Kategoria: Evankeliumi Matteuksen mukaan

Taivas kaipaa sinua

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Samoin ei teidän taivaallinen isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuu hukkaan” (Matt. 18: 14).

Evankeliumeista vain Matteus ja Luukas kertovat kadonnut lammas -vertauksen. Kun Luukkaalla huomio on ihmisessä, joka löytää pelastuksen, Matteuksen fokus on toisaalla.

Matteus sijoittaa vertauksen mielenkiintoisesti juuri seurakuntajärjestystä ja -kuria käsittelevään jaksoon. Jaksossa varoitetaan vähäisten viettelemisestä lankeamukseen ja syntiä tekevän varoittamisesta. Keskellä on kadonnut lammas -kertomus.

Matteuksen sanoma on selvä. Hän tahtoo viestiä kuulijoilleen, että Jumalan seurakunnassa on aina niitä, jotka eivät pysty normaaliin ja terveeseen kristilliseen elämään – oli syynä sitten synnynnäiset rasitteet tai vaikka lapsuuden traumat. Heitä tulee etsiä takaisin Jumalan yhteyteen, hoitaa, lohduttaa ja rakastaa. Heistä tulee huolehtia erityisen hellästi.

Kun Luukas päättää oman vertauksensa sanoihin: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy iloitaan siellä (taivaassa) enemmän…”, Matteus kertoo Jumalan tahtovan, ettei yksikään heikko ja lankeileva kristitty joudu eroon Hänen armostaan.

Jos tämä teksti tavoittaa yhden epäonnistumisten suossa tarpovan ihmisen, Matteus tahtoisi viestiä sinulle seuraavaa: Jumala rakastaa sinua. Kristus Jeesus on kuollut juuri sinun puolestasi. Taivas kaipaa sinua!

Kavalimmasta synnistä suurimpaan siunauksen

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo” (Matt. 1: 6).

Oletko koskaan langennut niin pahasti syntiin tai tehnyt jotain niin väärää, ettet voi edelleenkään antaa asiaa itsellesi anteeksi saati uskoa Jumalan anteeksiantamukseen?

Daavid teki julman väärin. Hän harrasti seksiä luottosotilaansa vaimon kanssa ja tapatti miehen, joka ihaili kuningasta ja uskoi koko elämänsä tämän käsiin.

Kaiken järjen mukaan Daavidin tarinan olisi pitänyt päättyä siihen. On kai armollakin rajansa?

Matteus luettelee Jeesuksen sukupuuta ja tulee Salomon kohdalle. Hän alkaa muistella Salomonin äitiä ja Uurian tapattamista välttäen Batseban nimeä. Matteus taitaa tehdä sen kahdestakin syystä.

Ensinnäkin Batseba ei tainnut itsekään olla luonteeltaan aivan puhtoinen. Hän peseytyi ajan tavan vastaisesti avoimen ikkunan edessä tietäen, että kuninkaan palatsi oli vieressä. Ehkä Batseballa oli salainen haave Daavidista?

Toisekseen Matteus muistuttaa lukijoita, että Jeesuksen kaukainen isoisä tuli todella juuri Batsebasta, siis aviorikoksen ja murhan taustaväreistä.

Daavidilla oli lukuisia vaimoja, joista Jeesuksen sukupuun olisi meidän käsityksemme mukaan pitänyt kulkea. Mutta niin vain Batsebasta tuli ei vain Joosefin sukulinja vaan myös Marian. Nimittäin Batseba synnytti Salomon lisäksi Naatanin, josta tuli Jeesuksen esi-isä äidin puolelta.

Jos siis ajattelet tehneesi jotain täysin peruuttamatonta tai langenneesi jo niin monta kertaa, että armo enää ole sinua varten, muistele Jeesuksen sukulinjaa. Se välittää sellaista armoa, että oksat pois!

Kun me uskaltaudumme tiliväleihin Kaikkivaltiaan kanssa, me emme saa ainoastaan anteeksi vaan Jumala voi jopa kääntää syvimmät epäonnistumiset suurimmiksi siunauksiksi!

Tahtoisitko valita pimeän?

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 10: 39).

Mitä tarkoittaa elämän kadottaminen Jeesuksen tähden? Luulen, että se on luopumista siitä ihanteesta, joka meillä jokaisella on elämämme suhteen.

Saatan pitää normaalina elämänä terveyttä, hyvää toimeentuloa, onnellisia ihmissuhteita ja sielun onnellisuutta. Kun joku näistä puuttuu, mieleni näyttö vilkuttaa vikatilaa kuin auton mittaristo ja huomioni kiinnittyy ”normaalin” takaisin saamiseen.

Meidän on hyvin vaikeaa hyväksyä elämällemme eri raiteita, kuin mihin olimme tottuneet tai mitä ihailemme toisten elämässä. Kapinoimme kipuja joihin joudumme ja rukoilemme menetettyjen asioiden palaamista.

Elämän kadottaminen saattaa tarkoittaa kaikkia niitä kipeätä asioita, joiden keskellä olet tänään. Oletko uskaltanut ajatella, että Jumala ei ole vain sallinut elämäsi pimeää vaan Hän on valmistanut sen parhaaksesi? Uskallatko uskoa, että jokainen kohtaamasi asia tulee eteesi, jotta löytäisit jotain entistä parempaa?

Elämän kadottaminen on suostumista ristin nostamiseen harteille. Se on kuolemantuomio omalle itsekkäälle elämälle, joka aina haluaa muttei koskaan luopuisi. Risti ei ole muodikasta länsimaisessa kulttuurissamme; Miten elämän kadottaminen voisi olla Jumalan tahdon mukaista?

1800-luvun saarnaajien ruhtinaaksi kutsuttu Charles Spurgeon kärsi syvistä masennuskausista. Sen lisäksi hänellä oli ankaria fyysisiä vaivoja. Hän ymmärsi jokaisen masennuskauden olevan Jumalan valmistusta yhä syvemmälle jumalasuhteelle. Kirkkautta ja voimaa edelsi aina erittäin kipeä tyhjentyminen. Spurgeon totesi elämänsä lopulla, että hän olisi valmis menemään yhä uudelleen syvyyksiin, jotta oppisi lohduttamaan masentuneita.

Älä ollenkaan pelkää niitä ahdinkoja joissa olet. Et ole sattumusten tai ihmisten virheiden summa. Elämäsi saa muotoa muualta kuin omista virheistäsi. Kadotus on syvä mutta mitä alemmas putoat, sen syvemmän lähteen löydät.

Myötätunnon mitta

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa” (Matt. 23: 4).

Jeesus kritisoi aikansa papistoa. Hänen sanojensa mukaan he opettivat Mooseksen lakia eli Jumalan tahtoa monessa kohdin oikein, heiltä puuttui tosin oikea näkökulma.

Hengellisellä johtajistolla oli monia sellaisia etuoikeuksia, joita opetettavilla ei ollut. He olivat monesti hyväosaisia ja toimeentulevia ja heillä oli hyvät edellytykset keskittyä hengellisiin harjoituksiin.

Ylipapit ja heidän seuraajansa elivät pilvenhattaralla yltäkylläisyyden keskellä. Fariseukset pyrkivät sen sijaan olemaan kansanpuolue; he pyrkivät elämään tavan rahvaan keskellä tavallista, Jumalalle omistautunutta elämää. Jotain kuitenkin puuttui.

Opetuksen sävy muodostuu usein opettajan omien elämänkokemusten kautta. Jos elämä on ollut suotuisaa, jaksaa ihminen kantaa painavampaa vaatimusten reppua. Toisen elämä voi olla puhdasta arjen selviytymiskamppailua.

Jeesuksen ajan hengelliset opettajat pitivät uskonnollis-eettistä mittanauhaa korkealla. Ei Jeesuskaan sitä ollut alentamassa, Jumala oli Hänellekin pyhä. Mutta Jeesuksen opetus soljui säälin ja rakkauden täyttämästä sielusta. Hän ei tyytynyt vain lausumaan painavia sanoja ja katsomaan kuinka ihmiset lyyhistyivät niiden alle, ei, Hänen intohimoinen suhtautuminen heikkoihin ei sallinut sitä.

On mielenkiintoista, miten Jeesus täytti aikansa kirkosalit ja luentohuoneet. Hän itseasiassa nosti pyhyyden riman aikansa opetusta korkeammalle ja silti särkyneet janosivat Hänen sanojaan niin, että olisivat ilman ruokkimisihmeitä nääntyneet erämaahan.

Myötätunto on kallis hyve. Se on todellinen Hengen hedelmä. Se annetaan lahjana niille, jotka särkyvät painojensa alle. Heistä jumalallinen lempeys voi valloittaa uupunutta maailmaa.

Järkkynyt mieli ja kävelyä veden päällä

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli heidän luokseen kävellen veden päällä” (Matt. 14: 25).

Jeesus oli huonossa kunnossa. Hän oli uupunut palvelutyöhönsä. Sukulaismies Johannes Kastaja oli juuri murhattu ja ristin vääjäämättömyys painoi harteilla kestämättömän kovaa; Jeesusta odotti sama kohtalo.

Hän yritti saada sielunsa tasapainoon ja hakeutui yksinäisyyteen. Lohdutusta kaipaavat ihmiset seurasivat periksiantamattomina ja Jeesuksen myötätunto pakotti palvelemaan.

Ihmisiä palveli sielultaan järkkynyt Jumalan Poika. Myötätunto ajoi ahdistuksen edelle. Mutta Jeesus tarvitsi kipeästi olla Isän kanssa. Hän laittoi tyydyttyneet ihmiset paluumatkalla, opetuslapset veneeseen ja jäi yöksi seurustelemaan Isän kanssa.

Mitä sanoja tuohon yöhön mahtuikaan. Uskon, että se oli täynnä kyyneleitä, vavisuttavaa kipua, epäilyksen hämärää ja edessä olevan ristin painoa.

Juuri tämän yön jälkeen Jeesus käveli veden päällä. Minä uskon, että ei ainoastaan Pietari kysellyt samana yönä kysymystä ”kantaako järven pinta todella painoani?” Uskon, että Jeesus haki samaa vastausta ottaessaan ensimmäistä askelta. ”Kestänkö paineessa? Jaksanko olla uskollinen kuolemaan saakka? Uskallanko ja kykenenkö täyttämään Isän antaman kutsun?”

Pimeää yötä seurasivat keveät askeleet myrskyisällä Gennesaret -järvellä. Koetuksen tuli oli rauhoittunut sielun seurusteluun Isän kanssa. Kävely veden päällä oli rohkeaa elämistä keskellä mahdottomuutta – ja silti keskellä Isän tahtoa.

Tiedämme, että Pietari yritti hetken päästä samaa ja upposi. Mutta oletko pysähtynyt ajattelemaan Jeesuksen riemukasta kävelyä? Hän ei uhmannut luonnonlakeja vain näyttääkseen että Hän pystyi vaan koska veden varassa seisominen edusti sielun taivuttamista Isän tahtoon. Siitä syntyi elämisen keveys.

Niin, siihen minuakin kutsutaan. En osaa tänään kävellä veden päällä, mutta tiedän jotain siitä, miltä tuntuu olla mieleltään järkkynyt. Etsin samaa yksinäisyyttä Vapahtajani kanssa. Jeesus näytti tien yhteiseen ikeeseen. Yhteiseen kipuun ja yhteiseen riemuun.