Jeesusta kohtaamassa

Millaisen Jeesuksen kohtasivat samarialainen nainen ja Betesdan altaan mies? Mitä Elämän leipä ja Hyvä Paimen meille antaa? Miten Taivaallinen viinitarhuri työskentelee puun ja oksien hyväksi?
Raamattuopetus Johanneksen evankeliumin luvuista 4-6, 10 ja 14-15. Kesto 29 min.

 SAM_1689_edit

Kristuksessa pysyminen

Meidän uskomme varmasti tärkein asia on pysyä kiinni Jeesuksessa. Tätähän Jeesus korosti meille Johanneksen evankeliumin 15. luvussa. Hän sanoi opetuslapsille, että he eivät voisi tehdä mitään todella Jumalan silmissä kestävää ilman Häntä, mutta Hänessä pysyen he kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa.

Kysymme ensin, mitä on tämä hedelmä, jota me Kristuksessa pysymällä kannamme? Uskon, että se liittyy vahvasti rakkauteen. Nimittäin se, joka pysyy Jeesuksessa, rakastaa Jumalaa ja kanssaihmisiään. 

Huomatkaamme tässä kuitenkin oikea järjestys: me rakastamme, koska pysymme Kristuksessa. Rakastamisesta ei siis saa tulla sellaista ihmisen itsensä pidettävää ehtoa, jonka pidettyään tämä ajattelee olevansa kelvollinen Kristuksen yhteyteen. Rakkaus on puhtaasti vaikutus meidän elämänyhteydestämme Vapahtajaamme. Kun olemme yhteydessä Häneen, saamme rakastaa toisia sillä rakkaudella, jolla Hän meitä rakastaa.

Kristuksessa pysymisessä on myös muitakin ”sivuvaikutuksia”. Hänessä pysymällä me voimme kokea yli ymmärryksen käyvää rauhaa (Joh. 14: 1). Hänessä me saamme elää uskoamme todeksi levosta käsin – alamme nojata yhä enemmän Hänen täytettyyn työhönsä ja se tuottaa meille iloa ja vapautta. Kristuksessa pysymisen yksi luonnollinen seuraus on myös rakkaudellinen ja sielua ravitseva yhteydenpito (rukous) Isään.

Emme pysty tyydyttävästi vastaamaan Kristuksessa pysymisen olemukseen puhtaasti vain tarkastelemalla niitä vaikutuksia, mitä meidän yhteytemme Häneen saa aikaan. Seuraavaksi mietimmekin Raamatun valossa, mitä tämä pysyminen oikein tarkoittaa.

Jeesus käytti itse viinipuuvertausta (Joh. 15: 1-6) kuvatessaan tätä elintärkeää ja niin ihanaa yhteyttä. Hän kuvasi meitä oksina, jotka ovat kiinni puun rungossa. Rungon tehtävä on välittää kaikki hedelmän tuottamiseen tarvittava elinvoima oksille. Siis runko ja juuret varmistavat ilman oksien osuutta sen, että kaikki kasvulle tarvittavat elementit ovat jatkuvasti olemassa. Isää Jeesus kuvaa viinitarhuriksi, joka huolehtii oksien yhteydestä runkoon. Viinitarhuri rakkaudella ja suurella kärsivällisyydellä karsii, nostaa ja puhdistaa oksia, jotta nämä olisivat elinvoimaisia ja hyvinvoivia. Mikä on oksien (meidän) tehtävä? Eihän oksa voi itse yrittää liittyä puuhun. Oksan tehtävänä on ymmärtää, että se on täysin riippuvainen puusta. Oksan tulisi siis nauttia hyvän Viinitarhurin hellästä huolenpidosta ja Viinipuun tarjoamasta elämästä. 

Jeesuksen vertauksen mukaan – hämmentävää kyllä – oksa, joka on kaikessa puhdas rungon antien vastaanottaja, voi alkaa kuvitella tuottavansa jotain ilman runkoa. Ikään kuin ilmassa heiluvalla pienellä oksantyvellä olisi itsellään juuret, joilla se hankkisi maaperästä ravinnon. Sitten se voisi katsella omia hedelmiään tyytyväisenä ja ylpeillä niillä sekä rungolle että muille oksille. Jos oksa näin alkaisi tulla itseriittoiseksi, se menettäisi yhteytensä viinipuuhun ja tippuisi elottomana maahan.

Paavali jatkaa tätä samaa ajatusta kirjeessään galatalaisille. Hän puhuu ihmisille, jotka luulivat kristillisyyden olevan lainomaista kilvoittelua paremman hengellisen elämän toivossa (pitää tehdä sitä ja tätä jne.). Näille kristityille Kristus ei enää merkinnyt kaikkea, sekä alkua, että loppua koko hengellisessä elämässä, vaan he olivat keskittyneet omiin hengellisiin suorituksiin. He luulivat elävänsä Jumalalle mieliksi ponnistellessaan äärimmilleen Häntä miellyttääkseen. Paavalin tuomio heille oli juuri siksi varsin ankara ja tyly: ”Te olette joutuneet eroon Kristuksesta… (Gal. 5:4)” Miksi näin oli käynyt niin tosissaan yrittäville uskoville? Paavali kertoi heille syyn: ”… te olette langenneet pois armosta. (Gal. 5:4) ” He eivät siis enää olleetkaan lapsenomaisen luottavaisesti kiinni Viinipuussa, joka olisi tarjonnut heille vapaasti kaiken tarvittavan.

Tämä on Kristuksessa pysymisen ydinajatus: se on pysymistä armossa! Armossa pysyminen on sitä, että minä heikkona ja tarvitsevana kristittynä katson Jeesukseen, joka on minun kaikkeni. Hänen sovituskuolemansa kautta olen nyt päässyt Isän lapseksi ja tässä lapsen asemassa minulla on jo kaikki se, mitä voisin ikinä tarvita. Minä olen kiinni Viinipuussa ja tämä yhteys ravitsee minua päivittäin yli tarpeitteni. Minun ei tarvitse ponnistella ollakseni Jumalan lapsi, yhtä vähän minun tarvitsee ponnistella niiden antien tähden, jotka minä jo omistan olemalla Jeesuksessa.

Kristuksesta pois joutuminen on sitä, että aletaan kiinnittää huomiota enemmän omaan hengellisyyteen, omiin suorituksiin ja kilvoitteluun, kuin Kristukseen (katso myös Kol. 2:16–23). Kuinka suunnaton vaara tämä onkaan meille jokaiselle! Tällainen lainomainen kristitty ei ymmärrä, että Kristus itse on personoitu Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja Hänen lisäkseen ei ole mitään enempää. Meidän Taivaallinen Isämme joutuu meitä tässä tilassamme ollessamme viinitarhurin ominaisuudessa ”karistelemaan” ja meissä karisee pois kaikki turhat luulot mahdollisuuksistamme elää kristillistä elämää omien voimiemme avulla.

Armossa pysyvä kristitty katselee jatkuvasti ristiinnaulittua Kristusta. Hän tietää, että itse kaikkivaltias Jumala on antautunut ja murtunut siksi, jotta hänelle olisi jatkuva elämä ja yltäkylläisyys. Hän on kaikessa elämässä täydellisen riippuvainen Jeesuksesta. Jeesus on hänen syntiensä sovittaja, hänen omantuntonsa puhdistaja ja hänen kantamiensa hedelmien aikaansaaja!

kristuksessapysyminenIMG_6494

Että kantaisitte hedelmää

Viinipuu -vertauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta haluan käsitellä sitä nyt eri näkökulmasta.  Vertauksessa on sellaisia syvyyksiä, jotka ovat aivan keskeisiä meidän uskollemme. Nyt haluan ottaa esiin aiheeseen liittyvät 2 yleistä erehdystä.

Ensimmäinen niistä on se ajatus, ettei sillä ole niin väliä, miten me Jumalan lapsina elämme. Tämä on vaikea aihe, mutta haluan ottaa sen esille tuodakseni esille sekä Jumalan tahtoa että evankeliumin kirkkautta. Jumalan tahto on se, että me Hänen lapsinaan tuotamme Hänelle kunniaa. Hän on julistanut meidät pyhiksi uskoontulostamme lähtien ja siitä samasta hetkestä alkaen alkaa elämässämme Jumalan pyhittävä työ. Raamattu monessa yhteydessä vakuuttaa meille, että Jumalan tahto on meidän pyhittymisemme. Se tarkoittaa sitä, että elämämme muuttuu enenevästi Jumalan tahdon mukaiseksi ja Jeesuksen elämän kaltaiseksi.

Opetus pyhityksestä ahdistaa monia ja tässä tulemme erehdykseen numero 2. Jumala ei ole tarkoittanut meidän kykenevän muuttamaan itse itseämme. Hän ei oleta, että pystyisimme luopumaan synneistämme omin voimin tai heijastamaan Hänen rakkauttaan vain päättämällä tehdä niin. Monet ovat oikaisseet tässä kohtaa tyyliin ”jos kerran Jumala tahtoo pyhää elämää, niin tokihan minä siihen pystyn.” Lopputuloksena on pahimmillaan uskostaan luopunut loppuunpalanut ihminen.

Viinipuu -vertaus opettaa, että Jeesus on meille keskeinen kaikessa. Voimme kantaa elämällämme hedelmää sen mukaan, kuin Jeesus saa meissä evankeliuminsa voimalla vaikuttaa. Mikä sitten estää Hänen vaikutustaan? Se, ettemme ymmärrä elintärkeää ja jatkuvaa riippuvuuttamme Hänestä. Meistä on hullua, että oksa voisi roikkua ilmassa ilman runkoa ja kantaa herkullisia omenoita. Yhtä älytöntä ja mahdotonta on Jeesuksen mukaan kristitty, joka yrittää pyhittyä omin voimin. Tai Jumalan auttamana.

Uskomme alussa jokainen meistä on hyvin omavoimainen. Me uskomme omiin mahdollisuuksiimme ja moraaliimme. Saatamme nähdä itsessämme joitain puutteita, mutta ajattelemme Jumalan armon avulla pääsevämme niistä eroon. Uskomme kasvaessa Jumala antaa meidän kokea yhä enenevää heikkoutta, jotta alkaisimme syvemmin ymmärtämään Jeesuksen tärkeyden uskonelämämme jokaisessa vaiheessa. Kypsä ja koeteltu usko painaa päänsä alas Jeesuksen sanojen edessä: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Mutta kypsät uskovat myös tietävät, että Jeesus synnyttää heissä hedelmää, pyhitystä Jumalan kunniaksi. He eivät luultavasti näe sitä itse, koska Jeesus on vallannut heidän sydämensä.

Meissä tapahtuva pyhitys ei ole sitä, että voisimme nostaa itseämme toisten yläpuolelle. Se ei ilmene oikeassa olemisena, hengellisenä kovuutena, moraalisena paremmuutena ja samalla toisten tallaamisena. Jos pyhittyminen on Jeesuksen kaltaisuutta, silloin hedelmää tuottavasta kristitystä huokuu lempeys, nöyryys, rakkaus ja myötätunto. Sellaisen ihmisen luokse voi epäonnistunut ja ahdistunut kristitty mennä ja kokea olevansa hyväksytty ja turvassa.

Olin kerran eräässä hengellisille työntekijöille tarkoitetussa kokouksessa. Sali oli täynnä pastoreita, pappeja, raamattuopettajia, evankelistoja ja niin edelleen. Kokouksessa monet käyttivät puheenvuoroja ja ajatuksia lenteli hengellisen elämän parantamiseksi. Olin jo aika ahdistunut, kunnes eräs vanha mies nousi esiin. Hän tarttui huonon tasapainon takia molemmin käsin puhujapönttöön kiinni ja sanoi vapisevin äänin: ”Olemmeko unohtaneet sen, että ilman Jeesusta me emme voi mitään?” Sydämeni tulvahti täyteen kiitosta ja olin näkevinäni kokoussalissamme palasen Jumalan kirkkautta.

IMG_5593

Tarina riippahernepensaasta

Istutimme eräänä kesänä riippahernepensaan silloisen talomme etupihalle. Riippahernepensaassa on yksi runko ja runkon yläpäästä lähtee oksia, jotka kaareutuvat alaspäin ja roikkuvat siten rungon ympärillä. Seuraavana talvena lumihanki nousi oksiin saakka peittäen ne sisäänsä. Kevättalvella lumen vajuessa huomasin, että oksat olivat jääneet hangen jäätyneeseen pintaan kiinni ja ne olivat tämän johdosta repeytyneet lähes kokonaan rungosta irti. Näytti siltä että pensas oli auttamatta kuollut, tai hukassa olivat ainakin sen kesällä kauniisti ja runsaasti kukkivat oksat. Asia harmitti kovasti ja siksi yritimme teipata oksia kiinni runkoon niin, että repeytymäkohdat painettiin tiukasti takaisin rungon yhteyteen. Olimme silti varmoja, että talvi oli tuhonnut kauniin pensaamme.

Kesällä huomasimme suureksi yllätykseksi, että pensas alkoi vihertämään entiseen malliinsa. Menin ihmeissäni katsomaan oksien ja rungon repeytymiskohtia, otin laittamamme kiinnikkeet irti ja huomasin, että oksat olivat kuin ihmeen kaupalla kiinnittyneet takaisin runkoon. Näytti siltä, ettei koko irtoamista olisi tapahtunutkaan. Tai itseasiassa ainoa asia, mistä talven vahingot huomasi, oli se, että oksat olivat irtoamiskohdastaan aikaisempaa vahvempia. Runko oli siis ravinteillaan kiinnittänyt oksat itseensä uudelleen ja entistä lujemmin.

Sain tästä vahvan hengellisen opetuksen. Jeesushan opettaa uskon lainalaisuutta mitä syvällisemmällä tavalla Viinipuu -vertauksessa. Vertauksessa olennaista on se, että samoin kuin viinipuun oksa tarvitsee viinipuun runkoa säilyäkseen elossa ja tuottaakseen hedelmää, samoin kristitty tarvitsee uskossaan Kristusta. Ja samoin kuin puu tarjoaa oksilleen kiinteän yhteyden kautta kaiken tarvittavan, samoin Kristus tarjoaa omilleen kaiken mitä tarvitaan uskon alussa, sen kestäessä ja lopussa.

Riippahernepensaasta saatu opetus avasi minulle huikean näköalan: Runko kykenee myös omalla elinvoimallaan vetämään irtoamassa olevia oksia takaisin itseensä. Siis Jeesus vetää meitä rakkaudellaan ja armollaan takaisin lähelleen aina, kun olemme vaarassa etääntyä Hänestä. Ja riippahernepensaan kohdalla minulla oli tärkeä rooli kriittisimmässä vaiheessa teipatessani oksia rungon yhteyteen, samoin Viinipuu -vertauksen mukaan Taivaallisen Isä työskentelee puun ja oksien hyväksi. Jumala tekee työtään meissä, jotta yhteytemme Jeesukseen voisi aina vahvistua!

Jumalan armo ja rakkaus houkuttelee meitä siis tänäänkin pois piiloistamme Hänen luokseen. Hän tahtoo meidän antavan kaikki syntimme, puutteemme ja ongelmamme Hänelle, jotta voisi lahjoittaa meille kaiken uskoomme tarvittavan. Jumala tahtoo meidän kasvavan uskossamme Kristukseen, mikä tarkoittaa sitä, että meidän luottamuksemme Häneen kasvaa. Odotamme Häneltä sitä armon voimaa ja vaikutusta, jolla Hän saa meidän oksiimme elämää aikaan. Kristuksen rakkaus saa meidät tulemaan lähemmäs ja tuottamaan hedelmää.

Ja kun koemme Kristuksen rakkauden kantavan meitä silloinkin, kun itse emme jaksa tai kun olemme eksyneet vailla voimaa palata takaisin, silloin uskomme Vapahtajan hyvyyteen kasvaa. Sillä tavalla uskomme syvenee ja me lujitumme Hänen syvemmin kiinni.