Jumala on pelastajani

”Katso, Jumala on pelastajani. Minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistyslauluni. Hän tuli minulle pelastukseksi.” (Jes. 12:2)

Minä olin syntieni tähden kadotettu ja väärien valintojeni tähden särkynyt. Sinä tulit luokseni, otit kädestäni kiinni ja nostit minut pelastuksen kalliolle.

Olin pelokas ja turvaton. Olin hylätty, olin itsekin jo hylännyt itseni. Mutta Sinä levitit kätesi ympärilleni, Sinun sylisi antoi minulle turvan. Sinun rakkautesi karkoitti pelkoni, sinun vahvuutesi voitti huoleni.

Minä olin liian heikko korjatakseni itseäni. En osannut. Mutta Sinä tulit juuri silloin, kun olin huonoimmillani ja otit minun ongelmani itsellesi. Sinä hymyilit minulle kun kyynelin keräsin sirpaleitani, Sinun uskostasi minäkin sain uskon.

Sinä muutit sieluni laulun. Katsoin sivusta, mitä Sinä puolestani teit ja sisälläni syntyi uusi sävel.

Sinä löysit yhden kadotetun. Lupasit pitää minut turvassa ja kantaa minut perille. Sinä olet Jeesus minun Pelastajani.

Onnellisia ovat heikot kristityt

”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat!” (Ps. 84:6)

Onnellisia ovat ne kristityt, jotka ovat tehty niin heikoiksi, etteivät he enää jaksa eteenpäin omin voimin. He eivät pysty luottamaan itseensä eivätkä selviä elämässään omilla kyvyillään.

Heitä on riisuttu monissa kipeissä laaksoissa, he ovat kulkeneet läpi paahtavien erämaiden, he ovat saaneet kokea itsessään olevien pistinten painavan itseään tomuun.

He ovat löytäneet voimansa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Juuri heidän heikkoutensa on vienyt heidät todellisen Voiman äärelle.

He kulkevat kyynellaakson kautta, koska tie heikoksi käy monen kipeän luovutuksen ja menetyksen polkua. He ovat nähneet elämänsä ja maaperänsä olevan kuivaa ja karua, vailla kaivattua satoa. Mutta he eivät voineet edes aavistaa, että juuri kyyneleet olivat siunausten kanava.

Lähteiden maa on aina siellä missä ihminen turvautuu Herraan ja laittaa kaiken toivonsa Hänen varaansa. Siellä heikko ihminen nojaa Vapahtajaansa ja juuri silloin heikosta tulee vahva.

Särkyneen hiljaiset rukoukset

”Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä kuritit heitä.” (Jes. 26:16)

Ahdistuneen sydämen rukoukset ovat kuin hiljaisia huokauksia. Raskaiden painojen tähden pää on kumarassa ja rukoukset tuntuvat jäävän huulille.

Rukous voi joskus tuntua myös siltä, että sanat ikäänkuin valuvat maahan. Särkynyt astia vuotaa säröistään ahdistustaan, se laskeutuu kuin vesi astian kylkiä myöten maahan.

Jumala poimii jokaisen huokauksen, ajatuksen ja sanan. Hän ei koskaan välitä niin paljoa sanojen pyörittelyistä eikä tyhjän hokemisista, hiljaiset rukoukset Hän kuuntelee erityisellä tarkkaavuudella. Vaikka ajatukset jäisivät syviksi huokauksiksi, Jumala tietää tarkalleen niiden sisällön.

Särkyneen hiljaiset rukoukset ovat arvokkaita. Jumala on aina siellä missä on yksi särkynyt ja ahdistunut Jeesuksen oma. Kun Hän on läsnä huokailuissamme, asiamme ovat Kaikkivaltiaan käsittelyssä.

Oletko särkynyt huilu?

”Särkynyttä ruokoa hän ei muserra…” (Matt. 12: 20)

Matteus lainaa Jesajan kirjaa kuvatessaan Jeesuksen toimintaa ja rakkautta ihmisiä kohtaan. Särkynyt ruoko tarkoitti ruo´osta veistettyä huilua, jolla oli alunperin pystynyt soittamaan. Nyt se oli mennyt pilalle ja heitettiin roskiin uuden tieltä.

Särkynyt ruoko kuvaa osuvasti niitä ihmisiä, jotka ovat menneet rikki. He ovat vammautuneet eivätkä soi omissa tai toisten korvissa yhtä kauniisti kuin ennen. He resonoivat eri tavalla kuin ehjät ja kokevat kelpaavansa vain pois heitettäväksi.

Mutta mitä Jeesus tekee särkyneelle huilulle? Hän ei heitäkään sitä kelvottomana sivuun vaan korjaa sen! Ja silloin ihmisten silmissä pilalle menneestä alkaakin kuulua entistä kauniimpaa musiikkia. Jeesus saa sen resonoimaan sellaisilla aaltopituuksilla, että toisetkin särjetyt saavat toivoa.

Toivon musiikkia tämä maailma tarvitsee. Se tarvitsee särjettyjä ruokoja, jotka ovat uskaltautuneet Mestarinsa helliin käsiin korjattaviksi. Jeesuksen hoidossa eniten rusennetuista tulee kuulumaan taivaallinen musiikki.

Langennutta ei hylätä

”Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sitä, Jumala, halveksi.” (Ps. 51:19)

Kuinka vaikeaa onkaan luottaa Jumalan armoon silloin, kun olemme epäonnistuneet ja langenneet pahasti. Silloin tunnemme hyvin helposti Jumalan tuomion niskassamme ja yritämme monin tavoin vältellä Häntä.

Kuningas Daavid oli langennut raskaasti Batseban kanssa ja hän yritti vielä peittää jälkiään murhauttamalla Batseban miehen, Urian. Daavid ei pystynyt tunnustamaan syntiään Jumalalle vaan eli vuoden ajan Häneltä piilossa. Vasta profeetta Naatanin väliintulo sai Daavidin murtumaan ja Hän avasi sydämensä ja syntinsä Jumalan eteen.

Daavid tunnusti syntinsä ja vetosi Jumalaan, että Hän puhdistaisi, uudistaisi ja vahvistaisi hänen elämäänsä. Hän ei edes yrittänyt luvata pystyvänsä itse parempaan elämään jatkossa, vaan vetosi Jumalan armoon ja apuun.

Lohduttavinta on Daavidin sanat siitä, että Jumalalle kelpaakin juuri särkynyt ihminen. Siis nyt hän ei kirjoittanut siitä särkymisestä, minkä aiheuttaa olosuhteet tai toisten väärä toiminta. Daavidin puhui omien syntien ja virheiden tähden särkymisestä.

Me monet ajattelemme, että kun kärsimme omien syntiemme tähden, olemme Jumalan avun ulkopuolella; olemmehan itse aiheuttaneet tilanteemme. Mutta Daavid tunsi Jumalan sydämen paremmin. Hän vakuutti itselleen ja meille muille, että Jumala on läsnä siellä, missä ihminen uskaltaa kohdata oman pahuutensa. Hänelle kelpaava uhri ei ole uudet lupaukset, ryhdistäytyminen, parempi elämä vaan syntiensä alle särkyneen avuton huuto Hänen puoleensa.

Omien syntien näkeminen ja niistä vastuun ottaminen saattaa särkeä sielun. Mutta juuri siellä Jumala on lähellä meitä. Hän ei hylkää eikä halveksi langenneita kristittyjä, vaan haluaa nostaa heidät ylös ja kannustaa jatkamaan matkaa. Hän samalla antaa meille instrumentin, jolla tavoitamme toiset epäonnistuneet ja piilossa olevat: meidän omista haavoistamme nousevan myötätunnon.