”Älkää kutsuko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää pelätkö, mitä se pelkää. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, pelätkää ja kauhistukaa häntä” (Jes. 8: 12).
Israelin ja Juudan kansalla oli Jesajan aikana todella syytä ahdistukseen ja sisäinen horkkaan. Suurvalta Assyria uhitteli ja näköpiirissä oli vain piiritystä ja kuolemaa.
Jumala puhui Jesajan kautta jotain samaa, mitä Jeesus opetti myöhemmin opetuslapsilleen. Kun Jumalan unohtaneet ihmiset katsoivat asioita vain inhimilliseltä kannalta, Jumalan omien tuli pysyä kutsumuksessaan.
Tänäänkin meillä on syitä pelkoon. Kun naapurit pelkäävät, ystävät pelkäävät ja sukulaiset pelkäävät, Jeesus kutsuu meitä uskon rajan toiselle puolelle.
Pelot ja uhat saavat jäädä uskon kilpeen. Usko on suoja, joka turvaa sielun ja pitää sen levossa. Jumala on edelleen sama. Hän pyytää edelleen meitä luottamaan Häneen. Hän edelleen tarjoaa meille kaiken tarvittavan.
Eikö olisi hienoa, jos jo perillä olevat pelastuneet voisivat kertoa meille pelastumisensa syyn? He voisivat antaa meille kokemustietoa siitä, minkä varassa he todellisuudessa pääsivät perille.
Ajattele, että Raamatussa on tällainen profeetallinen ”todistus”! Jesajan kirjassa luvussa 25 on pelastuneiden uskontunnustus: ”Sinä päivänä sanotaan: Tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme, hän pelastaa meidät. Tämä on Herra, jota me odotimme. Iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi!´” (Jes. 25:9).
”Sinä päivänä” tarkoittaa lopullista pelastuksen päivää. Pelastuneiden todistusta saa kammata vaikka kuinka tiukalla kammalla ja silti siitä ei nouse yhtä ainutta ihmisen suorittamaa osuutta.
Pelastuneet yksinkertaisesti laittoivat luottamuksensa Jumalaan. He katsoivat Jumalaan kaikissa tarpeissaan – myös pelastuksen asiassa – ja se riitti.
Perillä olevat iloitsivat Vapahtajan hankkimasta pelastuksesta. Ehkä mekin voisimme yhtyä samaan iloon?
”Sinä poloinen, myrskyn raastama, sinä, joka olet vailla lohduttajaa! Katso, minä peitän seinäsi turkoosikivillä, lasken perustuksesi safiireista” (Jes. 54:11).
Israelin kansa oli hylännyt Herran, rikkonut liiton, polkenut jalkoihinsa Kirjoitukset ja kääntynyt palvomaan muiden kansojen jumalia. He olivat rikkoneet kaikessa ja kaikella tavalla Jumalan tahdon.
Synti toi mukanaan kurjuuden. Niin se tekee aina. Synti on tuhovoima, se tuhoaa sekä ihmistä itseään että lähiympäristöä.
Syyllisenä ja puolustuskyvyttömänä kansa oli kuin alasti Jumalansa edessä. Silloin Jumalan sydän heltyi ja Jesajan kautta näemme vilauksen armon syvyydestä.
Ehkä sinäkin olet tänään myrskyn raastama ja alaston? Ehkä syyllisyytesi on suurempi kuin jaksat kantaa? Silloin Jesajan sanat ovat tarkoitettu myös sinulle.
Jumalan sydän hehkuu rakkautta sinua kohtaan. Hän näkee, että olet ollut vailla lohtua, Hän kutsuu sinua omaksi ”poloisekseen”. Hän levittää kätensä sinulle, avaa sylinsä ja antaa armon vaatettaa sinut uusiin vaatteisiin.
”Hän on lähettänyt minut… panemaan Siionin murheellisten päähän juhlapäähineen tuhkan sijaan…” (Jes. 61:1,2).
Olen joskus tehnyt ehkä maailman kurjinta hommaa – moottorisahannut vanhoja hirsiä yläviistoon niin, että suu oli täynnä purua ja puuaines peitti hiukset lippiksen tavoin.
Mietin, miten iso ero siinä on, onko päässä sahanpurun tavoin tuhkaa tai juhliin hankittu kaunis juhlapäähine?
Tuhka kuvaa suurinta surua ja epätoivoa. Juhlapäähine kuvaa suurinta iloa. Kaksi vastakohtaa, jotka eivät tavoita toisiaan. Toiset joutuvat elämään toisessa todellisuudessa kuin toiset.
On huikeaa lukea Jumalan sanoituksia profeettojensa välityksellä. Kielikuvat ovat niin eläviä, että ihan hampaissa saakka narskuu.
Onko sinun hiuksissasi tänään tuhkaa? Ehkä olet katsellut naapurin rouvan koreaa kävelyä riikinkukkosulkaisessa hatussa ja masentunut yhä lisää? Onnellisuuskuilu tuntuu ylipääsemättömältä? Mutta – juuri siksi sinulla on Jeesus!
Jeesus Kristus on tullut imuroimaan tuhkat pois ja lahjoittamaan sinulle juhlan mukaisen hatun!
”Mutta Siion sanoo: `Herra on minut hylännyt, Herra on minut unohtanut´” (Jes. 49:14)
Kukapa meistä ei olisi sitä kokenut? Lämmin lounaistuuli ja kepeät askeleet päättyvät äkisti ja vain kelmeä kuu tuijottaa suossa epätoivoisesti rämpivää ihmisparkaa?
Elämä tarjoaa jokaiselle meille myös hyytävän varjoisaa puolta. Kun mieli on hajoamassa liian monen vaikean asian alla, on vaikeaa uskoa rakastavaan ja edelleen vierellä kulkevaan Vapahtajaan.
Vaikeudet – olivat ne sitten millaisia tahansa – on helpompi kestää, kun kykenee säilyttämään luottamuksensa Jumalan turvalliseen johdatukseen. Mutta luottamus on katkeamassa silloin, kun alamme katsomaan olosuhteitamme ja laskemaan todennäköisyyksiä huomisen selviämiselle.
Israelin kansalla oli syynsä ajatella Jesajan aikana siihen, että se oli todella hylätty kansa. Unohdetuksi tulemisen tunne toi mukanaan toivottomuuden ja elämänhaluttomuuden.
Koetko sinä tänään olevasi Jumalan unohtama? Kertooko jokainen solusi sellaisesta kivusta ja tyhjyydestä, jossa Jumala ei voi olla mukana?
Jumala vastasi aikanaan kovia kokeneelle kansalleen näin: ”Uonhtaako nainen rintalapsensa, niin ettei hän armahtaisi kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda (Jes. 49: 15).
Miten äärimmäisen voimakkaat sanat. Äidin kiihkeä, vaistomainen tapa suojella omaa pikkuistaan on pientä verrattuna Jumalan intohimoiseen rakkauteen ja sitoumukseen.
Huomaa tämä: Jumala puhuttelee juuri niitä ihmisiä, jotka kokevat olevansa liian vaikeiden elämäntilanteittensa johdosta Jumalan johdatuksen ja avun ulkopuolella.
Niin, sinä, joka tänään koet olevasi yksin ja hylätty – sinulle juuri Jumala haluaa osoittaa horjumatonta rakkautta. Et ehkä saa tänään kokea sitä, mutta Jumala on tunteitasi ja tilanteitasi suurempi.
Et sinä ole hylätty, et nyt etkä milloinkaan. Vielä suot muuttuvat kestäväksi kallioksi ja yö taittuu jälleen ensiauringon säteisiin.
Saat tarttua näihin Jumalan omiin sanoihin kiinni kuin hukkuva pelastusköyteen. Vaikka sinulla ei olisi muuta kuin tämä Jumalan lupaus suuressa pimeydessäsi, sinulla olisi mukanasi, ei vain Jumalan sanat, vaan Jumala itse.
Sinä hylätty ja unohdettu, liian kauan kärsinyt ja vailla vastausta jäänyt: sinulla ei ole vieläkään mitään hätää. Jumala ei ole unohtanut sinua.
”Hän on lähettänyt minut… julistamaan vangituille vapautusta” (Jes. 61:1).
Onko elämäsi kuin yhtä tuskallista kitumista vankilassa, tyrmässä, josta et tiedä muuta kuin homeen tuoksun ja vilisevät rotat?
Miten voisit edes unelmoida vapaudesta, sillä ethän tiedä, missä maanosassa salainen vankilasi sijaitsee? Huudat apua, tänään ja sumentunein silmin, sillä kukaan ei ole tullut. Miten kukaan voisi tulla vapauttamaan sinut paikasta, jota et osaa nimetä?
Jeesuksen Kristuksen ydintehtävänä oli tulla – huomaa tämä! – julistamaan vangituille vapautusta! Jumala ei sano, että Jeesus tulee rikkomaan vankilasi seinät ja poistamaan katon ja ikkunaristikot, vaan Hän ilmoittaa sinulle, että vankilasi on seitinohutta paperia. Hän suunsa miekalla – Sanallaan – tekee sinut vankilaasi suuremmaksi. Voit kävellä ulos vanhasta ja astua Jeesuksen seuraan kohti uutta.
Mutta miten voin kävellä ulos vapauteen, jos en tiedä, missä vankilassa olen ollut? Mistä tiedän, että vankilan haiseva ilma ei ole sitä, mitä minun kuuluisi Jumalan lapsena hengittää, jos en ole koskaan uskaltanut todella katsoa kaltereita ja nähdä vankilaani?
Vankila, josta sinut vapautetaan tänään, sillä on nimi. Kun se nimetään, tiedät, mistä saat astua ulos valoon ja iloon. Siksi Jeesus julistaa vapautta – Hän tuo totuuden ja armon: oman itsensä – ja kertoo sinulle vankeutesi todellisuuden kaikessa kauheudessaan, jotta tietäisit, missä suunnassa sinua odottaa vihreät niityt ja soliseva lähde.
Vankilasi nimi on menneisyys. Tyrmäsi edessä sinua vartioi kaikki ne valtavat Goljatit, joilla on maton alle pyyhittyjen epäonnistumistesi ja vaiennettujen haavojesi nimet.
Ellet tiedä, että menneisyytesi ei ole se elämä, johon sinut on tänään kutsuttu elämään, ellet osaa nimetä kaiken toivon ja elämänilon varastaa ajatuskehää, tunnetta vankilaksi, jossa sinun ei tulisi enää elää, et osaa ottaa askelta paperiseinien läpi.
Sinut julistetaan vapaaksi menneisyydestä. Vankila eli menneisyys pitää kohdata, mutta vapauden kynnykselle ei saa jäädä makaamaan.
Jeesus nimeää jumalallisella totuudellaan vankilasi. Se on kipeää, myöntää olevansa auttamattoman sidottu. Katsoa silmiin kaikkia menneisyyden pelottavia goljatteja. Mutta sinä teet sen enkelien puhaltaessa hopeisiin Vapauden torviin!
Jumala ei ole menneisyyden Jumala. Hän uskaltaa heittää menneen merten syvyyksiin koska Hän on niin kiinnostunut sinusta juuri tässä hetkessä. Hän on kiinnostunut siitä tulevaisuudesta, jossa sinä yhdessä Hänen kanssaan hengität syvään, niin syvään, vapauden ilmaa. Se on verellä ostettu sinulle.
Sinua ei vedetä väkisin ulos menneestä. Sinut julistetaan vapaaksi. Olethan Jumalan rakas kuullut ilosanoman? Kuulethan sen juuri nyt: Sinä olet vapaa kaikesta menneestä huolimatta siitä mitä edelleen tunnet, häpeät, kipuilet ja pelkäät.
Jeesuksen julistuksessa – Sanassa – on valtavin voima. Miten helposti me luisumme vanhoihin vankiloihin ilman voiman omaavaa, meitä muistuttavaa Sanaa!
Älä katso itseesi. Katso mennyttä vain hetken – jotta tietäisit, että sinut on kutsuttu ihanaan, hoitavaan, kaiken elämän mukanaan tuomaan Jeesuksen vapauteen!
