Särjettyä ruokoa Hän ei muserra…

”Särjettyä ruokoa Hän ei muserra…” Jes. 42:3

Menneet kuukaudet ovat olleet kohdallani kyynelten laaksossa vaeltamista. Järkytys ja siihen liittyvä suru ovat itkuni aihe, kun Herra on sallinut minulle elämäni kipeimmän koettelemuksen.

Toisaalta tiedän, että Jumalan vaihetuspöydälle seulontaan joutumisella on aina päämääränä tarkoitus murtaa omaa itsekästä tahtoani. Sydämeni kovaa ”maaperää” pitää muokata särkymiseen asti, jotta Jumala pääsee sinne sisälle.

Särkyminen on lahja, josta Ann Voskamp on kirjoittanut kirjan.

Ann Voskamp haastaa sekä itsensä, että lukijansa elämään rohkeasti rikkonaisenakin. Särkymisen lahja kirjan takakannesta lainaan tähän tekstiä: ”Särkyneitä unelmia, petettyjä lupauksia, rikkinäisiä perheitä…jokaisella on haavansa, näkyvät ja näkymättömät sellaiset. Entä, jos meidän ei tulekaan peitellä niitä, tavoitella ehjää ja ehyttä elämää? Entä jos särkyminen onkin lahja, tie täydempään elämään? Hän kutsuu särkyneet elämään täyttä elämää ja muuttamaan maailmaa – juuri sellaisina, särkyneinä. Jumala näkee vahvuuden heikkouksissamme.”

Vain itse särkymisen kokeneena, voin ymmärtää heitä, joiden elämään on sallittu kärsimystä ja sen mukanaan tuomaa särkymistä. Muistan kuulleeni sanonnan: ”Kärsi, kärsi vaan, kirkkaimman kruunun saat.” En edes tiedä, mistä tuo lause on peräisin? Mutta tiedän, että rankat koettelemukset voivat  katkeroittaa mielen Jumalaa kohtaan ja epäusko nakertaa luottamuksen kokonaan pois. Lisäksi saattaa myös mieli masentua.

Joka tapauksessa raamatun Sanan lupaus on edelleen voimassa, ettei minua, eikä sinua, jos koet olevasi särkynyt, kokonaan muserreta, vaan ”Hän levittää oikeutta uskollisesti”, Jes.42:3.

”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä:Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” Jes.57:15

Kiitos armollinen särkyneitä ”saviastioita” rakastava Herra Jeesus, että saamme tulla juuri sellaisena kuin olemme Sinun tykösi. Sitä, joka Sinun tykösi tulee, et heitä luotasi pois. Kiitos, että Sinä ristillä kärsit puolestamme sovittaen kaikki pahat tekomme ja syntimme. Tähän Sinun täytettyyn työhösi uskoen ja ottamalla Sinut Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana saamme armosta  pelastuksen lahjana.

Kiitos, että Sinä itse sidot särjettyjä sydämiä ja vapautat eri tavoin kahlittuja moninaisista siteistä. Kiitos, että Sinun haavojesi kautta olemme paratut. 

ME

Herra on lähellä murtunutta ihmistä

”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34: 19)

Miten hukassa, Jeesukseni, olisin ilman sinua. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän sydämeni saa vertavuotavia haavoja ja sen enemmän kykenen synneilläni murtamaan sisimpäni.

Jos Sinä et rakastaisi minua näin heikkona ja avuttomana, kykenemättömänä korjaamaan itseäni, olisin vailla toivoa ja poisheitettävä kuin likainen paita, jota ei mikään maailman pesuaine voi puhdistaa.

Kun muut – minä itsekin mukaan lukien – hylkäävät minut kuin kitaran, josta ei enää voi saada ehjää ääntä, Sinä otat minut hellästi käsiisi.

Sinä muutat säröisen puukoteloni jälleen uudeksi, vaihdat kaikki kieleni ja hellän tarkasti virität minut soimaan tavalla, joka ei enää ole vain entistä ehjää ääntä, vaan jotain Sinun aikaansaamaa taivaallista sointia.

Sinulle annan taas tänään toivottoman ja murtuneen elämäni ja Sinä et hylkää vaan otat minut rakkautta täynnä olevien Kasvojesi eteen. Et kaihda ottaa likaantunutta elämääni pyhiin käsiisi, vaan painat minut rintaasi vasten. Sinun elämää sykkivät sydämenlyöntisi antavat minulle uuden tahdin elämääni.

Kiitos, että olet särkyneiden oma, rakastava ja hellä pelastaja.

Minäkään en siis ole tänään vailla toivoa ja iloa, vaikka minulla on kyllä vain särkynyt elämä. Mutta minulla on myös Sinut. Siinä on kaksi ainesosaa, jotka toimivat mitä suloisimmin yhdessä!

Kaiken lohdutuksen Jumala

Kyselen jälleen kerran yksinäisyyteni keskellä Herra Sinulta, kuinka voit lohduttaa minua?

Tiedollisesti tiedän, että olet täynnä armoa, rakkautta ja myös lohdutusta. Nyt en vain koe mitään näistä!

Omassa elämässäni kaipaus, ikävä ja suru ovat pikkuhiljaa muuttaneet muotoaan. Tilalle ovat nousset herkät sekä kauniit muistot.

Mutta, yllättäen olenkin saanut huomata, että himmenneiden kaipauksen tunteiden tilalle, tunkeekin pohjaton yksinäisyyden kokemus!

Tyhjyyden tunne on tosi tuskallinen! Syvää luotaavalle itkulle, kun ei tahdo loppua tulla.

Epäilys saa sijaa sydämessäni, oletko sittenkään kaiken lohdutuksen Jumala?

Oletko Jumala, joka antaa edes toivoa?

Herra Jeesus, anon sytytäthän tulevaisuuden toivon toivottomille ja Sanasi lupauksen mukaan tuothan täydellisen lohdutuksesi lohduttomille?

Enhän huuda tuskaani tyhjyyteen? 

Kiitos Jeesus, että Sinä, joka olit yksinäisistä yksinäisin Getsemanen puutarhassa rukoilemassa verta hikoillen, tiedät kipeimmät yksinäisyyden tunteeni.

Kiitos, että kuitenkin saan luottaa ristillä täytettyyn uhriisi, jossa kaikki sovitettiin. 
Kiitos, että lupauksesi mukaan, et hylkää, etkä jätä, tuntui, miltä tuntui tai ei tunnu yhtään miltään.

”Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää Sinulta huomaamatta, Sinä ojennat kätesi.” Ps. 10:14

ME

Ei grammaakaan pois

Tiesitkö, että maailman kovin keramiikka, posliini, valmistettiin Raamatun aikaan särkyneiden astioiden palasista?

Parasta posliinia varten piti nähdä särkemisen vaivaa. Savenvalajalla oli monesti oma oppipoika, jonka tehtävänä oli joinain päivinä vain rikkoa taidolla tehtyjä, kauniita ja käyttövalmiita saviastioita.

Ajattele, posliinia varten tarvittiin sirpalaita, joilla oli jopa 20 särkymisen kipeä menneisyys painolastinaan. Se, mikä elämän lain mukaan oli käyttökelvotonta ja vain lopullista hävitystä odottava tomukasa, sen taidokkain savitaituri talletti odottamaan suurimman luomisvimman kaunista aamunkoittoa.

Kauneus syntyy romukasasta. Tuulen heittelemät kipeät kokemukset ja surullisesti repsahtaneet sydämen hippuset ovat ne ainoat raaka-ainekset joista Mestari valmistaa jotain, joka antaa maistaa toisen valtakunnan ilmapiiriä.

Särkyminen sattuu. Jokainen raksahdus on ihmisen kestokykyä suurempi. Särkyessä elämä valuu ulos ja kuolema sisään.

Jumala ei päästä grammakaan lattian rakoon. Hän ei anna myrskytuulen varastaa eikä syvien vesien upottaa lastensa liian kipeitä kyyneleitä. Ei, jokainen niistä talletetaan jotta niistä luodaan jotain, joka on verrattomasti aikaisempaa kauniimpaa.

Jumala ei ole valmis luovuttamaan sinusta yhtä grammaa. Sydän saattaa kyllä särkyä. Elämä saattaa särkyä.

Merkityksellisintä on se, missä murrutaan. Sinä et raksahtele hylättynä ja murtuneen tahtosi varassa. Ei, sinä katkeat ja lohkeat Suuren Mestarin työpöydällä. Et vihan moukaroimana vaan rakkaudella räätälöitynä.

Taivas voi pilkahtaa vain posliinipinnoilta. Astioista, jotka muistavat dna:ssaan tuhat liian kipeää särkymistä.

Virvoita minua!

”Herra, virvoita nimesi tähden, vanhurskaudessasi auta minun sieluni ahdistuksesta” (Ps. 143:11)

Herra, miten ihanat ovatkaan Sanasi! Ne lupaavat Sinun maailmasi sateita vaikka minä en sitä ansaitse.

Miten voisinkaan ansaita armoasi! Miten uupupeena ja särkyneenä voisin pyytää apuasi sen tähden, että minä olisin ansainnut sen?

Ei, minä uuvun yhä uudestaan omaa syntisyyttäni. Kierrän elämäni kirottua kehää ja odotan uusia, Sinun vihreyttä tulvivia laitumia omien askeleitteni päässä. Mutta päädyn aina samaan juoksuhiekkaan, samaan tilattomaan ahdinkoon, umpikujaan ilman yhtään avattua ovea.

Minun askeleeni vievät vielä vuosikymmenten jälkeen tuhoon. Mutta Sinun askeleet ovat iloa täynnä. Ne ovat aina valmiita ottamaan minun askeleet sulautumaan kauniisti Sinun askeliisi.

Sinun askeleet ovat olemassa kuristavimmassa yksinäisyydessä. Ne ovat olemassa pahimmassakin vankilassa. Ne laulavat taivaallista keveyttä, toivon rytmiä elämäni oksennukseen.

Herra, avaa jälleen Sinun askeleesi. Niitä maistaneena jään kaipaamaan Sinua.

Sinä virvoitat minut rakkautesi tähden!

Sortuneella on turva!

”Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikana” (Ps. 9: 10).

Job sai kokea miltä tuntui olla kaikin tavoin sortunut, luhistunut elämän näyttäessä petomaisia kulmahampaita. Sorrettuna hän oli niiden ihmisten toimesta, joita pelotti nähdä entinen hengellinen mahtimies yhtenä luuna ja nahkana; alastomana kaatopaikalla märkivien paiseiden läikyttäessä tuskan maljan yli niin, että käsittämätön tuska valui kuin vedenpaisumus yli kaikkien normaalien lohdutusmallien.

Miten lohduttavaa on ajatella, että sortuneilla ja juuri sortumisen tähden lohdullisen ystävyyden tukemisen sijaan sorretuilla on linna. Eikä vain mikä tahansa kylmä, kolkko, omien ja toisten valintojen kauhujunalla varustettu keskiaikainen linnanrähjä, vaan juuri se yksi linnoitus, jossa enkelit vartioivat yhä syvemmälle arvottomuuteen vajoavaa musertunutta hellien siipien sivellessä itseensä käpertynyttä lohdulla ja toivolla

Sorretulla Jumalan lapsella on se yksi ihmeellinen lepopaikka, jossa Jumala itse toimii sielua lämmittävänä kamiinana ja niinä kiviseininä, joiden lävitse eivät tuhovoimat yllä.

Tämä linna on aina yhden itkevän lähellä; katso miten kiinniolevaan porttiin on taitavasti lävistetty ristin mallinen, lämpöä ja kutsua uhkuva kulkuaukko.

Muut ovet ovat pysyvästi lukittuina ihmisen jyskyttäessä sinne, mistä oma tahto ja päättäväisyys eivät saa ovia edes liikahtamaan.

Tämä linna on auki ja kulkuaukon löytävät ne, jotka ovat saaneet kokea monenlaisia mielen ja sydämen hajoamisia, sellaisia, joille ei aina ole ihmisenkokoisia sanoja.

Näkymätön linna ei ole vain auki, se imee sisäänsä niitä, jotka ovat kadottaneet suuntansa ja suojansa.

Herran linna tarjoaa elämän uuvuttamille uuden suunnan, särkyneille Sylin ilman varausmaksuja. Siellä on lukuisia hoitohuoneita ja sinne saa olla kutsumassa toisia toivonsa menettäneitä.

Voi miten elämä osaa kääntyä päälaelleen kuin tottumalle kiikkerä kajakki. Mutta juuri kun ahdistus painaa lopullisen oloisesti rintaa, Jumala ei levittele rakkauttaan rajaten käsiään, vaan avaa itsensä loppumattomia rikkauksia sisältäväksi aarrelinnaksi.

Jumalaan saa astua sisään synnin haavoja ruumis täynnä ja siellä Rakkaus luo sortumisia aikaisempaa kauniimpaa Valtakunnan elämää.

Älä siis pelkää. Linna on kaiholla odottanut sinua. Tervetuloa toisten turvattomien joukkoon nauttimaan täyteyttä, kauneutta ja uusia värejä, joita et ole vielä koskaan saanut maistella!