”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua” (Ps. 119:50).
Sinä olet antanut Sanasi, että saisin siitä lohdutusta keskellä kurjuuttani. Olet antanut avoimen lohdutuksen lähteen.
Kuinka monesti Henkesi osoittaakaan menneiden omiesi elämää: saan seurata Aabrahamin tuskaisaa odottamista, Jaakobin petollisuutta ja kamppailua kanssasi, Mooseksen vuosikymmenien epätoivoa ja Daavidin iloja ja raskaita suruja. Lukiessani heidän elämästä vakuutat minunkin olevan samalla tiellä.
Evankeliumeista saan lukea Jeesus siitä tavasta millä Sinä kohtasit heikkoja, syntisiä ja hädässä olevia ihmisiä. Et koskaan torjunut heitä, pidit kätesi avoimena aina ristille saakka, rakastit ja hoivasit heitä kuin pieniä lapsia. Kuinka haluatkaan vakuuttaa, että kätesi ovat avoimet minullekin.
Paavalin kirjeistä en aina ymmärrä paljoakaan. Mutta sinä osoitat miehen, joka suuressa uskossaan kulki samanaikaisesti kipujen ja heikkouksien polkuja. Tahdot vakuuttaa minulle, että heikkona minäkin kelpaan.
Ilmestyskirjassa Johannes kohtaa sinut ja kirkkautesi edessä vaipuu polvilleen. Henkesi vakuuttaa Sinun olevan aina viimeinen elämäni sana. Sinä olet kaikkea elämääni suurempi, Sinä jaksat kantaa minut perille.
