Avainsana: suru

Kyynelehtivä sielu

”Minun sieluni itkee surusta. Vahvista minua sanasi mukaan” (Ps. 119: 28).

Kun piinaavat vaikeudet, väijyvä väsymys tai padottu suru hyökkäävät päällä kuin nälkäinen pantteri, jäljelle jää oma avuttomuuden tunne. Ja kyyneleet, jotka kertovat kantokykyä kipeämmästä todellisuudesta.

Ulkoinen olemus saattaa esittää tyyntä ja hyvinvoivaa roolia ja samaan aikaan sielu on käpertynyt kasaan kuin tuohi kuumuudessa.

Itkevä sielu on taivaan lehmänkello. Jumala tahtoo kohdata yhden, yksinäisen kyynellähteen.

Minä pyydän Häntä muuttamaan olosuhteet. Olosuhteita muuttamalla tämä päivä olisi helpompi mutta huomenna juoksisin vauhtisokeudessani ehkä uuteen romahdukseen?

Jumala tahtoo lohduttaa minua ja sinua Sanansa voimalla. Hän vetää armostaan meitä lähelleen, Hänen siipiensä suojassa kestämme paremmin elämän tyrskyt.

Miksi Jumala ei siis muuta olosuhteita? Koska Hän haluaa antaa meille jotain enemmän. Salattua ruokaa, joka vastaanotetaan sielun säröistä.

Vain murhetta ja huokausta?

”Minun elämäni kuluu murheessa, vuoteni huokauksissa. Voimani on rauennut syyllisyyteni tähden, ja luuni ovat heikentyneet” (Ps. 31:11).

Joskus elämä tuntuu olevan yhtä menetystä, itkua ja huokausta. Niissä hetkissä ei aina jaksa uskoa parempaan huomiseen. Kun murheen vuosia on takana lukuisia, ei edessäpäin näytä olevan mitään muutoksen mahdollisuutta.

Onneksi Jumala ei liiku inhimillisten mahdollisuuksien asteikolla. Hän ei ole neuvoton meidän mahdottomuuksissa eikä Hänen valonsa sammu keskellä pimeyttämme.

Psalmien kirjoittajat tunsivat elämässään koko elämän kirjon. Heidän arkeensa tuntui mahtuvan paljon kärsimystä ja Jumalan poissaolon tuntua. Aivan kuin meilläkin.

Mitä epätoivoisemmaksi he kävivät, sitä tiiviimmin he vetosivat Jumalaansa. Ehkä he olivat oppineet monien kipeiden kokemusten kautta, että Jumala sanoo lopulta aina viimeisen sanan?

Ehkä elämäsi on tänään pelkkää kuristavaa murhetta? Ehkä et jaksa kuin hengittää raskaita huokauksia? Miten samoissa vesissä kahlannut Daavid tahtoisi tänään rohkaista sinua? Ehkä näillä sanoilla: ”Olkoon sydämenne rohkea ja olkaa lujat, kaikki te, jotka odotatte Herraa. (Ps. 31:25).

Rakas vai satunnainen tuttava?

”Sillä sinä olet ollut apuni, ja minä laulan ylistystäsi siipiesi suojassa.” (Ps. 63: 8).

Aika on rajallinen valuutta. Lahjoitamme sitä sen mukaan, miten arvotamme asiat ympärillämme. Jotkut asiat vaativat osan ajastamme, halusimme tai emme. Mutta osan ajastamme annamme sisäisten motiivien ajamana.

Meitä on turhaa suunnata antamaan aikaamme Jumalalle, jos Hän ei ole meille rakas. Ympärillä oleville rakkaille annamme itsestämme luonnostaan, satunnaiset tuttavat saavat rippeet.

Rakkautta ei voi pakottaa eikä se synny pelottelemalla. Jumala synnyttää rakkaussuhteen rakastamalla. Yksinkertainen kaava, mikä toimii yllättävän hyvin myös ihmissuhteissa.

Kun suru ja hätä rikkovat arjen kaavamme, etsimme apua itsemme ulkopuolelta. Jumala on valmiina auttamaan, pelastamaan, tarjoamaan suojan siipiensä alta.

Sinua rakastetaan. Jeesus etsii sinulle ja Hänelle mahdollisuuksia syvempään yhteyteen. Uskalla nähdä elämäsi yllättävät haasteet kutsuna rakkaussuhteeseen. Saat enemmän kuin luovut.

Lohdutukseni kurjuudessani

”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua” (Ps. 119:50).

Sinä olet antanut Sanasi, että saisin siitä lohdutusta keskellä kurjuuttani. Olet antanut avoimen lohdutuksen lähteen.

Kuinka monesti Henkesi osoittaakaan menneiden omiesi elämää: saan seurata Aabrahamin tuskaisaa odottamista, Jaakobin petollisuutta ja kamppailua kanssasi, Mooseksen vuosikymmenien epätoivoa ja Daavidin iloja ja raskaita suruja. Lukiessani heidän elämästä vakuutat minunkin olevan samalla tiellä.

Evankeliumeista saan lukea Jeesus siitä tavasta millä Sinä kohtasit heikkoja, syntisiä ja hädässä olevia ihmisiä. Et koskaan torjunut heitä, pidit kätesi avoimena aina ristille saakka, rakastit ja hoivasit heitä kuin pieniä lapsia. Kuinka haluatkaan vakuuttaa, että kätesi ovat avoimet minullekin.

Paavalin kirjeistä en aina ymmärrä paljoakaan. Mutta sinä osoitat miehen, joka suuressa uskossaan kulki samanaikaisesti kipujen ja heikkouksien polkuja. Tahdot vakuuttaa minulle, että heikkona minäkin kelpaan.

Ilmestyskirjassa Johannes kohtaa sinut ja kirkkautesi edessä vaipuu polvilleen. Henkesi vakuuttaa Sinun olevan aina viimeinen elämäni sana. Sinä olet kaikkea elämääni suurempi, Sinä jaksat kantaa minut perille.

Pelkään pimeää

”Kaikki rakkaat ja ystävät sinä olet karkottanut minusta kauas, pimeys on ainoa tuttavani.” (Ps. 88:19)

Päivä, askel, vuosi kerrallaan on kuljettu, välillä toiveikkaana, toisinaan hämärässä. Olen päätynyt tänne pimeään laaksoon. Olet luvannut olla täälläkin kanssani, mutta en pimeydeltäni tunne Sinua.

Pelkään tätä laaksoa. Sen suru ja synkkyys murtautuvat sieluuni ja repivät ennen niin lujan ankkurini irti. Ilman Sinua sieluni on tuuliajolla mustilla aalloilla.

Kuinka kukaan voisikaan auttaa ja kulkea vierelläni? Pimeimmät laaksot saan aina kävellä vavisuttavassa yksinäisyydessä.

Minä pelkään pimeää. Sen toivottomuus ilkkuu ilkeästi pienelle toivolleni.

Sinä olet pimeyttäni suurempi. Sinä olet laaksoja korkeampi. Sinun armosi ulottuu syvyyksiäni syvemmälle. Sinun lohdutuksesi yltää revittyyn sieluuni.