Oletko pettynyt?

”Sillä minun sieluni on saanut kokea pahaa kyllikseen, elämäni on lähellä tuonelaa.” (Ps. 88: 4)

Olen tavannut monia ihmisiä vuosien varrella, jotka ovat pettyneet sekä itseensä kristittynä että Jumalaan. Elämä on ollut heille liian kovaa. Matkan varrella on ollut särkymisiä, ihmissuhteiden rikkoontumisia, isoja ja pieniä lankeamisia ja ehkä myös jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta.

Monet ovat jättäneet uskonsa ajatellen olevansa liian huonoja kristityiksi. Ihmiset ovat saattaneet lyödä kipeästi ja Jumala on ollut vaiti.

Tiedätkö, että juuri särkyneitä ja syrjään jääneitä Jumala etsii ja rakastaa? Jos luulet, ettet väärien valintojesi tai ongelmiesi takia kelpaa Jumalalle, minulla on sinulle uutinen: juuri sinua Hän rakastaa. Sinut Hän haluaa ottaa syliinsä ja lohduttaa.

Kristuksemme kutsuu meitä joka päivä yhteyteensä, jotta Hän saisi pitää meistä huolta, rakastaa meitä ja ohjata elämäämme. Ja syvimmin kristinuskon aarteet taitaakin vastaanottaa juuri ne, jotka ovat itsessään heikoimpia. He ovat riittävän tyhjiä voidakseen omistaa Kristuksen kirkkauden.

Skandaalimainen lankeaminen

”Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta tavatun naisen. He asettivat hänet väkijoukon keskelle.” (Joh. 8: 3)

Jeesus joutui kovaan testiin. Hänen eteensä heitettiin suuren väkijoukon paikalla ollessa aviorikoksesta syytetty nainen. Jumalan lain mukaan tällainen nainen ja myös mies tuli tappaa.

Jeesus vastasi erikoisella tavalla: Hän ei vastannut mitään vaan kirjoitti sormellaan hiekkaan. Tärkeää ei ole se, mitä Jeesus kirjoitti vaan se, miksi Hän kirjoitti. Sapattina ei nimittäin saanut kirjoittaa, koska se luettiin työn tekemiseksi. Poikkeuksena oli kirjoittaa hiekkaan tai pölyyn, josta kirjoitus häviäisi tuulen mukana pois – sitä ei laskettu työksi ja se oli siis sallittua.

Jeesus vastasi syyttäjille: ”Minä kyllä tunnen lain ja sen sovellukset pienintäkin yksityiskohtaa myöten.”

Sitten Jeesus suuntasi sanat syyttäjille: synnittömät saisivat aloittaa kivien heittämisen. Jeesus onnistui kääntämään suuren yleisön huomion syytetystä naisesta hyvämaineisiin kirjanoppineisiin. Mitä nämä tekisivät? Jos he heittäisivät kiven, he väittäisivät olevansa synnittömiä ja syyllistyisivät tekopyhyyteen.

Kun me tahtoisimme syyttää toisia heidän puutteistaan ja epäonnistumisistaan, Jumalan katse kääntyy meihin: ”Oletko sinä synnitön?”

Kun siis meidän eteemme tuodaan skandaalinomaisia lankeamisia ja toisten syntejä, meidän on syytä tarkastella ensin omaa sisimpäämme. Sillä yhtä syntisiä me olemme kaikki. Kiviä ei ole varaa heitellä. Yksi taistelee seksuaalisilla alueilla, toinen rahanhimon kanssa, kolmas ei pääse juoruilustaan irti.

Kivien sijaan voisimme ottaa kannettavaksemme sidetarpeita. Ylilääkärimme kulkee ihmisten parissa hoitaakseen heitä ja saadakseen heidät hengellisesti terveiksi. Meitä kutsutaan Hänen työhönsä mukaan.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi?

”… minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi” (Hoos. 2:17)

Akorinlaakso oli israelilaisille ja Hoosean kirjeen kuulijoille kansallisen häpeän paikka. Se edusti sellaista epäonnistumista, jota ei haluttu muistella. Maininta Akorinlaaksosta viittasi israelilaisten tappioon pienen Ain kaupungin luona. Tappion syynä oli yhden israelilaisen, Akanin tekemä synti.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi? Onko elämässäsi jotain kipeää ja häpeää tuottavaa? Onko häpeäsi jotain sellaista, jota et haluaisi ajatella mutta joka nousee aika ajoin omaantuntoosi?

Kuuntele Jumalan uskomaton lupaus – Hän pystyy muuttamaan Akorin laakson toivon portiksi! Se tarkoittaa, että Jumala pystyy ja haluaa ottaa käsittelyynsä syvimmät epäonnistumisemme ja vapauttaa meidät häpeästämme. Hän pystyy kääntämään lankeamisemme voimavaraksemme. Häpeä muuttuu iloon ja toivoon, koska löydämme Akorinlaaksoistamme Jumalan, joka rakastaa meitä ja joka kykenee avaamaan elämämme umpisolmut.

Jeesus on todellinen Toivon portti. Hänelle saamme kertoa kaikki asiamme ja Hän ottaa häpeämme omakseen. Ja vaikka emme osaisi avata Hänelle häpeän tähden lukittuja sydämemme huoneita, Hänellä on jokaiselle meille sopivat rakkauden avaimet. Hän tahtoo ottaa häpeämme ja täyttää meidät hyväksynnällään ja armollaan.

Minä nostan, kannan ja pelastan

”Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)

Jumala on sitoutunut elämäämme ja Hän uskollisesti rakastaa meitä elämämme loppuun saakka. Taivaassa tulemme huomaamaan, miten Hän kantoi meitä koko matkan; silloinkin, kun luulimme Hänen jo jättäneen meidät.

Hän nostaa meidät ylös silloin kun olemme langenneet ja kaatuneet. Hän nostaa meidät syyllisyydestä, häpeästä ja epätoivosta. Hän nostaa meidät epäuskostamme. Yhtä monta kertaa kuin kaadumme, Hän on valmiina auttamaan.

Hän kantaa meitä kun väsähdämme. Hän kantaa meidät ylivoimaisten koettelemusten, kipeiden luopumisten ja synkkien elämänvaiheiden lävitse. Hän ei päästä meistä irti silloinkaan, kun itse olisimme jo luovuttamassa.

Hän pelastaa meidät. Hän on kutsunut meidän omikseen ja Hänen tahdostaan me myös pääsemme Taivaaseen. Hän pelastaa meidät kaikista niistä vihollisista, jotka tahtoisivat kampittaa ja estää perillepääsyn. Hän kykenee pelastamaan meidät myös itseltämme.

Häneen me saamme laittaa kaiken toivomme, koska Hän ei koskaan muutu.

Kuulkaa langenneet maan

”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä… Mitä sinä sanot” (Joh. 8:4,5)

Väärät ihmissuhteet, aviorikokset, pornografia, anteeksiantamattomuus, kostonhimo, ahneus, juoruilu, päihteiden käyttö, peliongelmat, valehtelu, henkinen väkivalta. Tässä asioita, jotka saattavat painaa meitä alas pohjattomaan häpeään. Ehkä olemme langenneet ja kysymme samaa kysymystä: ”Mitä Sinä sanot?”

Evankeliumeista huomaamme, että Jeesus asettui aina syytettyjen puolelle. Missä oli yksi synnin särkemä ihminen, siellä oli Kristus nostamassa syyllisyydestä ja häpeästä. Hän keräsi ympärilleen langenneita ihmisiä. Kerää edelleen.

Jeesuksen sormi ei noussut aviorikosta tehnyttä naista kohtaan. Sen sijaan Hänen sormensa kyllä nousi syyttäjiä kohtaan. Syyttäjät saivat piston sydämeensä ja joutuivat poistumaan nuolemaan haavojaan. Heidät oli osoitettu yhtä syntisiksi.

Langenneen täytyisi saada kohdata sama armollinen, hellä ja rakastava Kristus, jonka tämä kertomuksen nainen kohtasi. Kristuksen armo ja anteeksiantamus ulottuu syvimminkin langenneelle. Kauhun kuiluista Kristus tahtoo nostaa ihmisiä anteeksiantamuksen vapauteen.

Mutta entä sanat ”Mene, äläkä enää syntiä tee” (Joh. 8:11). Loppuuko armo ensimmäisen vapauttavan tuomion jälkeen? Ei varmasti. Syntinen nainen ei tullut synnittömäksi emmekä tule mekään. Mutta Jeesus tahtoi sanoa, että synti on aina tuhovoima. Sitä tulee välttää, koska se rikkoo aina ihmistä itseään ja toisia. Mutta kun me silti lankeamme – jokainen meistä – tie ristille on auki. Joka päivä.

Sinne myös syntinen nainen sai yhä uudestaan suunnistaa.