Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png

 

Tie Hengen täyteyteen

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimia tekoja vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?” (Gal. 3: 2)

Hengen saaminen edustaa Paavalin ajattelussa koko Jumalan täyteyttä. Siis kaikkea siunausta, jonka Jumala haluaa omilleen antaa. Jokaisella Jumalan lapsella on Pyhä Henki siitä hetkestä alkaen, kun hänestä tulee kristitty. Jumalan Henki uudestisynnyttää meidät, liittää meidän Kristuksen ruumiiseen – seurakuntaan – ja on esimaksuna eli niin sanottuna käsirahana ja takuuna tulevasta perinnöstämme.

Kuinka omistamme itsellemme Jumalan siunaukset ja kaipaamamme syvemmän hengellisen elämän? Paavalin mukaan siihen on kaksi erilaista tietä, mitkä tosin eivät vie lopulta samaan päämäärään. Vastakkain ovat uskossa kuuleminen ja lain vaatimat teot. Ihminen luonnostaan valitsisi aina jälkimmäisen ja Jumala ohjaa ensimmäiseen.

Lain teot kuvaavat kaikkia niitä ihmisen tekoja, jotka hän tekee siinä mielessä, että ansaitsisi Jumalalta siunauksen. Tähän voi listata synnin välttämiset, parannuksenteot, hengelliset harjoitukset, hyvät teot – kaikki nämä ovat lain tekoja, jos niillä halutaan ansaita Jumalalta jotain. Tai ylläpitää jo saatua pelastusta.

Uskossa kuuleminen on erittäin yksinkertainen ja helppo asia. Siinä ihminen kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa ja tyhjät kädet ojennettuina vain ottaa vastaan. Ihminen kuulee evankeliumin ja uskossa vastaanottaessa hänellä on se pelastus, jonka hän on kuullut. Samoin on koko hengellisen elämän kehityksen laita; ihminen kuulee sen, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan ja vastaanottaa Hänen hankkimat siunaukset.

Paavalin mukaan galatalaiset olivat uskossa kuulemalla saaneet koko pelastuksen ja kaikki siunaukset. Armolahjat toimivat ja Henki vaikutti heidän keskuudessaan jopa voimatekoja. Tämä kaikki oli puhdasta seurausta yksinkertaisesta uskosta. He olivat kuitenkin menettämässä kaiken, koska heidän keskuuteensa tuli opettajia, joiden mukaan niin ”lapsellinen” usko ei riittänyt.

Kun ihminen suostuu olemaan saavana osapuolena, Kristus Jeesus on enemmän kuin mielellään Antaja. Kun kristitty yrittää itse alkaa ansaita jotain enemmän, Kristus joutuu taka-alalle. Silloin aina kaikki aito hengellisyys on suuressa vaarassa pysähtyä ja lopulta kadota.

tiehengentayteyteen_IMG_3512

Lohduttakaa, lohduttakaa

”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne” (Jes. 40:1).

Jumala käyttää sekä lakia että evankeliumia toimiessaan meidän ihmisten elämässä. Lain kehotuksia ja käskyjä tarvitsemme aina silloin kun olemme paatumassa syntiemme kanssa ja alamme hyväksyä niitä elämäämme. Me tarvitsemme silloin sanomaa Jumalan pyhyydestä havahtuaksemme ja nähdäksemme tuhoon vievän tilamme. Samoin Jumala tahtoo keikuttaa venettämme, kun me kuvittelemme olevamme toisten yläpuolella. Kovilla puheilla ja saarnoilla on siis paikkansa, mutta on taitoa kohdistaa se oikein.

Sen sijaan särkyneille, väärien valintojensa tähden kärsiville, syntiensä kanssa taisteleville ja riippuvuuksien alle joutuneille Jumalalla on toinen sanoma. Se on lohdutuksen sanoma. Jumala haluaa välittää sitä juuri sinne missä epätoivo ja epäonnistuminen ovat syvintä. Lyötyjä Jumala ei lyö enempää vaan Hän haluaa osoittaa heille armoaan ja rakkauttaan.

Paradoksaalista kyllä, meidän ihmisten käsitys näistä kahdesta Jumalan toimintamallista poikkeavat monesti siitä mitä Jumala tahtoisi. Me helposti julistaisimme lohdutusta vahvoille ja onnistuneille kun taas tuomiota heikoille ja syntisille. Tämänköhän takia lohdutuksen tarpeessa olevat ovat seurakuntien ulkopuolella?

Kohdistan lopuksi seuraavat sanat niille, jotka kokevat syvää epäonnistumista elämässään: Jumala tahtoo lohduttaa sinua. Voit väittää vastaan, etten tiedä syntiesi määrää tai lankeemuksesi syvyyksiä. En voikaan tietää mutta juuri sinne syvälle epätoivoosi Jumala haluaa tuoda lohduksensa kautta toivon. Hän tahtoo armahtaa sinua, hoitaa sinua ja parantaa sinua. Saat lysähtää sellaisenasi Hänen käsivarsilleen.

 

SAMSUNG CSC

 

Selvennys syytteisiin – Lain ja evankeliumin ero

Pyrin tällä kirjoituksellani vastaamaan niihin syytteisiin, joita olen kohdannut tätä blogia kirjoittaessani. Minua on milloin syytetty harhaopettajaksi ainakin siinä mielessä, että käännän Jumalan armon irstaudeksi. Samoin epäilyjä on ollut sen suhteen, että olen liian liberaali eli hylkään Jumalan lain. Tätä kutsutaan antinomismiksi. Sen mukaan armon takia ei ole enää mitään väliä miten eletään, Jumalan lailla ei ole enää tehtävää.

Vastaan näihin syytöksiin selvennyksen takia, että olen sydämeltäni tässä kysymyksessä sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen. Ja te vapaiden suuntien lukijat, malttakaa vielä lukea eteenpäin. Olen nimittäin saanut ensimmäiset 15 vuotta uskostani elää helluntaiherätyksen parissa ja olen imenyt myös vapaiden suuntien teologiasta hyviä vaikutteita. Mutta aito luterilainen tunnustus on mielestäni hyvin oikeassa siinä, että laki ja evankeliumi ovat molemmat voimassa mutta niiden tehtävät ovat erilaiset eikä niitä saa sekoittaa toisiinsa.

Jumalan laki osoittaa Jumalan pyhyyttä. Laki on itsessään hyvä ja pyhä ja sen tehtävä on osoittaa meille syntisyyttämme. Laki vaatii ja käskee meitä olemaan yhtä pyhiä kuin Jumala on. Jeesushan Vuorisaarnassa selvitti, ettei Jumalan laki koske vain meidän ulkoista käytöstä ja ”isoja” syntejä vaan yhtä lailla sisäisiä motiiveja, tunteita ja tavoitteita. Laki osoittaa jo sisäisen himon kadottavaksi synniksi. Lisäksi Raamatun opetuksen mukaan yhdessäkin kohdassa lakia rikkonut on syyllinen koko lain rikkomiseen ja siksi kadotustuomion alainen.

Paavali monessa kohtaa osoittaa, ettei laki anna voimaa hyvän tekemiseen vaan sen tehtävä päättyy siihen, kun se on saanut musertaa meidän hengellisen itseluottamuksen ja ajettua meidät Kristuksen luokse. Minäkään en todella halua opettaa, että lailla ei enää ole virkaa. Se todella, Pyhän Hengen käyttämänä, valaisee meille Jumalan pyhyyttä ja niin musertaa meitä. Se tekee hyvistäkin ihmisistä syntisiä. Kristittykin tarvitsee lakia sekä ohjaamaan elämää oikeaan suuntaan, että tekemään tilaa Vapahtajalle. Kun laki saa paistaa koko voimallaan sisällemme, me huudahdamme syntisyyttämme sekä Jesajan että Paavalin tavoin.

Evankeliumi taas keskittyy yksinomaan hyvään uutiseen Kristuksesta Jeesuksesta. Se on täynnä pelkkää lupausta ja kutsua. Siinä missä laki näyttää ihmiselle hänet itsensä ja synnin, evankeliumi näyttää puhtaasti Kristusta, syntien anteeksiantamusta ja armon suuruutta. Tämä evankeliumi on Jumalan voima. Se kykenee tekemään Jumalan vihollisesta Hänen rakkaan lapsen ja on myös meidän voimana pyhityskilvoittelussamme. Evankeliumi lahjoittaa meille kaiken sen, minkä laki vaatii. Tämä ei ole halpaa armoa, koska tämä on maksanut Jumalalle äärimmäisen paljon. Joka todella saa ymmärtää Kristuksen sovitustyön hinnan Jumalalle, ei enää koskaan pidä armoa mitättömänä tai halpana asiana.

Näitä kahta Jumalan Sanan osaa ja toimintamallia ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Sitä kuitenkin käy hyvin usein. Kun lakiin sekoitetaan evankeliumia, sen vaatimukset alennetaan inhimilliselle tasolle. Silloin ollaan tekemissä juutalaisen ja katolisen opin kanssa, jossa riittää, kun ihminen tekee osuutensa, Jumalan armo antaa lopun. Tai jos lakia sekoitetaan evankeliumiin, saadaan aikaan ”melkein hyvä uutinen.” Syntyy opit ”Jumalan armo kyllä, mutta” ja Jeesuksen sovitustyö riittää, mutta.”

Molempia, sekä lakia että evankeliumia, pitää julistaa tänäänkin koko voimassaan. Mutta huomaa tämä: sekoittamatta ja eri ihmisille. Lakia julistetaan niille, jotka ovat omavoimaisia tai niille, jotka ovat alkaneet elää hyvässä yhteissovussa syntiensä kanssa. He tarvitsevat lain ankaruutta, jotta voisivat nähdä tarvitsevan tilansa ja kääntyä Vapahtajan puoleen. Evankeliumia ja vain evankeliumia tarvitsevat ne, jotka ovat musertuneet lain tuomioiden alla, jotka kokevat olevansa liian syntisiä, heikkoja ja kelpaamattomia. Heille EI saa julistaa lakia eikä mitään muunnosevankeliumia. Heille täytyy julistaa, että usko Kristukseen riittää. Että evankeliumi riittää.

Tämä blogisivusto on olemassa niitä ihmisiä varten, jotka kokevat, etteivät kelpaa. Kirjoitan jokaisen tekstini ajatellen niitä tuhansia, jotka ovat seurakuntien ulkopuolella ja joiden elämä on syystä tai toisesta särkynyt. Kirjoitan syyllisyyden ja häpeän kanssa painiville – niille, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli (Ps. 34: 19). Herra Jeesus on lähellä heitä ja pelastaa heidät. Se ei todella oli armon kääntämistä irstaudeksi tai lain hylkäämistä. Se on evankeliumin julistamista koko kirkkaudessaan niille, joille se kuuluu.

Opetukseni on puutteellista ja yhteen tekstiin saa aina esille yhden näkökulman. Mutta pyydän teitä rakkaat lukijat pitämään mielessä kohderyhmäni. Haluan julistaa sellaista täyttä Kristuksesta säteilevää armoa, joka sekä pelastaa, kasvattaa, pyhittää, että kantaa meidät kotiin. Ja vaikka jostain tekstistäni puuttuu sana ”parannus”, se ei tarkoita sitä, että olisin sen kumonnut. Parannusta olen joutunut itse tekemään syntieni lisäksi hyvistä töistä, joilla olen yrittänyt kelvata Jumalalle.

Olen säännöllisesti yhteydessä opetukseni suhteen eri kirkkokuntia edustavien teologien ja pappien kanssa ja saan heiltä hyviä ja rakentavia neuvoja sekä ohjausta. Ohjausta tarvitsenkin, sillä evankeliumi on liian ihmeellinen asia ymmärrettäväksi ihmisen omalla järjellä. Tekin, rakkaat lukijat, saatte opastaa minua yhä terveempään opetukseen, mutta toivon sen tapahtuvan kunnioituksen ja yhteisen arvostuksen ilmapiirissä.

DSC01809.jpg

 

Synti on meissä syvemmällä

”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!” (Jer. 13:23).

Nuorena, 16-vuotiaana uskovana kirjoitin ensimmäisen Raamattuni etukanteen viisi syntiä, joita minun tuli välttää ja joita vastaan taistelin. Ajattelin, että kun pääsen niistä eroon oman tahtoni ja Jumalan armon avulla, voin elää jumalallista, pyhää elämää. Selvennykseksi, nuo samat synnit tahtoisivat upottaa minut vieläkin, yli 20-vuotta myöhemmin.

Syntilistani sisälsi selviä, näkyviä syntejä. Syntikäsitykseni oli pinnallinen. Jotkut opettavat elämäntapasynneistä, tarkoittaen – jos ymmärrän oikein – että kun pääsemme eroon meitä vaivaavista, tietyistä elämäntapaan liittyvistä synneistä, seurauksena on pyhä elämä.

Jeesus opetti Pyhän Hengen tehtävänä olevan synnin ja vanhurskauden osoittaminen (Joh. 16:8). Se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän Jumalan Henki pääsee tekemään meissä työtään, sitä syntisempiä ymmärrämme olevamme. Näemme Jumalan valossa, ettei ongelmamme ole korjattavissa pelkästään tiettyjen ”elämäntapasyntien” korjaamisella, vaan olemme rikki paljon vakavammin. Jumalan Henki osoittaa meille, miten suurin ongelmamme on jatkuva itseriittoisuus, itsekkyys, oman edun tavoittelu ja ylpeys. Ja miten suurimmat syntimme eivät ehkä olekaan ne, mitä pahaa teemme vaan se hyvä, mitä emme tee toisillemme. Jumalan laki tukkii kaikkien meidän suut, se tekee meistä ihan yhtä syntisiä suhteessa toisiimme.

Mistä siis voimme tietää toimiiko Jumalan Henki elämässämme? Varmin mittari on kysyä, tunnenko itseni syntiseksi? Ihminen tuntee syntisyytensä vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen valossa. Kun pyydät enemmän Jumalaa, saat nähdä syvemmälle itseesi. Saat nähdä olevasi niin musta nubialainen, ettet voi sitä itse koskaan muuttaa.

Pinnallinen syntikäsitys johtaa pinnalliseen armokäsitykseen. Mistä syntyvät kiihkeimmät armon vastustajat kristittyjen piireissä? Varovaisesti luulen, että juuri pinnallisesta syntikäsityksestä? Mutta kuule, pelkäämällä armoa me pelkäämme itse Kristusta. Pelkäämme tulevamme niin köyhiksi, ettei meille ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalan lupauksiin.

Kristus lahjoittaa meille itsensä, tarkoittaen pelastusta, pyhitystä ja kaikkea hengellistä elämää. Elämä Kristuksen kanssa ei ole yhteistyöelämää vaan elämää Kristuksen varassa. Tämän tien löytävät vain syntiset. Jos siis huokailet syntiesi tähden, olet hyvällä tiellä. Vaihe yksi on hyvässä vaiheessa. Vaihe kaksi on edessä: tunnustaa synnit Jeesukselle ja luottaa yksin Jumalan armoon. Siis itseensä Kristukseen.

syntionmeissa