Huuda Herraa avuksi hädässä

”Silloin he huusivat hädässään Herraa, ja hän pelasti heidät ahdingosta.” Ps. 107:19

Psalmissa 107 kuvataan koko elämän kirjo: ollaan etsimässä kotimaata, istutaan ahdistusten vankiloissa, eletään hyvinvoinnin keskellä ja unohdetaan Jumala sekä hurjastellaan elämän aallokoilla.

Yksi teema nousee elämän realiteettien maaperästä: ihmisen hätä, umpikuja ja huuto Jumalan puoleen. Neljä kertaa psalmissa opetetaan Herran puoleen kääntymistä; Herra on aina valmiina auttamaan ja kääntämään uutta sivua.

Autiomaan kuivuvuudet, kurjuuden vankilat, kuoleman portit eivätkä merten syvyydet kykene määräämään elämämme viimeistä sanaa. Siellä missä yksi avuton ihminen huutaa Herraa Jeesusta Kristusta pelastamaan hänet, siellä on paratiisi jo läsnä.

Todellisia vihollisiamme eivät ole olosuhteidemme kahleet, olivatpa ne kuinka paksuja tahansa. Epätoivo on se petollinen viettelijä, mikä saa huutomme tukahtumaan kurkkuumme.

Olosuhteesi voivat olla tänään epätoivoiset. Ehkä laivasi köli on jo vettä täynnä ja olet uupunut äyskäröimiseen. Kun omat voimat eivät auta, huuda Herraa avuksesi! ”Miten?” saatat kysyä? Oletko koskaan huutanut lapsena isääsi apuun, kun sinua on pelottanut? Samalla tavalla saat ilmaista tarvettasi myös Taivaan Isälle. Hän kuulee tukahtuneetkin huokaukset.

Jotain aivan uutta

”Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:19)

Kävelet voipuneena ja tyrmistyneenä keskellä tyhjyyttä. Takanasi on tuhottu maailma, edessäsi pelkkää erämaata. Kaikki aistisi viestivät, että elämäsi tulee olemaan pelkkää selviytymistaistelua.

Juuri siinä kohtaa, mihin epätoivoisena lysähdät, huomaat kuivan maan keskeltä pienen vihreän taimen. Se näyttää luonnottomalta ympäristöönsä nähden. Naurahdat sen epätodennäköisyydelle; erämaassa se kuolisi hiljaa kituen. Niin kuin sinäkin.

Mutta se kasvaa Jumalan lupauksen voimasta. Sen maaperä on silmiltä salassa, uskon maailmassa. Taimi uhmaa kaikkea näkyvää, myös sinun epäuskoasi.

Ehkä olet nollapisteessä vain todistaaksesi Jumalan luomisihmettä? Jumala luo tien sinne, missä ei navigointilaitteet toimi. Se tie vie Karitsan valtaistuimelle. Ja Hän puhkaisee pelastuksen lähteet keskelle hengellistä kuolemaa.

Vanhan piti kuolla. Mutta nyt on uuden aika!

Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.

Odota Jumalan aikaa

”Näethän nyt omin silmin, kuinka Herra antoi sinut tänään minun käsiini luolassa. Minua neuvottiin tappamaan sinut, mutta minä säästin henkesi ja sanoin: `Minä en ojenna kättäni herraani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.´” (1. Sam. 24:11).

Kaiken ahdistuksen ja vaikean elämänvaiheen voisi päättää yhdellä päättäväisellä iskulla. Yhden päätöksen jälkeen kaikki olisi toisin. Ja eikö Jumala ollutkin samaa mieltä, koska hän oli johdattanut Daavidin vihollisen kuin kohtalon iskusta hänen luokseen?

Daavid tunsi kirjoitukset. Hän tiesi, mitä mieltä Jumala oli Hänen valitsemansa kuninkaan tappamisesta. Jossia ja muttia olisi riittänyt tukemaan kuninkuuden ottamista oman käden kautta. Daavid päätti kuitenkin odottaa Jumalan aikaa, vaikka se tarkoittaisi erämaavuosien jatkumista.

Miten vaikeaa onkaan odottaa Jumalan aikatauluja. Se vaatii lujaa uskoa siihen, että minulla on oikeasti Jumala, joka näkee elämäni ja toimii parhaakseni. Pitäisin mieluummin ohjakset käsissäni, koska se olisi turvallisempaa.

Jumalaa odotetaan monesti keskellä kuivaa erämaata tai vajonneena upottavaan suohon. Päivät tuntuvat seuraavan toisiaan vain auringonkierron määräämällä kaavalla. Entä, jos olen unohdettu ja minun pitää auttaa Jumalaa?

Joskus on aika toimia. Joskus on aika odottaa. Saul toimi, kun piti odottaa ja odotti kun piti toimia. Antakoon Jumala minulle ja sinulle viisautta toimia toisin. Ja mielenlaadun, joka nojaa kaikessa Vapahtajaan.

Juuret kulkevat pitkin pintaa

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotava” (Kol. 2:7).

Uuden taimen juuret kaivautuvat uuteen maaperään. Helposti ne löytävät ympärille asetetut lannoitteet ja mullan, joka on kasteltu huolella. Kaikki näyttää hyvältä.

Juurilla on vaara kulkea pitkin pintaa. Pinnassa niiden on helpompaa ulottaa etenemistään ja ne saavat nauttia vaivatta taivaalta tulevasta sateesta.

Kuivien kausien aikana puun juuret pakotetaan kaivautumaan syvemmälle maaperään; Kun pintamaa ei enää kykene tarjoamaan riittävää ravintoa ja elämisen edellytystä, on elämä haettava syvempää. Se edellyttää vaivannäköä.

Juurien kaivautuminen syvällä maahan on puun tulevaisuuden elinehto. Ilman vahvoja juuria myrskyt nostattavat puut paikoiltaan ja ne kuolevat.

Miksi Jumala sallii omilleen ”kuivia kausia”? Niinä vaikeina aikoina meidän sielumme juuret pakotetaan porautumaan Kristukseen yhä vankemmin. Meille ei riitä enää entinen taso, syvemmälle on päästävä.

Kristuksessa riittää syvyyttä. Mitä syvemmälle Häneen juurrumme, sitä rikkaampaa ravintoa saamme.

Kasvaminen vaatii aikaa. Se vaatii sitä aikaa, mitä meillä nykyihmisillä ei olisi. Joudumme kärsivällisyyden kouluun.

Mutta vielä saamme nähdä nekin elämämme pahat päivät – myrskyt -, kun elämämme eivät lähdekään sijoiltaan, vaan juuremme pitävät meidät aloillaan. Silloin saamme kiittää Jumalaa siitä työstä, jota monesti ihmettelimme mutta jonka olemme saaneet nähdä elintärkeäksi elämässämme.