”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps. 23: 1).
Luulisi jo kaikkien näiden vuosien jälkeen, että osaisin kulkea kuuliaisesti johtamiasi tuttuja ja turvallisia polkuja pitkin; että kykenisin pitämään puoliani raatelevia petoeläimiä vastaan; että ymmärtäisin hakea katseellani Sinua ja mitoittaa kulkuni Sinun tahtiisi.
Mutta ei, olen edelleen se sama jääräpäinen, vastaanhangoitteleva ja kaikkiin mahdollisiin esteisiin kompuroiva lampaasi. Jään toisista jälkeen, olen yhä uudelleen yksinäinen, pelokas ja avuton ja tarvitsen paimenta, joka jaksaa rakastaa minua yli kapinoivan olemukseni.
Tuhat kertaa olet keskeyttänyt laumasi johtamisen ja palannut hakemaan minua. Joka kerta olet katsonut minua tavalla, jolla vain Sinä voit katsoa rakastettuasi. Mitä kestävyyttä oletkaan kokenut tähteni ja silti katseestasi loistaa se kipinä, joka on unohtanut kaiken vaivan ja kivun.
Minä olen jääräpäinen lammas. Jos sinä olisit työläinen muiden joukossa, en ikinä pääsisi vihreille niityille ja sielua virvoittaville joenuomille. Sinä olet rakkaus paimenen vaatteissa, minun Paimeneni.





