Non-stop taistelu

”Palattuaan Joosuan luo he sanoivat hänelle: `Älköön koko kansa lähtekö sinne ylös. Menköön kaksi- tai kolmetuhatta miestä. He kyllä kukistavat Ain. Älä vaivaa sinne koko kansaa, sillä ailaisia on vähän.´” (Joos. 7:3)

Taistelu Aita vastaan on esikuva kristityn taistelusta omaa syntistä luontoa, lihaa vastaan. Saatamme ajatella, että eihän se kummoinen taistelu ole ja juuri siitä syystä emme kiinnitä asiaan sen vaatimaa huomiota. Sen tähden saatamme kokea meitä yllättäviä tappiota.

Jokaisessa kristityssä on jäljellä vanha luonto tai liha, joka vetää meitä jatkuvasti syntiin ja eroon Jumalasta. Jos unohdamme tai kiellämme tämän Raamatussa selvästi esiin tulevan todellisuuden, olemme aseettomina Ain edustalla.

Tätä taistelua käydään kyllä voitosta käsin. Mutta jos emme ole tietoisia taistelun luonteesta, häviämme toistuvasti.

Vanha luontomme on synnin ystävä. Se haluaa viekoitella meitä antamaan pikkusormen asioille, jotka ovat harmaata aluetta: ”Kyllähän minulla on oikeus olla tässä tilanteessa katkera”, ”eihän yksi pieni juoru nyt niin vakavaa ole”, ”voinhan tässä tyhjyydessäni hieman vilkaista tuhmia nettisivuja”.

Aakan -niminen mies kätki syntinsä syvälle maahan. Vaikka se oli ihmisiltä piilossa, Jumala kuitenkin näki sen. Se oli Ain tappion siemen.

Miten taistelemme syntistä luontoamme vastaan? Tärkeintä on tunnustaa, että meillä on jatkuvasti vaarallinen vastustaja. Sitä vastaan emme pärjää omahyväisesti luulotellen, että olemme päässeet asemaan, josta emme voi langeta

Ymmärtäessämme vastustajan vaarallisuuden, havahdumme tarpeellemme saada apua. Mistä sen löydämme? Herralta Jeesukselta Kristukselta. Hänelle saamme joka päivä kertoa pienet ja suuret syntimme – se on totuudessa elämistä. Saamme tehdä parannusta asioista, jotka eivät ole oikein. Meidän on hyvä korjata vääriä tapojamme. Ja antaa Jeesuksen korjattavaksi ne asiat, joiden edessä olemme voimattomia.

Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Jumalasta syntynyt ei tee syntiä?

”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3: 9)

Monet kristityt ahdistuvat näistä Johanneksen sanoista. He kokevat elämässään kovaa taistelua syntiä vastaan vaikka samaan aikaan Johannes vakuuttaa, ettei Jumalasta syntynyt voi tehdä syntiä. Kumotaanko tässä armo? Mistä on kysymys?

Tärkeää on ensin huomata, ettei Johannes kirjoita kristityille, jotka kipuilevat lankeamisiaan ja heikkoa uskonelämäänsä. Hän kirjoittaa kristityille, jotka ovat vaarassa hyväksyä synnin tekemisen normaaliksi ja hyväksi tavaksi.

Johannes käyttää sanoissaan sellaista verbimuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa synnin tekemistä. Se ei Johanneksen mukaan ole mahdollista, sillä Jumalan siemen, eli Hänen Henkensä asuu kristityssä ja käy taistelua syntiä vastaan.

Kristityn taistelu syntiä vastaan jatkuu taivaan rajalle saakka. Ja siinä taistelussa myös monesti epäonnistutaan. Syyllisyys ja häpeä saattavat saada aikaan sen, että kristitty masentuu ja luopuu luottamuksestaan Jeesukseen Kristukseen. Siksi Johannes haluaa vahvistaa meitä lupaamalla, että meissä asuva Kristus toteuttaa meissä Jumalan tahtoa.

Kristityn tulee aina uudestaan kuulla se ilosanoma, että hän on syntynyt Jumalasta. Meissä oleva uusi luonto taistelee vanhaa vastaan. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on herättää meidän omaatuntoamme aina silloin, kun se on paatumassa ja luovuttamassa.

Armo on ytimessä siis Johanneksenkin sanomassa.

Miten eletään Hengen johtamana?

”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.” (Gal. 5:16)

Kristitty koostuu kahdesta osasta: vanhasta ja uudesta. Vanhaa kutsutaan nimillä vanha luomus, vanha ihminen ja liha. Vaikka se uskoontulossa sai kuoliniskun, on se edelleen kovin kyvykäs tuottamaan harmia ja vetämään meitä kohti Jumalan vastaisia haluja ja himoja.

Samaan aikaan me olemme uusia luomuksia ja meidän käyttövoimamme on meissä asuva Pyhä Henki. Syy, miksi me lankeamme syntiin ja kapinoimme Jumalaa vastaan, on näiden luonnon välisessä taistelussa. jokainen kristitty kokee tätä taistelua kuolemaansa saakka.

Paavali antaa meille taisteluumme ratkaisevan ohjeen: Vaeltakaa hengessä. Mitä se tarkoittaa? Itselleni se on vuosia tarkoittanut pyrkimystä päästä korkeampaan hengelliseen tilaan, jossa olisin Pyhän Hengen johdatuksen arvoinen. Tiedätkö mitä? En ole koskaan päässyt sinne.

Hengessä vaeltaminen tai Hengen ohjauksessa oleminen ei ole vain joidenkin edistyneiden ja kokeneiden kristittyjen etuoikeus; se on kristityn normaalitila alusta saakka. Sanoihan Paavali galatalaisille, että he aloittivat uskonelämänsä Hengen varassa (Gal.3:3).

Onneksi Hengessä vaeltaminen tarkoittaa jotain muuta kuin ihmisen omia ponnisteluja. Se on yksinkertaisuudessaan sitä, että luovutan taisteluni minussa asuvalle Herralle Jeesukselle. Myönnän, etten pärjää itse taistelussa syntiä vastaan ja annan Hänelle elämäni ohjat. Hän haluaa johtaa elämäämme ja vaikuttaa meissä oman hyvän suunnitelmansa toteutumista.

Minä, minä ja minä

Mistä syntyvät ristiriidat meidän ihmisen välillä? Mistä saavat alkunsa taistelut, vihanpidot ja katkeruudet? Miksi yksittäiset kristityt, seurakunnat ja kirkkokunnat tappelevat keskenään elämäntavoista ja opeista? Eikö yksi iso yhteinen nimittäjä tälle kaikelle ongelmavyyhdille ole Minä?

Minä on meistä se osa, joka uudestisyntymisen jälkeenkin taistelee Jumalan tahtoa vastaan. Sitä kutsutaan Raamatussa myös ”lihaksi” ja ”vanhaksi ihmiseksi”. Se osaa mainiolla tavalla pukeutua uskonnolliseen asuun ja näytellä hengellistä. Sen sijaan, että se suostuisi kantamaan ristiä, se haluaa olla esillä ja voida hyvin.

Minä haluaa olla oikeassa. Se heittäytyy mielellään väittelyihin ja haluaa tulla niistä ulos voittajana. Se ilolla sivaltaa raamatunpaikoilla erilaisilla keskustelupalstoilla. Se on valmis polkemaan toiset suohon ollakseen itse ylempänä. Minä haluaa kiitosta mutta sitä loukkaa äärimmäisen paljon, jos joku uskaltaa kyseenalaistaa ja olla eri mieltä. Minän on vaikeaa ottaa vastaan rakentavaa palautetta, koska se kokee sellaisen loukkaavana ja alentavana.

Minä haluaa myös olla vahva toisten silmissä. Se haluaa voittaa näkyvät synnit, jotta sen ulkonainen kiilto loistaisi toisille ja se saisi kiitosta ja kunniaa. Raamattua minä lukee, jotta muut näkisivät sen hienon tietouden ja hengellisen edistymisen.

Miten Yksin armosta -blogin kirjoittajan ”Minä” suhtautuu esimerkiksi tekstien hienovaraiseen ja aiheelliseen kritiikkiin? Se loukkaantuu, masentuu ja haluaa puolustella itseään. Sen sijaan, että se olisi valmis kuuntelemaan toisten kristittyjen hyviä neuvoja, se syöksyy vauhdilla puolustamaan omaa kantaansa. Ettei se menettäisi kasvojaan.

Minän vastakohta on Kristuksen mieli. Se on lempeä ja sävyisä. Se on samalla tasolla toisten kanssa ja etsii yhdessä totuutta. Se vastaa kritiikkiin joskus kyllä tiukastikin mutta aina rakastavasti. Se etsii yhteyttä ja haluaa rakentaa siltaa toisiin yhdistävien asioiden pohjalta.

Jumala tarjoaa meidän minällemme kuolemaa, jotta Kristus saisi tulle meissä esiin. Siksi voimme jopa kiittää lukuisista vaikeuksistamme, ne ovat meille rakkaudella tehtyjä mittatilaustöitä.

minaminamina.jpg