Vuotava vene

”Sanomamme pääkohta on siis tämä: Meillä on sellainen ylipappi, joka istuu majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa.”  (Hebr. 8:1)

Oletko koskaan ollut elämäsi kanssa kuin vuotavassa veneessä? Olet kaukana ulapalla, maata ei ole näkyvissä ja veneeseesi tulee koko ajan lisää vettä. Yrität tukkia pohjassa olevia reikiä vaatekappaleilla ja sormillasi ja samalla yrität äyskäröidä vettä veneestä ulos.

Vaikka kuinka heität vettä veneestäsi, vene silti jatkaa vajoamistaan. Ja kun saat yhden reiän tukittua, toinen ilmaantuu viereen.

Tämä on kuvausta meidän taistelustamme syntiä vastaan. Tunnemme elämämme vajoavan syntisyytemme takia. Yritämme kaikin voimin taistella heikkouksiamme vastaan ja keskitämme koko tahdonvoimamme tukkimaan ”vuotavia kohtia”.

Jossain vaiheessa väsähdämme. Ymmärrämme, että omat voimamme eivät riitä. Huudamme Jeesusta mukaan ”vedenheittotalkoisiin”, mutta Häntä asia ei tunnu kiinnostavan.

Juuri kun toteamme, että kaikesta yrittämisestämme huolimatta veneemme uppoaa ja vajoamme pinnan alle, Pyhä Henki muistuttaa meitä jostakin, jonka olemme unohtaneet taistelumme keskellä: Meillä on Vapahtaja. Meillä on Vapahtaja!

Hän ei tule tukkimaan veneen reikiä eikä heittämään vettä veneestä. Hän seisoo veneemme vieressä ja kutsuu meitä astumaan veden varaan.

Älä suostu enää keskittymään vuotavaan veneeseesi: Sinulla on Vapahtaja!

Jumala, missä olet??

”Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne.” (Hebr. 12:3)

Kirjeen vastaanottajat olivat hetkeä aikaisemmin kokeneet raskaan vainon Rooman valtion taholta. Heidän rivinsä olivat kestäneet huolimatta vankeuksista, omaisuuden ryöstöistä ja kidutuksista. Nyt heitä odotti toinen vainoaalto ja he olivat peloissaan. Kuinka Jumala sallisi tällaista heille? Oliko Jumala ylipäätään mukana heidän elämässä? Oliko mitään mieltä jatkaa uskonelämää, kun se näytti pelkältä kärsimykseltä?

Me saatamme olla aivan samojen kysymysten äärellä elämämme suhteen. Olemme saattaneet kestää hyökyaallon voimalla tulleita vastoinkäymisiä vain huomataksemme, että uusia on tulossa. Tai olemme joutuneen elämään päivästä toiseen sellaisissa taisteluissa ja yksinäisyyksissä, jonne Jumala ei tunnu ulottavan auttavaa kättään?

Missä Jumala siis olet kaiken kärsimyksen ja vastoinkäymisten keskellä? Miten voisimme jaksaa kaikesta huolimatta uskoa meitä rakastavaan ja meistä välittävään Jumalaan?

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja löysi keinon lohduttaa. Hän ei yrittänyt vähätellä ihmisten ongelmia eikä luvannut pikaista ulospääsyä. Sen sijaan Hän nosti seurakunnan katseen takaisin heistä itsestään heidän Vapahtajaansa.

Jeesus on läsnä siellä, missä me kärsimme. Hän on kärsinyt itsekin aikanaan täällä keskuudessamme ja ymmärtää mitä käymme läpi. Hän on se Jumala, joka on kohtaloa suurempi elämämme asioissa. Ja pahatkin asiat joutuvat taipumaan saamaan meille ja meissä jotain hyvää aikaan.

Jumalan lapsille kärsimys on rakkauden, ei rangaistuksen merkki. Kärsimyksissä pääsemme lähemmäksi Jumalaa. Elämämme suuntaa saatetaan kääntää suurella rakkaudella.

Maailman voimakkaimmat rukoukset

”Sillä hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan luo, sillä hän elää aina rukoillakseen heidän puolestaan.” (Hebr. 7:25)

Missä Jumala on silloin, kun elämässäni tapahtuu traagisia asioita ja olen romahtamassa? Missä Hän on silloin, kun taistelen ongelmieni kanssa ja huudan apua ilman vastauksia?

Hän on polvillaan puolestasi. Jokainen elämäsi ongelma ja jokainen traaginen asia käy Hänen sydämensä lävitse. Hän tietää synnin houkutukset elämässäsi, väsymyksesi ja yksinäisyytesi.

Me väsymme rukoilemaan toistemme ja itsemmekin puolesta. Mutta Jeesus ei väsy. Hän kertoo Isälle jokaisesta päivästämme ja pyytää elämäämme kaikkea sitä, mitä kulloinkin tarvitsemme.

Miten vahvoja Hänen rukoukset ovatkaan! Hän kykenee täydellisesti pelastamaan sinut jokaisesta tukalasta tilanteesta, koska Hänellä on kaikki valta ja voima.

Luulen, että taivaassa saamme monta vastausta avoimiin kysymyksiimme. Siellä viimeistään ymmärrämme, miten Jeesuksemme kantoi meitä koko matkan, loppuun saakka.

Evankeliumi on verenpunainen

”Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.” (Hebr. 9: 22)

Jumala on yhtäaikaa sekä täynnä rakkautta että pyhyyttä. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Hän vihaa syntiä. Jumala ei voi oikeudenmukaisuutensa tähden katsoa meidän syntejämme sormiensa läpi; synti vaatii rangaistuksen.

Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on siksi rangaistuksen alainen. Jos Jumala olisi vain pyhä, Hän olisi pyyhkäissyt koko ihmiskunnan kadotukseen. Mutta Hänen rakkautensa vaati Häntä etsimään toista ratkaisua.

Jumala tuli ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Hän itse kärsi syntiemme rangaistuksen; Jumala vuoti verta ja kuoli. Hänen verensä vuoti meidän syntiemme tähden ja nyt synti on saanut rangaistuksen.

Raamattu käyttää synti -sanasta joskus yksikkömuotoa, joskus siitä puhutaan monikossa. Yksikkömuoto tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kärsi kuolemallaan rangaistuksen kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Hän tuhosi synnin rikkovan vaikutuksen ihmisten ja Jumalan väliltä.

Evankeliumi on verenpunainen. Se maksoi Jumalalle enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Siksi armo ei ole koskaan halpaa. Me saamme todella uskoa kaikki syntimme anteeksi.

Synti varastaa luottamuksen

”Varokaa veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta. Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä niin kauan kuin sanotaan `Tänä päivänä, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi.” (Hebr. 3:12-13)

Kaksi asiaa on yhtäaikaisesti totta jokaisen kristityn elämässä. Ensinnäkin me olemme syntisiä ja teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Toisekseen meidät on pelastettu Jumalan vihasta ja kadostustuomiosta ja olemme Jumalan lapsia ja matkalla kohti taivasta.

Kristitty elää siis aikamoisessa jännitteessä. Hän haluaa toisaalta elää elämäänsä Jumalan hyvän tahdon mukaan ja toisaalta hän kokee yhä toistuvaa vetoa syntiin.

Vaikka olemme syntisiä, emme saisi kuitenkaan koskaan puolustella syntejämme tai hyväksyä niitä muitta mutkitta elämäämme. Synti nimittäin sokaisee hengelliset silmämme ja paaduttaa meidät, eli tekee meidät ennen pitkää välinpitämättömiksi Jumalaa kohtaan.

Synti yrittää erottaa meidät Kristuksesta. Siksi me tarvitsemme jatkuvasti toistemme apua ja tukea. Me tarvitsemme alinomaa sitä muistutusta, että Kristus on sovittanut meidän kaikki syntimme. Ja joskus me tarvitsemme itse kukin myös rehellisiä, varoittavia sanoja ihmisiltä, jotka rakastavat meitä. Omille toimilleen kun sokeutuu niin helposti.

Paatumisen vastakohtana on välitön ja rehellinen turvautuminen Jeesukseen. Hänelle me saamme puolustelematta kertoa kaikki syntimme. Menneet synnit saamme uskoa anteeksiannetuiksi ja tulevaisuuden saamme jättää Hänen kannettavakseen.