Hämmästyttävä kohtaaminen Sykarissa (Joh. 4)

Epäonnistuneeseen elämäänsä vangitulle ihmiselle mikään muu ei ole niin vapauttavaa kuin että joku näkee hänen sisälleen ja hyväksyy hänet.

Jeesus antaa Sykarin kaivon naiselle sitä mitä tämä todellisuudessa eniten kaipaa: Nainen uskaltaa näyttää Jeesukselle rikkinäisyytensä ja epäonnistumisensa. Hän sanoo Jeesukselle, että ”tässä on häpeäni syy: Minulla ovat menneet ihmissuhteet rikki, en ole samanlainen kuin muut, olen epäonnistunut.” Hän on todella rohkea.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten Jeesus reagoi tähän? Hän ilmoittaa naiselle olevansa se Jumala, jota tämä on kaivannut häpeänsä keskellä. Nainen on ajatellut, että vaikka tämä elämäni meni pieleen, niin odotan messiasta: ”Minä tiedän, että messias tulee”. Jeesus vastaa ”Minä olen” – Jahve.

Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi – tämä nainen, jota kukaan ei pidä minään, hän kantaa sisällään odotusta Jumalaa kohtaan. Hänen elämänsä ei täytä muiden silmissä onnistumisen asteikkoa mutta hän salassa kaipaa Jumalaa. Jeesus kohtasi paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämä oli kyllä mallillaan kaikin puolin, mutta sieltä oli tämä salainen ja nöyrä kaipaus kadonnut. Onko niin, että juuri meidän elämämme kivut ja epäonnistumiset saavat meidät huokailemaan itseämme suuremman puoleen? Niin monesti Jeesus puhui ihmisille vain vertauksin ja peitti oman olemuksensa mutta tässä yhdessä kohtaamisessa hän heittää kuin viitan yltään ja sanoo: Katso, minä olen se, joka loin sinut ja minä otan sinun särkyneen elämäsi ja teen siitä jotain ihan uutta ja kaunista!

Hän parantaa särkyneet sydämet

”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Kaikkivaltias, kolmiyhteinen Jumala rakastaa yhtä ihmistä mittaamattoman paljon. Hän ei rakasta vain ehjiä ja hyvinvoivia ihmisiä vaan yhtälailla heikkoja ja särkyneitä.

Jeesus kutsuu meitä joka päivä luokseen, jotta Hän saisi antaa meille armoaan ja rakkauttaan. Kun luulemme syntimme olevan Hänen armoaan suuremmat, Hän osoittaa meille Ristiä ja siinä näkyvää loputonta rakkauttaan.

Jotkut meistä ovat niin särkyneet, ettemme osaa ottaa askeleita Hänen lähelleen. Jotkut ovat niin uupuneita ja toivottomia, etteivät jaksa uskoa rakkauteen tai uuteen alkuun. Heitä Jumala kohtaa hellimmin. Heitä vedetään rakkauden köysin parantavaan läsnäoloon.

Jumalan sydän huokuu myötätuntoa ja parantavaa rakkautta särjettyjä sydämiä kohtaan. Hän ottaa käsiinsä mitä suurimmalla lempeydellä ja huolella yhden rikkoutuneen ihmisen ja alkaa luoda murrettujen perustusten päälle jotain uutta, kaunista ja kestävää.

Monesti olemme kärsimättömiä ja tahtoisimme sanella Jumalalle aikatauluja. Olemme ”minulle-heti-kaikki-nyt” -sukupolvi. Jumala hymyilee meille ja vakuuttaa, että Hänen aikansa on aina oikea. Saamme luottavaisina aloittaa jokaisen päivän Hänen huolenpidossaan.

Särkyneiden sydänten vuosipäivä

”Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä” (Jes. 61:1)

Sellaista päivää ei taida olla kalenterissamme? Tänään voisi olla ”Särkyneiden sydänten” -vuosipäivä. Tänään kristityt yhdessä voisivat keskittyä rukoilemaan kaikkien niiden puolesta, jotka kantavat särjettyjen sydänten pieniä palasia käsissään.

Taivas yhtyisi rukoukseemme. Jumala tuli ihmiseksi, jotta Hän saisi korjattua sen, minkä ei pitänyt koskaan särkyä. Sydämen piti olla eloisa ja voida hyvin Luojansa yhteydessä. Mutta kun ihmiskunta käänsi selkänsä Jumalalle ja ”sydämen käyttöohjeelle”, kuului kollektiivinen raksahdus.

Jumala tuli ihmiseksi, jotta särkyneet voisivat saada uuden toivon ja aloittaa alusta. Monet Hänen ensimmäiset seuraajansa olivat saaneet Taivaallista sydänelvytystä. He saivat todistaa Jeesuksen kyvyn korjata korvauskyvyttömiä sieluja.

Juuri tänään voisimme asettua ajatuksissamme ja rukouksissamme niiden tilalle, jotka kärsivät. Tänään voisimme ulottaa rukouksemme kaikille särkyneille, erittelemättä syitä ja seurauksia, etsimättä syyllisiä.

”Särkyneiden sydänten”- vuosipäivänä me kristityt voisimme antaa Kristuksen myötätunnon virrata lävitsemme. Hänen myötätuntonsa saattaisi saada huultemme lisäksi myös kätemme ja jalkamme liikkeelle.

Yhtenä päivänä vuodessa kovuuteemme voisi tulla pieni särö ja yrittäisimme asettua spitaalisten asemaan. Tuo yksi päivä voisi olla muuttamassa meitä niin, että pian jokainen päivä olisi varattu Kristuksen tahdolle korjata särjettyjä sydämiä.

.

Kyyneleet ovat pyhä paikka

Miksi pelkäämme kyyneleitä? Ehkä siksi, että ne osoittavat armotta avuttomuutemme oman sisimmän ja ulkoisen maailman paineessa.

Ehkä siksi, että kyyneleet ovat merkki haavoittuvuudesta; Elämää ei voi elää kokien sen eri sävyt, jos ei uskaltaudu laskemaan suojia alemmaksi.

Kyyneleet tekevät meistä näkyvän. Ne pysäyttävät näennäisen juoksumme ja kuiskaavat: ”Nyt on hyvä olla hetki hiljaa.”

Kyyneleet osoittavat meidän tarvitsevuutemme. Ne kertovat katkeraa mutta suloista viestiä siitä, kuinka emme ole autonomisia, vaan kuulumme osana johonkin suurempaan.

Kyyneleet voivat olla uuden alun siemen. Kun ne putoilevat katumuksen viestinviejinä poskipäiltämme, olemme jo uuden alun edessä.

Kyyneleet ovat pyhä paikka. Ne saattavat muodostaa juuri sen salaisen avaimen, jolla sydämen lukot avataan ja Vapahtaja pääsee sisään.

Kyyneleet voivat olla minun ja Vapahtajani kohtauspaikka.

Surusta itkevä sielu

”Minun sieluni itkuu surusta. Vahvista minua sanasi mukaan.” (Ps. 119: 28)

Milloin sielu itkee surusta? Silloin, kun ihminen kokee kipeän menetyksen tai joutuu elämään liian kovien vaikeuksien alla.

Meistä jokainen on joskus kokenut sielun itkun. Olemme silloin hyvin paljaita ja avuttomia. Kaipaisimme kipeästi, että joku ottaisi meidät suojaansa ja sanoisi, että kaikki järjestyy.

Itkevää sielua voi yrittää lohduttaa hetkellisesti. Aina vaihtuvat ihmissuhteet, päihteet, pornografia, peliriippuvuus – ne saattavat olla asioita, joilla yritämme vaientaa kipua huutavan sisimpämme. Meidän on vaikea luopua korvikkeista niin pitkään, kun alkusyy on edelleen olemassa.

Jumala näkee itkevän sielun. Hän haluaa olla sen suoja ja turva.

Psalmin kirjoittaja, joka omasi särkyneen sisimmän, kirjoitti samassa yhteydessä myös Jumalan Sanasta eli Raamatusta. Hän ymmärsi, että Jumala hoitaisi, virkistäisi ja vahvistaisi häntä Raamatun välityksellä.

Se ei ole sellainen taikakirja, että kun vain avaan sen, kaikki eheytyy. Raamatun lukeminen ei myöskään ole kuin suorite, jonka Jumala korvaa avullaan. Ei, mutta Jumala tahtoo puhua meille Raamatun kautta. Hän tahtoo puhua itkevälle sielullemme.

Kun me huudamme: ”missä Jumala olet?”, Hän vastaa: ”Tässä!”, ja osoittaa meille pölyyntyneitä Raamattujamme. Se mikä, voi alussa tuntua jopa vastenmieliseltä ja turhalta, voittaa lopulta kaikki korvikkeet.

girl-3421489_1920