Lepoa siellä ja lepoa täällä

”Sen sijaan me, jotka tulimme uskoon, pääsemme lepoon.” (Hebr. 4:3)

Kristityille on tuleva eräs päivä, jolloin kaikki maahan painetut nostetaan ylös ja rikkimenneet korjataan. Yksi hetki muuttaa kaiken, itku kääntyy iloksi ja syvyyden painoankkurit taivaallisiksi heliumpalloiksi.

Taivas odottaa sinua. Se kutsuu sinua odottamaan tulevaa vapautusta ja arvoitusten aukaisemista kärsivällisesti ja rohkeasti. Voi olla, että et voi välttää törmäyksiä tänään, taivaassa saat ihanan karusellin puskuauton.

Taivas on täynnä lepoa. Sinne kannetaan taivaallisilla paareilla kaikki väsyneet ja loppuunpalaneet.

Taivas voi olla jo tänään totta sydämissämme. Siihen lepoon Jeesus kutsuu sinua ja minua. Hän haastaa meitä oppimaan Häneltä levollisen elämän salaisuuden.

Levottomuus ja väsymys tulee monesti siitä, että minun pitää pysyä pinnalla, ansaita, hankkia tai pitää yllä. Väsymme huolehtimaan itsestämme, läheisistämme ja asioista, joita meille on.

Jeesus kutsuu meitä luovuttamaan asiamme Hänelle. Ehkä tänään uskallan antaa yhden asian, huomenna toisen. Antaessani vapaudun siihen luottavaiseen lepoon, joka on odottanut minua alusta asti.

Voin menettää terveyteni. Omaisuuteni. Työpaikkani. Jopa ihmissuhteeni. Menetykset saattavat alkushokin jälkeen olla portaat seuraavan maailman lepoon jo täällä maan päällä.

Jeesusta en menetä. Enkä taivaan VIP-paikkaa. Lepoa on luvassa. Täällä maistiaisina ja hetken päästä täysimittaisena.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s