ilo – Yksin armosta

Jumala-niminen tivoli ja pääsylippu

”Hänessä meillä on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan luo, uskon kautta häneen. ” (Ef. 3:12)

Muistatko lapsuudestasi käyntejä tivolissa? Suurimpiin ja houkuttelevimpiin laitteisiin sai alamittainen mennä vain suuremman huoltajan kanssa.

Etkö olekin joskus kokenut jotain samaa Jumalan suhteen? Haluaisit mennä Hänen turviinsa, ottaa paikkasi Hänen suojaisasta läheisyydestään, mutta olet kokenut olevasi alamittainen? Ehkä joku on käännyttänyt sinut portilla takaisin osoittaen puutteellista pituuttasi?

Ehkä olet joskus ollut itkuinen tyttö tai poika, yksinäinen pikkuinen väentungoksessa ja olet surullisena katsonut muiden riemua? Ehkä tänään, jo paljon isompana, koet samaa yksinäisyyttä ja surua? Jumala on sinulle, alamittaiselle, saavuttamaton?

Jeesus Kristus on kaikkien alamittaisten Ystävä. Hän juoksee vastaan portilta kääntyneitä alamittaisia aikuisia ja ottaa heitä kädestä kiinni. Hän näyttää omaa rannekettaan ja ennen kuin huomaatkaan, sinunkin ranteessasi on samannäköinen pääsylippu. Siinä on ”Arvollinen” -leima ja sen avulla pääset muitta mutkitta portin läpi.

Ja jos olet ollut aikuisena omien lastesi kanssa huvipuistossa, tiedät sen riemullisen tunteen laitteiden turvakaiteen tuntumassa. Siinä katsotaan ylpeinä omia lapsiaan ja nautitaan heidän avoimesti ilostaan.

Jeesuskin iloitsee saadessaan saattaa sinut Isän luokse.

”Sitten on niitä ihmisiä”

Olipa kerran tyttö, jonka viimeisenä toiveena oli olla hyvä kristitty. Hänellä diagnosoitiin monenlaisia psyykkisiä ongelmia. Osa oli ehkä synnynnäisiä, osa tullut liian vaikeasta kasvuympäristöstä.

Tytön elämä päättyi ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Taisteltuaan jokaisena päivänä hyvän elämän puolesta tuli yksi päivä kun hän ei enää jaksanut.

Jeesus sanoi kerran avioliittokeskusteluun liittyen, että on olemassa erilaisia ihmisiä: jotkut on avioon kelpaamattomia syntymästään, toiset on tehty ihmisten taholta kelpaamattomiksi. Luulen, että Hän puhui elämisen haasteista laajemminkin. Toisten siivet jäävät tyngiksi jo syntymästä, toisten siivet katkaistaan lapsina.

Tyttö oli ihmisten silmissä elämään kelpaamaton. Hän yritti lentää toisten tavoin mutta paiskautui maahan yhä uudelleen. Jos Hänen elämäänsä katsoi vain pinnalta, hänen omien valintojensa kautta, tuomio oli tyly: epäonnistunut ja huono.

”Tule Herrasi ilojuhlaan”. Luulen tytön kuulleen nämä sanat Herraltaan Jeesukselta Kristukselta toisen elämän alkajaisiksi. Ne sanat saavat kuulla ne, jotka ovat eri tavoin tälle maailmalle kelpaamattomia. He saavat tässä ajassa osakseen ihmetystä, halveksuntaa, yläpuolelta tulevia ohjeita, diagnooseja. Mutta juuri heille on varattuna suuri kunnia ja määrätön ilo.

Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Syvemmälle Kristukseen

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotavaista.” (Kol. 2:7)

Ajattele kasvia, jonka juuret kaivautuvat vuosi vuodelta yhä syvemmälle maaperään. Mitä syvemmälle ne yltävät, sitä enemmän ravinteita kasvi tavoittaa. Ja mitä vaikeammat kasvuolosuhteet kasvilla on, sitä voimakkaammin juuret tavoittelevat syvemmältä maasta tarvitsemaansa elinvoimaa.

Samoin meitä kehotetaan juurtumaan Kristukseen. Sanoma on kohdistettu meille, jotka olemme ottaneet vastaan Hänet Pelastajanamme; Hänen luotaan ei tule lähteä pois, vaan me saamme turvautua Häneen yhä kiinteämmin. Vuosi vuodelta meidän sydämemme juuret kaivautuvat Vapahtajaamme syvemmin kiinni ja sitä mukaa omistamme Hänessä yhä suurempia hengellisiä aarteita.

Ja mitä ankarammat ovat elämämme olosuhteet, sitä suuremmalla syyllä meidän on syytä turvautua Kristukseemme. Luonnonlakien mukaan juuri kuivuus saa kasvin kasvattamaan juuriaan syvemmälle maaperään ja saman lainalaisuuden mukaan vastoinkäymiset, ahdistukset ja pettymykset syventävät myös meidän suhdettamme Vapahtajaamme.

Kasvi voi kestää vaikka millaista kuivuutta tai paahdetta, jos sen juuret ovat ehtineet ajan saatossa yltää maan syvyyksiin. Samoin kristitty voi kestää vaikka millaisia myrskyjä, jos hänen uskonsa on tavoittanut Kristuksen rakkautta syvemmin. Silloin elämää ei määrittele niin paljoa ulkoiset olosuhteen vaan Kristus -maaperä, josta sisäinen ihmisemme imee elinvoimansa, toivonsa ja ilonsa.

Jeesus sanat tuovat ilon

”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” (Joh. 15: 11)

Jeesus opetti olevansa viinipuu ja kehotti opetuslapsiaan pysymään Hänen rakkaudessaan. Tämä armo synnyttäisi heissä ilon, jota eivät voi kärsimykset varastaa.

Jotkut ajattelevat Jeesuksen olevan kuin toinen Mooses, joka käskee meitä täyttämään uuden testamentin ”lakia”. Ainoa ero on siinä, että vaatimukset osittain vaihtuvat, mutta ajatus pysyy samana: tee näin niin saat elää. Mutta eihän siinä ole mitään iloa, vain orjan asema, joka johtaa hengelliseen uupumiseen ja katkeroitumiseen.

Jeesuksen antama ilo tulee siitä ymmärryksestä, mitä Hän on meille. Nimittäin Hän on meidän syntiemme anteeksiantamus ja meidän Elämämme. Jeesus kutsuu meitä jatkuvasti yksinkertaiseen luottamussuhteeseen kanssaan. Sellaiseen suhteeseen, jossa Hän saa tarjota meille ilmaiseksi kaiken sen, mitä Jumalasuhteeseemme tarvitsemme. Hän on tullut kiroukseksi puolestamme, jotta Jumala voi nyt siunata meitä täydeltä laidalta (Gal. 3:13-14). Ajattele, Jumala tahtoo siunata sinua tänään! Minkä tähden? Koska Hän on itse raivannut tieltä pois kaikki erottavat esteet ja Hän rakastaa sinua. Eikö tästä evankeliumista synny suorastaan riemu!

Kristillisen ilon tuo Jumalan läheisyys ja rakkaus. Jeesus pyytää meitä pysymään Hänen rakkaudessaan ja se on keskeistä. Kun me pysymme armon kantamana, silloin me sisältä käsin tahdomme täyttää Hänen käskyään, eli rakastaa toisiamme. Rakkaus syntyy sieltä käsin, että on ensin itse rakastettu. Armo saa rakkauden muodon silloin, kun se saa olla meille vapaata syntien anteeksiantamusta ja Jumalan siunausta. Jos laitamme siihen yhdenkin ehdon, häviää myös rakkautemme.