Kaksi eri kuuliaisuutta

”Hänen kauttaan me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa” (Room. 1:5).

Raamattu opettaa kahdesta eri kuuliaisuudesta, jotka kristityn tulisi pitää erillään toisistaan. Toinen on uskon kuuliaisuus, joka on ytimeltään evankeliumin vastaanottamista ja siinä lujasti pysymistä.

Paavalin kutsumuksen ytimessä oli nimenomaan uskon kuuliaisuuden synnyttäminen kohtaamissaan ihmisissä. Hän opetti Jeesuksen sovitustyötä ja toivoi kuulijoiden ottavan Jumalan lahjan vastaan.

Toinen kuuliaisuuden muoto on uskon kuuliaisuudesta syntyvää pyhitystä. Tämä kuuliaisuus on Hengen hedelmää, eli Pyhän Hengen meissä aikaansaamaa kuuliaisuutta Jumalan tahdolle.

Jälkimmäistä kuuliaisuutta ei voi olla ilman ensimmäistä. Hengen vaikuttama kuuliaisuus kasvaa vain siellä, missä julistetaan Herran Jeesuksen Kristuksen armoa. Armo on se maaperä, mistä nousevat myös pyhityksen hedelmät.

Tule rohkeasti syntiseksi

Otsikko on ärsyttävä ja se on helppoa ymmärtää väärin. Ei Raamattu tietenkään opeta, että meidän kristittyjen tulee elää synnissä, siis muitta mutkitta hyväksyä se elämäämme. Syntihän on tuhovoima, joka tuhoaa sekä ihmistä itseään että toisia ihmisiä.

Mutta huomaa, että Jeesuksen opetuksen mukaan Pyhän Hengen yhtenä tehtävänä on osoittaa ihmisille heidän syntisyytensä (Joh. 16). Tämä Pyhän Hengen työ ei pääty suinkaan siihen, kun ihminen tulee kristityksi vaan se jatkuu elämän loppuun saakka.

Mitä lähempänä Jumalaa ihminen elää, sitä syntisemmäksi hän itsensä tuntee. Tämä johtuu siitä, että Jumalan pyhyyden valossa paljastuu oma sielun pimeys. Jumalan pyhittävässä työssä ihminen näkee aina syvemmin oman parantumattoman tilansa ja tulee sitä kautta tarvitsemaan vahvemmin Jumalan armoa. Ristillä syntiemme tähden kärsivä Kristus tulee Hengen työn kohteena olevalle kristitylle aina vain tärkeämmäksi.

Jos siis tunnet itsesi syntiseksi ihmiseksi, olet Jumalan Hengen oppikoulussa. Uskalla rohkeasti katsoa omaan sisimpääsi ja olla samaa mieltä Jumalan kanssa. Hän tarkastelee ulkoisen käytöksemme lisäksi sisäisiä vaikuttimiamme, tunteitamme, sekä halujamme ja näkee kaiken mitä muilta ihmisiltä kätkemme.

Suostu tulemaan syntiseksi, se on tienä Kristuksen syvempään tuntemiseen.

Ei vielä valmista

”Mutta me odotamme Hengessä uskon kautta sitä vanhurskautta, jota toivomme” (Gal. 5:5).

Kristittynä elämiseen kuuluu aina tietty jokapäiväiseen elämään kuuluva jännite. Olemme Isän lapsia ja silti koemme monesti kärsivämme yksin. Meidät on erotettu Hänen pyhäksi kansakseen ja Pyhä Henki vaikuttaa meissä elämän muuttumista mutta samaan aikaan koemme itsemme ei-valmiiksi.

Jännite on myös siinä, että vaikka meidät on Jumalan puolelta julistettu vanhurskaiksi – siis puhtaiksi ja syyttömiksi – kuitenkin arjessamme kamppailemme synnin voiman kanssa eri tavoin ja eri asioissa.

Paavali lohduttaa meitä kolmella sanalla: usko, toivo ja Henki. Nämä sanat ovat kristityn kantovoimana täältä perille taivaaseen.

Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja pitää niistä kiinni. Usko ei suostu katsomaan vain olosuhteitaan eikä tutkimaan omaa sydäntään, se katsoo aina itsestä ulos, kohti Kristusta.

Toivo kiinnittää meidät johonkin tulevaan, siihen mitä Raamattu lupaa. Meille luvataan, että tulee aika, jolloin emme enää vain usko, vaan myös näemme. Silloin syntisyytemme ja keskeneräisyytemme lakkaa ja saamme täysin omistaa koko sen kirkkauden, joka nyt säteilee meille kuin hunnun läpi.

Ja vielä Henki. Hän auttaa meitä meidän heikkoudessamme. Hän tietää, ettei meillä ole uskoa eikä toivoa ilman apua. Niinpä Hän toistuvasti nostaa Sanansa kautta Kristuksen silmiemme eteen, kuin kuolemattomuuden lääkkeeksi.

Pyhä Henki lohduttaa meitä vakuuttamalla, että juuri tänään usko ja toivo riittävät. Elämä on monilta osin niin kovin keskeneräistä, mutta se saa ollakin.

Juuri keskeneräisyydessä ja taisteluissa usko ja toivo ovat kuin ongen kohoina elämämme painon päällä ja ne pitävät meidät pinnalla.

Kristityn valtava omaisuus

”… ja että Hän valaisisi teidän sisäiset silmänne…” (Ef. 1: 18)

Paavali rukoilee kristittyjen puolesta, että he saisivat nähdä sydämen silmin, miten valtavasti Jumala on siunannut heitä Kristuksessa. Sydämellä näkeminen tarkoittaa sisäistä, Jumalan Hengen antamaa ymmärrystä.

Tiedäthän, että Jumala on antanut sinulle valtavan omaisuuden? Hän on antanut sinulle Kristuksen ja siinä lahjassa sinulla on syntien anteeksiantamus, Jumalan rakkaus ja hyväksyntä, Jumalan johdatus, uskollisuus, Pyhän Hengen voima ja määränpäänä odottava paikka taivaassa.

Monesti me näemme vain ulkoisilla silmillämme omat puutteemme, syntimme, vaikeutemme ja kärsimyksemme. Niiden näkeminen masentaa ja vie pohjaa uskoltamme.

Tarvitsemme Jumalan antamaa sisäistä näkökykyä. Tarvitsemme jatkuvasti kuulla evankeliumia eli Jumalan ilosanomaa ja omistaa sen omalle kohdallemme. Silloin – keskellä köyhyyttämme – ymmärrämme olevamme onnellisia ja rikkaita. Silloin tajuamme, että meillä on ikään kuin Jumalan antama pankkitili, jota saamme vapaasti käyttää.

Kun meillä on Jeesus, meillä on kaikki mitä tarvitsemme tänään – ja myös huomenna.

Pyhän Hengen murehduttaminen?

”Älkää tehkö murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lunastuksen päivää varten” (Ef. 4: 30).

Jokainen Jeesukseen syntiensä sovittajana uskova ihminen on vanhurskautettu pysyvällä ja kattavalla tavalla. Se tarkoittaa sitä, että meidän menneet, nykyiset ja tulevat synnit ovat pyyhitty pois Jumalan edestä. Tämän vuoksi Paavali voi Roomalaiskirjeessä julistaa, että mikään kadotustuomio kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:1).

Kristitty on siis siirtynyt Jumalan vihan ja kadotustuomion alaisuudesta Jumalan perheväkeen. Hän on siirtynyt Jumalan vihollisuudesta Hänen Isällisen huolenpidon kohteeksi.

Jumalan perheväessä – niin kuin jokaisessa perheessä – on omat sääntönsä ja ohjeensa. Yleensä perheissä kasvatetaan lapsia niin, että nämä osaisivat huomioida toisia ja käyttäytyisivät siivosti. Jumala kasvattaa meitä rakastamaan toisiamme. Hän tahtoo, että Hänen perheväessään olisi jokaisella hyvä olla. Ja toisaalta perheväen sisällä tuoksuva rakkaus houkuttelisi myös vielä ulkopuolella olevia astumaan sisään.

Kun Paavali kirjoittaa kirjeessään, ettemme murehduttaisi Jumalan Pyhää Henkeä, hän kirjoittaa sisäpuolella oleville. Siis niille, jotka eivät ole kadotustuomion eivätkä Jumalan vihan kohteina. Mutta Paavali tarkoittaa, että Jumala voi murehtia elämämme suuntaa tai asioita, joita haluamme salaa helliä.

Jumala ei meidän Isänämme hyväksy syntiä elämäämme. Hän kyllä tietää, että olemme syntisiä ja tulemme loppuun asti lankeamaan syntiin eri tavoin, joka päivä. Mutta synti on aina jotain, joka rikkoo suhteita. Se rikkoo ihmisen suhdetta itseensä, Jumalaan, sekä toisiin ihmisiin. Jumala murehtii, jos itsepäisesti haluamme pysyä tuhoavassa käytösmallissa.

Meissä asuva Pyhä Henki siis murehtii aina, kun kohtelemme toisiamme kaltoin. Samoin Hän murehtii, jos haudomme kostoa, juoruilemme toistemme selän takana tai emme halua antaa anteeksi. Hän murehtii, mutta ei jätä meitä. Hänet on annettu meille sen vakuutukseksi, että olemme matkalla kohti lopullista uskon täyttymystä, taivasta. Hän haluaa saada meissä aikaan oikeanlaista parannusta ja mielenmuutosta.

Pyhä Henki haluaa viedä Jumalan perheväkeläisiä yhä uudestaan Ristin juurelle. Kun Hän osoittaa elämässämme olevia syntejä, ne kaikki saa antaa Jeesukselle. Jumala tietää, ettemme vapaudu synneistä omilla voimillamme ja juuri siksi meillä on Vapahtaja.