Samaan levolliseen tahtiin

”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta” (Matt. 11:28).

Jeesus käyttää kristillisen elämän vertauskuvana härkäpäriä, jotka vetivät yhdessä puista niskan päälle asetettavaa iestä. Härät kulkivat samaa tahtia, jolloin kuorma jakautui niille tasaisesti.

Usko on elämistä yhdessä Kristuksen kanssa. Hän ei ole vain antanut meille lahjareppua selkäämme ja passittanut meidät matkalle, vaan Hän haluaa kulkea tietämme yhdessä.

Jeesus kutsuu meitä kulkemaan Hänen kanssaan samaan tahtiin. Jos kiirehdimme ja haluamme mennä kovempaa, tunnemme ikeen painon raskaampana; joudumme kantamaan koko kuorman itse. Jos taas emme suostu kulkemaan yhdessä Hänen kanssaan, raahaudumme mukana ja ies painaa ikävästi.

Miten voisin kulkea Jeesuksen kanssa samaan tahtiin? Tässä ei ole mitään kaavoja tai tarkkoja ohjeita. Kyse on meidän jokaisen henkilökohtaisesta suhteeesta Vapahtajaamme. Suhteessa ei ole kaavoja vaan yhteyttä. Ja se yhteys vahvistuu päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Jeesus kutsuu meitä elämään kristillistä elämää riippuvaisina Hänestä. Sitä nimittäin voi elää myös itsestä käsin, omavalintaisen tahdin mukaan. Jeesuksen kanssa ies ei paina eikä kuorma ole raskaampi kuin jaksamme kantaa.

Onneksi Hän on päättäväinen. Hän jatkuvasti vetää meitä lähelleen ja sovittaa elämäämme sopivaa iestä harteillemme. Silloin Hän saa määrätä suunnan ja vauhdin ja me saamme sielullemme kaipaamamme rauhan.

Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Lamput loistamaan!

”Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni” (Ps. 18:29.

Jeesus kehottaa meitä kristittyjä olemaan maailmalle valona. Monessa kohtaa meitä kutsutaan olemaan ”palavia” ja näyttämään kristillistä uskoa ja rakkauttamme ympärillä oleville ihmisille.

Monet ahdistuvat Jeesuksen sanoista ja kokevat, ettei heistä loista mitään hyvää. He näkevät vain oman pimeytensä ja surullisina toteavat, ettei Jumala voi loistaa heidän kauttaan.

Daavid antaa ihanan lupauksen masentuneille kristityille: Jeesus saa meidän lamppumme palamaan! Se ei olekaan meidän tehtävämme. Me olemme kuin kuori, jonka sisään Jeesus puhaltaa oman liekkinsä.

Miten Jeesus saa valonsa näkymään meissä? Hän itse sanoi, että joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Kun Hänen käsittämättömän suuri armonsa kohtaa meidän hyytävän pimeyden, meissä syttyy kiitollisuuden roihu.

Jeesus itse loistaa Häneen uskovissa ihmisissä. Hän saa meissä aikaan sen, mitä itse emme pysty tekemään. Saamme levätä Jeesuksen anteeksiantamuksessa. Kun armo saa kyllästää meitä, se peittää pimeytemme ja Kristus loistaa meissä kuin majakka myrskyn keskellä!

Suunta menneestä tulevaan

”Veljet, minä en katso sitä vielä saavuttaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti mikä on edessä…” (Fil. 3:13)

Meille annetaan tässä aivan erinomainen ja aina sovellettavissa oleva elämänohje. Meidän tulisi oikealla tavalla päästää tai pyristellä irti menneen otteesta. Samalla meidän tulisi katsoa toiveikkain mielin tulevaan.

Menneisyydessä saattaa olla paljon sellaista, joka pitää meitä vankinaan. Se saattaa sisältää huonommuutta, syyllisyyttä, epäonnistumisia ja häpeää. Menneisyys pitää meitä otteessaan vakuuttamalla, että vapautuminen siitä olisi petosta eikä sellainen taakoista luopuminen ole soveliasta.

Mutta eteenpäin ei pääse, jos jatkuvasti joutuu vilkuilemaan olan yli taakseen. Kun Jumala kuittaa menneen anteeksiannetuksi ja kutsuu sitä nimenomaan menneeksi, meillä ei olisi oikeutta raahata sitä nykyisyydessä mukana. Ei omalla eikä toisten kohdalla.

Mitä tulevaisuudessa pitäisi tavoitella? Tämä aika kertoo sitä joka tuutista: tavoittele yksilöonnea, tyytyväisyyttä, varmoja eläkepäiviä, parempia ihmissuhteita. Paavali sanoi tavoittelevansa vain ja ainoastaan yhtä asiaa: Kristuksen tuntemista.

Se ei sulje elämää eri mausteineen ulos laskuista. Kristus Jeesus voidaan oppia tuntemaan jatkuvasti syvemmin. Hänen tuntemisensa on kuin kodin löytyminen kodittomalle; kuin kesäpäivä keskellä pakkasia.

Kun katse kiinnittyy siihen, mitä voimme omistaa tai olla, jäämme lopulta tyhjiksi. Mutta kun tavoite on syvempi elämä Jumalan yhteydessä, silloin saattaa koko elämän värikirjo avautua uudella tavalla.

Rikottu mennyt voi olla tienä syvempään seurusteluun Vapahtajan kanssa. Meitä ei määritä mennyt vaan nykyisyys Jeesuksen kanssa.

Jumala on pelastajani

”Katso, Jumala on pelastajani. Minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistyslauluni. Hän tuli minulle pelastukseksi.” (Jes. 12:2)

Minä olin syntieni tähden kadotettu ja väärien valintojeni tähden särkynyt. Sinä tulit luokseni, otit kädestäni kiinni ja nostit minut pelastuksen kalliolle.

Olin pelokas ja turvaton. Olin hylätty, olin itsekin jo hylännyt itseni. Mutta Sinä levitit kätesi ympärilleni, Sinun sylisi antoi minulle turvan. Sinun rakkautesi karkoitti pelkoni, sinun vahvuutesi voitti huoleni.

Minä olin liian heikko korjatakseni itseäni. En osannut. Mutta Sinä tulit juuri silloin, kun olin huonoimmillani ja otit minun ongelmani itsellesi. Sinä hymyilit minulle kun kyynelin keräsin sirpaleitani, Sinun uskostasi minäkin sain uskon.

Sinä muutit sieluni laulun. Katsoin sivusta, mitä Sinä puolestani teit ja sisälläni syntyi uusi sävel.

Sinä löysit yhden kadotetun. Lupasit pitää minut turvassa ja kantaa minut perille. Sinä olet Jeesus minun Pelastajani.