Langennut saa erityiskohtelun

”Mutta menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: `Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän teille sanoi.´” (Mark. 16:7)

Pietari oli langennut pahasti. Hän oli tietoisesti kieltänyt tuntevansa millään tavalla Jeesusta yönä, jona Hänet tuomittiin. Hän ei kokenut enää kuuluvansa opetuslasten joukkoon. Syyllisyys ja häpeä rusensivat hänen sisintään.

On mielenkiintoista, että juuri ja ainoastaan Markuksen evankeliumi kertoo meille tämän pienen lisäyksen: ”myös Pietarille.” Tiedämme, että Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin puheiden perusteella. Pietari on siis halunnut korostaa kuulijoilleen sitä, kuinka Jumalan armo tavoitti hänet. Hänet, joka ei olisi armoa enää ansainnut.

Noiden sanojen olisi kuulunut kuulua näin: ”menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, paitsi Pietarille…” Se olisi ollut oikein ja niin me olisimme luultavimmin tilanteen arvioineet.

Sen sijaan Pietari sai Jeesukselta erityismaininnan – häntä kutsuttiin nimeltä rakkauden ja armon piiriin.

Myös sinua kutsutaan nimeltä. Olet saattanut langeta pahasti etkä enää usko kuuluvasi Jumalan perheväen yhteyteen. Ehkä kuvittelet, että Jumalan armon sanat kuuluvat niille toisille opetuslapsille.

Mutta juuri sinä olet tärkeä. Sinä olet Jumalan silmissä ja sydämellä kaiken tavoittamisen arvoinen. Armo kuuluu myös sinulle.

Jakamisen ihme toimii edelleen

”Hän otti ylös ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ne. Sitten hän mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen, jotta jakaisivat ne kansalle.” (Mark. 6:41)

Opetuslapset taisivat olla huolissaan eväistään. He olivat keskellä ei-mitään ja heillä oli juuri ja juuri itselleen varattuna riittävä määrä ruokaa. Sitten Jeesus otti ruuat itselleen, alkoi murtaa leipiä ja kaloja ja opetuslasten piti viedä niitä toisille.

Ajattele: opetuslasten käsissä oli se määrä ruokaa, jonka he itse olisivat tarvinneet. Voimme vain arvailla, mitä mutinaa he mielessään kävivät läpi, ennen kuin tajusivat antamisen salaisuuden. Jos opetuslapset eivät olisi antaneet omista vähintä eväistään muille, he eivät ehkä olisi saaneet olla mukana tässä huikeassa kokemuksessa.

Sama jakamisen ihme on edelleen voimassa. Jumala kutsuu meitä laittamaan eteenpäin – antamaan toisille – sitä, mitä Hän on meille antanut. Emme haluaisi niin tehdä, kun järkemme sanoo, että antaessamme meillä on aikaisempaa vähemmän. Mutta Jumalan kanssa asia on toisin: mitä enemmän annamme itsestämme Hänelle ja toisille ihmisille, sitä enemmän saamme itsekin.

Opetuslapset valittivat, että heillä oli liian vähän annettavaa. Niin mekin teemme. Mutta eihän Jumala ole koskaan tarvinnut meidän varojamme, palveluksiamme tai tekemisiämme. Me sen sijaan saamme antaessamme vähästämme olla mukana Jumalan suuressa ihmeessä.

Ylpeys käy lankeamuksen edellä

”Vaikka muut loukkaantuisivat sinuun, en kuitenkaan minä.” (Mark. 14:29)

Pietari oli vakuuttunut siitä, ettei Jeesus ollut aivan ymmärtänyt hänen sitoutumistaan ja vahvuuttaan. Jeesus oli sanonut, että kaikki opetuslapset tulisivat hylkäämään hänet – Pietari korjasi Jeesusta toteamalla, että muut saattoivat kyllä epäonnistua, hän ei.

Miten tuttu ajatuskaava tämä onkaan. Se taitaa asua jossain ihmisyyden ytimessä aina syntiinlankeamuksesta lähtien. Emme millään suostu uskomaan, että meissä itsessämme asuu valmius kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin.

Kun kuulemme uutisia kristitystä, joka lankesi siihen ja tähän asiaan, mielessämme saatamme kokea salaista mielihyvää siitä, että itse emme ikinä tekisi moista. Sanomme kyllä, että onhan meilläkin omat heikot puolemme, mutta lisäämme ajatuksissamme perään: ”mutta minä en koskaan kuitenkaan tekisi niin ja niin.” Tällainen asenne on meidän lihallisuuttamme ja Jumala haluaa kasvattaa meitä siitä pois.

Me jokainen kykenemme tekemään mitä tahansa pahoja asioita ilman Jumalan armoa. Pietari käsitti sen oman epäonnistumisensa kautta ja ehkä mekin tarvitsemme omamme?

On suurta armoa ymmärtää, miten samalla viivalla me kaikki ihmiset olemme Jumalan edessä. Olemme yhtä syntisiä ja tarvitsemme yhtä kipeästi Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.

Kun kohtaamme oman syntisyytemme, emme ehdi vikoilemaan muiden puutteita. Meillä on itsellämme kiire juosta Ristin luokse.

Jumala ei hylkää sinua!

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark. 15: 34)

Olemme saattaneet tehdä monesti vääriä valintoja ja ajautua harhateille. Olemme joskus jopa tietoisesti toimineet vastoin Jumalan tahtoa ja maksaneet siitä kovaa hintaa. Ja olemme satuttaneet ihmisiä ympärillämme. Ymmärtäessämme omaa sisäistä pahuuttamme saatamme pelätä Jumalan hylkäävän meidät.

Jeesuksen suurin taakka ristillä taisi olla yhteyden katkeaminen Isään. Hän koki täydellisen ja harmonisen yhteyden rikkoutuvan ja Isän kääntävän Hänestä, Pojasta, katseensa sivuun. Miksi? Koska Jeesus otti kantaakseen sinun ja minun, meidän kaikkien synnit. Jumala ei voi hyväksyä syntiä eikä syntistä yhteyteensä, joten Isä hylkäsi Poikansa. Jeesus koki todellisen Jumalan hylkäämisen ja meni tolaltaan.

Jeesus suostui kokemaan Isänsä hylkäämisen, vihan ja tuomion meidän takia. Koska Hän on kokenut sen kaiken, me olemme vapaat. Uskoessamme Herraan Jeesukseen syntiemme sovittajana siirrymme Isän rakkaiksi lapsiksi.

Omatuntomme kyllä saattaa syyttää meitä elämästämme ja myös vihollisemme syyttää meitä lakkaamatta. Ehkä joku lukija kokee tälläkin hetkellä olevansa Jumalan selän takana, Hänen apunsa ulottumattomissa?

Kulkipa elämäsi millaisia latuja tahansa ja oli se sitten kuinka rosoista ja vaikeaa, sinua ei jätetä. Kolmiyhteinen Jumala on sitoutunut elämääsi. Kun koet omassatunnossasi Jumalan hylkäämäksi joutumista, ajattele Jeesusta ristillä. Siellä Hän koki tuomion puolestasi ja sen tähden sinä saat elää Jumalan kasvojen edessä ja suojassa.

Sinua etsitään ja sinut löydetään, sinua talutetaan ja kannetaan ja sinusta pidetään huolta – aina perille taivaaseen saakka.

Evankeliumi on testamentti!

Jumala tiesi jo aikojen alussa, että meidän ja Hänen välillään on liian iso kuilu ylitettäväksemme. Hän on pyhä ja me olemme syntisiä, eikä Jumala koskaan katso syntiä sormiensa läpi. Hänen oli joko suostuttava siihen, että olisimme ikuisesti erossa Hänestä tai sitten Hänen piti toimia tavalla, joka maksoi Hänelle suunnattomasti – Hän ylitti kuilun puolestamme. Jumala tuli ihmiseksi, ja otti syntimme kannettavakseen ja kuoli syntiemme takia. Kristillinen pääsanoma – evankeliumi – on se, että jokainen ihminen saa tuoda syntinsä Jeesukselle ja uskoa ne anteeksi saaduiksi. Olivatpa ne synnit sitten millaisia tahansa.

Kuvia3 011

Evankeliumi on yhtä kuin testamentti. jo Raamatun alussa ihminen joutui syntiseksi Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden takia. Silloin Jumala antoi lupauksen palauttaa ihmisten yhteys Häneen täydellisesti takaisin. Vanha Testamentti kuljettaa lukijaansa tuon lupauksen äärellä, paljastaen sitä pala palalta. Aabrahamille Jumala puhui samasta lupauksesta puhuen ihmisestä (siemenestä), jonka kautta hän tulisi siunaamaan koko maailmaa. Aabraham ymmärsi saaneensa testamentin, joka koskisi kaukana tulevaisuudessa tapahtuvaa Jumalan pelastustyötä.

Jumalan antama testamentti piti sisällään ihmisen menettämän jumalayhteyden palauttamisen. Ajattele nyt maallista testamenttia. Jotta siihen merkitty edunsaaja voi saada testamentin lupaamat asiat itselleen, on testamentin tekijän kuoltava. Koska tässä tapauksessa testamentin laati Jumala, oli Hänen itsensä kuoltava. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty!”, tarkoitti tuo huuto sitä, että siitä eteenpäin testamentti oli valmiina julistettavaksi edunsaajille.

Testamentissa on tärkeää se, mitä se pitää sisällään sekä se, kenelle se on osoitettu. Nyt Jeesus kertoo meille nämä molemmat kohdat tehtävänannossaan opetuslapsille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16: 15-16).

Jumalan testamentti kuuluu siis kaikille ihmisille. Se lupaa valtavan perinnön jokaiselle. Mutta niin kuin maallisen testamentin kohdalla, niin tästäkin perinnöstä pitää ilmoittaa edunsaajille. Jokaisen tulee tietää, että heitä odottaa Jumalan siunaus ja ikuinen elämä taivaassa Hänen yhteydessään. Ja niin kuin maallista testamenttia voi olla uskomatta ja ottamatta vastaan, tämänkin voi torjua.

Evankeliumi on testamentti. Mitä tekisit, jos saisit kaukaiselta tädiltäsi yllättäen testamentin, jossa sinulle luvattaisiin miljoonaperintö? Vastaisitko, että et voi ottaa vastaan tätisi viimeistä tahtoa, koska olet niin huono ihminen? Etkö ajattelisi samoin tämän taivaallisen perinnön suhteen? Sillä kyse ei ole hyvyydestäsi, vaan testamentin tekijän tahdosta. Testamentti vain kuullaan, otetaan vastaan ja siitä iloitaan. Tämä testamentti lahjoittaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja palauttaa jumalayhteytesi täydellisesti kuntoon!