Ovela mutta sama juoni

”… ettei Saatana pääsisi meistä voitolle. Eiväthän hänen aikeensa ole meille tuntemattomia.” (2. Kor. 2: 11).

Kreikankielinen sanan, joka on käännetty ”päästä voitolle” parempi käännös olisi ”pyrkiä hyötymään”. Paavalin ajatus on se, että anteeksiantamus on se vedenjakaja jolloin vihollisemme joutuu häviämään tai saa voiton. Voitto hänelle tulee niiden ihmisten kautta, jotka pitävät kaunasta kiinni – juuri anteeksiantamaton mieli on kanava, jota vihollisemme käyttää.

Korinttin seurakunnassa oli tapahtunut ilmeinen ja vakava synti. Ilmeisesti aikaisemmassa kirjeessä käsitellään asiaa ja silloin Paavalin neuvo oli syntiä tehneen sulkeminen yhteyden ulkopuolelle. Ohjeen tarkoitus oli auttaa ko henkilöä näkemään vaarallinen tilansa ja tarttumaan kiinni Jeesuksen armoon. Tämä näyttääkin onnistuneen.

Mutta jotkut seurakuntalaiset taisivat jäädä vikoilevalle mielelle. Juuri heitä Paavali opastaa yhtä selvin sanoin kuin langennutta aikaisemmin. Nyt oli aika antaa anteeksi – muuten Saatana hyötyisi heistä. Miten? Niin, että yksi seurakuntalaisista jäisi huonommuuden ja syyllisyyden tunnossaan ulkopuoliseksi. Jos Saatana onnistuisi repimään yhden lampaan laumasta erilleen, se olisi voittaja.

Anteeksiantaminen ei ole ollenkaan helppo asia. Mutta joskus voi olla niinkin, ettemme edes halua antaa anteeksi. Joskus vikoileva mieli tuntuu antoisammalta? Sitä paitsi ehkä kaunan kohteemme todella ansaitsee vihamme?

Isossa kuvassa on hyvä muistaa, että meillä on yksi yhteinen vihollinen. Hänen päämääränsä on aina sama: erottaa yksi ihminen Jeesuksen Kristuksen yhteydestä. Jumalan päämäärä on täysin päinvastainen. Pyritään yhtymään Hänen tavoitteeseen ja armahdetaan toisiamme. Iso kuva toimii myös pienemmässä kuvassa.

Tuhoudutko?

”… maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja” (2. Kor. 4: 9).

Paavalia piestiin kuin vierasta koiraa. Jo kutsun alussa Jeesus sanoi Ananiakselle, että Paavalin voima tulisi olemaan heikkoudessa.

Paavali oli rohkea. Mies, joka pystyi mitä vaan erään näkymättömän kanssa, joka häntä vahvisti, oli välillä kuin paperikaltereiden takana peloilta suojassa. Välillä hän pullisti hengelliset lihakset näyttääkseen, että kaavun alla oli muutakin kuin heikkoutta; välillä hän torjui liian suuret odotukset osoittaen Häntä, joka oli jokaisen kristityn ainoa elämän lähde.

Paavali oli usein lyöty maahan. Emme tiedä millä tavoin mutta luulen että kaikilla tavoilla, eri aikaan ja yhtä aikaa.

Mutta yhdestä hän ei antanut periksi. Gladiaattoriareenataistelijana hän saattoi olla jo miekkansa menettänyt ja kilpensä rikkonut; hän saattoi selkä hiekassa odottaa viimeistä kuoliniskua. Ja se olisi armotta tullutkin, vain pienen kiduttavan ivan jälkeen. Mutta sitä tuhoavaa iskua ei voinut tulla. Ei, vaikka pahan kuningas osoitti peukaloaan alas ja mylvivä yleisö nousi seisomaan.

Voit menettää lukemattomia asioita. Voit kieriä kivussa olohuoneen lattialla, oksentaa elämääsi vessanpöntöstä alas, hyvästellä rakkaita, joita et ehtinyt edes tuntea. Voit kestää taakkoja, joista toiset katsovat poppareita syöden elokuvista. Mutta sinä et tuhoudu.

Anna siis kuolleiden lehtien pudota ja hyvästele niiden mennyt kauneus. Uutta on tulossa. Kaikki mikä on kaunista huomenna, saa itää tänään uuden elämän voimasta.

”… että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumissamme näkyviin”

Neuvoton vaan ei toivoton

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Neuvoton tarkoittaa, että olen elämäni kanssa juuri tässä jalkojeni päällä olevassa pisteessä enkä tiedä mihin suuntaan lähtisin seuraavaksi astelemaan.

Neuvoton tarkoittaa, että joudun läpielämään vaikeuksia, joita en osaa ratkaista.

Neuvoton on kuin pienen kylän viisas mies, jolta sai aikaisemmin vastauksen jokaiseen pulmaan mutta nyt lähde on tyhjentynyt.

Neuvoton on kuin päähenkilö elokuvan liikkuvassa huoneessa, jonka seinät työntyvät vääjäämättömästi sisään ja edessä on vain tuskainen vääjäämättömän odotus.

Neuvoton. Vaan ei toivoton. Neuvottomuus on Toivon lämppäribändi.

Toivoton olisi ihminen, jos hänellä ei olisi ketään itseään suurempaa, johon turvautua.

Siksi Kristus astui maailmaan, että Hän saisi astua sinun elämääsi. Keskelle kysymyksiä, yhteyskatkoksia ja rusentuvia seiniä.

Vahvuutena heikkous

Siksi olen mieltynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin ja ahdistuksiin, joihin joudun Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas” (2. Kor. 12: 10).

1800-luvun loppupuolella eläneeltä, Kiinan lähetystyön pioneerilta Hudson Taylorilta kysyttiin kerran, mikä oli hänen valtavan hengellisen työnsä ja vaikutuksensa salaisuus. Taylor vastasi salaisuutena olleen sen, että hän oli riittävän heikko Jumalan käyttöön.

Paavali opetti itsestään samalla tavalla. Hän oli oppinut Jumalan kouluissa, että juuri itsessään heikkona Kristus pääsi vaikuttamaan omaa vahvuuttaan hänen elämänsä kautta.

Miten vaikea oppikoulu tämä onkaan! Miten monet kerrat me kyselemme Jumalalta syitä erilaisiin ahdistuksiin ja ongelmiin? Miten paljon mieluummin haluaisimme kokea vahvuutta ja voimaa kuin heikkoutta?

Jumala ei tarvitse meidän vahvuuttamme. Hänellä ei ole käytössään vahvoja kristittyjä. Hän tarvitsee vain yhden heikon ihmisen siunatakseen maailmaa.

Paavali lisäsi, että kun hän oli itsessään heikko, hän olikin paradoksaalisesti voimakas. Se oli Jeesuksen Kristuksen vahvuutta. Siitä meidänkin on lupa elää. Se on siunattua elämää.

Lahjaksi kaikkea hyvää

”Jumala on voimallinen antamaan teille runsain määrin kaikkea armoa, niin että teillä on aina riittävästi kaikkea voidaksenne tehdä runsaasti kaikkea hyvää” (2. Kor. 9:8).

Paavali suoritti lähetysmatkoilla perustamissaan seurakunnissa eräänlaista kolehtia Jerusalemin taloudelliseen ahdistukseen joutuneelle seurakunnalle.

Hän vakuutti kuulijoilleen, että Jumala kykenee antamaan omilleen moninaista hyvää, myös taloudellisessa mielessä. Mutta hän lisäsi siihen tärkeän näkökohdan: meidän tulisi siunauksia saadessamme jakaa niitä myös eteenpäin.

Jumala on siis voimallinen siunaamaan talouttamme niin, että voimme auttaa toisia. Joskus voi käydä niin, että kun pidämme tiukasti itsellämme sen mitä olemme saaneet, Jumala ei voi antaa meille enempää.

Sama periaate koskee varmasti muitakin alueita kuin rahaa. Jumala kykenee siunaamaan meitä terveydellä, viisaudella, armolahjoilla ja kaikenlaisella hengellisellä hyvällä, jotta me voisimme olla toisille avuksi.

Tässä pätee ihmeellinen laki: mitä enemmän annamme toisille, sitä enemmän meille annetaan. Mitä enemmän taas laskelmoimme ja pidämme itsellämme, sitä vähemmän Jumala saa lahjoittaa meille.

Olkoon elämämme kuin Jumalan siunausten välikappale tarvitsevalle maailmalle!