Lohduttakaa, lohduttakaa

”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne” (Jes. 40:1).

Jumala käyttää sekä lakia että evankeliumia toimiessaan meidän ihmisten elämässä. Lain kehotuksia ja käskyjä tarvitsemme aina silloin kun olemme paatumassa syntiemme kanssa ja alamme hyväksyä niitä elämäämme. Me tarvitsemme silloin sanomaa Jumalan pyhyydestä havahtuaksemme ja nähdäksemme tuhoon vievän tilamme. Samoin Jumala tahtoo keikuttaa venettämme, kun me kuvittelemme olevamme toisten yläpuolella. Kovilla puheilla ja saarnoilla on siis paikkansa, mutta on taitoa kohdistaa se oikein.

Sen sijaan särkyneille, väärien valintojensa tähden kärsiville, syntiensä kanssa taisteleville ja riippuvuuksien alle joutuneille Jumalalla on toinen sanoma. Se on lohdutuksen sanoma. Jumala haluaa välittää sitä juuri sinne missä epätoivo ja epäonnistuminen ovat syvintä. Lyötyjä Jumala ei lyö enempää vaan Hän haluaa osoittaa heille armoaan ja rakkauttaan.

Paradoksaalista kyllä, meidän ihmisten käsitys näistä kahdesta Jumalan toimintamallista poikkeavat monesti siitä mitä Jumala tahtoisi. Me helposti julistaisimme lohdutusta vahvoille ja onnistuneille kun taas tuomiota heikoille ja syntisille. Tämänköhän takia lohdutuksen tarpeessa olevat ovat seurakuntien ulkopuolella?

Kohdistan lopuksi seuraavat sanat niille, jotka kokevat syvää epäonnistumista elämässään: Jumala tahtoo lohduttaa sinua. Voit väittää vastaan, etten tiedä syntiesi määrää tai lankeemuksesi syvyyksiä. En voikaan tietää mutta juuri sinne syvälle epätoivoosi Jumala haluaa tuoda lohduksensa kautta toivon. Hän tahtoo armahtaa sinua, hoitaa sinua ja parantaa sinua. Saat lysähtää sellaisenasi Hänen käsivarsilleen.

 

SAMSUNG CSC

 

Selvennys syytteisiin – Lain ja evankeliumin ero

Pyrin tällä kirjoituksellani vastaamaan niihin syytteisiin, joita olen kohdannut tätä blogia kirjoittaessani. Minua on milloin syytetty harhaopettajaksi ainakin siinä mielessä, että käännän Jumalan armon irstaudeksi. Samoin epäilyjä on ollut sen suhteen, että olen liian liberaali eli hylkään Jumalan lain. Tätä kutsutaan antinomismiksi. Sen mukaan armon takia ei ole enää mitään väliä miten eletään, Jumalan lailla ei ole enää tehtävää.

Vastaan näihin syytöksiin selvennyksen takia, että olen sydämeltäni tässä kysymyksessä sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen. Ja te vapaiden suuntien lukijat, malttakaa vielä lukea eteenpäin. Olen nimittäin saanut ensimmäiset 15 vuotta uskostani elää helluntaiherätyksen parissa ja olen imenyt myös vapaiden suuntien teologiasta hyviä vaikutteita. Mutta aito luterilainen tunnustus on mielestäni hyvin oikeassa siinä, että laki ja evankeliumi ovat molemmat voimassa mutta niiden tehtävät ovat erilaiset eikä niitä saa sekoittaa toisiinsa.

Jumalan laki osoittaa Jumalan pyhyyttä. Laki on itsessään hyvä ja pyhä ja sen tehtävä on osoittaa meille syntisyyttämme. Laki vaatii ja käskee meitä olemaan yhtä pyhiä kuin Jumala on. Jeesushan Vuorisaarnassa selvitti, ettei Jumalan laki koske vain meidän ulkoista käytöstä ja ”isoja” syntejä vaan yhtä lailla sisäisiä motiiveja, tunteita ja tavoitteita. Laki osoittaa jo sisäisen himon kadottavaksi synniksi. Lisäksi Raamatun opetuksen mukaan yhdessäkin kohdassa lakia rikkonut on syyllinen koko lain rikkomiseen ja siksi kadotustuomion alainen.

Paavali monessa kohtaa osoittaa, ettei laki anna voimaa hyvän tekemiseen vaan sen tehtävä päättyy siihen, kun se on saanut musertaa meidän hengellisen itseluottamuksen ja ajettua meidät Kristuksen luokse. Minäkään en todella halua opettaa, että lailla ei enää ole virkaa. Se todella, Pyhän Hengen käyttämänä, valaisee meille Jumalan pyhyyttä ja niin musertaa meitä. Se tekee hyvistäkin ihmisistä syntisiä. Kristittykin tarvitsee lakia sekä ohjaamaan elämää oikeaan suuntaan, että tekemään tilaa Vapahtajalle. Kun laki saa paistaa koko voimallaan sisällemme, me huudahdamme syntisyyttämme sekä Jesajan että Paavalin tavoin.

Evankeliumi taas keskittyy yksinomaan hyvään uutiseen Kristuksesta Jeesuksesta. Se on täynnä pelkkää lupausta ja kutsua. Siinä missä laki näyttää ihmiselle hänet itsensä ja synnin, evankeliumi näyttää puhtaasti Kristusta, syntien anteeksiantamusta ja armon suuruutta. Tämä evankeliumi on Jumalan voima. Se kykenee tekemään Jumalan vihollisesta Hänen rakkaan lapsen ja on myös meidän voimana pyhityskilvoittelussamme. Evankeliumi lahjoittaa meille kaiken sen, minkä laki vaatii. Tämä ei ole halpaa armoa, koska tämä on maksanut Jumalalle äärimmäisen paljon. Joka todella saa ymmärtää Kristuksen sovitustyön hinnan Jumalalle, ei enää koskaan pidä armoa mitättömänä tai halpana asiana.

Näitä kahta Jumalan Sanan osaa ja toimintamallia ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Sitä kuitenkin käy hyvin usein. Kun lakiin sekoitetaan evankeliumia, sen vaatimukset alennetaan inhimilliselle tasolle. Silloin ollaan tekemissä juutalaisen ja katolisen opin kanssa, jossa riittää, kun ihminen tekee osuutensa, Jumalan armo antaa lopun. Tai jos lakia sekoitetaan evankeliumiin, saadaan aikaan ”melkein hyvä uutinen.” Syntyy opit ”Jumalan armo kyllä, mutta” ja Jeesuksen sovitustyö riittää, mutta.”

Molempia, sekä lakia että evankeliumia, pitää julistaa tänäänkin koko voimassaan. Mutta huomaa tämä: sekoittamatta ja eri ihmisille. Lakia julistetaan niille, jotka ovat omavoimaisia tai niille, jotka ovat alkaneet elää hyvässä yhteissovussa syntiensä kanssa. He tarvitsevat lain ankaruutta, jotta voisivat nähdä tarvitsevan tilansa ja kääntyä Vapahtajan puoleen. Evankeliumia ja vain evankeliumia tarvitsevat ne, jotka ovat musertuneet lain tuomioiden alla, jotka kokevat olevansa liian syntisiä, heikkoja ja kelpaamattomia. Heille EI saa julistaa lakia eikä mitään muunnosevankeliumia. Heille täytyy julistaa, että usko Kristukseen riittää. Että evankeliumi riittää.

Tämä blogisivusto on olemassa niitä ihmisiä varten, jotka kokevat, etteivät kelpaa. Kirjoitan jokaisen tekstini ajatellen niitä tuhansia, jotka ovat seurakuntien ulkopuolella ja joiden elämä on syystä tai toisesta särkynyt. Kirjoitan syyllisyyden ja häpeän kanssa painiville – niille, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli (Ps. 34: 19). Herra Jeesus on lähellä heitä ja pelastaa heidät. Se ei todella oli armon kääntämistä irstaudeksi tai lain hylkäämistä. Se on evankeliumin julistamista koko kirkkaudessaan niille, joille se kuuluu.

Opetukseni on puutteellista ja yhteen tekstiin saa aina esille yhden näkökulman. Mutta pyydän teitä rakkaat lukijat pitämään mielessä kohderyhmäni. Haluan julistaa sellaista täyttä Kristuksesta säteilevää armoa, joka sekä pelastaa, kasvattaa, pyhittää, että kantaa meidät kotiin. Ja vaikka jostain tekstistäni puuttuu sana ”parannus”, se ei tarkoita sitä, että olisin sen kumonnut. Parannusta olen joutunut itse tekemään syntieni lisäksi hyvistä töistä, joilla olen yrittänyt kelvata Jumalalle.

Olen säännöllisesti yhteydessä opetukseni suhteen eri kirkkokuntia edustavien teologien ja pappien kanssa ja saan heiltä hyviä ja rakentavia neuvoja sekä ohjausta. Ohjausta tarvitsenkin, sillä evankeliumi on liian ihmeellinen asia ymmärrettäväksi ihmisen omalla järjellä. Tekin, rakkaat lukijat, saatte opastaa minua yhä terveempään opetukseen, mutta toivon sen tapahtuvan kunnioituksen ja yhteisen arvostuksen ilmapiirissä.

DSC01809.jpg

 

Synti on meissä syvemmällä

”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!” (Jer. 13:23).

Nuorena, 16-vuotiaana uskovana kirjoitin ensimmäisen Raamattuni etukanteen viisi syntiä, joita minun tuli välttää ja joita vastaan taistelin. Ajattelin, että kun pääsen niistä eroon oman tahtoni ja Jumalan armon avulla, voin elää jumalallista, pyhää elämää. Selvennykseksi, nuo samat synnit tahtoisivat upottaa minut vieläkin, yli 20-vuotta myöhemmin.

Syntilistani sisälsi selviä, näkyviä syntejä. Syntikäsitykseni oli pinnallinen. Jotkut opettavat elämäntapasynneistä, tarkoittaen – jos ymmärrän oikein – että kun pääsemme eroon meitä vaivaavista, tietyistä elämäntapaan liittyvistä synneistä, seurauksena on pyhä elämä.

Jeesus opetti Pyhän Hengen tehtävänä olevan synnin ja vanhurskauden osoittaminen (Joh. 16:8). Se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän Jumalan Henki pääsee tekemään meissä työtään, sitä syntisempiä ymmärrämme olevamme. Näemme Jumalan valossa, ettei ongelmamme ole korjattavissa pelkästään tiettyjen ”elämäntapasyntien” korjaamisella, vaan olemme rikki paljon vakavammin. Jumalan Henki osoittaa meille, miten suurin ongelmamme on jatkuva itseriittoisuus, itsekkyys, oman edun tavoittelu ja ylpeys. Ja miten suurimmat syntimme eivät ehkä olekaan ne, mitä pahaa teemme vaan se hyvä, mitä emme tee toisillemme. Jumalan laki tukkii kaikkien meidän suut, se tekee meistä ihan yhtä syntisiä suhteessa toisiimme.

Mistä siis voimme tietää toimiiko Jumalan Henki elämässämme? Varmin mittari on kysyä, tunnenko itseni syntiseksi? Ihminen tuntee syntisyytensä vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen valossa. Kun pyydät enemmän Jumalaa, saat nähdä syvemmälle itseesi. Saat nähdä olevasi niin musta nubialainen, ettet voi sitä itse koskaan muuttaa.

Pinnallinen syntikäsitys johtaa pinnalliseen armokäsitykseen. Mistä syntyvät kiihkeimmät armon vastustajat kristittyjen piireissä? Varovaisesti luulen, että juuri pinnallisesta syntikäsityksestä? Mutta kuule, pelkäämällä armoa me pelkäämme itse Kristusta. Pelkäämme tulevamme niin köyhiksi, ettei meille ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalan lupauksiin.

Kristus lahjoittaa meille itsensä, tarkoittaen pelastusta, pyhitystä ja kaikkea hengellistä elämää. Elämä Kristuksen kanssa ei ole yhteistyöelämää vaan elämää Kristuksen varassa. Tämän tien löytävät vain syntiset. Jos siis huokailet syntiesi tähden, olet hyvällä tiellä. Vaihe yksi on hyvässä vaiheessa. Vaihe kaksi on edessä: tunnustaa synnit Jeesukselle ja luottaa yksin Jumalan armoon. Siis itseensä Kristukseen.

syntionmeissa

 

Varo liian tietäviä kristittyjä

”He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa” (Matt. 23:4).

Jeesus varoittaa tässä ihmisistä, jotka kyllä tietävät mikä on oikein Jumalan lain mukaan mutta lukevat sitä ylhäältä käsin toisille. He katsovat Jumalan lain pykäliä ilman Jumalan tahtomaa myötätuntoa ja kokoavat sen säännöt, ohjeet ja kiellot kuin raskaaksi painoksi jo valmiiksi väsyneen ja ongelmaisen ihmisen kannettavaksi. Huomaa, että Jeesus myöntää tällaisten ihmisten saattavan olla oikeassa lain suhteen (j. 3), mutta heiltä puuttuu jotain olennaista: sellaista Jumalan antamaa rakkautta, joka asettuu heikon vierelle ja kantaa hänen kuormaansa.

On helppoa olla hengellinen tietäjä. On helppoa lukea lakia toisille, varsinkin sellaisille, joiden elämä ei mielestämme mene sääntöjen mukaan. On helppoa ja jopa mielihyvää tuottavaa julistaa ylhäältä käsin, miten pitäisi elää ja toimia sekä odottaa, että ihmiset vain tekevät niin kuin me sanomme. Paljon raskaampaa on asettua kärsivän ja kuormitetun asemaan ja rinnalle.

Jeesus moitti hengellisiä ”oikeassa olevia” siitä, että nämä olivat pykäläviidakossaan unohtaneet Jumalan lain keskeisimmän sisällön, sen hengen: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden (j.23). He unohtivat armon.

Armo ei kumoa lakia tai alenna Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Mutta se armahtaa sitä, joka ei niitä vaatimuksia täytä. Se armahtaa syntistä. Ja sellaisia me kaikki olemme. Armo ei kuormita epäonnistuneita kristittyjä lisää eikä kerro miten heidän tulisi itse ratkaista ongelmansa. Se kertoo Eräästä, joka on kantanut jo kaikki kuormat ja pitänyt puolestamme kaikki Jumalan käskyt. Armo viitoittaa tietä tämän Erään luokse, joka on pyytänyt kaikkia uupuneita ja kuormien alle luhistuvia tulemaan luokseen ja lepäämään. Se kutsu on muuten jatkuvasti voimassa (Matt. 11:28).

Hengelliset tietäjät tarvitsevat lakia murskaamaan heidän ylemmyytensä. Minä tarvitsen sitä useinkin. Mutta väsyneet, kuormitetut ja epäonnistuneet eivät tarvitse enempää ohjeita. He tarvitsevat kuulla sanomaa suuresta Vapahtajasta, joka on heitä kohtaan säälivä ja laupias.

Tähän loppuun. Muistatko Jeesuksen sanoneen, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten? Ja muistatko, kuinka Hän poikkeuksellisen ankarin sanoin varoitti viettelemästä yhtäkään heistä? Luulen, että Hän ei tarkoittanut pelkästään viettelyä syntisiin tapoihin. Hän tarkoitti samalla (ja ehkä pääasiassa?), ettei lastenmielisten rohkeaa, iloista ja yksinkertaista uskoa saa varastaa. Sitä ei saa muuttaa vaikeammaksi. Vaikeuksia kyllä aina riittää, mutta Jumalan omia ei saa vietellä pois yksinkertaisesta luottamuksesta Kristukseen. Muuten heille jää vain raskaat kuormansa. Silloin heiltä hukkuu kristinuskon keskus: ristiinnaulittu Kristus. Tätä asiaa minun ja ehkä meidän kaikkien on syytä miettiä ja rukoilla.

Varo1

Mitä tarkoittaa Hengen laki?

Tämä on hyvä sanoma huonoille kristityille! Oletko väsynyt vastustamaan syntiä ja kokemaan yhä uusia tappioita? Koetko, että synti hallitsee sinua etkä kykene elämään Herrasi tahdon mukaan? Tuntuuko sinusta siltä, että olet kuin kuollut Jumalan hyvän tahdon tekemiselle. Silloin tämä sanoma on sinulle.

Roomalaiskirjeen luvussa 8 Paavali mainitsee sanat ”elämän hengen laki”. Siinä samassa yhteydessä mainitaan synnin ja kuoleman lait, joihin viitataan saman kirjeen luvuissa 6 ja 7. Aihepiiri on vaikea ja se vaatisi pitkät selonteot, mutta itse totuus on yksinkertainen ja ällistystävän ilahduttava!

Synnin ruumis tarkoittaa meidän lihaamme eli vanhaa ihmistä, joka aina kapinoi Jumalaa vastaan ja joka tahtoo tehdä syntiä. Jos sen pystyy suitsimaan ns julkisynneistä, se tulee esiin uskonnollisena ylemmyytenä, kovuutena ja toisten tuomitsemisena. Kuoleman ruumiilla Paavali viittaa luvun 7 loppuun, jossa hän tuskailee, ettei kykene tekemään sitä hyvää mitä haluaisi ja mitä Jumalan laki vaatisi (7: 23-24). Kuoleman ruumis tarkoittaa siis, että meidän lihamme – me itse – olemme kuin kuolleita tekemään Jumalan hyvää tahtoa elämässämme. Oletko kokenut elämässäsi sekä synnin että kuoleman ruumiin ongelmaa? Minä olen.

Elämän Hengen laki tarkoittaa Pyhää Henkeä, joka tuo mukanaan Jumalan tahdon mukaisen elämän. Se on sitä elämää, jota ihminen on tarkoitettu elämään ja mikä on hänelle parasta. Se on elämää rakkaudessa, ilossa, levossa ja toisten palvelemisessa. Kristitty ei tahdostaan huolimatta saa sitä aikaan, mutta Jumalan henki saa. Sana ”laki” tarkoittaa tässä yhteydessä kuin painovoimalakia. Jos tiputat katonharjalta kiven, voit olla varma, että se putoaa maahan. Se ei voi singahtaa taivaalle painovoimalain tähden. Sama asia koskee Pyhää Henkeä. Meissä kristityissä asuvana Hän luo meihin elämää painovoimalain varmuudella. Hän työntää sivuun synnin ja kuoleman ruumiimme ongelmat ja luo sitä, mitä itse emme saaneet aikaan.

Tästä huolimatta on tuskallista huomata, että moni kristitty elää yhä omien voimiensa ja tahtonsa äärirajoille yrittäen saada aikaan hengellistä elämää. Jumala ei ole heitä siihen kutsunut vaan heidän lihansa on ylpeydessään houkutellut heitä itseriittoisuuteen. On nöyryyttävää myöntää itselleen ja Jumalalle tarvitsevansa apua. On nöyryyttävää tulla Jeesuksen luokse yhä uudestaan epäonnistuneena ja tyhjin käsin.

Elämän Hengen laki ei toimi yhteistyössä meidän voimiemme kanssa. Hän luo elämää ja Hän tahtoo siitä kunnian. Tämäkin on helppoa ymmärtää väärin. Jumala kyllä tahtoo meidän ymmärtävän pyhityksen tärkeyden. Mutta sen sijaan, että jatkaisimme taisteluamme omavoimaisesti, Jeesus odottaa meidän luovuttavan sen Hänelle. Voimiensa tunnossa olevat kristityt eivät ymmärrä tästä mitään, tiedän sen kipeästi omasta kokemuksestani. Mutta ne, jotka ovat taistelleet itseään suurempia voimia vastaan vuosia, he ovat valmiita antamaan ohjakset Jeesukselle. Annetaan elämämme Hänelle, Hänellä on meitä kohtaan hyvät suunnitelmat.

IMG_3060