Isäsi kyllä tietää

”Teidän isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan” (Matt. 6:8).

Jeesus varoitti rukoilemasta niin kuin pakanat, jotka hokavat samoja asioita toivoen, että joku osuus heidän rukousistaan havahdutttaisi rukouksen kohteen.

Jeesuksen mukaan Jumala, Isä, tietää tarpeemme ennen kuin me esitämme ne Hänelle. Tässä usko ja luottamus joutuu koville.

Minkä levon se toisikaan tullessaan, jos voisin sulkea Jeesuksen lupauksen tänään omaan elämääni! Hän tietää tarkalleen ahdistukseni, vaikeuteni, huoleni, tarpeeni – niin, Hän tietää jokaisen kyyneleeni.

Jumala on sinun Isäsi. Hän on Isä, joka tietää ja tuntee sinut. Sinun ei tarvitse esittää hänelle asioita kuin kaupan ostoslistaa; sinut kutsutaan läheiseen suhteeseen Rakkauden kanssa.

Jumala rakastaa antamista

”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän taivaallinen isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä anovat” (Matt. 7: 11).

Kahden pojan isänä iloitsen hetkistä, jolloin voin jakaa lapsilleni jakamatonta aikaani. Nautin, kun voin antaa heille hyvää, lasten riemu saa myös minut riemuitsemaan.

Jeesus alleviivaa Jumalan olevan sydämellisempi kuin yksikään maallinen vanhempi. Jumala rakastaa antamista. Hänellä on varastossaan lukemattomia hyviä lahjoja ja Hänen sisimpänsä liikuttuu, kun Hän saa jakaa niitä meille.

Jumalan lahjat ovat kiinteässä yhteydessä itse Antajaan. Jumala ei tahdo meidän tyytyvän vain ihaniin ja tarpeellisiin asioihin, vaan kurottautuvan kaiken hyvän annin Lähteelle.

Joskus parhaan antaminen voi olla haastavaa. Lapseni näkevät maailmaa lapsen tasolta ja heidän pyyntönsä voivat toteutuessaan saada heidät kasvamaan vinoon. Joskus parhaan antamista ennen pitää antaa monta ei-vastausta.

Jumala ei ole vain kärsimyksen Jumala. Hän on ennen kaikkea ilon ja rakkauden Jumala. Jumalan tahto on antaa meille hyvää. Se on totta silloinkin, kun emme pienten lasten tavoin näe muuta kuin ei-vastauksia.

Kohtalon rummut lyövät

”Mutta kuudennesta tunnista alkaen tuli pimeys koko maan ylle. Sitä kesti yhdeksänteen tuntiin” (Matt. 27:45).

Pimeys peitti maan. Mutta ehkä se peitti ennen kaikkea taivaan.

Enkelit katsoivat pelokkaina toisiaan. He eivät olleet nähneet mitään vastaavaa. Ehkä arkkienkeli Gabriel löi suuria kolkkoja rumpuja. Valtaistuimella istuva vahvahteli. Ainoa Poika huusi apua. Isä itki ja katsoi toisaalle.

Pimeys peitti taivaan. Ikuinen valon sali oli surun hunnuttama. Enkelien katseet etsivät toivoa.

Jumala särkyi. Muutaman tunnin ajan kosmos oli sijoiltaan. Jerusalemin läpi puhalsi kolkko tuuli ja rummut soivat ylhäällä.

Jumala antautui. Hän ojensi kätensä, itki ja huusi. Naulat löivät hänet puuhun, alastonta ruumista peittivät veriset piikkiruoskan sivallukset.

Poika anoi armoa. Isän kyyneleet valuivat rumpujen tahtiin. Maa vapisi, taivas järkkyi.

Pitkäperjantai päättyi Jumalan kuolemaan. Enemmän kuin atomi halkaistiin.

Suolan makuiset kyyneleet

”Te olette maan suola. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei kelpaa enää mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 5:13).

Jeesuksen aikaan suola saatiin Kuolleesta merestä. Jalostamattossa muodossa se sisälsi epäpuhtauksia, jotka tekivät suolan kelvottomaksi.

Jeesus ei jossittele vaan julistaa, että kristityt ovat maan suola. Kristityt omistavat Kristuksen, joka tuntuu, näkyy ja kuuluu arjessa itselle ja toisille.

Uskonyhteys tulisi olla kiinteä ja alati uudistuva. Synti pyrkii soluttautumaan elämäämme niin, että alamme helliä sitä. Silloin vaarana on paatumus ja maun menettäminen.

Suolan tulisi pysyä terveenä. Kyyneleet ovat suolaisuuden kanava; kyyneleet eivät menetä makuaan. Kyyneleet ovat tarpeellinen parannuksen lahja. Kun näemme oman syntisyytemme, puolinaisuutemme ja kovuutemme, saamme itkeä asenteitamme Jumalan edessä.

Kyyneleet ovat suolaisia. Jos ne olisivat makeita, ne julistaisivat helppoa elämää. Kirpeän suolaisina ne lohduttavat meitä sillä tietoisuudella, että hengellistä elämää ei ole ilman kipua. Eikä epäonnistumista.

Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.