Evankeliumi on verenpunainen

”Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.” (Hebr. 9: 22)

Jumala on yhtäaikaa sekä täynnä rakkautta että pyhyyttä. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Hän vihaa syntiä. Jumala ei voi oikeudenmukaisuutensa tähden katsoa meidän syntejämme sormiensa läpi; synti vaatii rangaistuksen.

Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on siksi rangaistuksen alainen. Jos Jumala olisi vain pyhä, Hän olisi pyyhkäissyt koko ihmiskunnan kadotukseen. Mutta Hänen rakkautensa vaati Häntä etsimään toista ratkaisua.

Jumala tuli ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Hän itse kärsi syntiemme rangaistuksen; Jumala vuoti verta ja kuoli. Hänen verensä vuoti meidän syntiemme tähden ja nyt synti on saanut rangaistuksen.

Raamattu käyttää synti -sanasta joskus yksikkömuotoa, joskus siitä puhutaan monikossa. Yksikkömuoto tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kärsi kuolemallaan rangaistuksen kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Hän tuhosi synnin rikkovan vaikutuksen ihmisten ja Jumalan väliltä.

Evankeliumi on verenpunainen. Se maksoi Jumalalle enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Siksi armo ei ole koskaan halpaa. Me saamme todella uskoa kaikki syntimme anteeksi.

Synti varastaa luottamuksen

”Varokaa veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta. Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä niin kauan kuin sanotaan `Tänä päivänä, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi.” (Hebr. 3:12-13)

Kaksi asiaa on yhtäaikaisesti totta jokaisen kristityn elämässä. Ensinnäkin me olemme syntisiä ja teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Toisekseen meidät on pelastettu Jumalan vihasta ja kadostustuomiosta ja olemme Jumalan lapsia ja matkalla kohti taivasta.

Kristitty elää siis aikamoisessa jännitteessä. Hän haluaa toisaalta elää elämäänsä Jumalan hyvän tahdon mukaan ja toisaalta hän kokee yhä toistuvaa vetoa syntiin.

Vaikka olemme syntisiä, emme saisi kuitenkaan koskaan puolustella syntejämme tai hyväksyä niitä muitta mutkitta elämäämme. Synti nimittäin sokaisee hengelliset silmämme ja paaduttaa meidät, eli tekee meidät ennen pitkää välinpitämättömiksi Jumalaa kohtaan.

Synti yrittää erottaa meidät Kristuksesta. Siksi me tarvitsemme jatkuvasti toistemme apua ja tukea. Me tarvitsemme alinomaa sitä muistutusta, että Kristus on sovittanut meidän kaikki syntimme. Ja joskus me tarvitsemme itse kukin myös rehellisiä, varoittavia sanoja ihmisiltä, jotka rakastavat meitä. Omille toimilleen kun sokeutuu niin helposti.

Paatumisen vastakohtana on välitön ja rehellinen turvautuminen Jeesukseen. Hänelle me saamme puolustelematta kertoa kaikki syntimme. Menneet synnit saamme uskoa anteeksiannetuiksi ja tulevaisuuden saamme jättää Hänen kannettavakseen.

Elätkö vanhassa liitossa?

”Näin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.” (Hebr. 7:22)

Vanha liitto, jonka Jumala teki Mooseksen välityksellä Israelin kanssa edellytti molempien osapuolien uskollisuutta liiton ehdoille. Jumala lupasi siunata kansaansa, jos se tottelisi liiton sääntöjä eli lakia.

Uusi liitto on täysin toisenlainen. Siinä sopijaosapuolina ovat Isä sekä Poika. Jumala lupasi siunata maailman kaikkia kansoja, jos Poika olisi uskollinen omassa osuudessaan. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”, uuden liiton ehdot olivat täytetty.

Uudessa liitossa ihmisen osuutena ei enää ole ansaita Jumalan siunausta ja hyväksyntää. Siinä Jumala ojentaa ihmiselle Kristus -nimistä lahjapakettia. Tuo lahja pitää sisällään kaiken sen, mitä me tarvitsemme jumalasuhteeseemme ja pelastukseemme.

Liitot sekoittuvat helposti. Moni uuden liiton kristitty elää edelleen osittain vanhan liiton alaisuudessa; moni pyrkii teoillaan ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää tai varmistamaan pelastustaan.

Uusi liitto ei sisällä uutta lakia, jota noudattamalla pelastumme. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen luottamukseen, että Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja avannut täydellisen ja kattavan yhteyden Isän kanssa.

Entä Uuden testamentin käskyt ja ohjeet? Eivätkö ne ole uusi laki, jota toteuttamalla pelastumme? Eivät. Ne ovat perheen jäsenille tarkoitettuja isällisiä ja äidillisiä ohjeita ja neuvoja. Ne kertovat myös sitä suuntaa, johon Jumala armo kasvattaa meitä.

Sinä olet pysyvästi täydellinen

”Sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Hebr. 10: 14)

Jos tämä evankeliumin totuus saisi tänään koko valollaan avautua sydämellemme, se veisi kaiken hämäryyden ja sekasotkun sisältämme pois. Kristus on yhdellä ainoalla uhrillaan, reilut 2000 vuotta sitten, kukistanut synnin kokonaisuudessaan. Hän ei ole sovittanut vain joitain syntejä tai vain osaa synneistämme, vaan kaikki. Siksi Raamattu puhuu tässä yhteydessä synnistä yksikössä lukien sisäänsä kaikkien ihmisten kaikki synnit (esim. Hebr. 9:26).

Kristukseen syntiensä sovittajana uskova ihminen on Jumalan silmissä pysyvästi täydellinen. Tässä on kaksi sanaa, jotka täytyy alleviivata ja joista täytyy aina muistuttaa. Ensinnäkin sana pysyvä. Se tarkoittaa kreikan kielessä todella jatkuvaa, pysyvää ja loputonta asiaa. Toinen sana on täydellinen. Se ei selittelyjä kaipaa, sillä täydellisyyteen ei voi lisätä enää mitään. Näin Jumala näkee tänään jokaisen Kristukseen uskovan: pysyvällä ja iankaikkisella tavalla täydellisenä.

Tarkoittaako tämä sitä, että kristitystä tehdään pysyvästi täydellinen? Ei, vaan että Jumala näkee Hänet Kristuksen tähden tällaisessa asemassa. Tätä tarkoittaa vanhurskaus, joka luetaan meidän hyväksemme. Meidän hyväksemme luetaan Kristuksen työ täysimääräisenä ja sen vuoksi Jumala voi ottaa meidät yhteyteensä. Tätä vanhurskautta ei saa sekoittaa pyhitykseen, joka saa alkunsa ihmisen uudesta asemasta Jumalan yhteydessä. Vanhurskautemme on täydellinen ja pysyvä, pyhityksemme taas etenevä prosessi, joka jää parhaimmillaankin kesken. Tätä eroa ei voi kyllin korostaa. Nämä kaksi asiaa sekoittuvat enemmän kuin helposti toisiinsa ja siitä on seurauksena epävarmuus, pelko ja riittämättömyys.

Kun kerran olemme pysyvästi täydellisiä, se merkitsee sitä, että Jumala on jo antanut meille anteeksi kaikki syntimme. Tämä koskee menneitä mutta myös tulevia syntejämme. Lupaus koskee niitä syntejä, joista olemme päässeet irti ja myös syntejä, joiden kanssa vielä taistelemme. Vastaan jo valmiiksi ehkä mieleesi nousevaan kysymykseen: Jos Jumala on kerran antanut kaikki syntimme anteeksi, miksi meitä kehotetaan pyytämään niitä anteeksi? Kristuksemme todella kehottaa meitä muun muassa Isä meidän -rukouksessa pyytämään syntejämme anteeksi joka päivä. Vastaus on siinä, että meidän tulee olla Jumalalle avoimia ja rehellisiä elämämme ja myös syntiemme suhteen. Meidän tarvitsee tunnustaa syntimme Hänelle, koska muuten synti voi muuttua ikään kuin hyväksyttäväksi asiaksi elämässamme ja siten paaduttaa meitä. Emme kuitenkaan saa syntejämme anteeksi katumuksemme tähden, vaan Golgatan vuoksi. Kristus on uhrillaan Golgatalla sovittanut kaikki syntimme, siellä saimme ne anteeksi (Hebr. 10:10).

Tässä kohtaa olemme kristillisen opin ja elämän vedenjakajalla. Jos heikko uskomme kiinnittyy tähän suurenmoiseen Vapahtajaan ja omistaa itselleen täydellisen lahjavanhurskauden, silloin sisällämme aukeavat taivaan portit. Hämäryys saa vaihtua täyteen auringon paisteeseen.

sinaoletpysyvasti_IMG_6752

Isä, voiko se todella riittää?

”Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme.” (Hebr. 6: 18)

Jumala on luvannut, että evankeliumi riittää meille pelastukseksi. Hän on luvannut, että armo riittää jumalattomallekin jumalayhteyden palauttamiseksi ja siinä pysymiseksi. Koska me ihmiset emme millään tahdo uskoa näin hyvää uutista, Jumala on vielä vannonut sen. Hän tahtoo sanoa: ”Jaakko (lue oma nimesi), minä todella, todella, vakuutan ja vannon, että minä rakastan sinua, heitän kaikki syntisi meren syvyyksiin ja tuon sinut taivaaseen lopulliseen pelastuksen päämäärään. Vannon, että saat viettää ikuisuuden sylissäni, en ikinä päästä sinusta irti!”

Siteeraamassani raamatunkohdassa on ilmaus ”Hänen turviinsa paenneita.” Haluaisin piirtää tästä ihanan lohdullisen kuvan eteesi. Pieni lapsi on juossut isänsä turviin ja isä on nostanut hänet syliinsä. Lapsi on ollut aikaisemmin päivällä leikkimässä lähinaapurustossa, mutta illan tultua hän ei olekaan väsymykseltään osannut löytää kotiin. Hän alkaa olla peloissaan ja vapisee kylmästä etsien tuttuja kotikulmia. Yhtäkkiä hän näkee isänsä turvallisen hahmon kaukaa tien päästä. Isä levittää kätensä ja huutaa iloisesti: ”Jaakko, siellähän sinä olet, tule rakas tänne!” Lapsi juoksee isäänsä vastaan ja isä koppaa hänet syliinsä, hellittelee ja hieman toruukin. Lapsi on näännyksissä ja niin isä ottaa tämän syliinsä ja lähtee kantamaan tätä kohti kotia. Lapsi on vieläkin peloissaan tapahtuneesta ja kysyy: ”Isä, löydätkö sinä meidät perille?” Isä katsoo lasta lämpöisesti hymyillen ja se riittää vastaukseksi. Hetken kuluttua lasta alkaa vaivata uusi epäilys: ”Mutta Iskä, minä taisin eksyä kauas, jaksathan sinä varmasti kantaa minua näin pitkän matkan?” Isä puristaa lastaan tiukemmin kiinni rintaansa ja vakuuttaa: ”En mistään maailman hinnasta enää irrota sinusta otettani, kannan sinut kotiin saakka.” Lasta alkaa itkettää. ”Isä, anteeksi, aika kului niin siivillä ja minä innostuin. En osannut enää kotiin. Ethän ole vihainen?” Isääkin alkaa itkettää ja hän vastaa: ”Jaakko, tiedäthän, että minä rakastan sinua. Mennään nyt kotiin, siellä on kaikki valmista ja pääset lepäämään. Nyt olet turvassa.”

Vaikka tämä oli ontuva vertaus, juuri tällä tavalla Jumala kantaa meitä kohti taivasta. Hän pyytää meitä luottamaan siihen, että Hän sekä osaa, tahtoo että jaksaa viedä meidät perille saakka. Matkan aikana on monta kivikkoa ja suota ja saatat monesti epäillä, mutta etkö silloin todellisuudessa epäile aina omia mahdollisuuksiasi tai vaikeita olosuhteita? Sinua ei ole kuitenkaan pyydetty luottamaan niihin, vaan ikiaikojen Jumalaan. Hän rakastaa sinua ja kantaa sinut kotiin saakka. Hän on sen luvannut ja jopa vannonut.

SAMSUNG CSC