Rohkaisun voima

“Sitten Barnabas lähti Tarsokseen etsimään Saulia” (Apt. 11:25).

Huippulahjakas, karismaattinen ja herkkä Saul joutui kristillisen elämänsä alussa yksinäisyyden kouluun. Hyvänä väittelijänä hän oli päässyt vastustajien erityismarkinnän kohteeksi. Särmät karskahtelivat, kun hän esitteli rohkeaa julistustaan.

Alkuseurakunta oli päättänyt laittaa Saulin sivuun. Hänet passitettiin kotiseudulleen Tarsokseen käsrsivällisyyden kouluun.

Vuosien kuluessa Saul masentui. Hän näki omat luonteensa heikkoudet eikä halunnut enää astua esille. Yksinäisyyden vuodet olivat syöneet rohkeuden.

Miten paljon Saul tarvitsikaan hengellistä mentoriaan Barnabasta? Barnabas oli nimensä mukaan rohkaisija ja lohduttaja.

Antiokia tarvitsi Paavalia. Barnabas tarvitsi entistä kirjanoppinutta julistamaan Sanaa uusille uskoville. Mutta eniten tarpeessa oli nuorehko Saul.

Mikään voima maailmassa ei olisi saanut Paavalia Tarsosta. Paitsi oikea hengellinen rohkaisu. Barnabas antoi Paavalin luovuudella ja näylle turvalliset, rohkeat puitteet.

Miten paljon me tarvitsemmekaan Barnabaksia tänään! Miten monet ovat hautautuneet yksinäisyyden kotipaikkakunnille vain tullakseen löydetyiksi! Miten monet hengelliset lahjat, virat ja kutsumukset odottavat rohkaisevia sanoja!

Tule esiin, Saul. Jumala tarvitsee sinua. Sinun nimesi on oleva Paavali, halkeamien umpeenmuuraaja.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: