Raamattu kertoo meille, että meidän uskomme syntyy evankeliumin kuulemisesta (Room. 10:17). Se tarkoittaa sitä, että me kuulemme hyvän uutisen Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme tähden ja tämä sanoma synnyttää uskon meidän sydämiimme.
Oletko ajatellut sitä, että usko säilyy, kestää ja vahvistuu samalla tavalla kuin se alunperin syntyikin? Eli kuulemalla sanomaa Jumalan suunnattomasta armosta, Kristuksen rakkaudesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Evankeliumia ei tule kuulla vain kerran vaan sitä tulisi saada kuulla päivittäin. Evankeliumi on kristittyjen ruoka ja juoma, jota ilman he nääntyvät ja väsyvät.
Tänään haluan vahvistaa uskoasi evankeliumilla. Kristus on vienyt ristille kaikki syntisi, epäuskosi, kylmyytesi, kapinointisi ja pimeytesi. Jumala ei niiden tähden enää tuomitse sinua vaan rakastaa sinua ja on sinulle armollinen.
Jeesus on tänäänkin sinun auttajasi ja puolustajasi. Hän jopa rukoilee juuri nyt elämäsi puolesta Isän edessä. Jeesus on ottanut itselleen kaiken sen pimeän ja pahan, josta omatuntosi syyttää sinua ja Hän kykenee vaikuttamaan sinussa sitä hyvää mitä Hän toivoo omissaan tulevan ilmi.
Tämä on hyvä uutinen väsyneille ja huonoille kristityille. Sinä saat sellaisenasi olla Vapahtajasi lähellä ja Hänen huolenpitonsa kohteena.

Onhan sama hyvä uutinen voimassa huomennakin…onhan…?
Kyllä myös huomennakin ja aina ikuisuuteen saakka…<3
Kiitos tästä!
Paras uutinen ikinä! ❤️
Jeesus siunatkoon runsaasti ilosanoman tuojan askeleet ja askareet – niidenkin jotka ottavat sanoman vastaan!