Miksi Jumalaa voi ylistää?

”Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän.” (Ps. 104: 33)

Muutama vuosi sitten olin ulkomaanreissulla yksin ystävieni kanssa. Olin siellä sisäisesti rikottuna ja yritin jaksaa päivästä toiseen. Koin olevani sekä elämäni että myös jumalasuhteeni kanssa mahdottomassa tilanteessa. Olin joutunut umpikujaan valintojeni ja myös vaikeiden olosuhteiden seurauksena. Tunsin olevani kaiken avun ulkopuolella ja Jumalan vihan kohteena. Olin mielestäni liian syntinen.

Eräänä matkan aamuista minulle siihen saakka tuntematon nainen tuli luokseni ja sanoi, että hänen piti kertoa minulle yksi raamatunpaikka. Jännityin kuin viulunkieli. Nainen siteerasi Raamattua Jeremian kirjasta luvusta 30: ”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa” (Jer. 30:17). Olin lysähtää paikoilleni, raamatunpaikka kosketti juuri minun tilannettani. En ollut voinut edes kuvitella, että Jumala haluaisi tai pystyisi auttamaan. Olin ajatellut olevani pahuuteni takia Jumalan rakkauden ulkopuolella.

Seuraavien vuosien kuluessa pidin kiinni tuosta ja muutamasta muusta lupauksesta. Yksi tärkeimmistä oli lupaus siitä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5).  Elämäni tuntui luisuvan aina kurjempaan suuntaan ja särkymiset seurasivat toinen toistaan. Mutta tiedätkö mitä? Jumala oli uskollinen ja Hän piti lupauksensa. Hän ei päästänyt elämästäni irti ja Hän korjasi myös sisäisessä elämässäni pilalle menneitä asioita.

Tällaisista asioista on todella vaikeaa kertoa. On vaikeaa ja ehkä liiankin alastonta avata omaa sydäntään ja kokemusmaailmaa, varsinkin kun niissä ei ole mitään kehuttavaa. Haluan kuitenkin kertoa, että jos Jumala on pystynyt kantamaan minua, Hän pystyy kantamaan ketä tahansa. Jos Jumalan armo on riittänyt minulle, se ei voi päättyä kenenkään kohdalla. Ja jos armo on kyennyt saamaan minussa aikaan tätä pientä rakkautta Vapahtajaani kohtaan, se voi tehdä sitä samaa jokaisen elämässä. Tiedän elämässäni riittävän jatkossakin ylivoimaisiakin haasteita, mutta varovaisesti uskallan jo ajatella, että Jeesus ei hylkää niissäkään.

Miksi siis Jumalaa voi ylistää? Siksi, että Hänen armonsa ja rakkautensa ovat syvyydeltään mittaamattomia (Ps. 103:11). Siksi, että Hän on sitoutunut pitämään huolta meistä lapsistaan tavalla, joka ylittää käsityskykymme. Siksi, että Hän jatkuvasti pelastaa meitä kaikilta pimeyksiltämme. Me voimme ylistää Häntä, koska Hänen kätensä ei ole koskaan liian lyhyt auttamaan.

miksijumalaavoiylistaa_DSC03312

Särkymiset tuovat esiin elämää

”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.(2. Kor. 4:10)

Muistan kun vuonna 2010 elämäni pysähtyi ja makasin suurten leikkausten jälkeen teho-osastolla erilaisia piuhoja vartalo täynnä. Elämä sellaisena kuin sen olin tuntenut oli päättynyt ja se oli saanut aivan uuden suunnan. Tuossa vaiheessa diagnoosini oli kävelykyvyn suhteen hyvin heikko. Selvää oli se, että moni asia oli murskaantunut joka tapauksessa. Tämä raamatunkohta kannatteli minua päivästä toiseen.

Paavali monesti opettaa niin syvällisesti, etten tahdo ymmärtää häntä. Luulen, että Jeesuksen innon valtaamana hän ei saanutkaan ajatteluaan ”järkevään formaattiin” vaan hän ikään kuin hapuili suuren Vapahtajansa kuvailussa. Selvää oli kuitenkin se, että Kristus oli kaikki kaikessa. Hän oli Paavalille sanoja suurempi todellisuus. Ja tämän elävän Jumalan Pojan yhteydessä hänen oma elämänsä sai kokea monta kuolemaa. Kristus sai loistaa Paavalin elämässä juuri niissä kohdin, missä riisumisen koulu on saanut tehdä työtään.

Ympärillä olevat jakeet syventävät sanomaa. Paavali kuvaa olevansa kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton, vainottu ja maahan lyöty (1. Kor. 5: 8,9). Miten ihmeessä suuri uskon apostoli uskalsi käyttää tällaista kieltä? Oliko hän pahasti erehtynyt kuvatessaan omaa heikkouttaan tai oliko hän väärän nöyryyden vallassa? Huomaa vastailmaisut: ”… emme umpikujassa, … emme toivottomia, … emme hylättyjä, … emme tuhottuja” Hän kuvaa sitä eroa, mikä on Kristuksen ja hänen itsensä välillä. Siksi hän joutui yhä uudestaan kokemaan ahdistuksia, ahtaalla oloa ja neuvottomuutta. Lisäksi hän todella koki olleensa lukemattomia kertoja jo suorastaan maahan lyöty, vain viimeistä kuoliniskua vaille tuhottu. Mutta sitten on Kristus, joka on heikkojen auttaja, väsyneitten Pelastaja ja ahdistuneiden Lohduttaja. Hän sanoo aina viimeisen sanan. Kuolema saa tehdä työtään vaan, jotta Hänen elämänsä saa näkyä meistä toisille.

Ihmetteletkö niitä pimeyksiä, joihin olet joutunut? Tuntuuko elämäsi olevan yhtä neuvottomuutta ja jatkuvaa maahan lyömistä? Kuljet silloin apostolin jäljissä. Saviastian pitää murtua, jotta sen sisällä oleva kirkkaus voisi loistaa. Murtuminen sattuu enemmän kuin voin kuvailla ja lisäksi näyttäisi siltä, että prosessi on elinikäinen. Mutta samoin ja ylivertaisen enemmän on Kristuksen elämä.

Tapahtukoon siis Herra sinun tahtosi. Tuo meissä esiin omaa elämääsi ja anna meille rohkeutta kulkea antamaasi murtumisen koulua.

sarkymisettuovatesiinelamaa_DSC02447

Epäreilu elämä

”Ja Jeesus itki.” Joh. 11:35

Saan lähes päivittäin yhteydenottoja, joiden edessä tunnen olevan avuton. Kuulen ja näen sellaista ihmisten hätää, etten monesti voi kuin jäädä itkemään erilaisten kohtaloiden edessä. Huomaan huutavani Jumalan puoleen, miten Hän voi sallia lapsilleen niin paljon kärsimystä.

Hapuilen vastausta Raamatun Jeesuksesta. Osoitan itkuni hänelle ja kyselen, miten Hän suhtautuu näihin epätoivoisiin ihmisiin. Minuunkin. Sitten mietin Jeesuksen omaa elämää. Hän syntyi epämääräisissä olosuhteissa ja koki kotikylässään jatkuvia vihjailuja haureudesta ja isättömyydestä. Hän joutui kokemaan poliittisen pakolaisen elämää Egyptissä. Teini-ikäisyydestä eteenpäin hän varmasti koki tarvetta kokea ihmisrakkautta kuten ystävänsäkin. Hän ymmärsi kutsumuksensa vievän häntä elämään yksin, vailla rakastavaa kumppania ja yhteyttä. Kutsumuksensa keskellä hän oli jatkuvasti väärinymmärretty, vääränlainen, syytetty, väsynyt ja halveksittu.

Jeesus itki Lasaruksen haudalla. Mietin, itkikö hän yleensäkin nähdessään ihmisten kärsimystä ja epätoivoa? Hän näki mahdottomia ihmiskohtaloita ja umpisolmuun ajautuneita ihmisiä. Hän näki, kuinka ihmiset täyttivät sisäistä kaipuutaan etsimällä apua kaikesta siitä, mikä ei heille todellisuudessa apua toisi. Eikä lohtua. Lasaruksen haudalla hän koki kuoleman aiheuttavan lopullisuuden ja siitä seuraavan loputtoman ikävän. Niin, olen varma, että Hän ymmärtää esimerkiksi lapsensa menettäneiden päättymätöntä tuskaa.

Elämä on aivan kamalan epäreilua. Hyväosaiset lyövät huono-osaisia eikä kukaan tunnu ymmärtävän umpisolmuun joutuneita. Jotkut eivät ikinä pääse kokemaan ehjää ja hyvää elämää. Itken, miten väärin se on.

Jos Jeesus olisi tänään keskuudessamme, Hän etsisi ihan jokaisen kärsivän. Hän hakeutuisi niiden luokse, jotka tahtovat luovuttaa ja päättää päivänsä. Hän ottaisi lähelleen heikkoja ja epäonnistuneita. Hän jakaisi heille rakkauttaan ja se rakkaus muuttaisi heidät. Se antaisi heidän elämälleen uuden suunnan.

Niin, vaikka elämä on epäreilua, Jumala on sama. Ja Hän aina kohdistaa huomionsa sinne, missä on pimeintä. Voi jospa saisimme vaihtaa itsekeskeisyytemme Jeesuksen hätään kärsivistä. Olisipa meissä sitä Kristuksen mieltä, joka saisi meidät liikkeelle ja nostamaan toistemme mahdottomia taakkoja. Rakkaus saisi aikaan ihmeitä. Se tasoittaisi epäreilun elämän kuoppia.

epareiluelama_voikukka

Jälkeenjääneiden Kristus

Näyttäisi siltä, että kristittyjen joukossa on aina niitä, jotka eivät pääse niin sanotun valtavirran mukaan. He eivät täytä erilaisten kristillisen elämänlaatujen mittoja. He eivät ole riittävän terveitä, ehjiä tai onnistuneita ollakseen muiden kristittyjen yhteydessä. Ehkä joskus on tullut liian kovia ja arvostelevia sanoja tai ehkä oma häpeän ja huonommuuden kokemus eristää.

Sekin on hyvä huomata, että valtavirrasta voi tipahtaa nopeasti joukon ulkopuolelle. Jotkut joutuvat eri syistä kokemaan sellaisia kokemuksia, mitkä romauttavat elämän onnistuneiden joukosta alas hyljeksittyjen pariin. Toiset epäonnistuvat omien väärien valintojen seurauksena ja tipahtavat syyllisyyteen ja häpeään.

Kristus on aina jälkeenjääneiden Kristus. Hän jää viimeisten joukkoon ja pysähtyy jokaisen sellaisen vierelle, jonka matka on syystä tai toisesta pysähtynyt. Kristuksemme haluaa huolehtia jokaisesta langenneesta ja särkyneestä. Hän haluaa ottaa takaisin rakkautensa ja armonsa piiriin ne, jotka ovat synnin, syyllisyyden ja häpeän takia joutuneet ”sivuraiteille”. Heille Hän ei anna armolleen ehtoja vaan hellästi kutsuu heitä lähelleen. Jeesus ei vain tyydy kutsumaan vaan Hän on itse jatkuvasti liikkeellä ulkopuolella olevien tähden. Heitä Hän etsii ja Heidän puolesta Hän kärsii ja rukoilee.

Pietari oli kerran yksi tällainen jälkeenjäänyt ja synnin tähden särkynyt. Hän oli epäonnistunut ja syyllisyyden takia ulkopuolella opetuslasten joukosta. Kristus etsi hänet vanhasta kalastajan ammatin parista ja teki hänestä seurakuntansa keulahahmon. Jälkeenjääneestä tehtiin hetkessä johtaja, siis ensimmäinen. Mutta tätähän Jeesus opettikin: viimeisistä tehdään ensimmäisiä.

Jälkeenjääneet saavat kohdata armollisen Kristuksen. He saavat rakastua hellään Vapahtajaan ja se rakkaus synnyttää heissä todellista ja aitoa hengellistä elämää. Oman syntisyytensä takia heidät ”pakotetaan” luottamaan Jeesuksen armoon ja juuri silloin he oppivat Jeesuksesta enemmän kuin onnistuneet. Tällöin heistä onkin tullut hengellisiä ”ensimmäisiä”.

jalkeenjaaneidenkristus_voikukka

Jeesuksen tulee kasvaa

”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh. 3: 30)

Tässä on kaikki Jumalan päämäärä meidän elämäämme varten näkyvillä yhdessä Johannes Kastajan lauseessa. Johanneksen näkyvä palvelutyö oli päättymässä ja Jeesuksen alkamassa. Jotkut Johanneksen seuraajat surivat tätä ja valittivat hänelle, että kaikki ihmiset alkoivat seuraamaan Jeesusta. Johannes koki kipeää pienentymistä mutta samalla hän näki Jumalan Karitsan kirkkauden ja iloitsi.

Me kysymme, miksi hyvä ja rakastava Jumala on antanut meidän kulkea niin kivuliaita ja musertavia teitä? Me kysymme, miksi alun vahva hengellisyytemme on kuivunut kasaan ja miksi huikeat näköalat ovat vaihtuneet tilattomuuden kokemuksiin. Miksi miekat ovat lävistäneet sydäntämme yhä uudestaan ja miksi olemme joutuneet niin lukuisiin kuoleman kouluihin? Vastaus on tässä: jotta me pienentyisimme.

Jeesus voi kasvaa meidän silmissämme ja meissä vain sitä mukaa kun me kutistumme. Jumala riisuu meidän loputonta itseluottamustamme jotta se voisi jatkuvasti kiinnittyä itsemme sijasta Jumalan Poikaan. Mitä suuremmaksi Jumala sinut tekee valtakunnassaan ja sen työssä, sitä kumarammassa joudut kulkemaan. Se on taivaan valtakunnan sääntö.

Kipeimmät elämänkoulumme voivatkin olla Jumalan suurimpia siunauksia. Mutta eivät särkymiset vielä itsessään saa aikaan jumalallisia päämääriä. Niiden keskellä voi nimittäin käydä niinkin, että katkeroidumme ja menetämme uskomme armolliseen Jumalaan. Missä on särkymisen ja pienentymisen kouluja, siellä myös vihollisen voimat ovat valmiina iskemään arkaan omaantuntoon.

Siksi tarvitsemme julistajia, puheita, kirjoja ja seurakuntia, jotka pitävät Herraa Jeesusta esillä. Nimittäin kun me pienennymme, meille tulisi siinä samalla tuoda esille Jeesuksen suuruutta. Täten emme jäisi surkeutemme vangeiksi, vaan juoksisimme Jeesuksen luokse nauttimaan Hänen armostaan ja kirkkaudestaan.

Jeesuksen on tultava suuremmaksi, ei vain yleisesti, eikä vain toisille vaan minulle. Jos siis löydät opetusta – mistä tahansa – jossa sinua sidotaan kiinni Herraan Jeesukseen Kristukseen, pysy sen piirissä. Anna Herran Jeesuksen evankeliumin olla silmiesi ja huomiosi keskipisteenä ja silloin sinulla pienuudessasi on Jumalan suuruus.

kaikkienjanoisten