Kategoria: Paavalin 1. kirje tessalonikalaisille

Vihollisen taktiikka

Published on by Jaakko Pirttiaho6 Comments

”…ettei vain kiusaaja olisi kiusannut teitä ja onnistunut tekemään meidän vaivannäköämme tyhjäksi” (1. Tess. 3:5).

Tessalonikan kristityt olivat joutuneet ankariin ahdistuksiin ja vaikeuksiin. Paavali lähetti oppipoikansa Timoteuksen vahvistamaan seurakunnan uskon rintamaa.

Paavalin huoli oli, että vihollinen, Saatana, olisi onnistunut viettelemään kristityt pois perustaltaan. Mitä hän tarkoitti?

Luulen, että hän pelkäsi seuraavaa: ahdistusten keskellä kiusaaja supatteli kristittyjen korviin epäilyksen ituja. Se kysyi, olivatko nuoret uskovat todella uskoneet oikein, kun kerran elämä oli niin vaikeaa? Eikö vaikeudet olleetkin merkkinä siitä, että uskossa oli jotain pielessä?

Samaa taktiikkaa vihollinen on käyttänyt halki vuosisatojen. Se löytää lannistuneet kristityt ja kysyy: ”Onko Jumala todella sanonut?” Se saa meidän epävarmoiksi osoittamalla olosuhteitamme ja kyseenalaistaa uskomme rakastavaan ja huolehtivaan Jumalaan.

Timoteuksella ei ollut seurakunnalle uutta oppia tai teologisia kikkoja. Timoteus muistutti uskovia niistä totuuksista, jotka he olivat ottaneet Paavalilta vastaan. Vaikeuksissa helpot totuudet olivat vaarassa unohtua.

Tessalonikan kristityt tarvitsivat rohkaisua. Sitä mekin tarvitsemme tänään. Rohkaiskaamme toinen toisiamme – silloin saamme olla Jumalan työtovereina.

Käskyjä vai armoa?

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet” (1. Tess. 4:2).

Ei ole ollenkaan harvinaista, että vilpittömältä raamatunlukijalta katoaa armo monien käskyjen ja kieltojen alle. Raamattu kyllä vakuuttaa Jumalan ilmaisesta armosta mutta lukuisat käskyt tuntuvat tekevän sen silti ehdolliseksi.

Miten Uuden Testamentin käskyihin pitäisi suhtautua? Ovatko ne rima, jonka ylitettyä saa omistaa luvatut siunaukset?

Ehkä vastaus voisi löytyä normaalin perheen arkisäännöistä? Monessa perheessä on esimerkiksi jääkaappin oveen teipattu oleellisimmat arkiohjeet – ne kun tahtovat lapsilta unohtua. Muista ohjeista keskustellaan aika ajoin ja näin vanhemmat varmistavat, että perheessä on jokaisen hyvä olla.

Samoin Jumalan perheväessä on omat sisäiset säännöstöt. Jos niitä ei olisi, perhe ajautuisi kaaokseen ja jäsenet voisivat huonosti.

Lapset ovat päässeet minun perheeseeni syntymän, ei käskyjen noudattamisen kautta. Heillä on syntymäoikeutena isän ja äidin rakkaus ja hyväksyntä, jotka eivät pääty silloinkaan, kun sääntöjä on rikottu.

Hyvässä perheessä vanhemmista kumpuava rakkaus sitouttaa lapset kokemaan säännöt yhteisinä ja mielekkäinä. Samoin Jumalan rakkaus ohjaa kristittyjä noudattamaan Hänen tahtoaan.

Siis käskyjä vai armoa? Molempia, sopivissa määrin, mutta niin että armoa on tuhlattavaksi saakka. Silloin myös sääntöjä voidaan korostaa ilman, että pelko astuu rakkauden tilalle.

Kiitoksen voima

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Kehottakaa siis toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niin kuin teettekin” (1. Tess. 5:11).

Suomalaiseen kulttuuriin se tuntuu sopivan erityisen huonosti. Jos sitä yritetään, lauseet alkavat usein muodolla: ”Älä nyt ylpisty mutta…”

Toisen rohkaiseminen, kiitoksen antaminen ei ole itseltä pois. Toistemme ”rakentaminen” ei ole vain sitä, että osoitellaan puutteita ja heikkouksia; Keskeneräisinäkin jokaisessa on paljon kiitettävää.

Niin pieni sana ja miten paljon se saisikaan aikaan! Yksilöihmiset voimaantuisivat ja puhkeaisivat kukkaan, yhteisöihin tulvisi lämmön ja välittämisen tuulet.

Kiitos omaa jumalallisen voiman. Se ei maksa mitään. Sitä jakaessa saattaa saada itsekin miellyttäviä yllätyksiä.

Kuin lapsiaan hoivaava äiti

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiita antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte tulleet.” (1. Tess. 2: 7,8)

Tällaista mielenlaatua armo ja Kristuksen rakkaus synnyttää meissä kristityissä toisiamme kohtaan. Paavali oli muuttunut kovasta, tietävästä ja lakihenkisesti ihmisestä toisia hellästi hoitavaksi ja rakastavaksi Kristuksen seuraajaksi.

Meidän on siis hyvä ennen kaikkea huomata, että Kristus on meitä kohtaan aina juuri tällainen: Hän on lempeä ja hellä, eikä Hänen rakkautensa meitä kohtaan pääty milloinkaan. Hänen hellyytensä on todella samaa kuin äidillä, joka hoitaa pieniä lapsiaan. Jeesus on ollut tämän rakkauden takia valmis uhraamaan itsensä, jotta me saisimme elää Hänen yhteydessään. Älä ikinä usko mitään muuta, kuin että Hän on tänäänkin valmis tekemään kaiken sinun hyväksesi! Hän kantaa meitä sylissään kaikissa vaiheissamme.

Tämä Kristuksen rakkaus todella vaikuttaa meissä samaa rakkautta. Rakkaus saa meidät ulos itsekeskeisyydestämme etsimään toisten parasta. Rakkaus saa meidät antamaan omastamme, jakamaan aikaamme ja kärsimään muiden tähden. Ennen muuta, tämä rakkaus saa meidät kertomaan evankeliumin ilosanomaa myös toisille.