Raskaat aamut

”Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu” (Ps. 73:14).

Miten Jumala voi sallia omilleen niin paljon vaikeuksia ja kärsimystä? Aasaf yritti taivuttaa järkeään yhdistämään Jumalan hyvyyden ja kokemansa jatkuvan kärsimyksen sellaiseen uskontunnustukseen, jossa kumpikaan todellisuus ei menettäisi äänioikeuttaan.

Aasaf kuvasi elämäänsä sanoilla: ”Minä saan kärsiä joka aamu.” Juuri aamut ovat masentuneen, kärsivän ja vaikeuksiin uupuneen ihmisen pahimpia hetkiä. Vaikka ruumiin saisi väännettyä sängystä ja motoriikka toimisi automatiikalla kahvinkeittimelle saakka, sielu saattaa jäädä kosteisiin lakanoihin ja ilmoittaa pitävänsä välipäivän.

Ahdistus heitteli Aasafin elämää aamusta toiseen. Kysymys Jumalan hyvyydestä ja johdatuksesta oli niin kipeä, että hän muuttui katkeraksi: toiset näyttivät pääsevän helpommalla, mutta hänen elämänsä oli yhtä ulospuhallusta.

Aasafin sielun rauhoitti löytö, joka oli tuttu, mutta silti juuri ahdinkojen tulessa puhdistettu ja koeteltu: ”Sinä johdatat minua tahtosi mukaan.” Jumalaa ei tarvitsi aina ymmärtää mutta Häneen saisi luottaa. Hän saattoi tuntua kaukaiselta ja silti Häntä sai pitää kädestä kiinni. Hänen otteensa ei olisi koskaan löysä.

Minä luulen, että Aasafin aamuihin alkoi paistaa pienen pieni auringonsäde. Vaikka kauhut täyttäisivät vasta heräneen tajunnan ja askeleet kylpyhuoneeseen ja sieltä pakollisiin päivän haasteisiin tuntuivat ylivoimaisilta, silti Jumala johdatti häntä tahtonsa mukaan. Hyvän tahtonsa mukaan.

Umpikujassa?

”Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta” (Ps. 4: 2).

Daavid oli lopussa. Viimeisillä voimillaan hän konttasi vaikeuksien labyrintissä vielä yhden seinämän taakse ja huomasi edessä olevan umpikujan. Siitä ei enää omin voimin selvittäisi.

Umpikujasta ei olisi muuta ulospääsyä kuin Jumalan ihme. Seinään täytyisi luoda ovi, joka johtaisi avarampaan tilaan. Daavidille ei jäänyt muuta kuin rukous ja vapiseva usko.

Kuinka monta kertaa olen samassa tilanteessa? Seinät kiertyvät tielleni vaikka kuinka yritän niitä väistellä. Yhä uudestaan huomaan olevani umpikujassa, sekä sisäisen kokemukseni että ulkoisen elämäni kanssa.

Onneksi Jumala katsoo labyrinttejämme ylhäältä käsin. Hänellä on jo reitti valmiina.

Daavid tiesi jo kokemuksesta, että Jumala kyllä reitittäisi tien läpi umpikujankin. Ehkä hän osasi jo istua alas ja odottaa Jumalan aikaa silloinkin, kun sisäiset pedot karjuivat ja aika näytti valuttavan viimeisiä oljenkorsia tiimalasin tiukasta vyötäröstä?

Niin, olen tänään umpikujassa. Ehkä sinäkin olet? Inhimillisesti on tuskaista pysähtyä liian suurten seinämien eteen. Ehkä Jumalan näkökulmasta juuri tänään on hyvä hetki. Ehkä juuri tässä on hyvä paikka huokaista ja antaa Jumalan tehdä se, mitä vain Hän voi?

Kärsimys ja uudet maisemat

”Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajat, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä” (2. Moos. 1: 11).

Jumalan suunnitelmat olivat selkeät. Ensin Aabraham johdatettiin Luvattuun maahan ja siellä telttailtaisiin kolmen sukupolven ajan. Sen jälkeen oli määrä mennä Egyptiin muutamaksi sadaksi vuodeksi ja sinä aikana muutamasta kymmenestä hengestä muodostuisi kokonainen kansa. Lopulta Jumala kutsuisi kansan takaisin Luvattuun maahan, ihan niin kuin hän oli luvannut Aabrahamille.

Lähtö Egyptistä ei ollutkaan kovin helppoa. Israelilaiset joutuivat suureen kurjuuteen egyptiläisten orjuuttaessa heitä yhä kovemmin vuosikymmenestä toiseen. Miksi Jumala salli tällaisen kärsimyksen? Minä luulen, että ilman kärsimystä kansa olisi ollut haluton siirtymään uuteen vaiheeseen, se olisi ollut liian ”asettunut aloilleen”?

Kärsimys on monesti sekä Raamatussa että kirkkohistoriassa Jumalan sallima reitti kohti uusia vaiheita. Vaikeudet ovat irroittaneet ihmisiä entisestä ja auttanut heitä hyppäämään uskonhyppyjä tulevaan.

Minua Jumala on tänä kesänä kutsunut läheisempään suhteeseen kanssaan. Inhimillisesti se on tarkoittanut ahdistavia viikkoja, voimattomuutta, masennusta, merkillistä kuulumattomuuden ja tyhjyyden tunnetta. En ole löytänyt ympärillä olevista asioista samaa mielekkyyttä kuin ennen. Nyt ymmärrän, että juuri kaikki se on kammennut minua ulos mukavuusalueeltani ja haastanut etsimään Jumalaa uudella tavalla.

Kärsimys, tyhjyyden kokeminen, mihinkään kuulumattomuuden tunne ja yksinäisyys ovat kurjuuden mutta myös siunauksien kanavia.

Ehkä sinunkin on aika astua uuteen vaiheeseen?

Jumalan askelissa

”Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä” (4. Moos. 9: 18).

Jumala johdatti tarkasti ja konkreettisesti kansaansa koko heidän vuosikymmeniä kestäneen erämaavaelluksen. Kansan tuli opetella sekä pysyä paikallaan että lähteä liikkeelle Jumalan aikatauluissa.

Ei varmasti ollut helppoa olla leiriytyneenä viikkojen ajan keskelle ei-mitään ja vain odottaa pilven seuraavan kerran nousevan teltan päältä. Tai ehkä joskus he olisivat tahtoneet levätä pidempään, mutta sen sijaan tuli käsky pysyä liikkeessä.

Jumala tahtoo johdattaa meitäkin samalla tavalla arjessamme. Hän tahtoo meidän pysyvän aloillamme silloin, kun selvää merkkiä liikkeelle lähdöstä ei ole kuulunut; Samoin Hän opastaa meitä ottamaan uskon askeleita oikeaan aikaan.

Ei ole yksinkertaista pysyä paikallaan eikä toisaalta olla liikkeessä. Monesti toimin väärässä järjestyksessä ja joudun umpisolmuun. Jumala saattaa pitää minua aloillaan juuri silloin, kun mielestäni pitäisi ehdottomasti toimia. Ja Hän saattaa kehottaa lähtemään liikkeelle, vaikka edessä on upottava meri tai voimiani suuremmat viholliset.

Vain oppimalla pysymään uskossa paikoillani voin tarvittaessa kohdata rohkeasti suuretkin haasteet. Salainen lepo Jumalan kanssa herättää uskon korvat olla oikeassa rytmissä.

Älä hätäänny, jos et tänään osaa tarvittavia askelmerkkejä. Ne eivät ole meissä synnynnäisesti – ne luodaan meihin monen kommelluksen kautta.

Tasaista maata

”Sinun hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata” (Ps. 143:10).

Tasaista maata oppii arvostamaan, kun on ylittänyt vuoren toisensa jälkeen vain todetakseen, että aina uusi vuori nousee eteen uhkaavana ja lannistavana.

Laaksoihin on hyvä laskeutua, mutta ne kestävät joskus harmillisen vähän aikaa; juuri kun telttanarut ovat pingoitetut, on aika alkaa kiivetä kohti seuraavaa pilvien päällä olevaa huippua.

Johdata minua tasaista maata – anna minulle sellaista aikaa, jossa vuoret eivät mahtaile ja pelottele huomisessa. Anna aikaa levätä, nauttia tyynen veden liplatuksesta ja puiden huminasta, salli seurata lintuja ja katsella perhosia.

Anna sielun kuminauhan vetäytyä ja hakea takaisin alun kimmoisuutta. Ole se telttamaja, jonka suojaan saan vetäytyä hengittämään Sinua.

Vuoret tulevat taas joskus, tiedän. Mutta johdata minua tänään niiden ohi tasaista maata pitkin. Ehkä pienen ajan päästä jaksan taas kiivetä seuraavalle ulottumattomalle huipulle.