Jumala osoittaa tien

”Israelilaiset kulkivat Herran vuoren luota kolme päivänmatkaa, ja Herran liitonarkku kulki heidän edellään kolme päivänmatkaa etsien heille levähdyspaikat.” (4. Moos. 10:33)

Jumalan liitonarkun – eli Jumalan läsnäolon – piti matkata israelilaisten keskellä erämaavaelluksella. Nyt liitonarkku oli kuitenkin koko suuren joukon edessä ja vielä erikseen mainitaan, että Jumala näin etsi omalle kansalleen tarvittavat levähdyspaikat. Miksi tämä muutos suunnitelmiin?

Syynä oli ollut Mooseksen järkeily. Hän oli pyytänyt appensa poikaa Hoobabia matkaoppaaksi sanoen, että ”älä jätä meitä, sillä sinä tiedät, minne meidän on hyvä leiriytyä autiomaassa. Ryhdy meidän oppaaksi” (10:31).

Jumala taisi tulkita Mooseksen pyynnön epäluottamuslauseeksi ja niinpä seuraavassa luemme, että liitonarkku oli vastoin aikaisempia ohjeita joukon kärjessä.

Jumala kyllä kykenee ohjaamaan meidän elämäämme sielläkin, missä meidän kompassimme sekoavat. Hän ei tarvitse ohjeitamme eikä rinnalleen kanssaoppaita. Hän haluaa yksin olla meidän Jumalamme ja johdattajamme.

Vaikeissa erämaissa on siis parasta antaa Jumalan johtaa. Se ei tarkoita nääntymiskuolemaa, vaan Jumala löytää meille itsekullekin tarvittavat levähdyspaikat. Kun Hän saa olla meidän todellinen ja ainoa Jumalamme, turvamme ja apumme, silloin saamme olla todistamassa ihmettä; elämämme palaset loksahtelevat kohdalleen ja suunta on turvallisesti kohti Luvattua maata.

Hengelliset erämaavuodet

”Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli.” (Ps. 33:19)

Israelin kolmea kuuluisinta ja tärkeintä historian henkilöä ovat Aabraham, Mooses ja Daavid. Heidän kaikkien kolmen vaikutus sekä juutalaiseen kansaan että kristikuntaan on ollut valtaisa. On mielenkiintoista ja hätkähdyttävää, että näitä kolmea miestä yhdistää ainakin 2 asiaa: he olivat kaikki paimenia ja heidän kaikkien elämään kuului pitkiä aikoja erämaissa oleilua.

Kokeneet kristityt osaavat kertoa jotain kristityn elämään kuuluvista erämaavaiheista. Niillä tarkoitetaan sellaisia ajanjaksoja meidän elämässä, jolloin koemme Jumalan aikaisempaa etäisemmäksi. Saatamme kokea hengellisesti nääntyvämme emmekä jaksa rukoilla tai lukea Raamattua. Tai vaikka jaksaisimme, niistä ei tunnu olevan meille mitään hyötyä.

Ihminen yleensä hämmentyy joutuessaan kokemaan erämaa-aikoja. Tunteiden kadotessa ja pelkän tyhjyyden jäädessä tulee mieleen kysymys, onko Jumala hylännyt? Eikö Hän rakasta tai välitä?

Daavid kirjoittaa meille lohduksi, että Jumala on erämaissammekin mukana. Hän ei välttämättä nosta meitä niistä ulos niin kuin tahtoisimme vaan Hän kuljettaa meidät niiden läpi. Hän tarjoaa meille matkallamme yllättäviä levähdyspaikkoja ja taivaallista ruokaa, josta emme aikaisemmin tienneet.

Aabrahamia, Moosesta ja Daavidia yhdistää muuten myös kolmas asia. He kaikki saivat jo ennakkoon nähdä Jumalan suunnitelman maailmaan tulevasta Kristuksesta Jeesuksesta. Ehkä kipeissä erämaakausissa heitä valmistettiin suuren ilmoituksen ja kirkkauden vastaanottamiseen? Meillä on lupa uskoa samaa myös omalle kohdallemme.