Nääntyneet ja hylätyt (Matt. 9:36)

Jeesuksen sisällä kävi pyörremyrsky joka käänsi sisäelimiä kuin vatsataudin alussa. ”Minun kansani, minun rakkaani, nääntyneinä ja hylättyinä”.

Jeesus pysähtyi kyyneleen vieriessä paahteisella poskipäällä. Paimenet, joiden piti hoitaa näitä ihmisiä, tavoittaa heitä – osa heistä seurasi parasta aikaa Jeesusta voidakseen nostaa metelin hänen vääristä toimistaan. Osa keskittyi omaan hurskauteensa ja monet katselivat synagogien ovenpieliin nojaten pyhien kulmakarvojensa alta tuimasti ohi käveleviä mustia lampaita; lain ruoska oli valmiina oikomaan kirottuja elämiä.

Nääntyneet ja hylätyt. Voisiko Jeesuksen sanat olla yhtään ajankohtaisemmat myös meidän aikanamme? Suomi on täynnä seurakuntia, järjestöjä, tiloja, rakennuksia, palkattuja pappeja, pastoreita, blogeja, uusia visioita ja toimintamalleja, ja silti – tuhannet, kymmenet tuhannet ovet ”synagogiemme” ulkopuolella.

Kyllä, heille ovat ovet auki yhteyteen, kunhan vaan tulisivat meille ja – mielellään siistisivät itseään hieman ensin.

Nääntyneet eivät tulleet Jeesuksen aikana valmiiksi järjestettyihin uskonnollisiin menoihin, eivätkä seurakunnat tänäänkään pullistele hylättyjen ihmisten hengellisenä lounasravintolana. Tässä on ongelma.

Jeesus näki ihmistä syvemmälle. Hän näki ahavoituneiden ja parkkiintuneiden kasvojen takaa itkun, jota kukaan ei ollut valmis kuuntelemaan ja jakamaan. Ei ollut ketään, joka olisi jalkautunut kadonneiden pariin ja laittanut olkapäällä heiluvasta kauittimesta soimaan taivaallista rumbaa.

Kuka tavoittaisi tämän päivän kärsivän ihmisen? Kuka olisi valmis kahlaamaan läpi synnin ja syyllisyyden suot, ylittämään häpeän kuilut ja ottamaan epäonnistumisten kierteet käsiinsä antaakseen niille uuden pyörimissuunnan?

Nääntyneet ja hylätyt. Ja itkevä Jumala, joka kurkottaa heitä kohti liian lyhyillä raajoilla. Jeesus, herätä minut. Herätä meidät! Anna meidän nähdä Sinun silmilläsi ja tuntea Sinun kipusi.

Kun raajarikot tanssahtelevat taivaallisen rumban tahdissa toisten raajarikkojen luokse – siitä syntyy aivan uusi tarina, seikkailu ja liikehdintä, jossa vain Taivas on rajana!

Taivaallista ruokaa

”Mutta hän vastasi: ”Kirjoitettu on: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4: 4).”

Erään kerran Jeesus antoi Samarian alueella opetuslapsille arvoituksen puhuessa ruuasta, joka oli olemukseltaan täysin erilaista, täyttävämpää kuin se, mitä opetuslasten repuista löytyi kauppareissun jälkeen. Jeesus puhui ruuasta, joka oli Isän tahdon tekeminen – se sai ihmisen täyttymään alkuperäisellä kutsumuksella ja laittoi ihmisen kuuluvuuden ja merkityksen piiriin.

Kiusaajalle Jeesus puolestaan vastasi, että maallinen vastaus ihmisen ulkoiseen ja sisäiseen nälkään ei ollut ainoa laatuaan; Ihminen luotiin niin, että elämä ei tullut sisään vain suun kautta vaan sen erityisen yhteyden, jossa läheinen Jumala puhutteli omaansa ja jossa Jumalan sanat toivat mukanaan pursuavaa elämää.

Kuulemisen ja tekemisen välillä ei ole kovin suurta eroa muuta kuin teologien oppikirjoissa. Jumalan sanat alkavat itää ja kasvaa ihmisessä muuttaen koko elämänsuuntaa ja alkaen tuottaa uudenlaisia tekoja. Jumalan sanat viestivät, että meidät on huomattu rakkauden katseella; Me alamme rakastavien sanojen ansioista katsella toisia samalla katseella ja teot syntyvät yhtä helposti kuin keväinen kukka tuottaa kukintonsa.

Nääntynyt ja suunnaton ihminen saa siis nostaa kätensä rakastavan Isänsä puoleen ja pyytää sanoja, jotka tuottavat elämää. Tai ehkä Jumala puhuu lakkaamatta ja syytä olisikin pyytää kuulevia korvia tai elämän ruuhkakaistalta pysähdystaukoja, jotta voisi ottaa vastaan ja tulla ravituksi.

Puutetta voi olla lukemattomista asioista. Nälkä voi olla suunnaton, Mutta Jumalan lasten ei tarvitse etsiä tyydytystä sieltä, missä muut kuhisevat kuin mehiläiset kuningattarensa ympärillä.

On aika nostaa korvat ylös, katse ylös ja avata suu. Jumalalla on sanottavaa. Hän antaa sanoja, jotka täyttävät tyhjyyttään kumisevat sielumme.

Muista siis Jumala


Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” Matt. 11:30.

Jeesus puhui osallisuudesta kuormaansa, joka on hänen ikeellään sekä kevyt että hyvä kantaa. Samalla hän puhui rististä, joka on otettava joka päivä harteilleen, jos haluaa kulkea hänen jäljessään. Raamatussa mainitaan paradoksaalisesti – jälleen kerran – lepo ja kärsimys yhtä aikaa, päällekkäin ja toisiaan pois sulkematta. Sana maalaa eteemme samaan aikaan rakastavan Isän, joka tahtoo joka hetki parastamme, ja toisinaan pimenevän tien, jolla kivulla huudetut kysymykset katoavat tuuleen.

Ehkä meidän katsantokantamme on joskus liian kapea – sanoisinko inhimillinen? Näemme erilaiset elämän haasteet, jotka pitäisi ylittää, ja oletamme, että niiden jälkeen koittaa se varsinainen elämä isolla E:llä. Mutta Jumala taitaa katsoa elämäämme eri vinkkelistä. Hän valmistaa meitä kutsumukseemme tätä elämää ajatellen – ajatellen niitä lukemattomia lähimmäisiämme, jotka odottavat Jumalan yhä alemmaksi vuotavaa armoa ja rakkautta, joka tavoittaa syvimmissäkin syövereissä uivan ihmisen. Miten me voisimme jakaa sitä, jos emme ole itse nähneet tai etenkään kokeneet elämän syvimpiä kuiluja?

Samalla Jumala valmistaa meitä taivasta varten. Hänellä on suunnitelma, jota kapeat ajatuksemme eivät voi mitenkään tavoittaa. Me näemme seuraavan päivän ahdistavat haasteet, mutta Jumala näkee iankaikkisuusperspektiivistä koko elämämme ja sen kasvun, joka taitaa tapahtua useimmiten kivun ja pienentymisen välityksellä.

Meidän kesämme on siis kulunut mahdottomien haasteiden parissa. Olemme loppuun palaneita, välillä toivottomia ja näköalattomiakin. Ja silti tässä kaiken keskellä aina silloin tällöin muistamme Jumalan, joka on luvannut pitää meistä huolta – riippumatta siitä, olemmeko osanneet suunnistaa joka risteyksessä oikein tai elää elämäämme vapaina niistä kiinnikkeistä, jotka tekevät meistä perin pohjin ihmisiä.

Muista siis Jumala. Tuntuu nololta sanoa, mutta tämä on jälleen minun ja meidän tämän kesän läksymme. Muista Jumala silloin, kun kaikki tuntuu hajoavan, kun asiat luisuvat vain huonompaan suuntaan eivätkä näkymät tulevaisuuteen houkuta. Hengitä syvään, sulje silmäsi ja muista, että Jumala toimii juuri nyt sinun parhaaksesi. Hän tietää kuristavat, elämää kolhivat rajoitteesi ja epäterveet tapasi toimia kriisitilanteissa. Ja silti hän vaikuttaa aktiivisesti sinun parhaaksesi. On hyvä muistaa sekin, että hänen toimivaltansa, keinonsa ja voimansa eivät lopu kesken.

Ahdas ovi elämään

”Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7: 14).

Ikäänkuin Jeesuksen sanoissa ei olisi jo sinällään riittävästi nikottelemista ja kuulijassa ei syntyisi halua pilkkoa ne niin pieniin osiin, että tuuli lennättäisi ne olemattomiin, hän vielä painottaa sanojaan niin voimakkaasti, että jälkitaltioijat laittoivat huutomerkin perään.

Miten ahdas on siis se portti, joka avautuu elämän paratiisimaisille vehreyksille? Se on niin pieni, että siitä ei juosta läpi voimien tunnossa kuin yhtenä maratoonin välietappina; siitä ei kuljeta leuka ylhäällä kuin mainosten vaatemalleilla osoitellen omaa erinomaista esimerkkiä; se ei vaadi vain hieman kumartumaan vaan laittaa meidät polvilleen ja saa silti kokemaan, että yhä pienemmäksi pitäisi muuttua.

Ei ole ihme, että joudumme portin edessä yhä uusiin punnituksiin ja meitä suostutellaan luopumaan niistä matkatavaroista, jotka eivät mahdu läpi.

Jos on todella niin, että monien joukosta vain harvat löytävät pikkuruisen oviaukon ja mahtuvat siitä sisään, sen täytyy tarkoittaa samalla sitä, että sisään menevät juuri ne, jotka ovat rähmällään nurmikolla ja joutuvat katsomaan elämää yhä pienemmästä kuvakulmasta.

Peukaloiset eivät ole arvossa tämän maailman suurilla pariovilla. Mutta heillä on hallussaan taivaallinen hanhi, joka vie heidät uskon maailmaan, ahtaasta portista elämään, joka ei koskaan enää ahdista.

Pykäläviidakko vai rakkaussuhde

”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.” (Matt. 23:23)

Uskosta on kaikkina aikoina ja jokaisen ihmisen kohdalla vaara muuttua järkevä ansiojärjestelmä. Silloin huomio kiinnittyy Raamatusta löytyviin käskyihin ja kieltoihin, joita lisämaustetaan ja kiristetään omilla tulkinnoilla.

Fariseusten olisi tullut tietää paremmin. He ja varsinkin heidän lainoppineet työskentelivät Kirjoitusten parissa yhtä hartaasti kuin tilallinen ahertaa keväisin pelloillaan. Heidän hengelliset löytönsä muodostivat opin, joka päästi heidät itsensä Jumalan yhteyteen, mutta jätti ison osan ihmisiä ulos.

Jeesus moitti fariseuksia, etteivät nämä kaikesta tutkimisestaan huolimatta olleet löytäneet Jumalan tahtoa. Kirjoitusten ydin jäi avaamatta. Kutsu rakkaussuhteeseen oli muuttunut ehdottomaksi pykäläviidakoksi, uskonnollisuudeksi, joka oli vahvoja varten.

Jeesus tuli näyttämään toisenlaista tapaa tulkita kirjoitukset. Hän, hengittävä Sana, hakeutui niiden luokse, jotka jäivät vallitsevan uskonnollisuuden mittareilla ulkopuolelle. Hän kokosi ympärilleen elämänsä vinoon saaneet, rimoihin yltämättömät ja toisten tuomitsemat.

Jeesuksen lähellä syntyi rakkaussuhde. Rakkaudesta syntyi halu elää oikein, toisia ja itseä arvostaen.