Vapisetko kuin lehdet tuulessa?

”Ellette usko, ette kestä” (Jes. 7: 9)

Juudan kuningas Aahas samoin kuin koko pieni valtakunta suurten vihollisten keskellä oli mahdottomassa tilanteessa.

Yläpuolella ollut Israelin kansa oli liittoutunut mahtavan Syyrian kanssa hyökätäkseen Juudaan ja tuhotakseen sen.

Kun Juudan kansa kuuli mahtavan Syyrian armeijan saapuneen Israeliin valloitusretkeä varten, Raamattu sanoo, että koko kansan sydän vapisi pelosta kuin ”metsän puut vapisevat tuulen voimasta.”

Mitään selviytymiskeinoa ei ollut. Tuho näytti täysin varmalta.

Oletko sinä elämäsi kanssa samassa tilanteessa? Ongelmat joko itsessäsi tai olosuhteissasi ovat niin valtavat, ettet jaksa muuta kuin käpertyä kävyksi ja täristä pelosta?

Juuda ei ollut Jumalan edessä viaton eikä synnitön. Emme ole mekään. Jos olisimmekin, ehkä luottamuksemme Jumalan mahdollisuuksiin olisi suurempi.

Syylliselle, itseään auttamaan kykenenemättömälle, ylöspäin suuntautuvan luottamuksen menettäneelle kansalle rakastavalla Jumalalla oli seuraavat ohjeet: ”Katso, että pysyt rauhallisena. Älä pelkää, älä anna sydämesi olla arka! Älä pelkää Goljattien valtaisaa laumaa, älä katso heihin, katso vain Minuun!”

Jumala vielä lisäsi viimeisen sanansa kauhun lamauttavalle kansalleen: ”Ellette usko, ette kestä.”

Miten ihmeellinen Jumala. Historiallista tosikertomusta ei ole kirjoitettu Raamattuun vain osoittamaan mitä Jumala oli muinoin kansalleen, vaan vahvistamaan sinua varmuudella, että tämä pelastava Jumala on sama sinulle juuri tänään, juuri sinun haasteissasi.

Jumala ei käskenyt kansan olla jotain muuta kuin se oli. Tuleva pelastus mahdottomasta tuhovoimasta ei perustunut kansan kykyyn tai voimaan. Ei, Jumala yksinkertaisesti sanoi: ”Hei, mitä sinä suotta rakkaani vapiset ja kutistut kerälle? Etkö tiedä, että Minä rakastan sinua ja autan sinua. Älä tee hädissäsi mitään muuta kuin nosta rohkeasti pääsi ja katso Minuun! Odota minua sydän rauhallisena, katso mitä Minä teen!”

Usko on puhdasta luottamusta Jumalaan. Usko ei säntäile hätääntyneenä, eikä juokse kallionkoloon piiloon. Usko antaa ihmiselle sisäisen peilityynen vedenpinnan, vaikka kaikki hätävalot palavat lentokoneemme näytössä ja pakkolasku kohti kuolemaa näyttää varmalta.

Rakas lukijani, älä pelkää vaikka olisit kuinka mahdottomassa tilanteessa. Sinulla on Jeesus, joka ei voi olla sinua pelastamatta. Ei voi, ei kertakaikkiaan voi, koska Hän rakastaa sinua liian paljon.

Miten Hän voisi olla olematta juuri sinun Pelastajasi ja auttajasi, kun juuri sinun tähtesi Hän antoi henkensä – jotta mikään tuhovoima ikinä ei sanoisi elämässäsi viimeistä sanaa.

Itketkö Sinäkin?

”Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus” (Jes. 63:9).

Nyt piti ihan hieraista unihiekkaisia silmiä: kenellä oli ahdistus yhdessä Israelin kansan kanssa?

Jesajan teksti on kyynelehtivä. Luulen, että hän on saanut Mooseksen tavoin painautua kallionkoloon ja nähdä Jumalasta jotain enemmän. Jesaja väittää, että Jumala kokee kuristavaa ahdistusta ihmisten kanssa. Hänen rakkautensa ja säälinsä pakottavat Hänet astumaan taivaankannen tälle puolelle ja myötäkärsimään.

Itketkö Sinäkin? Vapisetko surusta? Pelkäätkö hylkäämistä? Jos osaat itkeä, osaat tulla lähelle. Osaat tulla ihmiseksi. Osaat olla empaattinen, pitää kädestä ja lohduttaa.

Vain yhdellä on merkitystä

”Älkää kutsuko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää pelätkö, mitä se pelkää. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, pelätkää ja kauhistukaa häntä” (Jes. 8: 12).

Israelin ja Juudan kansalla oli Jesajan aikana todella syytä ahdistukseen ja sisäinen horkkaan. Suurvalta Assyria uhitteli ja näköpiirissä oli vain piiritystä ja kuolemaa.

Jumala puhui Jesajan kautta jotain samaa, mitä Jeesus opetti myöhemmin opetuslapsilleen. Kun Jumalan unohtaneet ihmiset katsoivat asioita vain inhimilliseltä kannalta, Jumalan omien tuli pysyä kutsumuksessaan.

Tänäänkin meillä on syitä pelkoon. Kun naapurit pelkäävät, ystävät pelkäävät ja sukulaiset pelkäävät, Jeesus kutsuu meitä uskon rajan toiselle puolelle.

Pelot ja uhat saavat jäädä uskon kilpeen. Usko on suoja, joka turvaa sielun ja pitää sen levossa. Jumala on edelleen sama. Hän pyytää edelleen meitä luottamaan Häneen. Hän edelleen tarjoaa meille kaiken tarvittavan.

Hullut uskon sanat

”Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi hänelle: `Älä pelkää. Usko ainoastaan, niin hän paranee.´” (Luuk. 8:50).

Isä oli juuri menettänyt tyttärensä ankaran taudin kouriin. Voin vain kuvitella niitä murskaavia tunteita, joiden vallassa mies oli.

Jeesus kääntyi miehen puoleen ja puhui toisen todellisuuden sanoja. Miten lapsensa menettäneelle isälle voisi sanoa ”Älä pelkää, usko ainoastaan niin kaikki kääntyy hyväksi”?

Jeesuksen sanoilla oli katetta. Kuollut nousi ylös ja suru joutui väistymään.

Jumalan sanoilla on edelleen katetta. Raamatun lupaukset määräävät enemmän todellisuutta kuin silmillä nähtävät faktat.

Minä uskon, että Jeesus tahtoo tänään opettaa meille hulluja uskon sanoja. Uskon, että Hän haluaa kääntää huomiomme kärsimyksen todellisuudesta taivaan todellisuuteen. Älä pelkää.

Kuva: FreePik

Miten Jumala lähestyy ahdistunutta ihmistä?

Miten monta kertaa Raamatussa kolmiyhteinen Jumala lähestyykään ihmistä kunnioitusta ja rakkautta tulvivia ”Älä pelkää” -sanoja käyttäen.

Minulle se kertoo siitä, että Jumala tietää meidän pelkäävän niin monia asioita ja toisaalta siitä, että Hän todella välittää ja ottaa osaa meidän pelkoihimme.

Jumala ottaa meidät todesta. Vaikka pelot eivät vaikuta Häneen itseensä, Hän kantaa meidän pelkoja sydämellään.

Ehkä Jeesus tahtoisi juuri nyt sanoa sinulle: ”Älä pelkää. Sinä olet minun – Minä huolehdin sinusta”

Kuva: www.freepik.com

Ahdistus painaa mieltäni

”Kuuntele minua ja vastaa minulle, ahdistus painaa mieltäni. Olen suunniltani pelostaAhdistus painaa mieltäni” (Ps. 55:3)

Kuuntelen, kuinka kuningas Daavid huusi Herra Sinun puoleesi kohisevassa myrskyssään. Hänellä ei ollut mahdollisuutta laannuttaa elämäänsä järisyttävää kipua. Hän oli jo laskenut kilpensä maahan. Ilkeät nuolet saivat painua suoraan väsyneen sotilaan rintakilven läpi, yksi toisensa jälkeen.

Herra, niinpä minäkin uskallan nostaa minut pelosta suunnilleen saavat uhkakuvat ja jo toteutuneet kauhut Sinun luoksesi ja maassa maaten odottaa Sinun tuomaa pelastustasi.

Sinä näet jokaisen tulevan tuhon nuolen ja tiedät, että en jaksa enää nostaa suojaa itse ylös.

Näet, miten rintakehäni on täynnä myrkkynuolia, olen taistelussa, jonka olen hävinnyt. Taas kerran.

Mutta silti minulla on Sinut. Vaikka sisimpäni vapisee pelosta kuten Daavidilla aikoinaan, saan hänen paljaaseen elämään kurkistamalla löytää jälleen sen Jumalan, joka ei ole vain voitokkaisen sotilaiden Jumala.

Ei. Sinä olen ennen kaikkea kaatuvien Jumala.

Vaikka tunteeni kirkuvat kivusta kuin iltapäivälehtien mehevimmät lööpit ja vaikka voimani on pirstaloitunut kuin lasimaljakko maahan pudotessaan, Sinä olet minun kokemuskenttääni suurempi Jumala.

Daavid löysi lopulta helpotuksen, avun, jonka varassa hän jaksoi seistä, vaikka olosuhteet eivät heti muuttuneet: ”Jätä taakkasi Herran käteen, Hän pitää sinusta huolen.”

Tähän verisen ristin juureen, jonka luokse saan taas ryömiä varkaana, murhamiehenä, avionrikkojana, auttamattoman syntisenä, saan jättää kaikki taakkani. Kaikki, ihan kaikki taakkani.

Painakoot ahdistukset, puhaltakoon kylmät myrskytuulet, olkoon veneeni pisaraa vailla täynnä ja jo vajoamassa syvyyksiin, Sinä pidät minusta huolen.

Sinä

Pidät

Minusta

Huolen!