Varmoja tienviittoja

”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä on hyödyllistä, johdatan sinua tiellä, jota kuljet” (Jes. 48:17).

Ehkä seisot tänään elämäsi kanssa umpikujassa? Ehkä olet neuvoton elämääsi tulvineiden kriisien tähden etkä tiedä miten jaksaisit tai osaisit jatkaa elämääsi?

Umpikujat ovat Jumalan omille paikkoja, joissa joutuu hiljentämään vauhdin ja asettamaan uudet navigaatio-ohjeet. Silloin saa pysähtyä ja vain olla ja odottaa Jumalan reittisuunnitelmia. Ehkä Jumala avaa umpikujan tai ehkä Hän viitoittaa tien toista reittiä?

Matkan pysähtyessä olet yhtä turvallisissa käsissä kuin sen edetessä suotuisasti. Kaikenlaiset päivät vievät sinua Jumalan reitillä.

”Ohjaa minua” on turvallinen pyyntö. Sen saa huokaista silloinkin, kun koko sielu myrskyää eikä uskokaan suo lepoalustaa.

Jumala varmasti johdattaa. Olet Jumalan varmojen tienviittojen turvaamana.

Tummilla teillä

”Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden” (Ps. 23: 3).

Daavid tiesi, miltä tuntuu poiketa ulos Jumalan tahdosta. Hän tiesi kipeistä kokemuksistaan, miltä tuntuu ottaa ohjat omiiin käsiin, heittää Jumala selän taakse ja kulkea pitkin polkuja, joiden sivuilla olivat Jumalan ”Käänny takaisin!” -varoitusmerkit.

Ehkä pahinta oli pelko siitä, ettei hän enää löytäisi oikealle tielle? Jos hän oli itse vääntänyt ratista elämänsä sivuraiteelle ja joutunut kuvitellusta onnesta allikkoon, mitä oikeutta hänellä olisi pyytää Jumalan apua?

”Sinä ohjaat minut oikealle tielle” oli todistus mieheltä, joka poikkesi Jumalan tahdosta yhä uudelleen. Ihan niin kuin minä ja sinäkin.

Mistä voin tänään olla varma, että Jumala on edelleen johtamassa elämääni? Mistä voin tietää, että Hän jaksaa vieläkin hakea minut pientareilta, joille jäin jumiin omaa tyhmyyttäni? Daavid vastaa: ”Jumala tekee sen oman kunniansa tähden.”

Jos Jumala olisi sitonut uskollisuutensa meitä kohtaan meihin, meidän käytökseemme, katumukseemme, rakkauteemme tai vaikkapa synnin vastustamiseemme, voisi jumalallinen vetoköysi laahata tyhjänä meidän vetokoukkumme rikkoutuessa. Mutta kun Hän on sitonut hinauskaapelin itsestään meihin ja jälleen itseensä, ei Jumalan apu voi katketa koskaan.

Olit väärillä teillä olosuhteiden uhrina, toisten työntämänä tai vaikka oman valintasi tähden, saat nostaa katseesi ylös ja kiittää Isääsi avusta, joka on jatkuvassa liikkeessä luoksesi. Hän tulee, hakee sinut ja ohjaa lempeästi jälleen oikeaan suuntaan, eilen, tänään ja taas huomenna!

Mistä tulee kristityn onnellisuus?

”Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella” (Ps. 17: 15).

Kristityn syvin onni tulee Raamatun mukaan Jumalan kohtaamisesta. Yhteydestä, joka on mahdollista elää todeksi päivästä toiseen ja vieläpä aina syvemmällä tavalla.

Jumala ikäänkuin piirtää omaa nimeään ja hahmoaan meidän sisällemme, siveltää taideteosta, joka antaa meille syvimmän mahdollisen merkityksen ja tyydytyksen. Hän koskettaa meissä aluetta, joka huutaa tyhjyyttään ja luo meistä ihmisiä, jotka syntiinlankeamus vinoutti.

Ennen piirtämistä Isän täytyy ottaa pesusieni ja pyyhkiä sydämemme taulu muista piirroksista. Se ei käy kivuttomasti, sillä jokainen piirros edustaa meille niitä asioita, joilla olemme yrittäneet luoda elämämme tukirakenteita, etsiä onnea, joka on jokaisen oman piirroksemme ulottumattomissa.

Vain tyhjä sydämen tausta voi vastaanottaa uusia muotoja. Äkkipysäytykset, irtirepäisyt tutusta ja turvallisesta, orpouden vuodet, kaikki ne ovat olleet tarpeen, jotta jotain uutta, ihmeellisen paljon parempaa voisi syntyä.

Luonnostamme me avaudumme Jumalalle vasta viimeisessä hädässä. Jumala puolestaan avautuu meille joka päivä aamusta iltaan. Hän etsii meitä, luo kohtaamispintaa, jotta me löytäisimme alustan, jonka varassa elämää voi elää täysin rinnoin, vaikka kokisi mitä inhimillistä puutosta.

Jumala on kristityn pysyvä onni. Mammona on vastavoima, joka edustaa kaikkia niitä asioita, joihin inhimillisesti luotamme ja joiden varaan alitajuisesti rakennamme elämämme turvakehikkoa. Molempien maalaus ei mahdu ihmiseen yhtä aikaa.

Lainatun Psalmin sanat ovat kuningas Daavidilta. Ei ihme, että suuri osa hänen kirjoituksistaan huokuvat riisumisen kipua. Vain niiden kautta hän oli valmis syömään ja juomaan Elämän lähteestä.

Se lähde odottaa myös sinua. Sinne pääsevät raajarikot, puutostautiset, kontaten etenevät ja kaikesta riisutut.

Tule lähelle, Jumalani

”Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni nähden” (Ps. 69: 19).

Lähesty minua, Jumalani, sillä minä olen hukkumassa haavoihini, joiden kautta ja tähden elämäni liekki valuu tähän polttavaan ja kuivaan maaperään kuin pohjattomaan nieluun.

Lähesty minua, Isäni, sillä en tahtoisi enää kestää tätä jatkuvaa orpouden tunnetta, pelkoa ja todellisen kouristavaa kokemusta siitä, että olen omassa varassani – eli hukassa.

Lähesty minua, Vapahtajani, sillä minä olen vankilassa, enkä enää jaksaisi karata vapauteen, vaikka betoniseinät kaatuisivat ympäriltäni ja minun tarvitsisi vain kävellä kohti toivorikkaampaa kasvualustaa.

Lähesty minua, Pyhä Henki, Sinä, joka asut minussa ja tiedät kaiken, puhalla jäinen ja jatkuvasta paineesta lyttyyn mennyt sieluni jälleen eloon.

Lähesty minua kaikki sata askelta. Kaikki miljoona askelta, lähesty tähden kirkkaudella ja valon nopeudella, sillä ilman Sinua minä en enää jaksa. Aamen.

Voi näitä polkujani!

”Minä kerroin, mitä teitä olen kulkenut, ja sinä vastasit minulle. Opeta minulle lakisi” (Ps. 119: 26).

Oli mukana suoriakin teitä. Matkaa, jolloin aurinko paistoi, maallinen ja taivaallinen rinta rinnan saaden kasvoni ja sydämeni hehkumaan.

Oli tiukkoja käännöksiä, paikkoja, joissa olisin ajanut rallikuskin villillä vauhdilla metsään, ellet Sinä olisi istunut uskollisesti kartanlukijan paikalla.

Ja sitten oli niitä eksymisiä, oman tahdon teitä, kaatumisia, joista oli parempi olla hiljaa, haavoja, jotka sain nuolla itse.

Riittävästi eksyneenä ja aina tiukemman metsäisen umpikujan puristuksessa en voinut enää muuta, kuin huutaa Sinua. Ja Sinä tulit.

Sinulle uskalsin avata koko elämäni kurvit ja pientareet, Sinulle uskalsin näyttää haavat, jotka eivät koskaan umpeutuneet. Ja Sinä vastasit. Rakkaudella. Sinä itkit ja rakastit. Olit saanut minut kotiin.

Opeta minua! Opeta miten pysyisin jatkossa sinun reiteilläsi! Pidä minusta kiinni niin, etten koskaan enää pääsisi karkuun.