Avainsana: Maria
Jeesuksen syvempi tunteminen
Muistatko Raamatusta kertomuksen, jossa Maria lepäsi Jeesuksen jalkojen juuressa? Marian vanhempi sisar, Martta, teki samaan aikaan kovasti töitä palvellakseen Jeesusta, saadakseen tälle muun muassa ruokaa valmiiksi. Tässä kertomuksessa on jotain mielettömän syvää, jotain, minkä tulisi painua meidän sydämeen syvälle. Jeesus antoi tunnustusta Marialle, vaikka hän oli näin ihmisten kuvakulmasta ajateltuna laiska: hän jätti siskonsa tekemään yksin kaikki tarvittavat työt. Jeesus sanoi, että Maria oli valinnut hyvän osan, ja että hän saisi tuon osansa myös pitää. Mitä Maria valitsi? Hän tahtoi olla Jeesuksen lähellä, maksoi mitä maksoi. Hän oli lumoutunut Jeesuksesta, niin että halusi vain olla Hänen jalkojensa juuressa. Maria halusi oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin.
Jeesus on kristillisyyden keskus. Häneen kulminoituu (keskittyy) kaikki todella meidän hengelliselle elämällemme olennainen ja tärkeä. Me voimme touhuta kaikkea hengellistä ja antaa kaikki energiamme siihen, mitä voimme Jumalalle tehdä, mutta silloin emme elä siinä parhaassa osassa, mitä meille on varattu.
Paavali jatkaa tätä Jeesuksen syvää opetusta kirjeissään. Efesolaiskirjeessä Paavali rukoilee uskovien puolesta, että he voisivat saada viisauden ja ilmestyksen hengen Kristuksen tuntemisessa. Tämä viisauden ja ilmestyksen henki ei ole Pyhä Henki (joka meillä uskovilla jo on) vaan se on todellista hengellistä ymmärrystä tuntea Jeesus. Huomaa, että kirjeen vastaanottanut seurakunta oli Paavalin itsensä perustama ja myös hänen opettama. Paavali oli seurakunnan perustamisen jälkeen viipynyt paikkakunnalla yli kaksi vuotta. Tuona aikana hän oli opettanut efesolaisille tarkkaan evankeliumin salaisuudet. Efosolaiset olivat varmasti saaneet oppia tuntemaan Jeesusta ja silti Paavali rukoilee yhä tätä saman tuntemisen lisääntymistä. Miksi? Jeesusta ei voi koskaan tuntea liian syvällä tavalla, me parhaimmillaankin näemme Hänet kuin kuvastimesta. Uskossa ei ole mitään suurempaa kuin oppia tuntemaan Kristus!
Kolossalaiskirjeessä Paavali avaa sydäntään hiukan enemmän ja hän paljastaa taistelevansa voimakkaasti eri seurakuntien puolesta, myös Kolossan. Mikä oli hänen taistelunsa ja kilvoittelunsa aihe? Hän taisteli jokaisen uskovan puolesta, että he olisivat oppineet tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.
Alatko tässä ymmärtää Raamatun keskeisen ilmoituksen? Näetkö Jumalan tahdon? Paavali taisteli seurakuntien puolesta, etteivät nämä kadottaisi Kristusta silmiensä edestä. Galatian seurakunnallehan oli pitkälti jo käynyt niin. Paavali joutui tuskaisena tivaamaan heiltä, kuka oli saanut heidät lumottua, niin että heidän uskonsa keskipisteenä ei enää ollutkaan ristiinnaulittu Kristus.
Jeesus, Hänen persoonansa ja sovitustyönsä ovat Raamatun syvintä mahdollista teologiaa. Jumalalla ei ole mitään ihmeellisempää, ei mitään voimakkaampaa eikä mitään syvempää kuin Oma Poikansa. Siksi Jeesuksen tuntemisen syveneminen syventää meidän uskoamme. Itse asiassa kaikki hengellinen kasvu on kasvua syvemmälle Kristukseen.
Kuinka me voimme oppia tuntemaan syvemmin Vapahtajamme? Pyhän Hengen tehtävä on viedä meidät kaikkeen totuuteen ja opettaa meille kaikki. Hänen päätehtävänsä meissä on opettaa meille Kristusta, tehdä Hänet meille kaikeksi kaikessa! Pyhä Henki saa meidät kaipaamaan Jeesusta ja vie meidät tutkimaan Hänen Sanaansa. Juuri Raamatusta löydämme Jeesuksen, opimme tuntemaan Hänen ihmeellisyyttään. Kuitenkin uskallan väittää, että raamatunluku sinänsä ei saa meitä ihastelemaan Jeesusta, vaan sen tekee nimenomaan Pyhän Hengen opetus. On tärkeää muistaa, että me emme lue Raamattua ollaksemme hyväksytympiä, vaan jotta saisimme tutustua paremmin Herraamme. Kun huomaamme itsessämme suoranaista haluttomuutta Raamatun lukua kohtaan, tulee meidän silloin taas ymmärtää, että Jeesus on kaikkemme. Hän pystyy meissä vaikuttamaan tälläkin alueella tahtomista ja tekemistä.
Pyhä Henki siis saa meidän sydämemme syttymään Jeesukselle esimerkiksi Raamatun lukemisen kautta. Lisäksi tarvitsemme Hengeltä erityistä ilmestystietoa. Tällöin Pyhä Henki aivan hämmästyttävällä tavalla kuiskaa meidän sisällämme Jeesuksen valtavuutta. Henki jakaa tätä ilmestystietoa yleensä silloin, kun olemme pettyneet itseemme. Jumala käyttää siis epäonnistumisiakin välineinä avatakseen meille Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Näin meidän luottamuksemme kohde vaihdetaan meistä itsestämme kohti Kristusta!
Jeesus ei ole jotain, joka jää uskomme kypsyessä taka-alalle. Hän ei saisi hukkua esimerkiksi hengellisen puuhasteluumme, vaan meidän tulisi aina Marian tavoin pysyä hänen lähellään. Jeesuksen tulee aina olla keskus! Hän on Hyvä Paimen, jonka kanssa meidän on turvallista olla. Hän on Valkeus, jonka loisteessa saamme kulkea. Hän on tie, jota seuraamalla emme voi eksyä. Hän on Elämän leipä, jota syömällä täytymme ja Elämän vesi, jota juomalla emme enää muuta kaipaa. Hän on portti pelastukseen sekä myös kaikkeen Jumalan tahtoon.
Mitä armo saa aikaan?
Johanneksen evankeliumissa on hyvin kaunis kertomus siitä, mitä Jumalan armo saa aikaan ihmisessä. Luvussa 12 Johannes kertoo Marian voidelleen Jeesuksen jalat omistamallaan nardusöljyllä. Tuo öljy oli hyvin kallista ja voi hyvinkin olla, että se oli Marian elämän – rahallisesti mitattuna – arvokkain asia. Yhden opetuslapsen mielestä voide oli 300 denarin arvoinen, eli se vastasi vuoden työmiehen palkkaa. Ajattele, että nykyaikaan muutettuna voiteen arvo oli 25000 euroa.
Maria antoi Jeesukselle kaiken mitä hänellä oli. Jopa opetuslapset hämmästelivät ja paheksuivat Marian uhraamista, heistä se oli kohtuutonta, liioittelua ja turhaa tuhlausta. Monesti ajatellaankin, että elämän antaminen Jeesukselle ja Hänen tahdolleen on tuhlausta, ihmisen ajan ja kyvyt voisi käyttää paljon järkevämminkin.
Jeesus sanoi opetuslapsille, että Marian uhraus tultaisiin kertomaan kaikkina aikoina evankeliumin yhteydessä. Miksi? Syynä on se, että Marian toiminnassa me näemme sen, mitä evankeliumi vaikuttaa sen vastaanottaneessa ihmisessä. Jumalan armo vaikuttaa niin, että ihminen rakastuu Jumalaan. Hän ei elä elämäänsä velvoitteiden, pakkojen tai uhkausten motivoimana, vaan hänen sydämensä on kiintynyt uskonsa kohteeseen.
Monet kristityt kokevat, ettei Jumalan armo riitä heille, jos he eivät täytä heille osoitettua tai itse tehtyä mittaa. Heille Jumalan armo on kuin yhden askeleen päässä oleva palkinto; lähellä mutta lopulta aina saavuttamattomissa. He yrittävät hukkuvan tavoin räpiköidä veden pinnalle eivätkä uskalla luottaa veden kannattelevan heitä. Tällainen usko ei synnytä halua olla Jeesuksen seurassa tai antaa elämäänsä Hänelle.
Maria oli oppinut lepäämään Jeesuksen lähellä. Luukkaan evankeliumin luvussa 10 on hengellisen elämän yksi tärkeimmistä periaatteista: Jeesus kutsuu meitä nauttimaan yhteydestä kanssaan ja lepäämään Hänen lähellään. Sellaista uskoa kyllä joskus nimitetään passiiviseksi ja jopa liian armokeskeiseksi, mutta silloin ei ymmärretä uskoa oikein.
Marian armon varassa lepäävä usko oli elämänsä uhraavaa uskoa. Hän uskalsi nauttia Jeesuksen rakkaudesta ja se vaikutti Mariaan lähtemättömällä tavalla.
Olisiko meidänkin aika uskaltaa luottaa Jumalan armoon ja rakkauteen? Entä jos uskaltaisimme antaa Hänelle kaikki yrityksemme olla parempia kristittyjä, kaiken levottomuutemme, helmasyntimme ja vaikeutemme – ja uuvuttavan työn sijasta lepäisimme? Mitähän seuraisi jos heittäytyisimme Jumalan varaan ja luottaisimme siihen, että Hän pitää meistä huolen? Luulen, että silloin sisimpäämme tulvisi Jumalan armon raikkaat tuulet. Ja ne tuulet puhaltaisivat lähimmäistemmekin elämään.