Lohdutusta tulviva Vapahtaja

”Ihmiset olivat hämmästyneitä hänen opetuksestaan, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet” (Mark. 1:22).

Mitä enemmän kierrän ympäri Suomea kohtaamassa ihmisiä, sitä enemmän huomaan, miten me kaikki kärsimme eri tavoin. Seurakunnat ovat täynnä itsensä ja elämänsä kanssa painivia kristittyjä ja seinien ulkopuolella on moninkertainen määrä näälkiintyneitä ja rääkättyjä ihmisiä.

Yhä maallistuvamman yhteiskunnan keskellä kristittyjen sanoman kärjeksi tulee helposti eettiset vaateet; Kun Jumala riisutaan pyhyydestään, seurakunnan on pidettävä esillä Jumalan lakia tinkimättömällä tavalla. Tämä on totta ja tärkeää. Mutta.

Jeesuksen aika ei poikennut juuri meidän ajastamme. Antiikin aikana ei ollut yhtä totuutta eikä yhtä Jumalaa; erilaiset jumaluudet ja henkiset opit kukoistivat eläen harmoonisesti rinnakkain. Juutalaisuudessa oli myös tuttu kastijako: toiset olivat Jumalalle kelpaavia, toiset ulkopuolella, syntisiä.

Miten Jeesus kohtasi aikansa haasteen? Sen selvittämällä me löydämme oman kristillisen kutsumuksemme keihäänkärjen. Jeesus opetti aivan eri tavalla. Hän ei tinkinyt Jumalan pyhyydestä mutta Hän eli ja opetti sitä huokuen lohdutusta, anteeksiantamusta ja rakkautta.

Kun Jeesuksen ajan opetuksesta vastanneet kirjanopettajat kiihkoilivat Jumalan lain esillepitämisen puolesta, he tulivat samalla tallanneeksi julistuksellaan heikot allensa. Epäonnistunutta, syntiensä kanssa taistelevaa ei auteta näyttämällä miten hänen tulisi elää – sen hän kyllä tietää tuskaisen hyvin. Sen sijaan rakastava kohtaaminen, voi minkä murroksen se toisi tullessaan.

Jeesuksen lähelle hakeutuivat kaikki syntiset ja toisten silmissä tuomitut. Pyhyys ja rakkaus oli saanut muotonsa, se oli houkuttelevaa. Ihmisen käyttöohjekirja yhdistettynä jatkuvaan uuden alun mahdollisuuteen. Rakkaus työntövoimana ja armahtava laupeus tienä.

Jeesus Kristus tulvii lohdutusta. Kun seurakunta alkaa soida samassa sävelessä Herransa kanssa, silloin nääntyneet saavat todellisen avun.

Jeesus on parempi puoliso

”Samoin tekin, veljeni, olette lailla kuolleita Kristuksen ruumiin kautta kuuluaksenne toiselle, hänelle, joka on herätetty kuolleista, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle” (Room. 7:4).

Paavali opettaa vaikeista teemoista pukien ne ymmärrettävään muotoon: ihmisellä voi hengellisesti olla kaksi puolisoa, joko laki tai Jeesus Kristus.

Laki tarkoittaa ytimeltään Jumalan kymmentä käskyä. Se on armoton kumppani. Laki vaatii täydellisyyttä, käskee ja uhkaa. Laki puolisona ei tunne armoa. Se tuomitsee armotta kumppaninsa, joka ei kaikessa toteuta tahtoaan.

Kristus on puolisona aivan toisenlainen. Kristuksen puoliso saa elää vapaudessa ja levossa. Kristus ei vaadi eikä uhkaa; Hän rakastaa, vaalii omaansa hellästi ja kannattelee suurella rakkaudella.

Laki käskee pyhää elämää mutta saa aikaan vastarintaa ja vihaa (Room. 4:15). Kiltti puoliso jaksaa totella lain komentelua aikansa mutta lopulta seurauksena on loppuunpalaminen ja kapina. Jeesus taasen synnyttää rakkaudellaan puolisossaan vastarakkautta, tervettä kasvua todelliseen ihmisyyteen ja Jumalan tuntemiseen.

Monet Jeesuksen omat kuuntelevat vielä vanhan puolisonsa käskyjä. He ovat niin tottuneita olemaan arvottomia orjia, etteivät he uskalla luottaa uuden Rakkaansa ehdottomaan hyväksyntään ja vapauteen.

Vain Jeesuksen ehdottoman rakkauden ympäröimänä meissä voi näkyä Jumalan tahtomat pyhityksen hedelmät. Uskon kuuliaisuus tarkoittaa kuuliaisuutta uudelle puolisolle. Vanhan – lain – houkutuksiin ei tulisi siis langeta.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Elätkö vanhassa liitossa?

”Näin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.” (Hebr. 7:22)

Vanha liitto, jonka Jumala teki Mooseksen välityksellä Israelin kanssa edellytti molempien osapuolien uskollisuutta liiton ehdoille. Jumala lupasi siunata kansaansa, jos se tottelisi liiton sääntöjä eli lakia.

Uusi liitto on täysin toisenlainen. Siinä sopijaosapuolina ovat Isä sekä Poika. Jumala lupasi siunata maailman kaikkia kansoja, jos Poika olisi uskollinen omassa osuudessaan. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”, uuden liiton ehdot olivat täytetty.

Uudessa liitossa ihmisen osuutena ei enää ole ansaita Jumalan siunausta ja hyväksyntää. Siinä Jumala ojentaa ihmiselle Kristus -nimistä lahjapakettia. Tuo lahja pitää sisällään kaiken sen, mitä me tarvitsemme jumalasuhteeseemme ja pelastukseemme.

Liitot sekoittuvat helposti. Moni uuden liiton kristitty elää edelleen osittain vanhan liiton alaisuudessa; moni pyrkii teoillaan ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää tai varmistamaan pelastustaan.

Uusi liitto ei sisällä uutta lakia, jota noudattamalla pelastumme. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen luottamukseen, että Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja avannut täydellisen ja kattavan yhteyden Isän kanssa.

Entä Uuden testamentin käskyt ja ohjeet? Eivätkö ne ole uusi laki, jota toteuttamalla pelastumme? Eivät. Ne ovat perheen jäsenille tarkoitettuja isällisiä ja äidillisiä ohjeita ja neuvoja. Ne kertovat myös sitä suuntaa, johon Jumala armo kasvattaa meitä.

Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png