Mikä erottaa sinut Jumalan rakkaudesta?

”Olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesukessa, meidän Herrassamme.” Room. 8: 38,39

Näiden sanojen sisään voit laittaa kaikki omat kipusi, puutteesi, heikkoutesi, uskon vähyytesi ja syntisi. Kaiken pahuutesi. Kaikki väärät valinnat, koko menneisyyden, tämän hetken ja kaiken tulevan.

Jumalan Sana lupaa, etteivät ne voi erottaa sinua Jumalan rakkaudesta. Se tarkoittaa sitä, että Jumala rakastaa sinua niistä huolimatta. Paremmin sanoen: Hän rakastaa sinua niiden kanssa.

Hän ottaa sinut syliinsä kuin paimen pienen karitsan ja pitää sinusta huolen. Hän sanoo sinulle, ettei koskaan luovu sinusta vaan kantaa sinut perille kirkkauteensa.

Hänen rakkautensa riittää sinulle jokaiseen päivään.

Melkein riittävä evankeliumi?

”Sille taas, joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room. 4:5).

Ajattele, että oman elämäsi kaikki epäonnistumiset, synnit, laiminlyönnit, häpeää aiheuttavat muistot sekä kariutuneet ihmissuhteet mahtuisivat kuvassa olevaan mustaan ympyrään. Musta ympyrä sisältäisi kaiken sen, mitä elämänpiiriimme voi mahtua.

Miten evankeliumi suhtautuu tähän? Riittääkö se peittämään elämämme epäonnistumiset vai jääkö se vähän vajaaksi? Jos evankeliumi – Kristuksen armo – kuvataan valkoisella ympyrällä, joka laitetaan mustan ympyrän päälle, riittääkö se peittämään koko elämämme?

Monille vastaus on yksinkertainen ja kipeä: ei riitä. Silloin omaa elämää yritetään jatkuvasti parannella ja saada omaa syntisyyttä ”pienentymään”, jotta armo riittäisi. Tuloksena on loputonta itsekeskeistä taistelua, pettymyksiä ja lopulta toivottomuutta. Moni on valmis heittämään pyyhkeen kehään ja toteamaan, ettei hänestä ollut kristityksi tai armo ei vaan riittänyt hänelle.

Todellisuudessa Jumalan armon evankeliumin valkoinen ympyrä on verrattomasti suurempi kuin meidän koko elämämme piiri. Evankeliumi peittää meidän elämämme alleen – se riittää meille kaikkeen, jokaisena päivänä!

Tämän takia evankeliumi on hyvä uutinen meille huonoille ihmisille. Meidän ei tarvitse ponnistella pysyäksemme armon ulottuvilla vaan Jumalan armo on aina enemmän kuin voisimme ikinä tarvita. Tätä tarkoittaa se Roomalaiskirjeen totuus, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.

ympyrat

Voiko armoa käyttää väärin?

”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).

Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.

Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.

Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.

Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.

Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.

Suloinen synninhimo

”Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen” (Room. 7:15).

Me emme tee syntiä vain vahingossa, epähuomiossa tai olosuhteiden pakottamana. Teemme syntiä, koska koemme siihen vetoa ja halua.

Moni joutuu epätoivoon sen kokemuksen kanssa, että he taistelevat sellaisten syntien kanssa, joita he toisaalta haluavat tehdä. Eikö se ole tekopyhää? Eikö se ole armon väärinkäyttämistä?

On hyvä muistaa, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää heikkoutemme ja halumme. Hän tietää, miten synti houkuttaa meitä ja miten monesti valitsemme kuunnella sen ”suloista” ääntä.

Jeesuksen luokse saa ja pitää tulla juuri silloin, kun kokee itsensä tekopyhäksi ja synnin viettelemäksi. Jumala kutsuu meitä armahdettavaksi silloin kun olemme huonoimmillamme.

Jumala ei tarvitse kuulla epäonnistumisiamme siksi, ettei Hän muuten tietäisi niistä. Hän haluaa meidän olevan rehellisiä itselleen silloinkin, kun mieluummin piiloutuisimme.

Suloinen synninhimo saa muuttua Jeesukselle annettuna uudeksi elämäksi.

Usko ei pelasta

”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat” (Room. 3:22).

Usko Jeesukseen Kristukseen syntieni sovittajana riittää pelastukseen. Mutta joskus tämän lauseen painotus siirtyy sanaan usko. Silloin aletaan puhua vahvasta uskosta, voittavasta uskosta, siunaukset omistavasta uskosta, pelastuksen voittavasta uskosta.

Uskosta voi täten tulla uskoa omaan uskoon. Eli uskoa ihmisen kykyyn uskoa. Voimme puhua kristillisestä uskosta, josta puuttuu Kristus.

Raamatullista uskoa voisi kuvata käyttäen seuraavaa esimerkkiä: Viet autosi huoltoon automekaanikolle ja luovutat hänelle avaimet, koska luotat hänen osaamiseensa korjata auto. Mekaanikko ei tarvitse työnsä toteutukseen sinun uskon vahvuutta, uskoit vähän tai paljon, kyse on mekaanikon ammattitaidosta.

Tätä samaa tarkoittaa usko Kristukseen. Se on pelastuksen suhteen elämän avaimien luovuttamista Hänelle siinä tietoisuudessa, että Hän on kykenevä meidän pelastamaan. Meitä ei pelasta meidän uskomme, vaan yksin Kristus. Usko katsoo Häneen ja vastaanottaa Jeesukselta kaiken tarvittavan.

Usko Kristukseen on myös avain hengelliseen kasvamiseen, pyhitykseen ja Jumalan palveluun. Kaikissa asioissa usko on luottamusta Jeesukseen, joka tahtoo ja kykenee lahjoittamaan meille Elämän. Usko on itsessään tyhjä ja merkityksetön mutta ojentuessaan kohteeseensa, se omistaa kaiken hengellisen rikkauden.

Usko ei siis pelasta. Mutta Kristus kyllä.