Kuin lapsiaan hoivaava äiti

”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiita antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte tulleet.” (1. Tess. 2: 7,8)

Tällaista mielenlaatua armo ja Kristuksen rakkaus synnyttää meissä kristityissä toisiamme kohtaan. Paavali oli muuttunut kovasta, tietävästä ja lakihenkisesti ihmisestä toisia hellästi hoitavaksi ja rakastavaksi Kristuksen seuraajaksi.

Meidän on siis hyvä ennen kaikkea huomata, että Kristus on meitä kohtaan aina juuri tällainen: Hän on lempeä ja hellä, eikä Hänen rakkautensa meitä kohtaan pääty milloinkaan. Hänen hellyytensä on todella samaa kuin äidillä, joka hoitaa pieniä lapsiaan. Jeesus on ollut tämän rakkauden takia valmis uhraamaan itsensä, jotta me saisimme elää Hänen yhteydessään. Älä ikinä usko mitään muuta, kuin että Hän on tänäänkin valmis tekemään kaiken sinun hyväksesi! Hän kantaa meitä sylissään kaikissa vaiheissamme.

Tämä Kristuksen rakkaus todella vaikuttaa meissä samaa rakkautta. Rakkaus saa meidät ulos itsekeskeisyydestämme etsimään toisten parasta. Rakkaus saa meidät antamaan omastamme, jakamaan aikaamme ja kärsimään muiden tähden. Ennen muuta, tämä rakkaus saa meidät kertomaan evankeliumin ilosanomaa myös toisille.

Liian heikko usko?

”Meidän Herramme armo on ollut ylenpalttinen vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tim. 1: 14)

Me monet ajattelemme Jumalan armon olevan kuin suuri varasto, josta riittää aarteita meidän kaikkiin tarpeisiimme. Mutta joskus koemme tuon varaston olevan liian kaukana meistä. Saatamme myös kuulla opetusta, jonka mukaan usko on se käsivarsi, jolla armon varastot avataan. Mutta miten minun käy liian heikon uskoni kanssa?

Paavali opettaa toisin. Hän kirjoittaa suunnattoman suuresta armosta, jonka hän oli saanut osakseen ja se armo synnytti hänessä uskoa. Eli usko ei ollutkaan Paavalille hänen oma yrityksensä tavoittaa Jumala, vaan Jumala tavoitti Paavalin ja siitä syntyi usko.

Opetus Kristuksesta ja Hänen suunnattomasta armostaan meitä kohtaan synnyttää meissä uskon. Usko on heikko aina kun se kadottaa kohteensa. Mutta kun kristitty kuulee Raamatun opetusta Kristuksesta, sydän kiinnittyy Häneen ja silloin oman uskon kipuilu unohtuu.

Paavalin mukaan armo synnyttää myös rakkautta. Eli me emme tuota elämässämme kristillisiä hyveitä, jotta saisimme Jumalan armon kuin palkaksi. Ensin on aina ansioton armo meille syntisille ja armo synnyttää meissä hyveet. Rakkaus on seurausta ylivuotavasta armosta. Jos Kristuksesta opetetaan oikein, Häneen ei voi olla rakastumatta.

Mistä löydän Jumalan ylitsevuotavan armon minua kohtaan? En omasta sielustani, vaan Raamatusta. Ja jokaisesta kristillisestä yhteisöstä, jossa pidetään esillä ristiinnaulittua Kristusta.

Pölyhuiskat ja mattopiiskat

”Ei tietenkään, Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?” (Room. 6:2)

Paavalia syytettiin toistuvasti liian leveästä armosta. Hän ei suostunut laittamaan Jumalan armolle ihmisehtoja ja siitä syystä hän sai vastustajia, jotka väittivät Paavalin julistaman armon tuovan mukanaan synnin puolustelemista ja suosimista.

Paavali vastasi syytöksiin opettamalla, että vain todellinen ja rajoittamaton Jumalan armo toimii kristityn elämässä pyhittävänä voimana. Hän kirjoitti, että kristitty ei voi elää sopusoinnussa ja hyvillä mielin synnin kanssa, siis harjoittaa tietoisesti synnin tekemistä. Mitä hän tarkoitti?

Kristitty taistelee syntejään vastaan ja haluaa päästä niistä eroon siksi, että Kristus on muuttanut asumaan hänen sydämeensä. Jeesuksella on kädessään imuri ja pölyhuiska ja hän tunnollisen perheenäidin/ -isän tavoin siivoaa asuntoaan kaikesta liasta.

Joskus Jeesus myös vie matot pihalle ja ottaa mattopiiskan käyttöönsä. Hän päättäväisesti tamppaa mattojamme, jotta niistä irtoaisi meitä ahdistavaa ja satuttavaa likaa irti. Tästä Raamattu opettaa, että rakastava Jumala kurittaa meitä meidän pyhityksen vuoksi (esim Hebr. 12:10).

Vaikka Jeesuksella riittää joka päivä siivoamista meidän kanssa, Hän ei koskaan lannistu eikä luovuta. Hän ei heitä siivousvälineitään nurkkaan ja jätä meitä painimaan itse pölyjemme kanssa.

Paitsi eräänä päivänä. Silloin Jeesus tulee hakemaan meitä taivaaseen – silloin saavat pölyhuiskat ja mattopiiskat jäädä toimettomiksi.

Pyhät pahat Korinttilaiset

”… tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä…” (1. Kor. 1:2).

Korintti oli moraaliltaan hurjamaineinen kaupunki. Satamakaupunkina se keräsi merimiehiä harrastamaan hillittömyyksiä ja sijaitsipa kaupungissa myös Afroditen temppeli, jossa oli 1000 pappina toimivaa prostituoitua.

Paavali perusti Korinttiin seurakunnan, joka eli kaiken moraalittomuuden keskellä. Kaikki seurakuntalaiset eivät olleet päässeet eroon entisestä elämäntyylistään; seurakunnassa esiintyi seksuaalista moraalittomuutta muiden ongelmien lisäksi  (1Kor. 5:1).

Kaikista nuoren seurakunnan ongelmista ja suoranaisista julkisynneistä huolimatta Paavali tervehtii seurakuntalaisia Jeesuksen Kristuksen pyhittämiksi, Jumalan kutsumiksi pyhiksi. Tämä on asia, johon kannattaa pysähtyä hetkeksi. Korinttilaisia ei kutsuttu pyhiksi heidän elämän muuttumisen tai todellisen pyhittymisen/synnin voittamisen tähden, vaan sen tähden, että he olivat uskoneet Jeesukseen syntiensä sovittajana. Uskon kautta Jumala luki heidät vanhurskaiksi ja he olivat siirtyneet Jumalan lapsen asemaan.

Raamatussa pyhyys ei ole ominaisuus, joka kasvaa asteittain, vaan kertakaikkinen asia. Ihminen (tai esine) joko on pyhä tai sitten ei. Jumala katsoo pyhäksi jokaisen, joka huutaa avukseen Herran Jeesuksen nimeä (1. Kor. 1:2). Pelastus on siis Jumalan lahja syntiselle ja se otetaan vastaan uskolla.

Pelastus (vanhurskautuminen) ja pyhitys on olennaisen tärkeää erottaa toisistaan. Paavali ei suinkaan ollut antinomisti (lain hylkääjä), vaan ohjasi seurakuntaa opettamalla heitä elämään saamansa lahjan ja kutsumuksen mukaisesti. Hän voimakkaasti kehotti välttämään seksuaalista moraalittomuutta, riitoja ja väärinkäytöksiä. Elämän muuttuminen Isän lapsen arvon mukaiseksi on tärkeää ja se tapahtuu varmalta pelastuksen pohjalta. Mutta Raamattu ei opeta, että jos ihminen ei ensin voita syntejään ja tee riittävää parannusta, hän ei pelastu.

Korintin seurakunnan ongelmat ja Paavalin suhtautuminen niihin on lohdullista. Mekin saamme olla varmat, että omista ongelmistamme huolimatta olemme uskon kautta Jumalan pyhiä. Siis pelastuttuja. Elämän pyhitys taas on prosessi, jossa Jumala kasvattaa lastaan Taivaan valtakunnan elämään. Jos sekoitamme nämä tärkeät asiat keskenään, menetämme omantunnon rauhan ja levollisen elämän evankeliumin varassa.

Älä pelkää heikkoutta

”Siksi iloitsen heikkoudesta…” (2. Kor. 12:10).

Taidamme itsekukin ajatella, että heikkous kuuluu uskon elämämme alkuvaiheisiin? Miellämme helposti uskossa kasvamisen tarkoittavan sitä, että heikkoutemme jää taka-alalle ja sijaan tulee vahvuus.

Apostoli Paavali joutui kokemaan toisenlaisen järjestyksen; hän oli ensin mielestään vahva ja onnistunut, vuosien myötä Kristuksen seurassa hänestä tuli heikko ja tarvitseva.

Me häpeämme omia heikkouksiamme ja haluaisimme piilottaa niitä toisilta. Heikkous tarkoittaa sitä, että en onnistu elämässäni niin kuin haluaisin enkä pysty olemaan se ihminen, joka toivoisin olevani. Heikkouden olemassaolo ja sen kokeminen painaa meitä alas ja synnyttää alamittaisuuden kokemuksen. Moni heikkoutensa tunnustava ajattelee olevansa myös yksin; toiset ovat vahvempia ja parempia. Tämän tähden moni jää pois seurakunnan yhteydestä.

Palaan vielä Paavaliin. Paavali ymmärsi kipeiden kokemustensa kautta, että raamatullinen kristillinen elämä ei ole sulaumaa ihmisen vahvuudesta ja Jumalan vahvuudesta. Hän ymmärsi, että Jumalan tarkoittama elämä toteutuisi vain seuraavan yhtälön kautta: Ihmisen heikkous yhdistettynä Kristuksen voimaan.

Heikkoja, ontuvia ja raajarikkoja me olemme kaikki. Emme sitä haluaisi myöntää, tahtoisimme nähdä heikkoutta vain toisissa. Mutta Jumala sallii meille joskus syviäkin epäonnistumisten kokemuksia, jotta kuviteltu vahvuutemme karisisi pois.

Vasta heikkoina ymmärrämme, että Jumalan armo on meille kaikki kaikessa. Vasta heikkoina tarvitsemme Kristusta olemaan meille kaikki se Elämä, jota kipeästi tarvitsemme.

Ehkä sinäkin itket omia heikkouksiasi ja syntisyyttäsi? Saat omistaa sen saman vastauksen, jonka Jumala antoi Paavalin itkuisiin pyyntöihin: ”Minun armoni riittää sinulle”.