Särkyneiden sydänten vuosipäivä

”Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä” (Jes. 61:1)

Sellaista päivää ei taida olla kalenterissamme? Tänään voisi olla ”Särkyneiden sydänten” -vuosipäivä. Tänään kristityt yhdessä voisivat keskittyä rukoilemaan kaikkien niiden puolesta, jotka kantavat särjettyjen sydänten pieniä palasia käsissään.

Taivas yhtyisi rukoukseemme. Jumala tuli ihmiseksi, jotta Hän saisi korjattua sen, minkä ei pitänyt koskaan särkyä. Sydämen piti olla eloisa ja voida hyvin Luojansa yhteydessä. Mutta kun ihmiskunta käänsi selkänsä Jumalalle ja ”sydämen käyttöohjeelle”, kuului kollektiivinen raksahdus.

Jumala tuli ihmiseksi, jotta särkyneet voisivat saada uuden toivon ja aloittaa alusta. Monet Hänen ensimmäiset seuraajansa olivat saaneet Taivaallista sydänelvytystä. He saivat todistaa Jeesuksen kyvyn korjata korvauskyvyttömiä sieluja.

Juuri tänään voisimme asettua ajatuksissamme ja rukouksissamme niiden tilalle, jotka kärsivät. Tänään voisimme ulottaa rukouksemme kaikille särkyneille, erittelemättä syitä ja seurauksia, etsimättä syyllisiä.

”Särkyneiden sydänten”- vuosipäivänä me kristityt voisimme antaa Kristuksen myötätunnon virrata lävitsemme. Hänen myötätuntonsa saattaisi saada huultemme lisäksi myös kätemme ja jalkamme liikkeelle.

Yhtenä päivänä vuodessa kovuuteemme voisi tulla pieni särö ja yrittäisimme asettua spitaalisten asemaan. Tuo yksi päivä voisi olla muuttamassa meitä niin, että pian jokainen päivä olisi varattu Kristuksen tahdolle korjata särjettyjä sydämiä.

.

Kyyneleet ovat pyhä paikka

Miksi pelkäämme kyyneleitä? Ehkä siksi, että ne osoittavat armotta avuttomuutemme oman sisimmän ja ulkoisen maailman paineessa.

Ehkä siksi, että kyyneleet ovat merkki haavoittuvuudesta; Elämää ei voi elää kokien sen eri sävyt, jos ei uskaltaudu laskemaan suojia alemmaksi.

Kyyneleet tekevät meistä näkyvän. Ne pysäyttävät näennäisen juoksumme ja kuiskaavat: ”Nyt on hyvä olla hetki hiljaa.”

Kyyneleet osoittavat meidän tarvitsevuutemme. Ne kertovat katkeraa mutta suloista viestiä siitä, kuinka emme ole autonomisia, vaan kuulumme osana johonkin suurempaan.

Kyyneleet voivat olla uuden alun siemen. Kun ne putoilevat katumuksen viestinviejinä poskipäiltämme, olemme jo uuden alun edessä.

Kyyneleet ovat pyhä paikka. Ne saattavat muodostaa juuri sen salaisen avaimen, jolla sydämen lukot avataan ja Vapahtaja pääsee sisään.

Kyyneleet voivat olla minun ja Vapahtajani kohtauspaikka.

Surusta itkevä sielu

”Minun sieluni itkuu surusta. Vahvista minua sanasi mukaan.” (Ps. 119: 28)

Milloin sielu itkee surusta? Silloin, kun ihminen kokee kipeän menetyksen tai joutuu elämään liian kovien vaikeuksien alla.

Meistä jokainen on joskus kokenut sielun itkun. Olemme silloin hyvin paljaita ja avuttomia. Kaipaisimme kipeästi, että joku ottaisi meidät suojaansa ja sanoisi, että kaikki järjestyy.

Itkevää sielua voi yrittää lohduttaa hetkellisesti. Aina vaihtuvat ihmissuhteet, päihteet, pornografia, peliriippuvuus – ne saattavat olla asioita, joilla yritämme vaientaa kipua huutavan sisimpämme. Meidän on vaikea luopua korvikkeista niin pitkään, kun alkusyy on edelleen olemassa.

Jumala näkee itkevän sielun. Hän haluaa olla sen suoja ja turva.

Psalmin kirjoittaja, joka omasi särkyneen sisimmän, kirjoitti samassa yhteydessä myös Jumalan Sanasta eli Raamatusta. Hän ymmärsi, että Jumala hoitaisi, virkistäisi ja vahvistaisi häntä Raamatun välityksellä.

Se ei ole sellainen taikakirja, että kun vain avaan sen, kaikki eheytyy. Raamatun lukeminen ei myöskään ole kuin suorite, jonka Jumala korvaa avullaan. Ei, mutta Jumala tahtoo puhua meille Raamatun kautta. Hän tahtoo puhua itkevälle sielullemme.

Kun me huudamme: ”missä Jumala olet?”, Hän vastaa: ”Tässä!”, ja osoittaa meille pölyyntyneitä Raamattujamme. Se mikä, voi alussa tuntua jopa vastenmieliseltä ja turhalta, voittaa lopulta kaikki korvikkeet.

girl-3421489_1920

Matka kyynellaaksoon ja takaisin

”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat!” Ps. 84:6

Sydämeni vavahtaa ajatellessani näitä sanoja ja niiden syvyyttä. Nopeasti luettuna ne tuntuisivat kertovan helposta elämästä ja vahvasta uskosta.

Tästä samasta asiasta Paavali kirjoitti satoja vuosia myöhemmin. Hän oli joutunut astumaan alas kyynellaaksoon oppiakseen tuntemaan Kristuksen voiman. Hän oli saanut armon ymmärtää, että todellisen Vahvuuden löytyminen tapahtuu oman heikkouden kautta.

Riisuttu ihminen. Siitä tässä jakeessa puhutaan. Sellaisesta ihmisestä, joka on joutunut riisuutumaan pois omasta voimastaan ja omista onnistumisistaan. Ei helpolla eikä omalla suostumuksella vaan lukemattomien kipeiden riisumiskoulujen kautta.

Riisuttuna ja tyhjänä ihminen uskaltaa nojata Jumalaansa tavalla, jota ei ennen tiennyt mahdolliseksi. Syntinen ihminen huutaa avukseen Vapahtajaansa ja syntyy ennennäkemätön kohtaaminen: syntinen ja pyhä ottavat toisensa omakseen.

Kun Kristus yksin jää yksin sielun tarttumapinnaksi – se on Raamatun todistus onnellisten ihmisten salaisuudesta. Heillä on mielessään pyhät matkat; heillä on jatkuva Rakastettunsa ikävä.

Kyynellaaksossa saatetaan viettää tovi jos toinenkin. Siellä saatetaan viettää kokonainen elämä. Mutta se on vain yksi näkökulma. Toinen näkökulma kertoo voimasta, lähteestä ja onnesta.

Särkyvät vesisäiliöt

”Sillä minun kansani on tehnyt pahaa kaksin verroin: minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen säiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä” (Jer. 2:13).

Jeremia osoitti sanansa Jumalan omalle kansalle, Israelille. Jumala halusi olla kansan tuki ja turva, mutta nämä kääntyivät Hänestä pois ja etsivät turvaa muualta.

En voi olla ajattelematta, miten itsekin olen yhä uudelleen yrittänyt hakata itselleni omia vesisäiliöitä. En ole osannut pyytää Jumalaa olemaan elämäni keskus tai en ole luottanut, että Hän voisi antaa elämälleni todellisen mielekkyyden ja merkityksen.

Ja kuinka nuo oman vesisäiliöni ovat yhä uudelleen särkyneet. Miten kipeitä menetyksiä ne ovatkaan olleet! Uudelleen ja uudelleen olen joutunut toteamaan, että tarvitsen elävää Jumalaa.

Jeesus lupasi antaa omien vesisäiliöidemme sijaan elävää vettä. Ajattele mikä vaihtokauppa: omat ummehtuneet ja särkyvät säiliöt vaihtuvat veteen, joka virtaa meissä lakkaamatta!

Uskon, että Jumala haluaa olla meille konkreettisempi ja läheisempi. Hän haluaa olla sydämemme turva ja kiinnekohta. Kun me odotamme epätoivoisesti ihmissuhteilta tai omistamiltamme asioilta sielun täyttymystä, joudumme aina pettymään. Joku osa meistä huutaa tulla kohdatuksi. Ja sen osan Jeesus haluaa täyttää.

Mikä helpotus se olisikaan, jos uskaltautuisin vain lopettamaan säiliöitteni etsimisen ja luomisen. Jos vain eläisin sisin virtaavana.