ja jokapäiväisen, turvallisen johdatuksen. Usko Kristukseen tarkoittaa syntiemme anteeksiantamusta, eli saamme elää ilman painavaa syntireppua selässämme.

Mutta kristinusko opettaa samalla painokkaasti, että päämäärä on vielä edessä. Se ei löydä täyttymystään tässä elämässä vaan kiinnittää katseen seuraavaan. Elämä ei Raamatun mukaan pääty kuolemaan vaan se on kristitylle iloisen muuttumisen aikaa: vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Taivaassa kaikki on toisin. Siellä ei ole puutteita, ei kärsimystä eikä kipua. Siellä meidän kyyneleet pyyhitään ja saamme kokea loputonta ja rajatonta iloa Jeesuksen seurassa. Siellä ei taistella synnin kanssa eikä vajota epätoivon suohon.

Jotkut tahtovat opettaa kristinuskoa, jossa taivas tuodaan jo tähän aikaan ja kärsimys sivuutetaan. Pietari torjuu tällaisen oikaisun sanomalla, että me vielä joudumme murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa (1:6). Kulta puhdistetaan tulessa – samoin puhdistetaan usko.

Mistä löytää lohdutus polttavien liekkien kuumuudessa? Ehkä tieto siitä, että koettelemukset tekevät – järjenvastaisesti kyllä – hyvää työtään meissä, auttaa? Ne eivät ole kohtalon oikkuja, vaan Jumalan täsmähoitoja.

Kärsimyksillä ja taisteluilla on loppunsa. Sivua saatetaan kääntää jo huomenna. Mutta se on ainakin varmaa, että yhtenä päivänä kaikki muuttuu. Tule Herra Jeesus!