Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.

Odota Jumalan aikaa

”Näethän nyt omin silmin, kuinka Herra antoi sinut tänään minun käsiini luolassa. Minua neuvottiin tappamaan sinut, mutta minä säästin henkesi ja sanoin: `Minä en ojenna kättäni herraani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.´” (1. Sam. 24:11).

Kaiken ahdistuksen ja vaikean elämänvaiheen voisi päättää yhdellä päättäväisellä iskulla. Yhden päätöksen jälkeen kaikki olisi toisin. Ja eikö Jumala ollutkin samaa mieltä, koska hän oli johdattanut Daavidin vihollisen kuin kohtalon iskusta hänen luokseen?

Daavid tunsi kirjoitukset. Hän tiesi, mitä mieltä Jumala oli Hänen valitsemansa kuninkaan tappamisesta. Jossia ja muttia olisi riittänyt tukemaan kuninkuuden ottamista oman käden kautta. Daavid päätti kuitenkin odottaa Jumalan aikaa, vaikka se tarkoittaisi erämaavuosien jatkumista.

Miten vaikeaa onkaan odottaa Jumalan aikatauluja. Se vaatii lujaa uskoa siihen, että minulla on oikeasti Jumala, joka näkee elämäni ja toimii parhaakseni. Pitäisin mieluummin ohjakset käsissäni, koska se olisi turvallisempaa.

Jumalaa odotetaan monesti keskellä kuivaa erämaata tai vajonneena upottavaan suohon. Päivät tuntuvat seuraavan toisiaan vain auringonkierron määräämällä kaavalla. Entä, jos olen unohdettu ja minun pitää auttaa Jumalaa?

Joskus on aika toimia. Joskus on aika odottaa. Saul toimi, kun piti odottaa ja odotti kun piti toimia. Antakoon Jumala minulle ja sinulle viisautta toimia toisin. Ja mielenlaadun, joka nojaa kaikessa Vapahtajaan.

Juuret kulkevat pitkin pintaa

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotava” (Kol. 2:7).

Uuden taimen juuret kaivautuvat uuteen maaperään. Helposti ne löytävät ympärille asetetut lannoitteet ja mullan, joka on kasteltu huolella. Kaikki näyttää hyvältä.

Juurilla on vaara kulkea pitkin pintaa. Pinnassa niiden on helpompaa ulottaa etenemistään ja ne saavat nauttia vaivatta taivaalta tulevasta sateesta.

Kuivien kausien aikana puun juuret pakotetaan kaivautumaan syvemmälle maaperään; Kun pintamaa ei enää kykene tarjoamaan riittävää ravintoa ja elämisen edellytystä, on elämä haettava syvempää. Se edellyttää vaivannäköä.

Juurien kaivautuminen syvällä maahan on puun tulevaisuuden elinehto. Ilman vahvoja juuria myrskyt nostattavat puut paikoiltaan ja ne kuolevat.

Miksi Jumala sallii omilleen ”kuivia kausia”? Niinä vaikeina aikoina meidän sielumme juuret pakotetaan porautumaan Kristukseen yhä vankemmin. Meille ei riitä enää entinen taso, syvemmälle on päästävä.

Kristuksessa riittää syvyyttä. Mitä syvemmälle Häneen juurrumme, sitä rikkaampaa ravintoa saamme.

Kasvaminen vaatii aikaa. Se vaatii sitä aikaa, mitä meillä nykyihmisillä ei olisi. Joudumme kärsivällisyyden kouluun.

Mutta vielä saamme nähdä nekin elämämme pahat päivät – myrskyt -, kun elämämme eivät lähdekään sijoiltaan, vaan juuremme pitävät meidät aloillaan. Silloin saamme kiittää Jumalaa siitä työstä, jota monesti ihmettelimme mutta jonka olemme saaneet nähdä elintärkeäksi elämässämme.

Täytä kuivat uomani

”Herra, palauta meidät ennallemme, niin kuin uomat täyttyvät vedellä Negevissä” (Ps. 126:4).

Virtaavat vedet ovat lakanneet, entisten jokien paikalla on nyt kuivuutta huutavat uomat. Vuosien myötä uomat ovat vain syventyneet, niiden kova maaperä huutaa kärsimystä ja toivottomuutta.

Sydämeni erämaassa on vain haalea muisto siitä, kuinka näiden uomien ympärillä kasvoi kauniit hedelmäpuut. Nyt kaikki tuntuu niin kuolleelta.

Herra, palauta minut ennalleen! Anna Sinun Henkesi ja läsnäolosi täyttää elämäni. Tee ihme ja saa kuivat uomani täyttymään, saa jokeni virtaamaan uudelleen.

Anna maaperäni herätä sateestasi ja laita sydämeni kukkimaan Sinulle kiitosta. Vaikka uomani ovat olleet kuivat jo pitkään, vain sana sinulta riittää palauttamaan minut ennalleen.

Sinä olet toivoni. Sinä muistat minut.

Pelkään pimeää

”Kaikki rakkaat ja ystävät sinä olet karkottanut minusta kauas, pimeys on ainoa tuttavani.” (Ps. 88:19)

Päivä, askel, vuosi kerrallaan on kuljettu, välillä toiveikkaana, toisinaan hämärässä. Olen päätynyt tänne pimeään laaksoon. Olet luvannut olla täälläkin kanssani, mutta en pimeydeltäni tunne Sinua.

Pelkään tätä laaksoa. Sen suru ja synkkyys murtautuvat sieluuni ja repivät ennen niin lujan ankkurini irti. Ilman Sinua sieluni on tuuliajolla mustilla aalloilla.

Kuinka kukaan voisikaan auttaa ja kulkea vierelläni? Pimeimmät laaksot saan aina kävellä vavisuttavassa yksinäisyydessä.

Minä pelkään pimeää. Sen toivottomuus ilkkuu ilkeästi pienelle toivolleni.

Sinä olet pimeyttäni suurempi. Sinä olet laaksoja korkeampi. Sinun armosi ulottuu syvyyksiäni syvemmälle. Sinun lohdutuksesi yltää revittyyn sieluuni.