Iloitse

Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: »Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi! (Luuk. 1:28)

Joulun ihme alkaa hetkestä, jolloin enkeli Gabriel tuo Marialle sanoman hänen raskaaksi tulemisestaan. Enkeli tervehtii Mariaa sanoin “Ole tervehditty”, jonka voisi kääntää myös kehotukseksi: “Iloitse!” Evankeliumi alkaa siis ilon sanalla.

Mutta mistä meidän tulisi iloita? Ilon aihe löytyy nimestä, jonka Marian ja Joosefin tuli antaa syntyvälle lapselle. Jeesus merkitsee: “Jumala pelastaa.”

Tänäkin jouluna voimme iloita siitä, että meillä on Jeesus, joka todella pelastaa. Uskalla uskoa tämä ilouutinen omalle kohdallesi: Jeesus on ottanut sinut syliinsä ja kantaa sinut pelastukseen. Hän on vahvempi kuin syntimme ja heikkoutemme, eikä Hän koskaan väsy meihin.

Kun sanomme “Jumala pelastaa”, se tarkoittaa, että minun ja Jumalan pelastusyhteistyössä Hänen osuutensa on 100 %, ja minun osuuteni 0 %. 

​Tämän ilon ja rauhan varaan saamme tänä jouluna pysähtyä. Jumala on tullut luoksemme. Hän on lähellä. Hän pelastaa.

Syytteet vaihtuvat puolustuspuheeksi

”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat lumivalkeiksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi” (Jes. 1:18).

Kutsu oikeudenkäyntiin on kajahtanut. Suuret tammiset ovet esittäytyvät jylhiltä edessäsi ja ilkkuvat tulevaa kohtaloasi.

Syytekirjelmä on ollut kaikkien nähtävillä. Se on aukoton ja vastaansanomaton. Ihan kuin joku olisi tiennyt pimeässäkin tehdyt salaisuutesi.

Vartijat avaavat ovet ja siirryt kaikkien nähden maan ankarimman tuomarin eteen. Valahdat etanaksi, ajatuksesi harhailevat.

Tammiovet sulkeutuvat ja jotain muuttuu. Astut tilaan, joka on täynnä Läsnäoloa. Armo istuu valamiesten paikalla ja totuus hymyilee kirjurin penkillä.

Salissa on kaikki vanhaa puuta. Punainen maali koristaa tuomarin korkeaa pöytää. Pöydän takana näet lempeäsilmäisen Ikiaikaisen.

Otat päättäväisesti askeleen toisensa perään kohti tuomaria. Armo levittää kätensä ja totuus lukee erään kuuluisan elämänkerran kohokohtia.

Mikset tullut aikaisemmin? Pelottiko sinua? Täällä sinua ei odottanut tuomio – ei, täällä oli jotain mitä olisit aina tarvinnut.

Miksi Suomessa on niin kuivaa hengellisyyttä?

Miksi meillä ei ole vahvempaa herätystä? Miksi joudumme miettimään entisten aikojen Jumalan miehiä ja naisia haikaillen heidän peräänsä? Miksi seurakunnat ja järjestöt käyvät taistelua olemassaolonsa puolesta? Miksi tuhannet kristityt kärsivät yksin vailla yhteisön tukea?

Me julistajat, pastorit, evankelistat ja hengellisen työn tekijät olemme syyllisiä. Olemme kaivanneet enemmän ihmisten ihailua kuin Jumalan kunniaa. Olemme tyytyneet helppoihin saarnavalmisteluihin sen sijaan, että olisimme olleet Jumalan neuvotteluissa. Olemme olleet mukavuusvyöhykkeellä, joka on johtanut hengelliseen kuivuuteen.

Me kuulijat ja seurakuntalaiset olemme syyllisiä. Olemme odottaneet apua ihmisiltä, kulkeneet julistajien perässä toivoen ihmeitä ja vettä janoomme. Olemme arvostelleet, juorunneet, vaatineet ja syyttäneet. Emme ole jaksaneet olla johtajien tukena, auttaa heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Emme ole jaksaneet tukea toisiamme.

Me kristityt vanhemmat ja puolisot olemme syyllisiä. Olemme halunneet osoittaa syyttävää sormea toisaalle, kun Jumala olisi halunnut nuhdella meitä. Olemme syyttäneet eronneita, langenneita, huonosti lapsensa kasvattavia, vaikka itse olemme olleet itsekkäitä, omahyväisiä, itseriittoisia ja kivenkovia.

Miksi Suomessa ei ole herätystä? Olisi helppoa etsiä syyllisiä toisista järjestöistä tai seurakunnista. Liian helppoa on alkaa tarkastella puolisoa, seurakuntaa, sen johtajaa. Mutta minä olen syyllinen. Olen ollut itsekäs ja ahne. Olen lyönyt, kun olisi pitänyt armahtaa ja katsonut läpi sormieni kun olisi ollut aika seisoa totuuden puolella.

Jumala haluaa toimia Suomen puolesta. Kärsivät ihmiset huutavat. Jumala, anna minulle anteeksi. Auta minua tekemään parannus.

Tulkaa Minun tyköni

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille…”

Jeesus, Sinä olet yksinkertaisesti ihana ja ihmeellinen.

Miten joka kerta unohdan, että Sinä kutsut minua aivan tällaisena, ilman ennakkoehtoja tai vaatimuksia.

Sinä kutsut minua jatkuvasti. Taivas kurottuu ylleni juuri kun olen painumassa häpeästä maan sisään, juuri kun olen varma, ettei kutsusi voi mitenkään koskea enää minua.

Sinä kutsut. Niin, Sinä kutsut minut väsyneenä, epäonnistuneena, joka risteyksessä väärään suuntaan kääntyvänä, syntisenä ja kykenemättömänä antamaan mitään sinulle.

Sinä kutsut, vaikka tiedät, etten ansaitse sinua. Sinä kutsut, vaikka tiedät että jo hetken päästä olen taas kutsusi tarpeessa kuin janoinen erämaassa.

Sinä kutsut, jotta saisit tehdä sitä, mitä eniten halajat – antaa minulle, puutteelliselle, ontuvalle, epäuskoiselle, kylmettyneelle kaikkea sitä, mitä minä tarvitsen ja mitä vain Sinä voit antaa.

Jeesus, kiitos että jaksat tänäänkin kutsua minua. Minulla ei ole voimaa kuin sen lampaan verran, joka uikuttaa peloissaan jalka murtuneena kivenlohkareen takana.

Mutta Sinun kutsusi on samalla Paimenen sydämen asia. Sinä kutsut, jotta saisit ottaa kaikki sata askelta luokseni, jotta saisit antaa, rakastaa, voimistaa, virvoittaa, synnyttää uutta uskoa.

Sinä kutsut, jotta sydämeni saisi kaikenlaisten koettelemusten ja kiusausten keskellä sulaa rakkautesi hehkusta. Niin, Sinun rakkautesi on ihmeellistä, se ei vaadi eikä velo ja juuri siksi minä rakastan sinua.

Rakastan, koska olen juuri tänään, juuri tällaisenani rakastettu.

Hyvä uutinen väsyneille 

Raamattu kertoo meille, että meidän uskomme syntyy evankeliumin kuulemisesta (Room. 10:17). Se tarkoittaa sitä, että me kuulemme hyvän uutisen Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme tähden ja tämä sanoma synnyttää uskon meidän sydämiimme.  

Oletko ajatellut sitä, että usko säilyy, kestää ja vahvistuu samalla tavalla kuin se alunperin syntyikin? Eli kuulemalla sanomaa Jumalan suunnattomasta armosta, Kristuksen rakkaudesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Evankeliumia ei tule kuulla vain kerran vaan sitä tulisi saada kuulla päivittäin. Evankeliumi on kristittyjen ruoka ja juoma, jota ilman he nääntyvät ja väsyvät. 

Tänään haluan vahvistaa uskoasi evankeliumilla. Kristus on vienyt ristille kaikki syntisi, epäuskosi, kylmyytesi, kapinointisi ja pimeytesi. Jumala ei niiden tähden enää tuomitse sinua vaan rakastaa sinua ja on sinulle armollinen. 

Jeesus on tänäänkin sinun auttajasi ja puolustajasi. Hän jopa rukoilee juuri nyt elämäsi puolesta Isän edessä. Jeesus on ottanut itselleen kaiken sen pimeän ja pahan, josta omatuntosi syyttää sinua ja Hän kykenee vaikuttamaan sinussa sitä hyvää mitä Hän toivoo omissaan tulevan ilmi.  

Tämä on hyvä uutinen väsyneille ja huonoille kristityille. Sinä saat sellaisenasi olla Vapahtajasi lähellä ja Hänen huolenpitonsa kohteena.  

Evankeliumi on riittävän pitkä köysi

Jumalan armosta voisi käyttää seuraavaa havainnollistavaa esimerkkiä: Ajattele, että olet joutunut 100m syvään kaivoon, josta ei ole mitään ulospääsyä. Kaivoon joutunutta ei auta ”melko hyvä uutinen”, eli se, että kaivonsuulle tulee auttaja, joka heittää kaivoon 95 metriä pitkän köyden ja pyytää sinua pinnistelemään vain puuttuvat 5 metriä. Tarvitset köyden, joka on juuri niin pitkä, että se yltää kaivon pohjalle.

Todellinen evankeliumi ja Jumalan armo on tällainen, se tulee pelastamaan meidät juuri niistä syvyyksistä joissa itse kukin olemme. Jumalan armon köysi tulee kaikki 100 metriä meitä vastaan uskomme alussa ja yhtälailla jokaisena elämämme päivänä kuolemaamme asti.