Epäonnistuneilla on uusi sanoma

”Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata, niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat takaisin.” (Ps. 51: 14,15)

Sydämestäni iloitsen tästä Psalmista. Iloitsen, että Daavid on uskaltanut kirjoittaa ja Jumala on päättänyt jättää sen jälkipolville opiksi. Sen sanoma on: synti on tuhovoima mutta Jumalalle tunnustettuna se voi antaa Herran omalle uuden sanoman – sanoman entistä suuremmasta Jumalan laupeudesta ja armosta.

Historian valossa näyttäisi siltä, että monet armon evankeliumin julistajat ovat joutuneet käymään Daavidin kaltaisia oppimatkoja itsensä kauhistuttavaan tuntemiseen. Heille on paljastunut heidän loputon sisäinen turmelus ja siksi he ovat laskeneet koko elämänsä Herran Jeesuksen varaan. Heidän julistuksensa on muuttunut vuosien varrella aina vain enemmän Kristuskeskeiseksi siitä yksinkertaisesti syystä, että Hänestä on tullut heidän Pelastajansa, Vapahtajansa ja Auttajansa.

Uskoon tullut ihminen luottaa lähtökohtaisesti itseensä ja on lakihenkinen. Hän ajattelee synnin koskevan pintapuolisesti ulkoisia asioita, joita hän mielestään pystyy pitämään. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Raamatusta hän löytää monia ajatteluaan tukevia kohtia ja jos hänelle ei siinä vaiheessa ole luonnollista nöyryyttä, Hän tuo ajatuksensa esille myös hyvin ehdottomalla tavalla. Armon julistuksen pitää tällaisen ihmisen mielestä olla sidottuna ihmisen omaan osuuteen, muutoin se koetaan vain synnin hyväksymiseksi. Tällaiset ihmiset ovat helposti kovia ja tietäviä.

Palaan Daavidin Psalmiin. Siinä hän käy syvää parannusta Jumalansa edessä. Hän ymmärtää synnin olevan meissä syvemmällä: ”syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (j. 7). Ennen kuin huomautat, että Daavid kuului Vanhaan liittoon, vastaan, että Hänellä oli kuninkaana ja profeettana sekä Raamatun tekstien tekijänä Pyhä Henki samoin kuin meilläkin. Parannus oli hänelle sitä, että Hän vuoden paatumuksen jälkeen taipui olemaan Jumalan kanssa samaa mieltä: ”Oikein teet kun nuhtelet, ja syystä minut tuomitset” (j. 6b). Daavid ymmärsi, että Jumala tahtoi totuutta sisintä myöten, muuten vapauskin syyllisyydestä ja häpeästä jäisi vaillinaiseksi.

Parannuksenteko on sitä, että me tuomme kaikkein kipeimmätkin asiat Jumalan eteen, Hänen valoonsa. Se on pelottavaa, tiedän. Meidän tulee hylätä syntimme mutta samalla niin useasti joudumme tunnustamaan, ettemme osaa emmekä edes tahdo sitä. Saamme olla rehellisiä Jumalalle ja pyytää, että Hän antaisi meille oikean mielen ja halun luopua vääristä asioistamme. Me toisinsanoin luovutamme Jumalalle myös oman heikkoutemme. Joku käsittää tämän synnin puolusteluksi, kun ihmisen osuutta vähätellään, minä ymmärrän sen Jumalan osuuden korostamiseksi.

Jumala osoittautuu kriiseissä ja taistelussa syntiä vastaan yhä suuremmaksi. Kerro, missä on Kristusta esiin tuova ihminen, niin minä voin kertoa, että hänen elämäänsä on mahtunut monta kuoleman koulua. Ja ehkä siellä on pistimiä loppuun saakka. Mutta kun Jumala antaa anteeksi syntimme Kristuksen tähden ja uudistaa kylmenneen ja paatuneen uskomme, me saamme takaisin pelastuksemme riemun.

Me saamme uuden sanoman: ”Opetan sinun tiesi luopuneille.” Daavid oli juuri kokenut syvää syntiä ja luopumusta omassa elämässään. Kun Jumala pelasti hänet, hänellä oli sama sanoma muille langenneille ja luopuneille: ”Palatkaa takaisin Jumalanne luokse, sillä Hän on armollinen ja rakastava. Hän antaa kaikki meidän lukuisat ja isotkin syntimme anteeksi ja uudistaa uskomme. Hän teki niin minulle, Hän tekee varmasti saman sinulle.”

epaonnistuneille_on _uusisanoma

Ylös syvästä kuopasta

”Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle.” (Ps. 40: 3)

Daavid koki elämässään olevansa monesti kuin syvässä kuopassa, jonka pohjalla oli upottavaa liejua. Sellaisesta kuopasta ei pääse omin voimin ylös vaan mitä enemmän taistelee, sitä syvemmin vajoaa mutaan. Miten epätoivoinen tilanne!

Syvässä kuopassa olevalle ihmiselle ei jää siis muuta toivoa kuin huutaa apua itsensä ulkopuolelta. Mutta ihmisiin ei aina hädän tullen voi luottaa. Eivätkä he pysty pelastamaan meitä synnin, epäuskon ja traagisten asioiden kuopista. Siispä huudamme Daavidin tavoin Herran puoleen. Jakeen yksi mukaan huudamme Häntä ja odotamme hartaasti Hänen apuaan. Apu ei siis tule aina heti ja joskus vajoamme liejuun ihan kaulaan saakka. Mutta Jumala ei jätä pulaan yhtäkään Hänen puoleensa kääntyvää!

Heitetään syrjään kaikki yhteistyöopit meidän ja Jumalan väliltä. Jumala tulee yksin vetämään meidät ylös kuopasta. Ajattele ihmistä, joka on uponnut kaivon pohjalle jalkojaan ja käsiään myöten – mihin yhteistyöhön hän kykenee pelastuakseen? Hän odottaa liikahtamatta Jumalaansa, joka tulee ja nostaa hukkuvan ylös.

Jumala asettaa meidät lisäksi vakaalle kalliolle eli Kristukseen. Hän osoittaa meille Kristusta Golgatalla ja nostaa meidät Hänen armonsa varaan. Me saamme elää Jumalan armolupausten varassa ja ne kantavat meitä. Mikä suunnaton muutos. Liejuun uponnut ja toivoton ihminen saakin seistä avaralla paikalla kallion päällä.

Daavid kirjoittaa lisäksi, että ”Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi”. Mitä muuta voi kokea ihminen, joka on pelastettu upottavasta kuopasta kuin valtavaa kiitosmieltä? Mitä muuta Jumalan armo voisi synnyttää kuin rakkautta armon Antajaan? Kun Jumalan armo ja Hänen pelastustekonsa avautuvat ihmisen sydämelle, Hän saa vakaan kallion jalkojensa alle. Hän elää Kristuksen varassa ja kiitosvirsi raikaa ympäristöön.

ylossyvastakuopasta

Armo hävisi jo Paavalin jälkeen!

”Niin kuin tiedät, Aasian maakunnassa kaikki ovat luopuneet minusta, heidän joukossaan Fygelos ja Hermogenes.” (2. Tim. 1:15)

Minua itkettää ajatella näitä Paavalin sanoja. Kyseinen lause on lainaus viimeisestä Paavali kirjeestä. Hän oli suurenmoinen pakanoiden apostoli, itsensä Kristuksen Jeesuksen suoraan opettama ja alkukirkon ensimmäinen teologi. Silti hän koki vastustusta sanomansa takia koko elämänsä ja lopulta – elämänsä ihan lopulla – hän näki kuinka vastustajat veivät voiton. Evankeliumin totuus hävisi Paavalin sanojen mukaan koko Aasian maakunnasta, käsittäen Efesoksen, Galatian, Kolossan ja lukuisia muita Paavalin perustamia seurakuntia. Paavali näki siis elämänsä lopulla inhimillisen näkökyvyn mukaan elämäntyönsä valuvan hukkaan.

Paavali oli oikeassa viimeisessä, Apostolien teoissa kirjatussa puheessaan Efeson vanhimmille:  ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä…” (Apt. 20:29,30). Näin todella kävi. Paavali näki jo eläessään, että evankeliumin totuus hävisi suuresta osasta silloista kristikansaa.

Näkymät sen jälkeen vain synkkenivät. Jo ensimmäisellä ja varsinkin toisella vuosisadalla jKr. synti suhteellistui ja armo muuttui lähemmäs juutalaista ansio- ja palkkio-oppia. Syntejä alettiin luokittelemaan eri luokkiin niiden vakavuuden mukaan niin, että lopulta hyvä ihminen pystyi pitämään suhteellistetun lain vaatimukset. Kauaksi oltiin ajauduttu Paavalin julistamasta evankeliumista. Paavalin mukaan kaikki ihmiset olivat yhtä syntisiä ja itsessään toivottamassa tilassa ja vain ulkoapäin tuleva evankeliumin sanoma, syntienanteeksiantamus, toi pelastuksen. Tiivistettynä: Kristus hävisi ja ihmisen omat mahdollisuudet kukoistivat.

Kirkkohistoriassa Augustinus 300-luvulla ja Luther 1500-luvulla nostivat uudelleen esille Paavalin eli Raamatun evankeliumin. Mutta Lutherin jälkeen Kristus on taas hävinnyt ihmisen tieltä.

Nykyään käytetään paljon sanoja Kristus, armo ja evankeliumi. En haluaisi olla tylsimys tai rauhanrikkoja, mutta meidän olisi syytä opetella oikein noiden sanojen sisältö ja verrata sitä siihen opetukseen, jota kuulemme. Mielestäni koskaan ei opetus ole ollut niin sekavaa kuin tänään. On syytä ystävät paneutua Raamattuun ja kuunnella vanhoja, koeteltuja Jumala miehiä ja naisia. On syytä palata Kristuskeskeiseen julistukseen ja uskoon. Uskon armoherätykseen, mutta samalla mietin Jeesuksen sanoja: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?”

Armohavisijopaavalin_paju

Jumala iloitsee sinusta!

Seuraavan tekstini omistan kaikille niille yksinäisille ja väsyneille kristityille, jotka ovat jääneet vaikeuksiensa alle ja jotka eivät pysty ajattelemaan itsestään enää mitään hyvää.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, Hän on voimallinen, Hän auttaa. Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta.”  (Sef.3:17)

Sanat lausuttiin alun perin Juudan kansalle ja Jerusalemille, jotka olivat kokemassa Jumalan suuret tuomiot. Kansa tulisi kokemaan kauheita aikoja, koska se oli kääntänyt selkänsä elävälle Jumalalle. Mutta sitten Jumala tekee uskomattoman lupauksen jo ennakkoon: toivonsa menettänyt kansa omistaisi pimeimmässäkin epätoivossa Jumalan, joka loisi aivan uutta. Tämä on vahvaa opetusta tämän päivän kristityille ja Jumalan seurakunnalle.

Jumala iloitsee sinusta, joka et osaa enää itseäsi arvostaa etkä nähdä itsessäsi, saati elämässäsi hyvää. Itseasiassa Jumala tekstin mukaan jopa riemuitsee sinusta suunnattomalla tavalla. Sinä olet Jumalan silmissä niin rakas ja kallisarvoinen, että Hän antoi oman rakkaan ja ainoan Poikansa kuolemaan puolestasi. Hänen ilonsa ulottuu syvemmälle kuin siihen, miten sinä olet onnistunut, Hän iloitsee sinusta itsestäsi. Ja siksi kolmiyhteinen Jumala on jatkuvasti aktiivinen sinun suhteesi!

Uskallan kirjoittaa vielä yhden asian loppuun: ”Rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi.” Riippumatta siitä, miten toivoton tilanteesi on juuri nyt, Jumala voi ja tahtoo tehdä sinulle hyvää. Hän iloitsee voidessaan tuhlata sinuun rakkauttaan ja armoaan ja antaa sinulle hyviä lahjojaan. Hän pystyy rakentamaan elämäsi rauniot ja antamaan sinulle aivan uuden suunnan ja kiitosmielen. Tuntuuko ajatus mahdottomalta? Muistathan, että sinun kanssasi on Jumala, joka iloitsee sinusta! Eikö tämä ole suunnaton toivon näköala, kärsimyksenkin keskellä?

Jumalailoitseesinusta_IMG_0430

Häpeän kantajat tuovat herätyksen

”Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan.” (Sef. 3:19)

Älä ymmärrä minua niin, että olisin varastamassa Israelin kansan lupauksia Jumalan seurakunnalle. Mutta uskon, että Jumalan olemus heijastelee kirkkauttaan Vanhassa Testamentissa myös meille kristityille ja meillä myös on lupa uskoa hänen lupauksiinsa.

Monet kantavat valtavia syyllisyyden ja häpeän kuormia. Monien kristittyjenkin häpeä on niin suurta, etteivät he uskalla puhua siitä kenellekään. Häpeä on tunnetta, että olen huono, pahempi kuin toiset. Lukuisat kipeät kokemukset tai sisimmässä repivät taistelut ovat saattaneet jättää ihmisen häpeän alle ja sen vangiksi. Heitä on tuhansia kristillisten yhteisöjen ulkopuolella ja valtava määrä myös sisäpuolella. Häpeää kantavat lukemattomat sekä riviseurakuntalaiset että hengellisen työn tekijät. He pelkäävät, että joku päivä joku näkee heidän huonommuuteensa. Kuka pelastaa häpeän kantajat?

Minä vilpittömästi ajattelen, että Jumala tuo herätyksen ajat vielä Suomenkin kansalle. Se on armoherätys ja siinä Jumala käyttää juuri niitä ihmisiä, jotka ovat ontuvia, karkotettuja ja häpeään vangittuja. Jumala tulee vapauttamaan heidät suunnattomalla armollaan. Hän tulee sellaisten ihmisten luokse evankeliumin Sanallaan ja kutsuu heitä ulos vankilastaan. Jeesus vapauttaa heidät sellaisista taakoista, joista he eivät itse olisi voineet päästä vapaaksi.

He saavat olla Kristuksen kohdanneina täynnä Hänen armoaan. He eivät tuo esille itseään vaan julistavat sitä, miten suuri ja rakastava on Jeesus ja mitä Hän voi tehdä jokaiselle särkyneelle ja häpeän painamalle ihmiselle. Kun Jeesus nostetaan esille kuin Mooseksen pronssikäärme, ihmiset katsovat Häneen, pelastuvat ja uudistuvat.

Jumala tuntuu läpi Raamatun ilmoittavan: ”Minä painan ylhäiset alas ja korotan alhaiset ylös.” Jos olet yksi häpeän kantaja, Jumala tulee nostamaan sinut kunniaan. Hänen armonsa evankeliumi tekee sen. Ja luulen, että tulet julistamaan elämälläsi Jumalan suunnatonta kirkkautta.

SAMSUNG CSC