Me olemme Kristuksessa

Raamatussa on noin 180 kertaa ilmaistu tämä todella keskeinen ja merkittävä totuus siitä, että me olemme Kristuksessa. Tämä ilmaisumuoto on niin keskeinen koko Uudessa testamentissa, ettei sitä voi ohittaa Raamattua lukiessaan. Otan tähän alle kaksi keskeistä Raamatun kohtaa:

”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa…” (1. Kor. 1:30)

”Mutta Hän, joka vahvistaa meitä yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja on voidellut meidät, on Jumala.” (2. Kor. 1:21)

Mitä tarkoittaa se, että me olemme Kristuksessa? Tämä totuus on elintärkeä jokaiselle kristitylle ja Paavali näki kovasti vaivaa saadakseen uskovat käsittämään mahtavan asemansa ja huikaisevan Jumalan suunnitelman.

Ensinnäkin pelastuksen kannalta on olennaista se, missä me olemme. Olennaisinta ei ole se, millaisia me olemme vaan se, missä olemme. Käytän esimerkkiä. Kun Jumala tuhosi vedenpaisumuksessa koko Nooan aikaisen maailman, keskeistä pelastuksen kannalta oli se, oliko arkissa vai sen ulkopuolella. Arkissa olevat pelastuivat, muut hukkuivat. Samoin nyt on olennaista se, olemmeko Kristuksessa vai Hänen ulkopuolellaan. Me, jotka olemme uskon kautta Kristuksessa, pelastumme Jumalan tuomiolta ja kadotukselta. Tärkeintä on siis se missä on!

Olla Kristuksessa tarkoittaa sitä, että Jumala on yhdistänyt minun ja Jeesuksen elämän yhteen. Tai tarkemmin sanottuna Jumala on asettanut minun elämäni Kristuksen ”sisään”. Tämä totuus on kai liian ihmeellinen kokonaan sitä käsittääksemme, mutta yritän sitä nyt hieman selventää.

Meidän elämämme on uskoontulohetkestä yhdistetty Jeesuksen omaan elämään, Häneen itseensä. Roomalaiskirjeen 6. luvussa Paavali vakuuttaa, että me olimme yhdessä Kristuksen kanssa ristillä kuolemassa, kun Hän kuoli. Eli Jumala yhdisti meidät Kristukseen Hänen kuolemassaan. Edelleen Paavali jatkaa samassa kirjeessä, että me nousimme haudasta yhdessä Jeesuksen kanssa, eli meidät on yhdistetty Häneen Hänen ylösnousemuksessaan. Hengelliseltä kannalta tämä siis tarkoittaa seuraavaa: meillä ei ole enää omaa, itsenäistä elämää, vaan me elämme Kristuksessa. Hän on meidän elämä.

Kuvittele, mitä tämä järisyttävä totuus tarkoittaa Jumalan näkökulmasta. Nyt Hän näkee meidät jatkuvasti Poikansa kautta! Isä näkee meidät yhtä rakkaina ja puhtaina, otollisina ja kelvollisina kuin pyhän Poikansa. Tässä on kysymys meidän vanhurskauttamisesta. Me olemme vanhurskaita, emme tekojemme perusteella, vaan koska omistamme Kristuksen vanhurskauden. Huomaatko, että vanhurskaudessamme on taas kysymys siitä, missä olemme. Vain Kristuksessa olemme vanhurskaita!

Puhtaasti meidän kannaltamme tämä Kristuksessa oleminen tarkoittaa myös jotain seuraavaa. Kristuksessa oleminen tarkoittaa olemista ikään kuin näkymättömän kehän tai ympyrän sisällä. Tällä on kaksi merkitystä. Ensimmäinen on se, että me jaamme kaiken, mitä tuon kehän sisällä on. Paremmin sanottuna olemme osallisia kaikesta siitä, mitä on kehässämme. Yritän selittää asiaa vielä hieman ontuvalla vertauksella. Kristuksessa olemistamme voisi verrata siihen, että olemme ilta-aikaan ulkona pakkasessa, palelemme ja pelkäämme pimeässä. Kun sitten astumme sisään kotiimme, koemme välittömästi kotona olevan lämmön ja valon – olemme osallisia kotimme sisällä olevasta ilmapiiristä. Emme tee mitään valon ja lämmön aikaansaamiseksi, vaan puhtaasti nautimme niistä. Samoin me Kristuksessa jaamme kaiken sen, mitä Hänellä ja Hänessä on – puhtaasti armosta, Jumalan mahtavan suunnitelman tähden. Siksi Raamattu vakuuttaa, että meitä ON jo siunattu kaikilla taivaallisilla siunauksilla Kristuksessa (Ef. 1:3)! Meidän ei siis tarvitse ponnistella saadaksemme Jumalan siunaamaan meitä tai antamaan meille tarvitsemiamme asioita, Hän on jo antanut kaiken tarpeellisen Kristuksessa!

Toinen merkitys on se, että kun olemme Kristuksessa, olemme suojassa kaikelta, mikä on Hänen ulkopuolellaan! Kuvittele, mitä tämä merkitsee. Samoin kuin me olemme kotimme sisällä suojassa ulkona olevalta kylmyydeltä ja pimeydeltä, olemme Kristuksessa suojassa kaikelta, mitä Hänessä itsessään ei ole. Olemme suojassa vihollisen toiminnalta ja tämän maailman vaikutukselta.

Kristuksessa olemistamme voisi verrata myös pieneen lapseen, joka on vielä äitinsä sisällä. Lapsi saa ravintonsa ja elämänvoimansa suoraan äidiltään, on siis kaikessa äidistään täysin riippuvainen. Lapsi on myös äitinsä sisällä ollessaan täysin suojassa kaikelta vaaralta ja pahalta.

Raamattu vakuuttaa, että Kristuksessa itsessään on kaikki Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja että meillä on tuo sama täyteys Hänessä (j.10). Tämähän tarkoittaa sitä, että kun olemme Kristuksen ”sisällä”, me automaattisesti omistamme kaiken Jumalan meidän elämäämme tarkoittaman täyteyden. Olemme siis osallisia niistä aarteista, joilla Isä on siunannut Poikaansa! Emme kuitenkaan ole osallisia niistä oman arvollisuutemme tai suorittamisemme kautta, vaan puhtaasti olemalla Hänessä. Ei ihme, että Paavalin jatkuva rukous on, että uskovat saisivat ymmärtää Jumalan salaisuuden, Kristuksen (esim. Kol. 2: 2).

Kristuksen ”sisällä” on kaikki se, mitä ikinä voisimme tarvita, Hänen ulkopuolella ei ole mitään Jumalan tahdon mukaista. Hänessä on kaikki Jumalan täyteys, meissä itsessämme on aina vain pimeyttä ja syntiä. Tästä syystä on tärkeää lopulta vain se, missä olemme. Kristukseen ei voida pyrkiä, koska Jumala on jo asettunut meidät sisälle Häneen (1. Kor. 1:30). Me ei asemamme puolesta voida minkäänlaisella kilvoittelulla tulla lähemmäksi Jeesusta, koska Jumala on asettanut meidät jo uskoontulohetkestä lähtien Häneen. Jos on yhtä jonkun kanssa, häntä lähemmäs ei enää voi tulla. Tämä asian ymmärtäminen voi mullistaa uskomme. Kokemuksellisesti voimme ”lähentyä” Jeesusta vain sitä mukaa kuin ymmärrämme meidän täydellistä asemaamme Hänessä. Tärkeää ei siis ole tekeminen vaan ymmärtäminen (Ef. 1:18).

Meidän asemamme ja käytännön elämämme (kokemus tai tila) eroavaisuus voidaan selittää seuraavalla esimerkillä: me voimme saada tilillemme miljoonan euron lahjoituksen. Se kuuluisi meille, olisi osoitettu meidän käyttöömme, vaikka emme sitä itse mitenkään käyttäisi tai edes tietäisi sen olemassaolosta. Samoin meillä on Jumalan antama täydellinen asema Kristuksessa, jossa me omistamme jo kaiken Jumalan siunauksen ja kaikki lupaukset – Kristuksen ”lahjoituksen” tähden. Vaikka meillä on täydellinen asema Kristuksessa, me ei välttämättä tiedetä sitä, eikä sen tähden eletä asemamme mukaista elämää. Miljoona euroa saanut ihminen alkaa luultavasti käyttää rahojaan kuultuaan lahjoituksesta ja uskottuaan sen todeksi – ”joku on todella antanut minulle jotain näin paljon!” Samoin meidän käytännön elämämme voi muuttua vain siinä suhteessa, kuin ymmärrämme Jumalan lahjan, Kristuksen. Kristillinen kasvumme pohjautuu toisin sanoen yksistään Kristuksessa saamamme aseman (omaisuuden) ymmärtämiseen ja siihen luottamiseen.

Raamattu vakuuttaa myös, että Jumala vahvistaa meitä Kristukseen (2. Kor. 1:21). Mitä tämä tarkoittaa? Jumala avaa meidän silmiämme näkemään aina enemmän sitä asemaa, joka meillä on jo Jeesuksessa. Jumala antaa meidän ymmärtää aina syvemmin Jeesuksen työn täydellisyyttä, ja sen johdosta me opimme enemmän turvautumaan Jeesukseen ja tähän Hänen täytettyyn työhönsä. Näin Jeesuksesta tulee meille kaiken keskipiste, ja täten Jumala vahvistaa meitä Häneen. Tätä Jumalan vahvistamista tarkoittaa myös Raamatussa seuraava jae: ”… ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan” (Kol. 3: 10). Sitä mukaa, kun Jumala saa meitä näkemään meidän täydellistä asemaamme Kristuksessa ja kaikkien tarpeittemme täyttymyksen olevan yksin Hänessä, sitä mukaa meidän käytännön elämä voi muuttua kohti Kristuksen kaltaisuutta. Kuitenkaan meissä itsessämme ei ole koskaan mitään jumalallista, kaikki on aina Jeesuksessa.

Kristuksessa oleva voi levätä omista teoistaan ja nauttia kaikesta siitä valosta, lämmöstä ja ilmapiiristä, joka Jeesuksessa on. Kertaan vielä tämän keskeisen ajatuksen: tärkeintä ei ole se, mitä olemme, vaan missä olemme!

olemmekristuksessa

Jeesuksen syvempi tunteminen

Muistatko Raamatusta kertomuksen, jossa Maria lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa? Marian vanhempi sisar, Martta, teki samaan aikaan kovasti töitä palvellakseen Jeesusta, saadakseen tälle muun muassa ruokaa valmiiksi. Tässä kertomuksessa on jotain mielettömän syvää, jotain, minkä tulisi painua meidän sydämeen syvälle. Jeesus antoi tunnustusta Marialle, vaikka hän oli näin ihmisten kuvakulmasta ajateltuna laiska: hän jätti siskonsa tekemään yksin kaikki tarvittavat työt. Jeesus sanoi, että Maria oli valinnut hyvän osan, ja että hän saisi tuon osansa myös pitää. Mitä Maria valitsi? Hän tahtoi olla Jeesuksen lähellä, maksoi mitä maksoi. Hän oli lumoutunut Jeesuksesta, niin että halusi vain olla Hänen jalkojensa juuressa. Maria halusi oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin.

Jeesus on kristillisyyden keskus. Häneen kulminoituu (keskittyy) kaikki todella meidän hengelliselle elämällemme olennainen ja tärkeä. Me voimme touhuta kaikkea hengellistä ja antaa kaikki energiamme siihen, mitä voimme Jumalalle tehdä, mutta silloin emme elä siinä parhaassa osassa, mitä meille on varattu.

Paavali jatkaa tätä Jeesuksen syvää opetusta kirjeissään. Efesolaiskirjeessä Paavali rukoilee uskovien puolesta, että he voisivat saada viisauden ja ilmestyksen hengen Kristuksen tuntemisessa. Tämä viisauden ja ilmestyksen henki ei ole Pyhä Henki (joka meillä uskovilla jo on) vaan se on todellista hengellistä ymmärrystä tuntea Jeesus. Huomaa, että kirjeen vastaanottanut seurakunta oli Paavalin itsensä perustama ja myös hänen opettama. Paavali oli seurakunnan perustamisen jälkeen viipynyt paikkakunnalla yli kaksi vuotta. Tuona aikana hän oli opettanut efesolaisille tarkkaan evankeliumin salaisuudet. Efosolaiset olivat varmasti saaneet oppia tuntemaan Jeesusta ja silti Paavali rukoilee yhä tätä saman tuntemisen lisääntymistä. Miksi? Jeesusta ei voi koskaan tuntea liian syvällä tavalla, me parhaimmillaankin näemme Hänet kuin kuvastimesta. Uskossa ei ole mitään suurempaa kuin oppia tuntemaan Kristus!

Kolossalaiskirjeessä Paavali avaa sydäntään hiukan enemmän ja hän paljastaa taistelevansa voimakkaasti eri seurakuntien puolesta, myös Kolossan. Mikä oli hänen taistelunsa ja kilvoittelunsa aihe? Hän taisteli jokaisen uskovan puolesta, että he olisivat oppineet tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Alatko tässä ymmärtää Raamatun keskeisen ilmoituksen? Näetkö Jumalan tahdon? Paavali taisteli seurakuntien puolesta, etteivät nämä kadottaisi Kristusta silmiensä edestä. Galatian seurakunnallehan oli pitkälti jo käynyt niin. Paavali joutui tuskaisena tivaamaan heiltä, kuka oli saanut heidät lumottua, niin että heidän uskonsa keskipisteenä ei enää ollutkaan ristiinnaulittu Kristus.

Jeesus, Hänen persoonansa ja sovitustyönsä ovat Raamatun syvintä mahdollista teologiaa. Jumalalla ei ole mitään ihmeellisempää, ei mitään voimakkaampaa eikä mitään syvempää kuin Oma Poikansa. Siksi Jeesuksen tuntemisen syveneminen syventää meidän uskoamme. Itse asiassa kaikki hengellinen kasvu on kasvua syvemmälle Kristukseen.

Kuinka me voimme oppia tuntemaan syvemmin Vapahtajamme? Pyhän Hengen tehtävä on viedä meidät kaikkeen totuuteen ja opettaa meille kaikki. Hänen päätehtävänsä meissä on opettaa meille Kristusta, tehdä Hänet meille kaikeksi kaikessa! Pyhä Henki saa meidät kaipaamaan Jeesusta ja vie meidät tutkimaan Hänen Sanaansa. Juuri Raamatusta löydämme Jeesuksen, opimme tuntemaan Hänen ihmeellisyyttään. Kuitenkin uskallan väittää, että raamatunluku sinänsä ei saa meitä ihastelemaan Jeesusta, vaan sen tekee nimenomaan Pyhän Hengen opetus. On tärkeää muistaa, että me emme lue Raamattua ollaksemme hyväksytympiä, vaan jotta saisimme tutustua paremmin Herraamme. Kun huomaamme itsessämme suoranaista haluttomuutta Raamatun lukua kohtaan, tulee meidän silloin taas ymmärtää, että Jeesus on kaikkemme. Hän pystyy meissä vaikuttamaan tälläkin alueella tahtomista ja tekemistä.

Pyhä Henki siis saa meidän sydämemme syttymään Jeesukselle esimerkiksi Raamatun lukemisen kautta. Lisäksi tarvitsemme Hengeltä erityistä ilmestystietoa. Tällöin Pyhä Henki aivan hämmästyttävällä tavalla kuiskaa meidän sisällämme Jeesuksen valtavuutta. Henki jakaa tätä ilmestystietoa yleensä silloin, kun olemme pettyneet itseemme. Jumala käyttää siis epäonnistumisiakin välineinä avatakseen meille Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Näin meidän luottamuksemme kohde vaihdetaan meistä itsestämme kohti Kristusta!

Jeesus ei ole jotain, joka jää uskomme kypsyessä taka-alalle. Hän ei saisi hukkua esimerkiksi hengellisen puuhasteluumme, vaan meidän tulisi aina Marian tavoin pysyä hänen lähellään. Jeesuksen tulee aina olla keskus! Hän on Hyvä Paimen, jonka kanssa meidän on turvallista olla. Hän on Valkeus, jonka loisteessa saamme kulkea. Hän on tie, jota seuraamalla emme voi eksyä. Hän on Elämän leipä, jota syömällä täytymme ja Elämän vesi, jota juomalla emme enää muuta kaipaa. Hän on portti pelastukseen sekä myös kaikkeen Jumalan tahtoon.

fence-955060_1280

Kaipaatko syvempää hengellistä elämää?

Tiedän itseni lisäksi todella monia kristittyjä, jotka aina aika ajoin murehtivat omaa hengellistä tilaansa. He tuntevat oman sydämensä tilan, näkevät siellä kylmyyttä ja itsekkyyttä. He tuntevat, kuinka vähän rakastavat Jeesusta ja kokevat syyllisyyttä omasta huonosta kristillisyydestään. Ehkä sinäkin kuulut tähän ryhmään? Tiedät, ettet ole riittävän ”palava”, kaipaat syvempää yhteyttä Jumalan kanssa.

Syvempää Jumalayhteyttä kaipaavat ihmiset suhtautuvat armoon kaksitahoisesti: he helpottuvat kuullessaan, että he riittävät sellaisina kuin ovat. Jumala rakastaa ja hyväksyy heidät Kristuksen tähden heikkoina ja syntisinä. Toisaalta he saattavat kuitenkin miettiä, että armo ei vastaa heidän syvään tarpeeseen päästä lähemmäs Jumalaa. Kuinka he voisivat elää syvempää kristillisyyttä? Sellaista, joka tuottaisi Jumalalle kunniaa?

Kiertotie

Jumalaa janoava kristitty on kiitollinen evankeliumista. Hän ymmärtää, että hänen pelastuksensa on ollut yksin Jumalan ansioita, siinä Jumala kohtasi ihmeellisellä tavalla syntisen ihmisen. Kuitenkin monta kertaa – kun puhutaan ”paremmasta hengellisestä elämästä” – kristityt alkavat miettiä omaa osaansa sen saavuttamiseksi. Tällöin Jumalan siunaukset ja ”voitelu” ovat ihmisen saavutettavissa, pitää vain osata elää oikein ja tehdä oikeita asioita. Monesti opetetaan, että Jumala on jo tehnyt kaiken valmiiksi, nyt ihmisen täytyy vain tehdä oma osansa elääkseen Jumalan täyteydessä.

Kristitty alkaa siis etsiä tapaa, jolla Jumalan siunaus voitaisiin saavuttaa. Kristitty yrittää vakuuttaa Jumalan siitä, että hän on arvollinen saamaan Häneltä enemmän. Huomaatko tässä mitään erikoista? Huomio kiinnittyy omaan rukouselämään, Raamatun tutkimiseen, antautumiseen, rakastamiseen, hyviin päätöksiin ja niin edelleen. Ihminen alkaa siis kiinnittää huomiotaan itseensä, uskonelämä alkaa pyöriä ihmisen itsensä ympärillä.

Tämä on kiertotie, koska se vie kauemmaksi Jumalasta. Miksi? Siinä ihminen joutuu lain alle. Kristitty alkaa kuvitella, että hänen täytyy tehdä jotain Jumalalle, hänen täytyy ansaita Jumalan siunaus. Kristitty yrittää siis teoillaan ansaita Jumalan huomiota. Tällöin ihminen joutuu pois armosta ja samalla pois Kristuksesta (Gal. 5:4). Tämä on nykyisen kristillisyyden suuri ongelma!

Tapaan aika ajoin uskovia, jotka ovat kyllästyneet koko kristillisyyteen. He ovat luopumassa uskosta, koska eivät jaksa enää suorittaa. He ovat yrittäneet miellyttää Jumalaa ja ovat tosissaan etsineet syvempää tai voitokkaampaa hengellisyyttä mutta he ovat epäonnistuneet. He ovat taistelleet vuosikausia ja lopulta nääntyneet tyystin. Sydämeni särkyy nähdessäni heidän ponnistelunsa ja epätoivonsa. He ovat lähteneet kilvoittelemaan, etsimään Jumalaa mutta ovat luopuneet jatkuvien epäonnistumisien tähden. Näin tapahtuu jokaiselle, joka yrittää miellyttää Jumalaa teoillaan. Olen itsekin kokenut tämän raskaasti. Lakihenkinen kristillisyys olettaa Jumalan siunaavan ihmistä tämän yrittämisen tuloksena. Miten kauhea harha! Tämä on se ”toinen evankeliumi”, jota vastaan Paavali itkien taisteli (Gal. 3:1, 4:19,20)!

Siteeraan seuraavassa Poul Madsenin ajatuksia kirjasta Hengen vapauteen:

”Kuten tapahtui Galatiassa, niin nytkin uskovien keskuuteen on pujahtanut harhaopettajia, jotka vetävät iloiset kristityt syrjään ja kysyvät heiltä, eivätkö he halua päästä syvempään uskonelämässään, eivätkö hekin yhdy siihen, että heidän tulee uhrata elämänsä entistä ’kokosydämisemmin’ ja eikö ole jo aika luopua lapsellisesta ilosta ja osoittautua kypsiksi kristityiksi, jotka suhtautuvat uskonelämään aivan toisella tavalla. He kysyvät Jumalan lapsilta, joko he ovat vastaanottaneet kaiken, mitä Jumalalla on annettavana. Kun nämä uudet opettajat ovat saaneet kristityt hämmennyksiin, niin heidän ei ole vaikea osoittaa heille, että nyt ’on annettava todellinen panos’, jos on mieli päästä eteenpäin hengellisessä elämässä. Ovatko he valmiit tähän?

Näin vilpittömät Jumalan lapset johdetaan pois lapsenmielisestä ja välittömästä luottamuksesta Kristukseen ja näin heidät vedetään takaisin omiin inhimillisiin ponnisteluihin.

Näin vääristellään Kristuksen evankeliumi ja siltä riistetään sen voima ja ihmiset sidotaan loputtomiin ponnisteluihin ja sairaanloiseen itsekeskeisyyteen.

Tällaista on vääristelty evankeliumi. Se ei ole evankeliumia lainkaan. Se on valhetta eikä ainoastaan toinen ilmaisutapa. Se kääntää oikean evankeliumin nurinpäin ja johtaa tekojen uskontoon, joka on evankeliumin vastakohta ja sen leppymätön vihollinen.”

Todellinen evankeliumi antaa kaiken tarvittavan

Oikea evankeliumi vastaa ihmisen todellisiin tarpeisiin. Evankeliumi ei ole vain uskoontulohetkeä varten, se on Jumalan voima kristityn koko elämän ajaksi (Room. 1:16-17). Evankeliumi takaa sen, että ihmisen ei tarvitse olla mitään, Jeesus on kaikkea hänen puolestaan. Siksi Paavali voi turvallisesti kirjoittaa, että Jumala valitsee aina ne, jotka eivät ole itsessään mitään (1. Kor: 1:28).

Mikä on evankeliumin ydin? Kristus! On älytön harha kuvitella, että Jeesus toimisi meidän elämässämme vain uskoontulohetkellä ja siitä eteenpäin kaikki olisi ihmisestä itsestään kiinni. Mikään ei ole kiinni kristitystä itsestään. Kaikki on kiinni Kristuksesta! Mitä tämä tarkoittaa? Kristus on tullut meidän elämäksemme (Kol. 3:4). Me omistamme Hänessä kaiken, mitä voimme ikinä hengellisessä elämässämme tarvita! Jumala ei ole jättänyt yhtään siunaustaan meille antamatta, vaan ne kaikki on jo annettu meille, Kristuksessa (Ef. 1:3).

Kun siis kaipaamme syvempää hengellistä elämää, tarvitsemme Jeesusta. Tarvitsemme ymmärtää Häntä enemmän, nähdä Hänet selkeämmin. Kristus on Jumalan syvyys, Hän on Jumalan suuri salaisuus! Kuinka voimme oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin? Tulemalla köyhiksi. Jeesus ohittaa omavoimaiset ja itseensä luottavat ja tulee niiden luokse, jotka ovat särkyneet ja väsyneet. Hän kohtaa aina niitä, joilla ei ole hyvyyttä itsessään, joilla ei ole hyviä tekoja Hänelle tarjottavana.

Armo on Kristuksen suurin salaisuus. Armon ymmärtänyt kristitty alkaa levätä ponnisteluistaan ja saa kokea Kristuksen toimivan hänen puolestaan.

Evankeliumi tarjoaa meille lahjana kaiken mitä tarvitsemme uskossamme. Kaikki on jo tehty meidän puolesta, mitään ei enää tarvitse ihmisen hankkia itse. Saamme lahjana vanhurskauden, pyhityksen, ensirakkauden, halun olla Jumalan lähellä, kaiken! Miten ihmeellinen evankeliumi! Miten valtavan vapauttavaa, Kristus on tehnyt kaiken niin, että minun ei tarvitse tehdä enää mitään.

”Evankeliumi ei muutu. Se on yksinkertainen ja pelkistetty sanoma siitä, että Jumala vain ja ainoastaan Jeesuksen ansion tähden antaa lapsilleen kaikkea, mitä he tarvitsevat. Ainoa asia, mikä heille voi tulla esteeksi on se, että he omilla ansioillaan pyrkivät saamaan Jumalalta enemmän kuin muut. Evankeliumi on nöyryyttävä, jonka mukaan ihminen itse ei ole mitään, mutta Lunastaja on kaikkea. Kun tämä sanoma vastaanotetaan päivästä päivään, Jumala antaa omilleen sen, mitä he tarvitsevat ja ylikin. Mutta niin pian kuin he alkavat elätellä suuria luuloja itsestään, heidän sisimpäänsä kätkeytyy ylpeyttä, joka estää heiltä Jumalan siunauksen.

Se, joka pyrkii ansioitumaan kokeakseen Jumalan runsaampaa osallisuutta, on vaarassa kadottaa senkin, mitä on saanut. Hän on syrjäyttänyt uskon Kristukseen ja uskoo itseensä. Ja vieläpä luulee miellyttävänsä Jumalaa.” – Poul Madsen

Pysytään tässä armon evankeliumissa. Tämä on jotain järjelle käsittämätöntä ja ymmärrettävissä vain, kun Jumalan Henki saa meitä opettaa. Näin täydellinen on Kristuksen sovitustyö. Näin kattava on Jeesuksen huuto ristiltä: ”Se on täytetty!” Lepää tämän armollisen Kristuksen varassa ja saat huomata, että elämääsi viedään syvemmälle Hänen tuntemiseensa!

Jeesukseen katsominen

Pietari, Jaakob ja Johannes saivat unohtumattoman kokemuksen noustessaan eräänä päivänä Jeesuksen kanssa neljästään eräälle vuorelle rukoilemaan. Heidän ollessaan vuorenhuipulla Jeesuksen olemus muuttui ja Hänen viereensä ilmestyivät Vanhan Testamentin suuret hahmot, Mooses ja Elia. Opetuslasten ihmetellessä näkemäänsä tapahtui jotain merkillistä ja hyvin tärkeää. Pilvi peitti vuorenhuipun ja opetuslapset kuulivat taivaasta äänen: ”tämä on Minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Tämän Jumalan puheen jälkeen opetuslapset eivät nähneet kuin Jeesuksen yksin. Jumala kiinnitti opetuslasten huomion Jeesukseen ja saman Hän haluaa tehdä kaikkina aikoina kaikille kristityille.

Kuinka monesti me tahtoisimmekin kiinnittää huomiomme johonkin ”ihmeellisempään” kuin yksin Jeesukseen? Opetuslapsetkin olivat varmasti hyvin hämmästyksissään Mooseksen ja Elian läsnäolosta. Olen miettinyt, että olisiko näillä miehillä jotain sanottavaa meidän tämän ajan kristillisyydelle? Edustaisiko Mooses tässä tapahtumassa Jumalan antamaa lakiliittoa, jossa korostuvat ihmisen suoritukset ja tämän oma osuus? Voisiko Elia puolestaan ihmeitä tekevänä profeettana kuvata sitä kristillisyyden muotoa, jossa kiinnitetään huomio kaikenlaisiin hämmästyttäviin ja suureellisiin merkkeihin ja tekoihin? Ainakin olen murheellisena havaitsemassa, että nämä kaksi ”kristillisyyden muotoa” ovat vangitsemassa kristittyjen huomion pois pääasiasta. Toisessa huomio kiinnittyy ihmisen mahdollisuuksiin miellyttää Jumalaa, ihmisen omiin tekoihin ja suorituksiin, toisessa siihen ns. ihmeelliseen hengellisyyteen, jossa juostaan aina sinne, missä Hengen ajatellaan kulloinkin vaikuttavan ja jossa etsitään toistaan suurempia ihmeitä ja merkkejä.

Mikä on pääasia? Opetuslapset saivat katsella sekä Moosesta että Eliaa aikansa, mutta Jumala halusi osoittaa heille minkä tuli olla huomion keskipiste. Jumalan antamalla lailla on myös meille nykyajan kristityille oma merkityksensä, emme suinkaan ole sitä hylänneet. Otamme myös kiitoksella vastaan kaikki Hengen ilmenemismuodot, kunhan ne tapahtuvat raittiisti. Pääasiasta emme kuitenkaan voi koskaan, mistään hinnasta tinkiä. Jumala näytti opetuslapsille, että Jeesusta heidän tuli kuunnella ja katsella; Hän oli kaiken keskipiste. Samaa Hän haluaa osoittaa meillekin. Jeesus on aina pääasia, Hän ei voi eikä saa syrjäytyä!

Mitä näemme Jeesusta katsoessamme? Apostoli Johannes katseli Jeesusta ja kuvasi häntä sanomalla, että Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Tämä Hänen totuutensa on sitä totuutta, joka kertoo meille millaisia me olemme. Hänen totuutensa valossa alamme nähdä selkeästi omaa pahuuttamme. Hänen armonsa kuvaa sitä suunnatonta rakkautta meitä pahoja kohtaan, jonka tähden Luoja oli valmis antamaan henkensä luotujen puolesta. Nämä Jeesuksen olemuksen kaksi puolta ovat aina voimassa, löydämme ne aina Hänestä. Näemme myös niiden vaikutukset niiden ihmisten elämästä, jotka ovat tulleet Hänen kohtaamikseen; he ovat murtuneet oman köyhyytensä tähden ja ovat samaan aikaan rikkaita omistaessaan Kristuksen rajattoman armon. Heistä huokuu yhtä aikaa sekä kipu omasta tilastaan että sanoinkuvaamaton sisäinen rauha ja onni. He ovat pienentyneet niin paljon, että näkevät edessään itsensä sijasta suuren Kristuksen.

Jeesusta katseleva kristitty näkee siis hänet totuutena ja armona. Nämä kaksi ominaisuutta toimivat jatkuvasti käsi kädessä niin, että vain Jumalan ansaitsemattoman rakkauden ymmärtäneinä voimme uskaltaa katsoa sydämemme pimeyteen. Ilman armoa tahdomme peittää syntisyytemme, sekä toisilta että myös itseltämme. Toisaalta juuri totuuden näkeminen avaa meidät vastaanottamaan Jumalan armoa. Eiväthän vahvat ja itsessään hyvät tarvitse armoa, he ovat tyytyväisiä omaan erinomaisuuteensa ja omiin tekoihinsa. Jeesuksen totuus murtaa meidän erinomaisuutemme ja tekee meidät köyhiksi. Hänen totuutensa varmistaa, että pysymme Hänen armossaan.

Jeesuksen katseleminen on kristillisyyden ydin ja yksittäisen kristityn suurin etuoikeus. Mitä tarkoittaa Jeesukseen katsominen? Sitä on vaikea sanoin kuvata. Siinä yksittäinen ihminen alkaa ymmärtää, että Jeesus on hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Se on sisäisen huomion kiinnittämisestä Elämän lähteeseen, sen näkemistä, että Jeesus on personoitu Ihanuus ja Täyteys. Se on myös sydämen lukkiutumista Jeesukseen tavalla, jossa halutaan omistaa vain Hänet ja nähdä Häntä entistä selkeämmin.

Millaisena meidän tulisi hänet nähdä? Opetuslapset näkivät hänet hetken aikaa kirkastuneena, kunnes pilvi jätti jäljelle ”tavallisen” Jeesuksen. Jumala kehotti opetuslapsia kuuntelemaan tätä tavallista Jeesusta. Mitä heidän tuli kuunnella? Huomaa, että tästä ihmeellisestä tapahtumasta lähtien Jeesus alkoi opettaa opetuslapsille omaa ristin tietään. Hän kertoi Hänen päämääränsä olleen ihmiskunnan syntien sovitus. Miten kolmiyhteinen Jumala tahtoo meidän siis katselevan Jeesusta? Katsomalla Häntä ristiinnaulittuna!

Ei ole mitään ihmeellisempää kuin katsella sydämen silmin ristiinnaulittua Jeesusta. Ristin juurelle saavat tulla kaikki epäonnistuneet, heikot, horjuvat, masentuneet ja väsyneet. Sinne saavat tulla ne, joita ei muualle hyväksytä. He saavat nostaa epätoivoisen katseensa kohti kärsivää Vapahtajaa ja huomata, että ristiltä heihin virtaa ihmeellistä lohdutusta sekä rauhaa.

Ristin luota ei tule lähteä pois. Se ei ole paikka, jossa käydään vain hakemassa voimaa, vain jotta voitaisiin lähteä etsimään jotain parempaa tai ihmeellisempää. Jumalalla ei ole mitään syvempää kuin ristiinnaulittu Poika.

Jeesukseen kiinnittyvä kristitty keskittyy pääasiaan. Hän alkaa ymmärtää, että kaikki muut asiat, jopa muut tärkeät uskonasiat, ovat toisarvoisia tämän pääasian rinnalla. Tällainen kristitty katselee Jeesusta niin, että hän suorastaan ”unohtaa” muun ympärillä olevan hengellisen hyörinnän.

Kristuksen katselemisessa on myös omat vaikutuksensa. Jeesus on kuin aurinko, joka paistaa täydeltä terältä heti, kun tullaan valonsäteiden alle. Jeesukseen keskittyvä kristitty on samoin tämän Kristus-auringon vaikutuksen alaisuudessa ja siinä Jeesuksessa oleva ihmeellinen armo virtaa esteettä häneen. Tässä yhteydessä kristityn elämästä alkaa hämmästyttävällä tavalla loistaa jotain ihanan lämmintä ja kaunista. Jeesukseen keskittyvä ihminen ei kuitenkaan todellisuudessa itse usein näe hänessä tapahtuvia armon vaikutuksia. Hänen sisäiset silmänsä ovat niin kiinni Jeesuksessa, ettei hän edes kykene näkemään itsessään esiin tulevia Hengen hedelmiä. Ja vaikka hän näkisikin ne, ei hän niistä välittäisi, koska hän tahtoisi vain katsella itse Elämää ja todellista Antajaa!

jeesukseenkatsominen

Että kantaisitte hedelmää

Viinipuu -vertauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta haluan käsitellä sitä nyt eri näkökulmasta.  Vertauksessa on sellaisia syvyyksiä, jotka ovat aivan keskeisiä meidän uskollemme. Nyt haluan ottaa esiin aiheeseen liittyvät 2 yleistä erehdystä.

Ensimmäinen niistä on se ajatus, ettei sillä ole niin väliä, miten me Jumalan lapsina elämme. Tämä on vaikea aihe, mutta haluan ottaa sen esille tuodakseni esille sekä Jumalan tahtoa että evankeliumin kirkkautta. Jumalan tahto on se, että me Hänen lapsinaan tuotamme Hänelle kunniaa. Hän on julistanut meidät pyhiksi uskoontulostamme lähtien ja siitä samasta hetkestä alkaen alkaa elämässämme Jumalan pyhittävä työ. Raamattu monessa yhteydessä vakuuttaa meille, että Jumalan tahto on meidän pyhittymisemme. Se tarkoittaa sitä, että elämämme muuttuu enenevästi Jumalan tahdon mukaiseksi ja Jeesuksen elämän kaltaiseksi.

Opetus pyhityksestä ahdistaa monia ja tässä tulemme erehdykseen numero 2. Jumala ei ole tarkoittanut meidän kykenevän muuttamaan itse itseämme. Hän ei oleta, että pystyisimme luopumaan synneistämme omin voimin tai heijastamaan Hänen rakkauttaan vain päättämällä tehdä niin. Monet ovat oikaisseet tässä kohtaa tyyliin ”jos kerran Jumala tahtoo pyhää elämää, niin tokihan minä siihen pystyn.” Lopputuloksena on pahimmillaan uskostaan luopunut loppuunpalanut ihminen.

Viinipuu -vertaus opettaa, että Jeesus on meille keskeinen kaikessa. Voimme kantaa elämällämme hedelmää sen mukaan, kuin Jeesus saa meissä evankeliuminsa voimalla vaikuttaa. Mikä sitten estää Hänen vaikutustaan? Se, ettemme ymmärrä elintärkeää ja jatkuvaa riippuvuuttamme Hänestä. Meistä on hullua, että oksa voisi roikkua ilmassa ilman runkoa ja kantaa herkullisia omenoita. Yhtä älytöntä ja mahdotonta on Jeesuksen mukaan kristitty, joka yrittää pyhittyä omin voimin. Tai Jumalan auttamana.

Uskomme alussa jokainen meistä on hyvin omavoimainen. Me uskomme omiin mahdollisuuksiimme ja moraaliimme. Saatamme nähdä itsessämme joitain puutteita, mutta ajattelemme Jumalan armon avulla pääsevämme niistä eroon. Uskomme kasvaessa Jumala antaa meidän kokea yhä enenevää heikkoutta, jotta alkaisimme syvemmin ymmärtämään Jeesuksen tärkeyden uskonelämämme jokaisessa vaiheessa. Kypsä ja koeteltu usko painaa päänsä alas Jeesuksen sanojen edessä: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Mutta kypsät uskovat myös tietävät, että Jeesus synnyttää heissä hedelmää, pyhitystä Jumalan kunniaksi. He eivät luultavasti näe sitä itse, koska Jeesus on vallannut heidän sydämensä.

Meissä tapahtuva pyhitys ei ole sitä, että voisimme nostaa itseämme toisten yläpuolelle. Se ei ilmene oikeassa olemisena, hengellisenä kovuutena, moraalisena paremmuutena ja samalla toisten tallaamisena. Jos pyhittyminen on Jeesuksen kaltaisuutta, silloin hedelmää tuottavasta kristitystä huokuu lempeys, nöyryys, rakkaus ja myötätunto. Sellaisen ihmisen luokse voi epäonnistunut ja ahdistunut kristitty mennä ja kokea olevansa hyväksytty ja turvassa.

Olin kerran eräässä hengellisille työntekijöille tarkoitetussa kokouksessa. Sali oli täynnä pastoreita, pappeja, raamattuopettajia, evankelistoja ja niin edelleen. Kokouksessa monet käyttivät puheenvuoroja ja ajatuksia lenteli hengellisen elämän parantamiseksi. Olin jo aika ahdistunut, kunnes eräs vanha mies nousi esiin. Hän tarttui huonon tasapainon takia molemmin käsin puhujapönttöön kiinni ja sanoi vapisevin äänin: ”Olemmeko unohtaneet sen, että ilman Jeesusta me emme voi mitään?” Sydämeni tulvahti täyteen kiitosta ja olin näkevinäni kokoussalissamme palasen Jumalan kirkkautta.

IMG_5593