Ahdas ovi elämään

”Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7: 14).

Ikäänkuin Jeesuksen sanoissa ei olisi jo sinällään riittävästi nikottelemista ja kuulijassa ei syntyisi halua pilkkoa ne niin pieniin osiin, että tuuli lennättäisi ne olemattomiin, hän vielä painottaa sanojaan niin voimakkaasti, että jälkitaltioijat laittoivat huutomerkin perään.

Miten ahdas on siis se portti, joka avautuu elämän paratiisimaisille vehreyksille? Se on niin pieni, että siitä ei juosta läpi voimien tunnossa kuin yhtenä maratoonin välietappina; siitä ei kuljeta leuka ylhäällä kuin mainosten vaatemalleilla osoitellen omaa erinomaista esimerkkiä; se ei vaadi vain hieman kumartumaan vaan laittaa meidät polvilleen ja saa silti kokemaan, että yhä pienemmäksi pitäisi muuttua.

Ei ole ihme, että joudumme portin edessä yhä uusiin punnituksiin ja meitä suostutellaan luopumaan niistä matkatavaroista, jotka eivät mahdu läpi.

Jos on todella niin, että monien joukosta vain harvat löytävät pikkuruisen oviaukon ja mahtuvat siitä sisään, sen täytyy tarkoittaa samalla sitä, että sisään menevät juuri ne, jotka ovat rähmällään nurmikolla ja joutuvat katsomaan elämää yhä pienemmästä kuvakulmasta.

Peukaloiset eivät ole arvossa tämän maailman suurilla pariovilla. Mutta heillä on hallussaan taivaallinen hanhi, joka vie heidät uskon maailmaan, ahtaasta portista elämään, joka ei koskaan enää ahdista.

Pykäläviidakko vai rakkaussuhde

”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.” (Matt. 23:23)

Uskosta on kaikkina aikoina ja jokaisen ihmisen kohdalla vaara muuttua järkevä ansiojärjestelmä. Silloin huomio kiinnittyy Raamatusta löytyviin käskyihin ja kieltoihin, joita lisämaustetaan ja kiristetään omilla tulkinnoilla.

Fariseusten olisi tullut tietää paremmin. He ja varsinkin heidän lainoppineet työskentelivät Kirjoitusten parissa yhtä hartaasti kuin tilallinen ahertaa keväisin pelloillaan. Heidän hengelliset löytönsä muodostivat opin, joka päästi heidät itsensä Jumalan yhteyteen, mutta jätti ison osan ihmisiä ulos.

Jeesus moitti fariseuksia, etteivät nämä kaikesta tutkimisestaan huolimatta olleet löytäneet Jumalan tahtoa. Kirjoitusten ydin jäi avaamatta. Kutsu rakkaussuhteeseen oli muuttunut ehdottomaksi pykäläviidakoksi, uskonnollisuudeksi, joka oli vahvoja varten.

Jeesus tuli näyttämään toisenlaista tapaa tulkita kirjoitukset. Hän, hengittävä Sana, hakeutui niiden luokse, jotka jäivät vallitsevan uskonnollisuuden mittareilla ulkopuolelle. Hän kokosi ympärilleen elämänsä vinoon saaneet, rimoihin yltämättömät ja toisten tuomitsemat.

Jeesuksen lähellä syntyi rakkaussuhde. Rakkaudesta syntyi halu elää oikein, toisia ja itseä arvostaen.

Rukouskoulussa Jaakon kanssa, osa 4

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi” (Matt. 6:6).

Sanoitko Jeesus nämä sanat vain jotta minä ja miljoonat muut kristityt voisimme tuntea voimattomuutta ja syyllisyyttä? Hakeuduitko itse säännöllisesti salaisiin hetkiin Isän kanssa vain jotta me sinun seuraajasi näkisimme mitan, jonne emme millään yllä?

Olen opettelemassa rukouselämää, jossa varaan rukoukselle tietyn hetken päivästä. Nyt en kirjoita rukouksesta, joka seuraa meitä mukanamme pitkin päivää; haastan itseäni ja sinua seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ja hakeutumaan säännöllisiin seurustelutuokioihin.

Olen törmännyt kahteen haasteeseen. Ensimmäiseksi on todettava, että ajan riistäminen täyteen buukatusta päiväohjelmasta on haastavaa. Mutta jääkö rukous ilman kalenterimerkintää sen vuoksi, että se on arvojärjestyksessäni muiden tärkeiden asioiden perässä? Onko kiire vain tekosyy sille kalvavalle tunteelle, ettei rukous kiinnosta minua?

Toinen haaste liittyy itse rukoushetkiin. Kun istun nojatuoliin ja suljen silmäni, kymmenet ajatukset alkavat risteillä päässäni ja tuskaannun omasta surkeasta taidostani hiljentyä. Välillä olen pinkaissut pystyyn sillä toteamuksella, ettei minusta ole rukoukseen.

Näiden haasteiden keskellä harjoittelen siis asiaa nimeltä rukous. Olen kuin pieni lapsi, joka opettelee asiaa, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Tai kuin raamattukouluttaja, joka opettaa asiasta, jonka tietää teoriassa mutta käytännössä on sormi suussa. 

Tähän saakka olen aina luovuttanut ja todennut, ettei minusta ole. Syyllisyys ja häpeä ovat voittaneet uteliaisuuden ja innon astua johonkin uuteen läheisyyteen. Mutta tänään on jotakin toisin – tänään joku osa minusta käsittää, että saan opetella askeleita Isän rakastavan katseen alla. Saan tuskaantua, ottaa taka-askeleita, olla epävarma, haluton – kaikkea sitä, mitä uuden kynnyksellä koetaan. 

Minä uskon, että Jumala kutsuu meitä kahdenkeskisiin hetkiin. Hän kaipaa seuraamme. Ehkei niinkään kiireisiä sanojamme vaan yhdessoloa. Ehkä Hän kysyy meiltä: ”Milloin huomenna juteltaisiin?”

Uskomaton aarre

”Taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kauniita helmiä” (Matt. 13: 45).

Voin melkein näjdä Jeesuksen ilmeikkäät ja innosta tuikkivat silmät, kun Hän selitti opetuslapsille hengellisen elämän salaisuuksia. Jeesus ei sortunut vaikeisiin teologisiin oppilauselmiin vaan selitti Elämää elämän arkisilla esimerkeillä.

Tähän vertaukseen on hyvä pysähtyä. Taivasten valtakunta on Jeesuksen mukaan niin suunnaton aarre, että sen rinnalla kaikki muu näyttää rihkamalta.

Jeesus ei opettanut, että taivasten valtakunta on helmi, joka sujahtaa nätisti muiden helmien joukkoon. Ei, Hän opetti jostain niin suunnattomasta, että sen löydettyään helmikauppias jopa luovutti muut aarteensa. Oikeastaan kauppias ei pystynyt pitämään aikaisempia aarteitaan uuden rinnalla, ne piti myydä pois.

Ehkä juuri tässä on Jeesuksen vastaus kärsiville ihmisille? Hän vastaa niille, jotka ovat menettäneet ison osan helminauhansa kauniista paloista: ”Älä välitä – sinulla on aarre, joka on verrattomasti kaikkea menettämääsi suurempi!”.

Tämä aarre sisältää yhteyden Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kun nämä kolme astuvat kynnyksen yli yhteyteen kanssasi, sinulla on aarre, joka ylittää käsityskyvyn.

Voit elämän hyytävän viiman näykkiessä ihoasi hypistellä sormillasi etureiden päällä olevaa taskuasi ja hymyillä: Sinulla on aarre, joka luo elämää sinne, missä sinä tänään olet!