Synnistä vapautettuja

”Mutta nyt, kun te olette synnistä vapautettuja, ja teistä on tullut Jumalan palvelijoita, teidän hedelmänne on pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.” (Room. 6:22)

Mitä ihmettä Paavali tarkoittaa ilmaisulla ”te olette synnistä vapautettuja”? Tarkoittaako se – niin kuin kirkon historiassa jotkut ovat aina opettaneet – että kristityistä tulee synnittömiä? Ei, Paavali käyttää Roomalaiskirjeen 6 luvussa kielikuvaa synnistä isäntänä, jonka alaisuudessa ihmisen on pakko totella. Nyt orja on vapautettu ja me kuulumme toiselle isännälle, Herralle Jeesukselle Kristukselle.

Tämän toisen isännän alaisuudessa alkaakin ihan toisenlainen elämä. Se ei ole synnitöntä elämää mutta Paavali mainitsee, että sen hedelmänä on pyhitys. Jeesuksen seurassa ja Hänen ohjauksessaan vanhat tavat alkavat hiljalleen jäädä sivuun ja Hengen hedelmät kehittyvät. Jo itse hedelmä viittaa prosessiin, joka vaatii aikaa.

Kristus ei ole isäntämme, jotta voisimme elää itsellemme mieliksi. Hän haluaa opettaa meille kuuliaisuuden ja antautumisen salaisuutta. Ei pakottaen vaan rakkaudella opastaen. Meidät on tehty vapaiksi, jotta voisimme vapaina palvella Jumalaamme ja toisiamme. Ja vapaus löytyykin yllättäen Kristuksen isännyyden kautta. Palvellessamme löydämme samalla oman tarkoituksemme ja paikkamme.

Herran Jeesuksen isännyydessä on hyvä olla. Vanha isäntä tulee tosin monesti ilkkumaan meille ja vaatii meitä jälleen alaisuuteemme. Hän saattaa osoittaa meille vanhoja tapojamme ja syyttää, että emme kelpaa Jeesukselle. Silloin näytämme Hänelle uuden isäntämme ostokuittia – veristä ristiä – ja toteamme, että se hinta riittää.

Pölyhuiskat ja mattopiiskat

”Ei tietenkään, Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?” (Room. 6:2)

Paavalia syytettiin toistuvasti liian leveästä armosta. Hän ei suostunut laittamaan Jumalan armolle ihmisehtoja ja siitä syystä hän sai vastustajia, jotka väittivät Paavalin julistaman armon tuovan mukanaan synnin puolustelemista ja suosimista.

Paavali vastasi syytöksiin opettamalla, että vain todellinen ja rajoittamaton Jumalan armo toimii kristityn elämässä pyhittävänä voimana. Hän kirjoitti, että kristitty ei voi elää sopusoinnussa ja hyvillä mielin synnin kanssa, siis harjoittaa tietoisesti synnin tekemistä. Mitä hän tarkoitti?

Kristitty taistelee syntejään vastaan ja haluaa päästä niistä eroon siksi, että Kristus on muuttanut asumaan hänen sydämeensä. Jeesuksella on kädessään imuri ja pölyhuiska ja hän tunnollisen perheenäidin/ -isän tavoin siivoaa asuntoaan kaikesta liasta.

Joskus Jeesus myös vie matot pihalle ja ottaa mattopiiskan käyttöönsä. Hän päättäväisesti tamppaa mattojamme, jotta niistä irtoaisi meitä ahdistavaa ja satuttavaa likaa irti. Tästä Raamattu opettaa, että rakastava Jumala kurittaa meitä meidän pyhityksen vuoksi (esim Hebr. 12:10).

Vaikka Jeesuksella riittää joka päivä siivoamista meidän kanssa, Hän ei koskaan lannistu eikä luovuta. Hän ei heitä siivousvälineitään nurkkaan ja jätä meitä painimaan itse pölyjemme kanssa.

Paitsi eräänä päivänä. Silloin Jeesus tulee hakemaan meitä taivaaseen – silloin saavat pölyhuiskat ja mattopiiskat jäädä toimettomiksi.

Usko on järjetön asia

”Mitä sanovan kirjoitukset? `Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi Hänet vanhurskaaksi.´” (Room. 4:3)

Usko taitaa olla aina hyvin järjenvastainen teko. Aabraham sai Jumalalta lupauksen, että hän tulisi saamaan oman pojan. Vuodet vierivät ja hän lähestyi sadan vuoden ikää. Samoin Saara oli alkujaankin hedelmätön ja hänen piti odottaa lupausta aina 90-vuotiaaksi. Aabrahamin on täytynyt miettiä, että Jumalan lupaus on täysin järjetön ja vastoin kaikkia luonnonlakeja. Hän päätti kuitenkin pitää Jumalan luotettavana, näytti olosuhteet miltä tahansa. Jumala luki Aabrahamin tämän uskon takia vanhurskaaksi eli hyväksyi hänet yhteyteensä. Usko on meidänkin kohdallamme järjetön asia. Me uskomme Jumalaan, jota emme näe, uskomme Hänen lähettäneen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan luoksemme ja uskomme Jeesuksen kuolleen häpeällisen kuoleman meidän syntiemme tähden. Tämä kaikki sotii järkeämme vastaan, eikö totta?

Sitten meidän tulisi uskoa Raamatun pääväite, että Jumala vanhurskauttaa meidät – kuten Aabrahamin – pelkän uskon perusteella? Järki ymmärtäisi asian paremmin, jos yhtälöön liitettäisiin meidän kilvoittelu, hyvät teot, pahan välttäminen ja niin edelleen. Mutta ei, tässä asiassa ne suljetaan tiukasti pois. Jumala lupaa, että vain usko vanhurskauttaa. Usko vanhurskauttaa sen, jolla ei ole mitään hyvää näytettävänä Jumalalle.

Katsomme itseämme ja huomaamme monenlaisia himoja ja haluja ja sydämen kylmyyttä sekä haluttomuutta rakastaa Jumalaa. Huomaamme olevamme kaukana Jumalan pyhyydestä ja meidän pitäisi luottaa Jumalan lupaukseen? Siis että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Sanon: tehtävä on meille yhtä vaikea kuin Aabrahamille. Mekin olemme itsemme puolelta kuolleita suhteessa Jumalaan, emme pysty luomaan yhteyttä Häneen. Ja meidän pitäisi luottaa, että Jumala tekee kaiken puolestamme, kun vain pidämme Jumalan luotettavana. Ihan hullua, eikö? Pitäisikö vain uskon riittää?

Usko antaa Jumalalle kaiken kunnian, koska se pitää Jumalaa sanansa mittaisena. Usko on parasta, mitä voimme Jumalalle antaa, koska silloin Jumala saa olla Jumala. Usko sanoo: ”Jumala, minä luotan sinuun ja uskon sen, mitä olet minulle sanonut. Minä tiedän, että vaikka olosuhteet näyttävät mahdottomilta, sinä luot elämää kuolleista.” Tämä usko vastaanottaa Jumalalta kaiken. Se suostuu passiivisena katselemaan kuin sivusta kun Jumala toimii. Se antaa Jumalan olla aktiivinen antaja, joka rakastaa lahjoittaa ihmiselle kaiken.

Kuka voi syyttää kristittyä?

”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi!” (Room. 8:33)

Kuka voi syyttää Jumalan lapsia? Saatana ainakin ja se tekee sitä meille jatkuvasti. Saatana syyttää meitä omassatunnossamme, ottaa esiin raamatunkohtia ja haluaa painaa meidät maahan ja tuhota uskomme. Sen syytökset ovat erittäin voimakkaita ja päätarkoitus niillä on erottaa meidät armollisesta Vapahtajasta.

Myös me ihmiset syytämme toisiamme. Osoittelemme toisiamme sormella ja näytämme löytämiämme puutteita. Ihminen myös monesti syyttää itse itseään. Itsesyytösten alta on joskus vaikeaa päästä pois.

Mutta on yksi taho, jonka suhtautumisella meihin on erityisen paljon merkitystä. Se on kolmiyhteinen Jumala. Hän on ainoa taho, joka todella pystyy syyttämään meitä synneistämme, koska Hän on Pyhä ja syntimme loukkaavat Häntä. Hän on myös se taho, jonka syytöksellä on merkitystä. Jos Jumala syyttää meitä, olemme kadotettuja.

Mutta voi mitä ihmettä! Jumala, joka voisi meitä syyttää, onkin julistanut meidät vanhurskaiksi! Hän on siis asettunut meidän puolellemme ja ja sanoo: ”En näe rakkaassa lapsessani mitään moitetta tai puutetta. Hyväksyn hänet yhteyteeni ja asetun suojelemaan häntä.”

Paavali jatkaa kysymällä, kuka voi tuomita meidät synneistämme kadotukseen. Vastaus on Kristus. Mutta Hän on kuollut syntiemme takia ja tänään rukoilee puolestamme. Hän on siis puolellamme! Jos Jumala on näin puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan (8:31)? Kolmiyhteinen Jumala rakastaa ja armahtaa meitä. Muiden tahojen syytökset menettävät tämän armon suuruuden takia kaiken merkityksen. Voi mikä evankeliumin suunnaton kirkkaus!

Evankeliumin mukainen pyhitys

”Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä.” (Room. 6:6)

Pyhityksestä tehdään joskus liian teoreettinen, vaikea ja tavoittamaton asia. Ehkä suurin virhe pyhitysopetuksessa tapahtuu silloin, kun aletaan keskittyä ihmisen osuuteen ja toimintaan – silloin on pudottu pois evankeliselta pohjaltamme.

Paavali opettaa pyhityksestä Roomalaiskirjeen 6. luvussa. Yhtenä keskeisenä kohtana on 6. jakeen alku: ”Mehän tiedämme…” Tämä tietää -sana tarkoittaa varsinaisesti tuntemista henkilökohtaisella tasolla ja tavalla. Samaa sanaa Paavali käyttää Filippiläiskirjeen 3. luvussa seuraavalla tavalla: ”Haluan tuntea Kristuksen…”.

Paavali tarkoittaa sitä, että Kristuksen sisäinen tunteminen tuo tullessaan kaiken tarpeellisen. Hänen tunteminen sydämen tasolla vaikuttaa vääjäämättömästi Jumalan mielen mukaista elämää.

Jeesushan opetti, että me kannamme paljon hedelmää, kun olemme Hänen yhteydessään. Pyhitys on Hänen vaikutustaan meissä ja hedelmät ovat Hänen hedelmiään meissä.

Meitä tulee kehoittaa pyhitykseen mutta ei siksi, että pyrkisimme edistymään siinä omilla voimillamme. Kehoitus saa meidät näkemään oman tarpeellisuutemme ja vie meidät yhä uudestaan Jeesuksen luokse. Pyhitys on suoraa seurausta siitä, että tarvitsemme Vapahtajaamme elämäämme.