Avainsana: suru

Rakas vai satunnainen tuttava?

”Sillä sinä olet ollut apuni, ja minä laulan ylistystäsi siipiesi suojassa.” (Ps. 63: 8).

Aika on rajallinen valuutta. Lahjoitamme sitä sen mukaan, miten arvotamme asiat ympärillämme. Jotkut asiat vaativat osan ajastamme, halusimme tai emme. Mutta osan ajastamme annamme sisäisten motiivien ajamana.

Meitä on turhaa suunnata antamaan aikaamme Jumalalle, jos Hän ei ole meille rakas. Ympärillä oleville rakkaille annamme itsestämme luonnostaan, satunnaiset tuttavat saavat rippeet.

Rakkautta ei voi pakottaa eikä se synny pelottelemalla. Jumala synnyttää rakkaussuhteen rakastamalla. Yksinkertainen kaava, mikä toimii yllättävän hyvin myös ihmissuhteissa.

Kun suru ja hätä rikkovat arjen kaavamme, etsimme apua itsemme ulkopuolelta. Jumala on valmiina auttamaan, pelastamaan, tarjoamaan suojan siipiensä alta.

Sinua rakastetaan. Jeesus etsii sinulle ja Hänelle mahdollisuuksia syvempään yhteyteen. Uskalla nähdä elämäsi yllättävät haasteet kutsuna rakkaussuhteeseen. Saat enemmän kuin luovut.

Lohdutukseni kurjuudessani

”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua” (Ps. 119:50).

Sinä olet antanut Sanasi, että saisin siitä lohdutusta keskellä kurjuuttani. Olet antanut avoimen lohdutuksen lähteen.

Kuinka monesti Henkesi osoittaakaan menneiden omiesi elämää: saan seurata Aabrahamin tuskaisaa odottamista, Jaakobin petollisuutta ja kamppailua kanssasi, Mooseksen vuosikymmenien epätoivoa ja Daavidin iloja ja raskaita suruja. Lukiessani heidän elämästä vakuutat minunkin olevan samalla tiellä.

Evankeliumeista saan lukea Jeesus siitä tavasta millä Sinä kohtasit heikkoja, syntisiä ja hädässä olevia ihmisiä. Et koskaan torjunut heitä, pidit kätesi avoimena aina ristille saakka, rakastit ja hoivasit heitä kuin pieniä lapsia. Kuinka haluatkaan vakuuttaa, että kätesi ovat avoimet minullekin.

Paavalin kirjeistä en aina ymmärrä paljoakaan. Mutta sinä osoitat miehen, joka suuressa uskossaan kulki samanaikaisesti kipujen ja heikkouksien polkuja. Tahdot vakuuttaa minulle, että heikkona minäkin kelpaan.

Ilmestyskirjassa Johannes kohtaa sinut ja kirkkautesi edessä vaipuu polvilleen. Henkesi vakuuttaa Sinun olevan aina viimeinen elämäni sana. Sinä olet kaikkea elämääni suurempi, Sinä jaksat kantaa minut perille.

Pelkään pimeää

”Kaikki rakkaat ja ystävät sinä olet karkottanut minusta kauas, pimeys on ainoa tuttavani.” (Ps. 88:19)

Päivä, askel, vuosi kerrallaan on kuljettu, välillä toiveikkaana, toisinaan hämärässä. Olen päätynyt tänne pimeään laaksoon. Olet luvannut olla täälläkin kanssani, mutta en pimeydeltäni tunne Sinua.

Pelkään tätä laaksoa. Sen suru ja synkkyys murtautuvat sieluuni ja repivät ennen niin lujan ankkurini irti. Ilman Sinua sieluni on tuuliajolla mustilla aalloilla.

Kuinka kukaan voisikaan auttaa ja kulkea vierelläni? Pimeimmät laaksot saan aina kävellä vavisuttavassa yksinäisyydessä.

Minä pelkään pimeää. Sen toivottomuus ilkkuu ilkeästi pienelle toivolleni.

Sinä olet pimeyttäni suurempi. Sinä olet laaksoja korkeampi. Sinun armosi ulottuu syvyyksiäni syvemmälle. Sinun lohdutuksesi yltää revittyyn sieluuni.

Sinä olet suruani suurempi

Kymmenien vuosien kuluessa se on syntynyt. Jokainen kyyneleeni on lisännyt sen pohjatonta syvyyttä.

Surun meri. Siihen minä vajoan yhä uudelleen ja huudan Pelastajaa.

Lapsuuden kaipaus, katkenneet ihmissuhteet, patoutunut viha, sielua venyttävät pettymykset ja sydäntä pistävät karikot. Ne kietovat minut yhä uudelleen otteeseensa. Haluaisin avata siipeni ja lentää iloisesti muiden lailla.

Sieltä sinä saavut. Astelet varovasti suruni meren päällä ja tiedän- tunnet jokaisen kyyneleeni painon. Tulet luokseni etkä hylkää. Otteesi lujuudessa tiedän, ettei suruni voi minua hukuttaa.

Sinun kosketuksestasi suruni saa lempeät ääriviivat. Kanssasi pakomatka päättyy ja katselemme elämäni melankolisia sävyjä yhdessä. Lupaat piirtää minun tummaan taustaani kauniin kirkkaita värejä.

Sinun leilisi on niin suuri. Sinne mahtuu koko suruni meri. Jokainen kyynel laitetttu on sinne talteen.

Sinä olet suruani suurempi.

Jumala-niminen tivoli ja pääsylippu

”Hänessä meillä on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan luo, uskon kautta häneen. ” (Ef. 3:12)

Muistatko lapsuudestasi käyntejä tivolissa? Suurimpiin ja houkuttelevimpiin laitteisiin sai alamittainen mennä vain suuremman huoltajan kanssa.

Etkö olekin joskus kokenut jotain samaa Jumalan suhteen? Haluaisit mennä Hänen turviinsa, ottaa paikkasi Hänen suojaisasta läheisyydestään, mutta olet kokenut olevasi alamittainen? Ehkä joku on käännyttänyt sinut portilla takaisin osoittaen puutteellista pituuttasi?

Ehkä olet joskus ollut itkuinen tyttö tai poika, yksinäinen pikkuinen väentungoksessa ja olet surullisena katsonut muiden riemua? Ehkä tänään, jo paljon isompana, koet samaa yksinäisyyttä ja surua? Jumala on sinulle, alamittaiselle, saavuttamaton?

Jeesus Kristus on kaikkien alamittaisten Ystävä. Hän juoksee vastaan portilta kääntyneitä alamittaisia aikuisia ja ottaa heitä kädestä kiinni. Hän näyttää omaa rannekettaan ja ennen kuin huomaatkaan, sinunkin ranteessasi on samannäköinen pääsylippu. Siinä on ”Arvollinen” -leima ja sen avulla pääset muitta mutkitta portin läpi.

Ja jos olet ollut aikuisena omien lastesi kanssa huvipuistossa, tiedät sen riemullisen tunteen laitteiden turvakaiteen tuntumassa. Siinä katsotaan ylpeinä omia lapsiaan ja nautitaan heidän avoimesti ilostaan.

Jeesuskin iloitsee saadessaan saattaa sinut Isän luokse.