Langennut saa erityiskohtelun

”Mutta menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: `Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän teille sanoi.´” (Mark. 16:7)

Pietari oli langennut pahasti. Hän oli tietoisesti kieltänyt tuntevansa millään tavalla Jeesusta yönä, jona Hänet tuomittiin. Hän ei kokenut enää kuuluvansa opetuslasten joukkoon. Syyllisyys ja häpeä rusensivat hänen sisintään.

On mielenkiintoista, että juuri ja ainoastaan Markuksen evankeliumi kertoo meille tämän pienen lisäyksen: ”myös Pietarille.” Tiedämme, että Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin puheiden perusteella. Pietari on siis halunnut korostaa kuulijoilleen sitä, kuinka Jumalan armo tavoitti hänet. Hänet, joka ei olisi armoa enää ansainnut.

Noiden sanojen olisi kuulunut kuulua näin: ”menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, paitsi Pietarille…” Se olisi ollut oikein ja niin me olisimme luultavimmin tilanteen arvioineet.

Sen sijaan Pietari sai Jeesukselta erityismaininnan – häntä kutsuttiin nimeltä rakkauden ja armon piiriin.

Myös sinua kutsutaan nimeltä. Olet saattanut langeta pahasti etkä enää usko kuuluvasi Jumalan perheväen yhteyteen. Ehkä kuvittelet, että Jumalan armon sanat kuuluvat niille toisille opetuslapsille.

Mutta juuri sinä olet tärkeä. Sinä olet Jumalan silmissä ja sydämellä kaiken tavoittamisen arvoinen. Armo kuuluu myös sinulle.

Ylpeys käy lankeamuksen edellä

”Vaikka muut loukkaantuisivat sinuun, en kuitenkaan minä.” (Mark. 14:29)

Pietari oli vakuuttunut siitä, ettei Jeesus ollut aivan ymmärtänyt hänen sitoutumistaan ja vahvuuttaan. Jeesus oli sanonut, että kaikki opetuslapset tulisivat hylkäämään hänet – Pietari korjasi Jeesusta toteamalla, että muut saattoivat kyllä epäonnistua, hän ei.

Miten tuttu ajatuskaava tämä onkaan. Se taitaa asua jossain ihmisyyden ytimessä aina syntiinlankeamuksesta lähtien. Emme millään suostu uskomaan, että meissä itsessämme asuu valmius kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin.

Kun kuulemme uutisia kristitystä, joka lankesi siihen ja tähän asiaan, mielessämme saatamme kokea salaista mielihyvää siitä, että itse emme ikinä tekisi moista. Sanomme kyllä, että onhan meilläkin omat heikot puolemme, mutta lisäämme ajatuksissamme perään: ”mutta minä en koskaan kuitenkaan tekisi niin ja niin.” Tällainen asenne on meidän lihallisuuttamme ja Jumala haluaa kasvattaa meitä siitä pois.

Me jokainen kykenemme tekemään mitä tahansa pahoja asioita ilman Jumalan armoa. Pietari käsitti sen oman epäonnistumisensa kautta ja ehkä mekin tarvitsemme omamme?

On suurta armoa ymmärtää, miten samalla viivalla me kaikki ihmiset olemme Jumalan edessä. Olemme yhtä syntisiä ja tarvitsemme yhtä kipeästi Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.

Kun kohtaamme oman syntisyytemme, emme ehdi vikoilemaan muiden puutteita. Meillä on itsellämme kiire juosta Ristin luokse.

Vahvistakaa uupuvia

”Vahvistakaa heikot kädet, lujittakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas: `Olkaa lujia, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne!” (Jes. 35: 3-4)

Tämä jaejakso on kuvattu Jesajan kirjaan otsikolla pelastuksen ajan ihanuus. Se tarkoittaa meidän päiviämme.

Haluaisin kuvata sinulle Jumalan kansan marssimassa kuin suuri armeija kohti lopullista päämääräänsä, taivasta. Armeija marssii päättäväisesti osastoittain yhteen ja samaan suuntaan. Sotilaita on lukematon määrä ja jokaisella on käsissään miekka ja kilpi.

Vihollinen pyrkii repimään osan sotilaista ulos rivistöistä. Jotkut joutuvat vahvan propagandan uhreiksi. Kaikki joutuvat kokemaan raskaan matkan vaikeudet.

Vihollisen propaganda tähtää kahteen tavoitteeseen: se pyrkii kyseenalaistamaan jokaisen yksittäisen sotilaan kuulumista armeijaan ja samalla horjuttamaan luottamusta sotajoukon Päällikköön

Jumalan armeijan tulee huolehtia jokaisesta jäsenestään. Kaatuneet tulee nostaa takaisin ylös, vahvojen tulee tukea väsyneitä ja rivistöistä puuttuvat tulee etsiä takaisin.

Tässä armeijassa jokainen on sotilas ja samalla ensiapumies/nainen. Jokaisella on Jumalan antamat kyvyt ja varusteet auttaa toista.

 Evankeliumi on se lääke ja sidos, jota vahvojen tulee jakaa heikoille ja kaatuneille. Herra Jeesus marssii joukon edessä. Hänen armonsa ja rakkautensa virtaavat jokaisen sotilaan sydämessä. 

Salatut synnit ovat raskas paino

”Sillä syntieni taakka on kohonnut yli pääni. Kuin raskas kuorma se painaa minua yli voimieni.” (Ps. 38:5)

Älä uskoo petusta, jonka mukaan kristitty ei tee enää syntiä. Kristitty on yhtä aikaa syntinen ja pyhä – itsessään hän on vajavainen, heikko ja syntinen, Kristuksessa hän on täydellinen ja pyhä.

Daavid koki elämässään synnin raskasta painoa. Hän kirjoitti kokemuksiaan sellaisen synnin painosta, jota ei oltu viety Jumalan eteen ilman selittelyjä.

Me monet koemme häpeää syntisyytemme tähden. Haluamme vaieta synneistämme ja mennä piiloon, koska emme voi uskoa, että meitä voitaisiin armahtaa. Piiloissamme yritämme parantaa itseämme vain huomataksemme, että synnin kierre pahenee.

Salatut synnit johtuvat juuri häpeästä. Ehkä olemme joskus yrittäneet kertoa ongelmistamme jollekin ystävällemme mutta joutuneet huomaamaan, että myötäelämisen ja avun sijaan olemme saaneet tuomitsevia katseita ja asenteita?

Salatut synnit elämässämme ovat niistä lankeamisia ja ongelmia, joista emme uskalla kertoa kenellekään, emme edes Jumalalle. Ne muodostuvat aikaa myöten aina raskaammaksi painoksi yllemme ja jossain vaiheessa ne kuluttavat kaikki voimamme.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänäänkin Hänen valkeuteensa. Hän pyytää meitä ulos häpeän ja epäonnistumisten täyttämästä elämästä ja tahtoo lahjoittaa meille varman ja kattavan anteeksiantamuksen ja armon. Hän ei pyydä meitä korjaamaan itse elämäämme, koska tietää, ettemme siihen kykene.

Syntien paino on meille liian raskas kantaa. Juuri sen painon Vapahtajamme tahtoo ottaa harteiltamme ja lahjoittaa meille vapauden. Miten se voi tapahtua? Se toimii siellä, missä syntinen ihminen uskaltautuu kertomaan Jeesukselle kaiken sen, mitä haluaisi piilotella.

Ehkä olet mielestäsi langennut jo liian monta kertaa? Tai ehkä olet langennut liian pahasti? Ehkä ajattelet, ettet pysty enää kohtamaan Jeesusta häpeäisi tähden? Mutta tiedätkö mitä? Juuri sinua Hän rakastaa ja juuri sinun syntisi Hän haluaa antaa anteeksi, tänään!

Langennutta ei hylätä

”Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sitä, Jumala, halveksi.” (Ps. 51:19)

Kuinka vaikeaa onkaan luottaa Jumalan armoon silloin, kun olemme epäonnistuneet ja langenneet pahasti. Silloin tunnemme hyvin helposti Jumalan tuomion niskassamme ja yritämme monin tavoin vältellä Häntä.

Kuningas Daavid oli langennut raskaasti Batseban kanssa ja hän yritti vielä peittää jälkiään murhauttamalla Batseban miehen, Urian. Daavid ei pystynyt tunnustamaan syntiään Jumalalle vaan eli vuoden ajan Häneltä piilossa. Vasta profeetta Naatanin väliintulo sai Daavidin murtumaan ja Hän avasi sydämensä ja syntinsä Jumalan eteen.

Daavid tunnusti syntinsä ja vetosi Jumalaan, että Hän puhdistaisi, uudistaisi ja vahvistaisi hänen elämäänsä. Hän ei edes yrittänyt luvata pystyvänsä itse parempaan elämään jatkossa, vaan vetosi Jumalan armoon ja apuun.

Lohduttavinta on Daavidin sanat siitä, että Jumalalle kelpaakin juuri särkynyt ihminen. Siis nyt hän ei kirjoittanut siitä särkymisestä, minkä aiheuttaa olosuhteet tai toisten väärä toiminta. Daavidin puhui omien syntien ja virheiden tähden särkymisestä.

Me monet ajattelemme, että kun kärsimme omien syntiemme tähden, olemme Jumalan avun ulkopuolella; olemmehan itse aiheuttaneet tilanteemme. Mutta Daavid tunsi Jumalan sydämen paremmin. Hän vakuutti itselleen ja meille muille, että Jumala on läsnä siellä, missä ihminen uskaltaa kohdata oman pahuutensa. Hänelle kelpaava uhri ei ole uudet lupaukset, ryhdistäytyminen, parempi elämä vaan syntiensä alle särkyneen avuton huuto Hänen puoleensa.

Omien syntien näkeminen ja niistä vastuun ottaminen saattaa särkeä sielun. Mutta juuri siellä Jumala on lähellä meitä. Hän ei hylkää eikä halveksi langenneita kristittyjä, vaan haluaa nostaa heidät ylös ja kannustaa jatkamaan matkaa. Hän samalla antaa meille instrumentin, jolla tavoitamme toiset epäonnistuneet ja piilossa olevat: meidän omista haavoistamme nousevan myötätunnon.