Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Jumalan voima

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 1:16).

Missä on Jumalan pelastava voima? Se on evankeliumissa, sanomassa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, sanomassa verisestä rististä.

Evankeliumi on sanoma, jonka kuulemme ulkopuoleltamme. Voima ei ole meissä, eikä se koskaan muutu meidän voimaksemme.

Evankeliumin sanomassa Kristus tavoittaa sydämemme. Pieninkin usko ottaa vastaan Jumalan ilouutisen ja niin köyhä ja rikas tavoittavat toisensa.

Evankeliumi on maailman suurin voima, sillä se riittää syntisen ihmisen palauttamiseksi Jumalan yhteyteen. Evankeliumi on kuin uimapatja, jonka varassa hukkuva ihminen saa kellua ja luottaa, että häntä kannatellaan.

Jumalan voima ei ole koskaan meidän voimaamme. Me emme muutu vahvoiksi. Mutta meillä on Jeesus, Jumalan Poika, joka on kaikkia voimia vahvempi. Hänen voimansa tähden me saamme itsessämme olla heikkoja.

Evankeliumi julistaa sanoman kuulijan Jumalalle kelpaavaksi, Jumalan lapseksi. Vaikka evankeliumiin liittyy myös muilla tavoilla ilmenevää voimaa, tämä on aina tähtäyspiste ja päätarkoitus.

Jeesus on parempi puoliso

”Samoin tekin, veljeni, olette lailla kuolleita Kristuksen ruumiin kautta kuuluaksenne toiselle, hänelle, joka on herätetty kuolleista, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle” (Room. 7:4).

Paavali opettaa vaikeista teemoista pukien ne ymmärrettävään muotoon: ihmisellä voi hengellisesti olla kaksi puolisoa, joko laki tai Jeesus Kristus.

Laki tarkoittaa ytimeltään Jumalan kymmentä käskyä. Se on armoton kumppani. Laki vaatii täydellisyyttä, käskee ja uhkaa. Laki puolisona ei tunne armoa. Se tuomitsee armotta kumppaninsa, joka ei kaikessa toteuta tahtoaan.

Kristus on puolisona aivan toisenlainen. Kristuksen puoliso saa elää vapaudessa ja levossa. Kristus ei vaadi eikä uhkaa; Hän rakastaa, vaalii omaansa hellästi ja kannattelee suurella rakkaudella.

Laki käskee pyhää elämää mutta saa aikaan vastarintaa ja vihaa (Room. 4:15). Kiltti puoliso jaksaa totella lain komentelua aikansa mutta lopulta seurauksena on loppuunpalaminen ja kapina. Jeesus taasen synnyttää rakkaudellaan puolisossaan vastarakkautta, tervettä kasvua todelliseen ihmisyyteen ja Jumalan tuntemiseen.

Monet Jeesuksen omat kuuntelevat vielä vanhan puolisonsa käskyjä. He ovat niin tottuneita olemaan arvottomia orjia, etteivät he uskalla luottaa uuden Rakkaansa ehdottomaan hyväksyntään ja vapauteen.

Vain Jeesuksen ehdottoman rakkauden ympäröimänä meissä voi näkyä Jumalan tahtomat pyhityksen hedelmät. Uskon kuuliaisuus tarkoittaa kuuliaisuutta uudelle puolisolle. Vanhan – lain – houkutuksiin ei tulisi siis langeta.

Pois riittämättömyys ja pelko

”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: `Abba, Isä!´” (Room. 8:15).

Koetko sinä riittämätömyyttä ja pelkoa? Koetko Jumalan edessä pelkoa siitä, ettet lopulta kuitenkaan täytä vaadittua mittaa? Painatko pääsi häpeästä alas vain odottaen kovia ja tuomitsevia sanoja? Odotatko ruoskan sivaltavan jälleen selkääsi yhden kipeän iskun?

Miten ihana ajatus ja lupaus onkaan se, että meidän sisällämme Pyhä Henki johdattaa meitä luottavaiseen lapsen rukoukseen! Emme ole Jumalasta kaukana, vaan läheisessä suhteessa rakastavaan Isään. Pelko ja riittämättömyys saavat vaihtua läheisyyteen ja turvallisuuteen.

Taivaallisen Isämme edessä saamme elää elämämme monet vaiheet. Saamme itkeä kipujamme Hänen sylissään, kokea elämän karikot tietäen, että Isä tulee ja auttaa. Raskaimpien epäonnistumisemme aikanakin voimme olla varmoja siitä, että meitä ei hylätä.

Jumalalla ei ole kädessään ruoskaa, vaan Hänen kätensä ovat avautuneet siunaamaan elämäämme. Hänen kätensä ovat kuilujemme alla ottamassa meidät turvaan ja ne toimivat kuin suojaavana peitteenä pahan päivän yllättäessä.

”Abba, Isä!”, on lapsen turvallinen huuto vanhemmalle, joka välittää. Turvallisen vanhemman tukemana elämää ei varjosta pelko. Turvallisen Jumalan kanssa sinä olet turvassa.

Mikä erottaa sinut Jumalan rakkaudesta?

”Olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesukessa, meidän Herrassamme.” Room. 8: 38,39

Näiden sanojen sisään voit laittaa kaikki omat kipusi, puutteesi, heikkoutesi, uskon vähyytesi ja syntisi. Kaiken pahuutesi. Kaikki väärät valinnat, koko menneisyyden, tämän hetken ja kaiken tulevan.

Jumalan Sana lupaa, etteivät ne voi erottaa sinua Jumalan rakkaudesta. Se tarkoittaa sitä, että Jumala rakastaa sinua niistä huolimatta. Paremmin sanoen: Hän rakastaa sinua niiden kanssa.

Hän ottaa sinut syliinsä kuin paimen pienen karitsan ja pitää sinusta huolen. Hän sanoo sinulle, ettei koskaan luovu sinusta vaan kantaa sinut perille kirkkauteensa.

Hänen rakkautensa riittää sinulle jokaiseen päivään.