Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Ei voimaa ilman ristiä

”Mutta hän sanoi minulle: `Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa´ Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni” (2. Kor. 12:9).

Paavali oli oppinut kipeiden kokemusten jälkeen hyvin tärkeän hengellisen periaatteen: voima kulkee aina yhdessä ristin kanssa. Hän oppi, ettei Jumala tee ihmisestä voimakasta, vaan heikon. Apostolina hän ei päässyt kohottautumaan toisten yläpuolelle, vaan heikkona hän sai yhä uudestaan lysähtää Ristin varaan.

Meillä on jatkuva vaara hamuta voimaa ilman ristiä. Voima edustaa kaikkea helppoa, jaloa, korkeaa ja ihailtavaa. Risti puolestaan puhuu jostain alentavasta, raskaasta, pimeästä ja meitä nöyryyttävästä asiasta. Haluaisimme sellaisen Jeesuksen, joka tarjoaisi meille voimaa ilman ristiä.

Emme saisi koskaan erehtyä katsomaan esillä olevia, lahjakkaita kristittyjä sillä kuvitelmalla, että he ovat toisia parempia tai pääsevät elämässä helpommalla. Ei, voima tulee aina ristin kanssa. Mitä suurempi kutsumus, sitä painavampi risti.

Risti pitää meidät toistemme tasalla ja tekee meistä nöyriä ja tarvitsevia. Huudamme kuin Paavali lisää voimaa ja anomme itkien vapautumista risteistämme. Mutta Jumala antaa meille Vapahtajan, jonka seurassa me saamme olla heikkoja ja puutteellisia.

Todellinen hengellinen voima on seurausta yhteydestä Herraan Jeesukseen Kristukseen. Me lujitumme Häneen monen elämän myrskyn seurauksena. Monien itkujen jälkeen mekin hyväksymme ristimme ja jopa voimme joskus Paavalin tavoin iloita niistä.

Älä siis enää ihmettele, että pyytämäsi voiman sijaan oletkin saanut ristin. Juuri ristissä on Jumalan voima. Mitä pienemmäksi kasvat, sitä suurempi Kristus mahtuu elämääsi.

Vahvuutta ja heikkoutta

”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan, eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2. Kor. 4:7)

Jos katsot minua etäämpää, saatat nähdä vahvan uskoni ja hienon Raamatun tuntemukseni. Etäältä voit ihailla oivaltavia tekstejäni ja kuunnella selkeitä puheitani.

Voit erehtyä ajattelemaan, että tämä saviastia olisi jotenkin toista kuin sinun. Saatat erehtyä pitämään itseäsi heikompana.

Miten voisitkaan tietää niitä yksinäisiä hetkiä, sitä haurautta ja itkua. Et niitä taisteluja, heikkoutta, et uskon puutetta. Et sitä aivan samaa elämän kipuilua. Saatat kuvitella kokevasi niitä yksin?

Me olemme samaa savea. Olemme hauraita ja särkyviä. Ei meissä ole kirkkautta eikä sädekehää.

Mutta Kristus – Hän on todellinen aarteemme.

Jos suostut pitämään minua vain saviastiana, jos annat minun olla tasollasi, saatat nähdä heikkouteni keskellä Aarteen. Hän on sinunkin Aarteesi.

Vahvuus ja heikkous on meillä yhteistä.

Kärsimys ja lohdutus

”Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat runsaina tulleet osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2. Kor. 1:5)

Kärsimys eri muodoissaan kuuluu kristityn elämään loppuun saakka. Jotkut kyllä opettavat, että kärsimyksen voi välttää noudattamalla tiettyjä oppeja tai pyhittymällä riittävästi, mutta Raamattu ei tue sellaista ajattelua. Ei myöskään Jumalan ihmisten kokemukset koko kristillisen kirkon historiassa. Asia tuntuu olevan toisin päin: juuri ne, jotka ovat olleet vahvimmin Jumalan välikappaleina, ovat saaneet myös kärsiä eniten.

Kärsimystä ja ahdistusta on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Olen kirjoittanut niistä monta artikkelia, enkä ala nyt yksilöimään kärsimysten moninaisuutta. Jumalalla on kuitenkin meille kullekin varattuna omat kärsimysten koulumme ja ne ovat rakkaudella räätälöityjä juuri meille. Kärsimysten koulussa ihmisen luontainen vahvuus saa mennä menojaan ja tilalle astuu Kristuksen vahvuus. Se on hyvä vaihtokauppa.

Kärsimykset avaavat meidät vastaanottamaan Kristuksen lohdutusta. Ehkä vasta silloin kun omat voimamme loppuvat ja meistä tulee neuvottomia, alamme kääntymään Kristuksen avun puoleen? Ja Häneltä apua riittää. Paavali vakuuttaa, että jos kärsimyksemme ovatkin runsaita, Kristuksen lohdutus on yhtä lailla runsasta. Tekisi mieli sanoa, että lohdutus syö sisäänsä kaiken kärsimyksen ja antaa elämälle uuden mielekkyyden.

Vain kärsivä ja avuton ihminen löytää armahtavan Isän ja runsaan lohdutuksen Jumalan (1:3). Nämä kolmiyhteisen Jumalan keskeiset piirteet ovat kuin kätkettyinä vain paljastuakseen kärsimyksen kouluihin joutuneille. Ajattele näitä sanoja. Läheinen Isä, jota kuvataan sanalla armahtava. Ja Jumala, jolle ominaista on runsas lohdutus lapsilleen.

On kaunista olla elämässään kovasti kärsineen ihmisen lähellä. Sellaisesta ihmisestä on yleensä karissut pois ylimääräinen tietäminen ja yläpuolelle asettuminen. Hänestä huokuu toisille se sama asia, jota hän itse tarvitsee päivästä toiseen: Kristuksen lohdutus. Hän osaa asettua heikon ja kärsivän rinnalle ja tuoda Kristuksen suloista tuoksua epätoivon ja lannistuneen mielen balsamiksi. Hänen elämänsä kertoo suuresta Vapahtajasta ja se tuo lohtua myös toisille kärsiville.

Älä pelkää heikkoutta

”Siksi iloitsen heikkoudesta…” (2. Kor. 12:10).

Taidamme itsekukin ajatella, että heikkous kuuluu uskon elämämme alkuvaiheisiin? Miellämme helposti uskossa kasvamisen tarkoittavan sitä, että heikkoutemme jää taka-alalle ja sijaan tulee vahvuus.

Apostoli Paavali joutui kokemaan toisenlaisen järjestyksen; hän oli ensin mielestään vahva ja onnistunut, vuosien myötä Kristuksen seurassa hänestä tuli heikko ja tarvitseva.

Me häpeämme omia heikkouksiamme ja haluaisimme piilottaa niitä toisilta. Heikkous tarkoittaa sitä, että en onnistu elämässäni niin kuin haluaisin enkä pysty olemaan se ihminen, joka toivoisin olevani. Heikkouden olemassaolo ja sen kokeminen painaa meitä alas ja synnyttää alamittaisuuden kokemuksen. Moni heikkoutensa tunnustava ajattelee olevansa myös yksin; toiset ovat vahvempia ja parempia. Tämän tähden moni jää pois seurakunnan yhteydestä.

Palaan vielä Paavaliin. Paavali ymmärsi kipeiden kokemustensa kautta, että raamatullinen kristillinen elämä ei ole sulaumaa ihmisen vahvuudesta ja Jumalan vahvuudesta. Hän ymmärsi, että Jumalan tarkoittama elämä toteutuisi vain seuraavan yhtälön kautta: Ihmisen heikkous yhdistettynä Kristuksen voimaan.

Heikkoja, ontuvia ja raajarikkoja me olemme kaikki. Emme sitä haluaisi myöntää, tahtoisimme nähdä heikkoutta vain toisissa. Mutta Jumala sallii meille joskus syviäkin epäonnistumisten kokemuksia, jotta kuviteltu vahvuutemme karisisi pois.

Vasta heikkoina ymmärrämme, että Jumalan armo on meille kaikki kaikessa. Vasta heikkoina tarvitsemme Kristusta olemaan meille kaikki se Elämä, jota kipeästi tarvitsemme.

Ehkä sinäkin itket omia heikkouksiasi ja syntisyyttäsi? Saat omistaa sen saman vastauksen, jonka Jumala antoi Paavalin itkuisiin pyyntöihin: ”Minun armoni riittää sinulle”.