Vain murhetta ja huokausta?

”Minun elämäni kuluu murheessa, vuoteni huokauksissa. Voimani on rauennut syyllisyyteni tähden, ja luuni ovat heikentyneet” (Ps. 31:11).

Joskus elämä tuntuu olevan yhtä menetystä, itkua ja huokausta. Niissä hetkissä ei aina jaksa uskoa parempaan huomiseen. Kun murheen vuosia on takana lukuisia, ei edessäpäin näytä olevan mitään muutoksen mahdollisuutta.

Onneksi Jumala ei liiku inhimillisten mahdollisuuksien asteikolla. Hän ei ole neuvoton meidän mahdottomuuksissa eikä Hänen valonsa sammu keskellä pimeyttämme.

Psalmien kirjoittajat tunsivat elämässään koko elämän kirjon. Heidän arkeensa tuntui mahtuvan paljon kärsimystä ja Jumalan poissaolon tuntua. Aivan kuin meilläkin.

Mitä epätoivoisemmaksi he kävivät, sitä tiiviimmin he vetosivat Jumalaansa. Ehkä he olivat oppineet monien kipeiden kokemusten kautta, että Jumala sanoo lopulta aina viimeisen sanan?

Ehkä elämäsi on tänään pelkkää kuristavaa murhetta? Ehkä et jaksa kuin hengittää raskaita huokauksia? Miten samoissa vesissä kahlannut Daavid tahtoisi tänään rohkaista sinua? Ehkä näillä sanoilla: ”Olkoon sydämenne rohkea ja olkaa lujat, kaikki te, jotka odotatte Herraa. (Ps. 31:25).

Seurustelua yksinäisyydessä

”Minä, veljenne Johannes, joka Jeesuksessa olen yhdessä teidän kanssanne osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsimysten kestämiseen, olin Patmos-nimisellä saarella Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden” (Ilm. 1:9).

Apostoli Johannes oli joutunut yksinäisyyteen Patmos -saarelle uskonsa tähden. Kaikki näytti valuvan hukkaan. Hän koki samaa kuin Mooses Midianin maassa 40 vuoden ajan tai Paavali Arabiassa. Kun inhimillisesti näitä Jumalan miehiä olisi tarvittu toisten auttamiseksi, Jumala veti heidät syrjään.

Jotta Jumala voisi käyttää meitä valtakuntansa rakentamiseksi, meidän tulee pitää hengellisen elämämme ykkösprioriteettina seurustelua Hänen kanssaan. Kun kiire ja tekeminen näyttävät meistä monesti tärkeämmältä, vetää Jumala meidät yksinäisyyteen, jotta Hän saisi kutsua meitä läheisempään suhteeseen kanssaan.

Patmos oli yksinäinen paikka. Samoin oli Midianin erämaa. Mutta juuri yksinäisyydestä Jumalan miehet ja naiset ovat aina saaneet seurakuntaa sytyttävän sanoman. He saavat nauttia Kristuksen ihanuutta ja se on myös heidän antimensa toisille.

Johannes kuvasi olevansa osallinen ahdistuksesta ja kärsimyksistä. Ehkä sinäkin olet saanut niistä osasi? Mutta Johannes kertoi olevansa osallinen myös Valtakunnasta. Tämä valtakunta saa murtautua elämäämme monesti juuri yksinäisten kyynelten keskellä.

Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.

Kuuliaisuuden siunaus?

”Herra lyö sinua pahoilla paiseilla, joista et voi parantua. Niitä on polvissasi ja reisissäsi ja kaikkialla ruumiissasi jalkapohjista päälakeen asti” (5. Moos. 28:35).

Mooses julisti Luvatun maan rajalla Israelin kansalle kuuliaisuudesta koituvat siunaukset ja tottelemattomuudesta seuraavat kiroukset. Kuuliaisuus Jumalan laille toisi varmuudella monentasoiset hyvät asiat ja synti aiheuttaisi suurta kärsimystä. Mooses mainitsee erikseen jopa pahat paiseet.

Meillä on kristittyinä vaara lukea nämä Mooseksen puheet liian mustavalkoisesti. Menestysteologian pohjana on juuri nämä samat ajatusrakennelmat: ”Kun minä teen näin, niin Jumala tekee minulle niin.” Tällöin ihmisen kärsimys ja ahdistus sijoitetaan ihmisen omien väärien valintojen seuraukseksi.

Mutta mutta. Muistatko, kuka Raamatun varsin nuhteeton mies joutui kärsimään käsittämättömän paljon ja lopulta raapimaan iholtaan Mooseksen varoittamia paiseita? Aivan oikein, Jobhan se oli. Jobin ystävät sortuivat juuri liian ”suora yhtälö” -oppirakennelmiin yrittäessään löytää syyn Jobin kärsimykseen. Job oli todella elänyt Jumalan tahdon mukaan mutta silti hän joutui hyvinkin tarkasti kokemaan Mooseksen luettelemat tottelemattomuuden kiroukset.

Kun Mooses julisti paljolti aineellista hyvinvointia, Jeesus ei näyttänyt laskevan sille paljoakaan painoarvoa; Hän kehoitti jopa myymään omistukset ja keräämään aarteita taivaaseen. Ja mitähän nykyisten menestystä lupaavien raamatun sovelluksista ajattelisi Paavali, joka sai osakseen paljon puutetta, kärsimystä ja ahdistusta?

Kristitylle on kyllä luvattu menestys. Se menestys on tasoltaan paljon syvempää kuin Mooseksen lupaama menestys. Kyseessä on Vanhan ja Uuden liiton ero. Kristityn menestys on Kristus. Kristus Jeesus on kristityn aarreaitta. Tämän aarreaitan äärelle ei pääse vain onnistuneet kristityt vaan yhtä hyvin epäonnistuneet, heikot, huonot ja lankeilevat.

Kristus -aarrearkku sisältää kaikki Jumalan lupaukset. Hän on kaikkien lupausten täyttymys. Se ei takaa helppoa elämää ja pelkkää menestystä. Se antaa enemmän: elämän Jumalan yhteydessä; isällisen huolenpidon, jossa jokainen elämämme asia joutuu kääntymään parhaaksemme.

Et ole yksin

”Mutta hetki tulee ja on jo tullut, jolloin teidät kaikki hajotetaan kukin tahoillenne ja te jätätte minut yksin. En minä kuitenkaan ole yksin, sillä Isä on minun kanssani” (Joh. 16:32).

Kipeä avioero ja yksin jääminen. Sielua viiltävä hylkäämisen tunne. Masennus, joka karsii ystävyyksiä. Sairaus, joka sitoo sänkyyn ja pakottaa juomaan sairaanhoitajan tuomasta nokkamukista.

Jeesus tiesi jäävänsä yksin elämänsä vaikeimmalla hetkellä: matkalla kohti ristiä rakkaat ystävät hylkäisivät Hänet. Juuri silloin Jeesus sanoi jotain pysäyttävää: Isä olisi Hänen kanssaan.

Yksinäisyyden ajat voivat kääntyä autuudeksi. Meille tarjotaan siunauksia syvyydestä. Kun tuet pettävät eikä sinulla ole voimia pukea palelevaa sielua, silloin hengelliset aistit viritetään uudella tavalla.

Jeesukselle Isän läheisyys ei ollut teoreettista kuvittelua tai opillista jossittelua. Jumala haluaa viedä meitä outoihin paikkoihin, joissa sielu saa kokea enemmän Pyhän läsnäoloa.

Yksinäisyys on paikka, jossa sielu saa maistaa salattua mannaa. Sisimpämme löytää lähteen, joka täyttää pelottavimmankin kaipuun.

Et ole yksin. Sinulla on Jumala, joka tahtoo seurustella kanssasi. Ehkä Hän on vienyt sinut yksinäisyyteen, jotta te kaksi saatte tutustua toisiinne entistä syvemmin.