Rakkaus hohtaa pimeässä

”Herra puhui Moosekselle: `Kun te tulette siihen maahan, jonka minä annan teille asuttavaksenne…´” (4. Moos. 15: 1).

Israelilaiset olivat juuri mokanneet ratkaisevalla tavalla: he torjuivat Jumalan lupauksen päästä luvattuun maahan ja siitä seurauksena heitä odotti neljänkymmenen vuoden ankara erämaajakso.

Tappiotunnelma oli käsinkoskelteltava. Itsepäisyyttä ja jatkuvaa kapinamieltä kuvasi Jumalan ankarien sanojen jälkeen maan valloitusyritys omin voimin. Lopputulos oli murskatappio.

Ajattele, että juuri tähän tilanteeseen Herra puhui Moosekselle sanan ”kun”. Hän ei sanonut, että ”jos te pääsette luvattuun maahan epäonnistumisenne jälkeen vaan ”kun te pääsette perille.” Armo vuoti Jumalan sanojen välityksellä kaulusten kohdalta rikkirevittyjen viittojen sisään.

Meillä on myös elämässä aivan ratkaisevan tuntuisia epäonnistumisia. Saatamme langeta synteihin niin syvälle, ettemme kykene näkemään pinnalla välkehtivää toivoa.

Kristuksen armo on kuitenkin aina odottamassa pohjalla. Rakkaus muuttaa ehdolliset konditionaalit Jumalan varmoihin lupauksiin.

Perille pääsy ei ole koskaan ollut meidän onnistumisten varassa. Saat lopettaa toivottoman vastavirtaan räpiköimisen ja antautua rakkaudelle, joka on tuhat kertaa syntejäsi suurempi.

Sinä tunnet mielettömyyteni

”Jumala, sinä tunnet mielettömyyteni, eikä syyllisyyteni ole sinulta salassa” (Ps. 69:6).

Sinä tiedät menneisyyteni. Tiedät jokaisen virheen, väärän ratkaisun, pieleen menneen asian ja epäonnistumisen.

Tiedät houkutukset, jotka vaanivat minua tänään. Näet jokaisen lankeamisen, synnin ja siitä seuraavan epätoivon.

Tunnet sydämeni jakaantumisen, kylmyyden sekä kyvyttömyyden elää sopusoinnussa hyvän tahtosi kanssa.

Tiedät heikkouteni. Tiedät synnit, joita muut eivät näe ja tiedät pahan, mitä tekisin, jos et erikseen minua estäisi ja suojaisi.

Näet haluni olla jotain suurta, halun näytellä jotain, mitä en ole, kiitoksen kipeyden. Näet vaikeuteni antaa omastani.

Sinulta uskoni pienuus ei ole salassa. Sinä olet selvillä siitä, että en ole hengellinen jättiläinen.

Silti sinä olet siinä. Olet valinnut juuri minut. Rakastat ja luot uutta. Lahjoitat itsesi joka päivä, jotta minussa voisi kukkia sinun elämäsi.

Mikä armon ihme.

Pois kompastuskivet!

”Herra sanoo näin: Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä” (Jes. 57: 14).

Epätasainen, kivien, kuoppien ja kantojen koristama tie on vaikea kulkea. Eteensä pitää katsoa koko ajan ja vaikka olisi kuinka varovainen, aina välillä löytää itsensä maan tasosta.

Kristitty astelee taivaaseen vievää tietä. Reitillä on epätasaisuuksia, jotka tekevät matkanteon välillä vaikeaksi. Kompastuskivet ovat yksinkertaisesti niitä asioita, joihin matkantekijä saattaa kulkiessaan kaatua.

Sen sijaan, että voisi osoitella sormella kaatunutta ja syyttää häntä huonosta kävelytyylistä, minun tulisi kiinnittää huomioni esteisiin. Ehkä voisin tänään poistaa yhden sellaisen kiven, johon seuraava kulkija voisi kaatua? Tai jos olen itse kaatunut esteeseen, ehkä voisin varoittaa kyseisestä töyssystä toisia?

”Raivatkaa tie”on Jumalan hellä mutta päättäväinen kutsu kaikille niille, jotka tahtovat olla hengellisessä työssä ja auttaa toisia. Jumalan kansa marssii kohti päämääräänsä – tien tulee olla sellainen, että pieninkin pystyy sitä kävelemään.

Non-stop taistelu

”Palattuaan Joosuan luo he sanoivat hänelle: `Älköön koko kansa lähtekö sinne ylös. Menköön kaksi- tai kolmetuhatta miestä. He kyllä kukistavat Ain. Älä vaivaa sinne koko kansaa, sillä ailaisia on vähän.´” (Joos. 7:3)

Taistelu Aita vastaan on esikuva kristityn taistelusta omaa syntistä luontoa, lihaa vastaan. Saatamme ajatella, että eihän se kummoinen taistelu ole ja juuri siitä syystä emme kiinnitä asiaan sen vaatimaa huomiota. Sen tähden saatamme kokea meitä yllättäviä tappiota.

Jokaisessa kristityssä on jäljellä vanha luonto tai liha, joka vetää meitä jatkuvasti syntiin ja eroon Jumalasta. Jos unohdamme tai kiellämme tämän Raamatussa selvästi esiin tulevan todellisuuden, olemme aseettomina Ain edustalla.

Tätä taistelua käydään kyllä voitosta käsin. Mutta jos emme ole tietoisia taistelun luonteesta, häviämme toistuvasti.

Vanha luontomme on synnin ystävä. Se haluaa viekoitella meitä antamaan pikkusormen asioille, jotka ovat harmaata aluetta: ”Kyllähän minulla on oikeus olla tässä tilanteessa katkera”, ”eihän yksi pieni juoru nyt niin vakavaa ole”, ”voinhan tässä tyhjyydessäni hieman vilkaista tuhmia nettisivuja”.

Aakan -niminen mies kätki syntinsä syvälle maahan. Vaikka se oli ihmisiltä piilossa, Jumala kuitenkin näki sen. Se oli Ain tappion siemen.

Miten taistelemme syntistä luontoamme vastaan? Tärkeintä on tunnustaa, että meillä on jatkuvasti vaarallinen vastustaja. Sitä vastaan emme pärjää omahyväisesti luulotellen, että olemme päässeet asemaan, josta emme voi langeta

Ymmärtäessämme vastustajan vaarallisuuden, havahdumme tarpeellemme saada apua. Mistä sen löydämme? Herralta Jeesukselta Kristukselta. Hänelle saamme joka päivä kertoa pienet ja suuret syntimme – se on totuudessa elämistä. Saamme tehdä parannusta asioista, jotka eivät ole oikein. Meidän on hyvä korjata vääriä tapojamme. Ja antaa Jeesuksen korjattavaksi ne asiat, joiden edessä olemme voimattomia.

Oletko pettynyt?

”Sillä minun sieluni on saanut kokea pahaa kyllikseen, elämäni on lähellä tuonelaa.” (Ps. 88: 4)

Olen tavannut monia ihmisiä vuosien varrella, jotka ovat pettyneet sekä itseensä kristittynä että Jumalaan. Elämä on ollut heille liian kovaa. Matkan varrella on ollut särkymisiä, ihmissuhteiden rikkoontumisia, isoja ja pieniä lankeamisia ja ehkä myös jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta.

Monet ovat jättäneet uskonsa ajatellen olevansa liian huonoja kristityiksi. Ihmiset ovat saattaneet lyödä kipeästi ja Jumala on ollut vaiti.

Tiedätkö, että juuri särkyneitä ja syrjään jääneitä Jumala etsii ja rakastaa? Jos luulet, ettet väärien valintojesi tai ongelmiesi takia kelpaa Jumalalle, minulla on sinulle uutinen: juuri sinua Hän rakastaa. Sinut Hän haluaa ottaa syliinsä ja lohduttaa.

Kristuksemme kutsuu meitä joka päivä yhteyteensä, jotta Hän saisi pitää meistä huolta, rakastaa meitä ja ohjata elämäämme. Ja syvimmin kristinuskon aarteet taitaakin vastaanottaa juuri ne, jotka ovat itsessään heikoimpia. He ovat riittävän tyhjiä voidakseen omistaa Kristuksen kirkkauden.