Jumala lohduttaa masentuneita

”Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” (2. Kor. 7: 6)

Muutaman kerran elämäni aikana olen vajonnut melkoisen syvään toivottomuuteen ja masennukseen. Lamaannus on hiipinyt elämääni silloin, kun olen joutunut elämässäni eri syistä äärimmilleni; uupumus tuo helposti tullessaan epätoivon ja masennuksen.

Masennus on raskas matkakumppani. Se vie elämästä kaikki värit ja suostuttelee uhriaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen. Sitä vastaan pitäisi taistella mutta samaan aikaan se vie kaikki voimat edes selviytyä arjen haasteista.

Apostoli Paavalikin koki elämässään masennusta. Hän kirjoittaa meille myös Jumalan tavasta lohduttaa masentuneita. Huomaamme, että Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä, kuinka voimme.

Masentunut yrittää taistella myös ollakseen aktiivinen Jumalan suuntaan. Ajatuksissa saattaa pyöriä, että Jumala kyllä auttaisi, jos osaisi oikein pyytää apua tai elää oikealla tavalla. Mutta onneksi Jumala on aktiivinen osapuoli masennukseen vaipuneen ihmisen suhteen. Ihmisen ei tarvitse pinnistellä pitääkseen Jumalan kädestä kiinni, Jumala lupaa pitää kiinni ihmisestä. Ja masennuskin joutuu taipumaan Jumalan tahdon alle ja se kudotaan osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa.

Mutta miten Jumala sitten lohduttaa? Hän antaa arkeemme joka päivä apuaan. Hän ei välttämättä heti poista epätoivoamme mutta kulkee kanssamme sen läpi. Hän lähettää elämäämme Tituksia, jotka antavat meille rohkeutta jatkaa eteenpäin yksi päivä kerrallaan. Emme sitä useinkaan huomaa; yksi tekstiviesti, soitto, lämmin katse tai mieleen tuleva laulu. Kanssaihmisemme tuovat meille Kristuksen välittämistä ja rakkautta.

Pahimmillakin vastoinkäymisillä on Jumalan asettama päätepisteensä. Myös masennuksella. Ehkä silloin saamme huomata, että Jumala käyttää meitä lohduttamaan toisia, jotka joutuvat kokemaan kanssamme samoja vaikeuksia?

jumalalohduttaa

Mestarin vahvat kädet

”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” (1. Kor. 15:10)

Kun Kristus kutsuu meitä pelastukseen ja taivaaseen, Hän samalla antaa meille kullekin oman tehtävän. Meitä muokataan joka päivä sen vision mukaan, joka Jumalalla on meidän elämästämme.

Ajattelen taas saviastiaa valajan pöydällä ja vertaan sitä omaan elämääni. Miten kipeästi Hänen sormensa ovatkaan tunkeutuneet kovaan ja heikosti muovattavaan elämääni. Miten yhä uudestaan Hän on päättäväisesti pitänyt minua työpöydällään ja antanut käsiensä koko olemustaan myöten muotoilla minua. Ja kuinka nuo kädet ovatkaan osanneet koskea niihin kohtiin, jotka olisin toivonut Hänen jättävän huomaamatta.

Monesti olen taas tuntenut Mestarini hellää ja toivorikasta kosketusta. Juuri kun olen ollut taipua rajuista työstöistä vinoon, Hän onkin huomaavaisesti tukenut ja kantanut.

Ja mikä kuumuus Hänen uunissaan onkaan ollut. Olen luullut tekeväni kuolemaa mutta Mestarini on katsellut lasin takaa hymyillen. Olen ollut mielestäni valmis monta kertaa vain huomatakseni, että astiani ei ole kestänyt käyttötarkoitustaan. Olen mennyt rikki lukemattomia kertoja ja ollut valajani pöydällä yhä uudelleen.

Luulen, että tämä elämäni Jeesuksen seurassa jatkuu tällä samalla kaavalla loppuun saakka. Olen ollut huomaavinani, että jokaisen työstön ja jokaisen uunin kuumuuden jälkeen minuun lasketaan jotakin enemmän. Onko se juuri armoa?

Paavali totesi omasta elämästään, että Jumalan armo oli saanut työstää Hänen elämäänsä ja seurauksen tiedämme. Voi, jospa näkisimme meidän elämämme Jumalan silmin! Ehkä silloin uunin kuumuudessa tai Valajan kovaotteisessa käsittelyssä tietäisimme, miten meitä muovataan suurella rakkaudella.

Onko Jumalalla kiire valmistaa astioita, joista Hänen suunnaton armonsa säteilee kärsivälle maailmalle?

krys-alex-478511-unsplash

Puhu äänellä jonka kuulen

”Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista tuulen huminaa.” (1. Kun. 19: 12,13)

Eräs musiikkiyhtye on tehnyt otsikon mukaisen kappaleen. Sanat ovat sykähdyttäviä; me tarvitsemme eri elämänvaiheissamme erilaisia sanoja ja äänenpainoja sekä Jumalalta että kanssaihmisiltä.

Väkevä profeetta Elia oli yhdessä vaiheessaan niin väsynyt ja särkynyt, että hän pystyi kuulemaan vain yhdenlaista ääntä – hiljaista ja lempeää tuulen huminaa. Vasta silloin hän uskaltautui esille kätköstään. Kaikki muut äänet olisivat särkeneet hänen liiaksi venyneen sielunsa.

Samoin me itsekukin saatamme kokea vaiheita, ettemme kykene kuulemaan muita kuin lempeitä lohdutuksen sanoja. Muuten jäämme piiloon syntiemme ja ahdistustemme kanssa. Jeesuksen sanoissa täytyi olla jotain poikkeuksellisen lempeää, koska epäonnistuneet, raihnaiset ja syntiset tulivat Hänen sanojensa houkuttamana Hänen lähelleen. Jotakin Jeesuksen sanoissa resonoi musertuneiden sydänten sisällä ja ihmisiin hiipi toivo.

Tämä on kristillisen sanoman vedenjakaja. Samalla kun pidämme luovuttamattomasti Jumalaa pyhänä ja annamme Hänen määritellä hyvän elämän rajat, meidän sanomamme on tavoitettava hylätyt ja arvottomat. Meidän sanomassamme tulee olla se ”sävy”, jolloin piilossa olevat uskaltautuvat tulemaan esiin. Jospa osaisimme puhua elämän rikkomille tavalla, jonka he pystyisivät kuulemaan. Silloin keskellämme olisi kaipaamamme armon herätys.

DSC08254_puhu

Kirjoittamaton päätösluku

Jos jaakobin elämän kokoaisi yhteen kirjaan, alkuosan luvut koostuisivat valheista, petoksista, vääränlaisesta viekkaudesta ja laskelmoinnista.

Suurimman palstatilan veisivät Jaakobin kokemat vaikeudet, vääryydet ja tragediat.

Kirjan otsikko voisi olla Jumalan taivuttama mies? Kirjaa lukiessamme haukkoisimme henkeämme tavatessamme miehen, joka tuntui alusta saakka tekevän vääriä valintoja. Emme voisi kuin ihmetellä, kuinka Jumala valitsi sellaisen ihmisen ja miten Hän toimi tämän elämässä.

Kirjan loppu yllättäisi. Viimeisessä luvussa tapaisimme nöyrtyneen ja Jumalan tahtoon taipuneen patriarkan. Kaikki kyyneleet ja syvät tragediat olivat olleet merkityksellisiä. Jaakob jätti syvän siunauksen jälkipolville.

Entä meidän elämämme loppuluku? Usko pois, se on vielä kirjoittamatta. Jos näkisit Jumalan luonnoksen, saattaisit laittaa käden suullesi ja itkeä ilosta!

notebook-writing-book-pencil-wing-wood-940438-pxhere.com

Kuolemisen tie

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos nisunjyvä ei putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.” (Joh 12:24)

Me kaipaamme niin paljon elämää. Missä se on? Se on jyvän sisällä. Älä ymmärrä väärin, se ei ole meissä itsessämme vaan Herrassa Jeesuksessa – ja me olemme Hänessä ja Hän meissä.

Miten tämä elämä pääsee esille? Miten saamme kokea sitä? Kuoren täytyy murtua. Usko minua: ei ole muuta tietä.

Jyvän sisällä oleva elämä ei pääse esille ellei kova kuori murru; samoin emme kykene elämään siunauksellista elämää ellemme joudu liian vaikeisiin olosuhteisiin.

Jumala tahtoo siunata sinua ja lahjoittaa sinulle yltäkylläistä elämää. Ehkä juuri siksi olet joutunut liian kylmään ja pimeään maaperään? Murtuminen sattuu mutta sen seuraus on kaiken hinnan arvoinen.

grass-plant-sky-sunset-field-wheat-905919-pxhere.com