Rukouskoulussa Jaakon kanssa, osa 4

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi” (Matt. 6:6).

Sanoitko Jeesus nämä sanat vain jotta minä ja miljoonat muut kristityt voisimme tuntea voimattomuutta ja syyllisyyttä? Hakeuduitko itse säännöllisesti salaisiin hetkiin Isän kanssa vain jotta me sinun seuraajasi näkisimme mitan, jonne emme millään yllä?

Olen opettelemassa rukouselämää, jossa varaan rukoukselle tietyn hetken päivästä. Nyt en kirjoita rukouksesta, joka seuraa meitä mukanamme pitkin päivää; haastan itseäni ja sinua seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ja hakeutumaan säännöllisiin seurustelutuokioihin.

Olen törmännyt kahteen haasteeseen. Ensimmäiseksi on todettava, että ajan riistäminen täyteen buukatusta päiväohjelmasta on haastavaa. Mutta jääkö rukous ilman kalenterimerkintää sen vuoksi, että se on arvojärjestyksessäni muiden tärkeiden asioiden perässä? Onko kiire vain tekosyy sille kalvavalle tunteelle, ettei rukous kiinnosta minua?

Toinen haaste liittyy itse rukoushetkiin. Kun istun nojatuoliin ja suljen silmäni, kymmenet ajatukset alkavat risteillä päässäni ja tuskaannun omasta surkeasta taidostani hiljentyä. Välillä olen pinkaissut pystyyn sillä toteamuksella, ettei minusta ole rukoukseen.

Näiden haasteiden keskellä harjoittelen siis asiaa nimeltä rukous. Olen kuin pieni lapsi, joka opettelee asiaa, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Tai kuin raamattukouluttaja, joka opettaa asiasta, jonka tietää teoriassa mutta käytännössä on sormi suussa. 

Tähän saakka olen aina luovuttanut ja todennut, ettei minusta ole. Syyllisyys ja häpeä ovat voittaneet uteliaisuuden ja innon astua johonkin uuteen läheisyyteen. Mutta tänään on jotakin toisin – tänään joku osa minusta käsittää, että saan opetella askeleita Isän rakastavan katseen alla. Saan tuskaantua, ottaa taka-askeleita, olla epävarma, haluton – kaikkea sitä, mitä uuden kynnyksellä koetaan. 

Minä uskon, että Jumala kutsuu meitä kahdenkeskisiin hetkiin. Hän kaipaa seuraamme. Ehkei niinkään kiireisiä sanojamme vaan yhdessoloa. Ehkä Hän kysyy meiltä: ”Milloin huomenna juteltaisiin?”

Uskomaton aarre

”Taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kauniita helmiä” (Matt. 13: 45).

Voin melkein näjdä Jeesuksen ilmeikkäät ja innosta tuikkivat silmät, kun Hän selitti opetuslapsille hengellisen elämän salaisuuksia. Jeesus ei sortunut vaikeisiin teologisiin oppilauselmiin vaan selitti Elämää elämän arkisilla esimerkeillä.

Tähän vertaukseen on hyvä pysähtyä. Taivasten valtakunta on Jeesuksen mukaan niin suunnaton aarre, että sen rinnalla kaikki muu näyttää rihkamalta.

Jeesus ei opettanut, että taivasten valtakunta on helmi, joka sujahtaa nätisti muiden helmien joukkoon. Ei, Hän opetti jostain niin suunnattomasta, että sen löydettyään helmikauppias jopa luovutti muut aarteensa. Oikeastaan kauppias ei pystynyt pitämään aikaisempia aarteitaan uuden rinnalla, ne piti myydä pois.

Ehkä juuri tässä on Jeesuksen vastaus kärsiville ihmisille? Hän vastaa niille, jotka ovat menettäneet ison osan helminauhansa kauniista paloista: ”Älä välitä – sinulla on aarre, joka on verrattomasti kaikkea menettämääsi suurempi!”.

Tämä aarre sisältää yhteyden Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kun nämä kolme astuvat kynnyksen yli yhteyteen kanssasi, sinulla on aarre, joka ylittää käsityskyvyn.

Voit elämän hyytävän viiman näykkiessä ihoasi hypistellä sormillasi etureiden päällä olevaa taskuasi ja hymyillä: Sinulla on aarre, joka luo elämää sinne, missä sinä tänään olet!

Ai niin, onhan minulla Jeesus!

”Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28).

Syksyn työrumban alkaessa monet aikataulut ja paineet puristavat meitä kasaan. Minua ainakin. Eikä vain paineet vaan ne lukuisat ja aina uutta versovat ikävät uutiset ja niistä syntyvät, elämänhalua kuluttavat murheet.

Joskus on sellainen olo, ettei kertakaikkiaan tiedä, mitä kaikkien paineiden ja ongelmien kanssa tekisi. Tulipaloja on siellä ja täällä, eikä yhdellä letkulla ehdi joka roihua sammuttamaan.

Kaiken keskellä, aina aika ajoin kuulen Jeesuksen muistuttavan: ”Ei hätää, Minä olen täällä.” Muistan Hänen sanansa, jossa Hän kutsui ihmisiä tulemaan luokseen, jotta saisi lahjoittaa levon, ilon ja Elämän. Miten voinkaan unohtaa sen niin usein?

Elämä uskossa on elämää Jeesuksen yhteydessä. Voi miten helppoa se onkaan – ja samalla todella vaikeaa. Vaikeaa siitä kai tekee se, että minulla on aikuisen mieli, joka on ohjelmoitu pärjäämään yksin.

Jätän tänään itseni siis Jeesus sinun käsiisi. Minulla ei ole muuta, kuin nämä näännyttävät taakkani, joiden alla kävelen luoksesi vapisevin polvin. Sinulla ei puolestaan ole muuta kuin kaikkea sitä iloa ja elämää, jota minulta tänäänkin puuttuu.

Kiitos Jeesus, että me saamme tänään tehdä vaihtokaupat. Ja myös huomenna.