Tasaista maata

”Sinun hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata” (Ps. 143:10).

Tasaista maata oppii arvostamaan, kun on ylittänyt vuoren toisensa jälkeen vain todetakseen, että aina uusi vuori nousee eteen uhkaavana ja lannistavana.

Laaksoihin on hyvä laskeutua, mutta ne kestävät joskus harmillisen vähän aikaa; juuri kun telttanarut ovat pingoitetut, on aika alkaa kiivetä kohti seuraavaa pilvien päällä olevaa huippua.

Johdata minua tasaista maata – anna minulle sellaista aikaa, jossa vuoret eivät mahtaile ja pelottele huomisessa. Anna aikaa levätä, nauttia tyynen veden liplatuksesta ja puiden huminasta, salli seurata lintuja ja katsella perhosia.

Anna sielun kuminauhan vetäytyä ja hakea takaisin alun kimmoisuutta. Ole se telttamaja, jonka suojaan saan vetäytyä hengittämään Sinua.

Vuoret tulevat taas joskus, tiedän. Mutta johdata minua tänään niiden ohi tasaista maata pitkin. Ehkä pienen ajan päästä jaksan taas kiivetä seuraavalle ulottumattomalle huipulle.

Askelmerkit kohdalleen

”Daavid kysyi taas Herralta neuvoa ja Herra vastasi: ”Älä mene heitä vastaan vaan kierrä heidät takaapäin ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden puolelta.” (2. Sam. 5:23)

Sota naapurikansoja vastaan olisi saattanut tuntua Daavidista, Israelin kuninkaasta jo rutiinitoimenpiteeltä. Kerta toisensa jälkeen hän kysyi Jumalan ohjeita ja vastaus oli suora yhteenotto ja voitto.

Daavidilla alkoi olla voittoja vyöllään jo aikamoinen nippu. Lisäksi Raamattu mainitsee, että Jumala vahvisti jatkuvasti hänen kuninkuuttaan ja mahtavuuttaan. Eikö kaiken loiston keskellä ollut houkutus luottaa aikaisempiin strategioihin ja omien sotajoukkojen ylivoimaisuuteen?

Daavidin suuruus tulee esiin siinä, että hän suostuu pysymään pienenä. Menneet erämaavuodet ovat opettaneet tärkeän läksyn: pysy lähellä Jumalaa. Se tarkoitti sitä, että hän kysyi Jumalan tahtoa jokaisessa risteyskohdassa ja tunsi oman tarvitsevuutensa.

Tällä kertaa taistelussa oli meneteltävä toisin. Jumala antoi ohjeet välttää suora kontakti ja odottaa askelten ääniä balsamipuiden päältä.

Herra kulkee edelläsi. Levitä elämäsi Hänen eteensä kuin kesäisen kaunis viltti ruohikolle ja odota askelten ääntä.

Jumalan johdatus ja kadonneet aasit

”Kerran Saulin isältä Kiisiltä katosi aasintammoja. Hän sanoi pojalleen Saulille: `Ota yksi palvelijoista mukaasi ja lähde etsimään aasintammoja´” (1. Sam. 9:3).

Miten Jumala johtaa elämääni? Johdattaako Hän minua hyvien suunnitelmiensa mukaan, vaikken koe mitään erityistä?

Saulista tuli ensimmäinen Israelin kuningas. Jumala oli ennen Saulin ”löytymistä” puhunut profeetta Samuelille, että tiettynä päivänä hänen luokseen tulisi mies Benjamin heimosta – tämä mies tulisi olemaan tuleva kuningas.

Saul oli autuaan tietämätön Jumalan suunnitelmista. Hän lähti liikkeelle täsmälleen Jumalan säätämänä ajankohtana, ei sen takia, että hän olisi kokenut Jumalan puhuvan. Ei, hänen isältään katosi muutama aasi ja Saulin isä käski poikansa etsimään niitä.

Aasien etsintäreissu toi Saulin ”yllättäen” Samuelin luokse ja niin Israelin ensimmäinen kuningas tuli valittua.

Miten Jumala siis johdattaa elämäämme? Joskus saamme selkeitä tienviittoja, joiden avulla on helppoa suunnistaa. Joskus aasit taas puhuvat, ne puhuvat arkisella tavallaan tavallisen elämämme keskellä. Aaseja seuratessamme yllätymme olevamme Jumalan suunnitelmien keskipisteessä; todellisuudessa siellä olemme aina olleetkin.

Tee askeleeni vakaiksi

”Tee askeleeni vakaiksi sanallasi, ettei mikään vääryys minua hallitse” (Ps. 119:133).

Sinä tiedät, kuinka liukas on kävelyalustani ja miten polvet tahtoisivat notkahdella. Ohjaan itseäni kuin hevosta ohjaksista ja silti jalkani lähtevät laukalle oikealle ja vasemmalle.

Tee Sinä askeleeni vakaiksi. Anna Sanasi vaikuttaa minussa sisäistä navigointia, ole Sinä minulle se pohjoinen, jonne sieluni kompassi osoittaa.

Anna Sanasi murtautua läpi selitysteni ja kompromissieni. Halkaise puolitotuuteni terävällä miekallasi ja anna minun ymmärtää, miten paljon tarvitsen Sinua.

Sinun Sanasi on elävää tulta, joka polttaa vääryyden olkia minussa. Sinun elämäsi jäntevöittää olemustani ja polveni suoristuvat.

Sinun kanssasi saan olla heikko. Sinä olet vahva. Tee Sinä sitä, mihin minä en pysty. Tee askeleeni vakaiksi.

Kun elämä muuttuu katkeraksi

”Hän sanoi heille: ”Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maaraksi, sillä kaikkivaltias on antanut minulle hyvin paljon katkeraa murhetta” (Ruut 1:20).

Noomin vanhemmat toivoivat kaikkien vanhempien tavoin lapselleen onnellista elämää. Ehkä hänestä nimensä mukaisesti – ”minun iloni” – näkyi vanhempien rakkaus ja iloinen luottamus elämää kohtaan.

Noomin elämään osui hyvin raskas kymmenen vuoden jakso, jolloin menetykset seurasivat toisiaan. Ensin nelihenkinen perhe joutui muuttamaan nälänhätää karkuun vieraaseen Mooabin maahan. Siellä kuolivat ensin hänen miehensä, sen jälkeen vuoronperää molemmat hänen poikansa.

Noomi päätti muuttaa takaisin kotimaahansa toisen miniänsä, Ruutin kanssa. Kun hän palasi kotikyläänsä, hän käski ihmisiä Noomin sijasta kutsutaan häntä Maaraksi. Maara tarkoittaa katkeraa.

Noomi totesi elämänsä menetysten keskellä, että ”yltäkylläisenä minä lähdin, mutta nyt olen tyhjin käsin” (Ruut. 1:21). Hän ei syyttänyt kohtaloa, vaan osoitti sormella Jumalaa: Kaikkivaltias käsi oli ollut häntä vastaan (1:13).

Miten Noomi olisi voinut tietää, että hänen elämänsä oli tarkasti Jumalan johdatuksessa? Ahdistusten vuosia tulisi seuraamaan siunausten vuodet. Hänen miniänsä lapsesta tuli Daavidin isoisä; Jumala siis valitsi Noomin Jeesuksen sukulinjan varmistajaksi. Menneet menetykset eivät olleet Jumalan katseen poiskääntämistä vaan Hänen kiinteää johdatustaan.

Enkö minäkin ole monta kertaa varma, että Jumala on kääntänyt katseensa minusta? Enkö ajattele, että mennyt on murskannut myös kaiken tulevaisuuden? Noomin Jumala on myös minun ja sinun Jumala. Tämän päivän pimeys joutuu alistumaan tulevan kirkkauden taustaväriksi.