Langennutta ei hylätä

”Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sitä, Jumala, halveksi.” (Ps. 51:19)

Kuinka vaikeaa onkaan luottaa Jumalan armoon silloin, kun olemme epäonnistuneet ja langenneet pahasti. Silloin tunnemme hyvin helposti Jumalan tuomion niskassamme ja yritämme monin tavoin vältellä Häntä.

Kuningas Daavid oli langennut raskaasti Batseban kanssa ja hän yritti vielä peittää jälkiään murhauttamalla Batseban miehen, Urian. Daavid ei pystynyt tunnustamaan syntiään Jumalalle vaan eli vuoden ajan Häneltä piilossa. Vasta profeetta Naatanin väliintulo sai Daavidin murtumaan ja Hän avasi sydämensä ja syntinsä Jumalan eteen.

Daavid tunnusti syntinsä ja vetosi Jumalaan, että Hän puhdistaisi, uudistaisi ja vahvistaisi hänen elämäänsä. Hän ei edes yrittänyt luvata pystyvänsä itse parempaan elämään jatkossa, vaan vetosi Jumalan armoon ja apuun.

Lohduttavinta on Daavidin sanat siitä, että Jumalalle kelpaakin juuri särkynyt ihminen. Siis nyt hän ei kirjoittanut siitä särkymisestä, minkä aiheuttaa olosuhteet tai toisten väärä toiminta. Daavidin puhui omien syntien ja virheiden tähden särkymisestä.

Me monet ajattelemme, että kun kärsimme omien syntiemme tähden, olemme Jumalan avun ulkopuolella; olemmehan itse aiheuttaneet tilanteemme. Mutta Daavid tunsi Jumalan sydämen paremmin. Hän vakuutti itselleen ja meille muille, että Jumala on läsnä siellä, missä ihminen uskaltaa kohdata oman pahuutensa. Hänelle kelpaava uhri ei ole uudet lupaukset, ryhdistäytyminen, parempi elämä vaan syntiensä alle särkyneen avuton huuto Hänen puoleensa.

Omien syntien näkeminen ja niistä vastuun ottaminen saattaa särkeä sielun. Mutta juuri siellä Jumala on lähellä meitä. Hän ei hylkää eikä halveksi langenneita kristittyjä, vaan haluaa nostaa heidät ylös ja kannustaa jatkamaan matkaa. Hän samalla antaa meille instrumentin, jolla tavoitamme toiset epäonnistuneet ja piilossa olevat: meidän omista haavoistamme nousevan myötätunnon.

Suurella rakkaudella

”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” (Joh. 14:18)

Jeesus puhui viimeisiä opetuksiaan ahdistuneille opetuslapsilleen. Hän oli lähdössä taivaaseen Isänsä luokse ja opetuslapset olivat murheellisia. Jeesus kuitenkin lupasi, ettei Hän jättäisi heitä yksin, vaan olisi heidän kanssaan kaikkina heidän elämänsä päivinä.

Ajattele, että Hän on kanssamme silloinkin, kun olemme kiusattuja, ahdistuttuja ja toivottomia? Ajattele, että Hän on sitoutunut niihinkin päiviin, kun epäilemme Häntä epäuskossamme tai olemme langenneet ja joutuneet itsesäälin kierteeseen?

Minusta tuntuu, että Hän on osoittanut minun elämääni kohtaan suurinta hellyyttä ja rakkautta keskellä elämäni pahimpia särkymisiä. Hän ei ole osoitellut sormella, syyttänyt ja vaatinut parempaa; Hän on sen sijaan kulkenut varovaisesti ja myötätuntoisesti sirpaleitteni keskellä, tahtoen hoitaa ja parantaa.

Ja kun olen langennut syntiin, Hän on ollut aina nostamassa minua ylös. Monesti olisin jäänyt matkan varrelle lannistuneena omaan elämääni, mutta Hän on rakastanut minua liikaa luovuttaakseen kohdallani.

Niin, Jeesus todella kulkee kanssamme suurella rakkaudella. Hän astuu pelottomasti kohti pimeyksiämme ja ottaa ne omakseen. Hän jakaa meille leponsa ja ottaa itselleen taistelumme. Hän on siellä missä itkemme yksin ja kuulee vaikerruksemme. Hän on sitoutunut kohtaamaan kaiken, mitä me täällä maailmassa koemme sinne saakka kunnes astumme toisen todellisuuden rajalle. Ja siellä Hän meitä odottaa.

Raajarikkoisten Jumala

”Ei – kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.” (Luuk. 14: 13)

Jeesus opettaa näillä sanoillaan meitä huolehtimaan niistä, jotka jäävät yleisen huomion ja välittämisen ulkopuolelle. Hän kehottaa kristittyjä suuntaamaan rakkautensa ja tarmonsa yhteiskunnan vähäosaisten suuntaan. Miksi? Koska Jumala välittää juuri heistä.

Jeesuksen sanat saavat vahvan kaikupohjan Vanhasta Testamentista. Onko liioiteltua sanoa, ettei siellä ole kirjaa, missä tämä jumalallinen rakkaus ei tulisi näkyviin? Kolmiyhteinen Jumala rakastaa köyhiä, raajarikkoja ja kaikkia huono-osaisia.

Niin, Jumala näkee raajarikkojen elämän. Hän näkee päivittäisen kamppailun ja vaivan. Ja Hänen sydämensä sykkii lämpöä ja välittämistä.

Oletko sinä jollain tavalla raajarikko? Kenties raajasi ovat fyysisesti tallessa, mutta saatat kokea, että sisältäsi on jotain amputoitu? Jäät ehkä vailla ihmisten välittämistä, mutta Jumala kohdistaa huomionsa ja rakkautensa juuri sinuun.

Vaikka ihmiset jättäisivätkin yksin, Jumala tulee luoksesi. Kristus tahtoo lahjoittaa sinulle mitä syvällisimmän elämänyhteyden ja ystävyyden kanssaan. Silloin olet päässyt Jumalan järjestämiin juhliin.

timothee-magli-43919-unsplash

Jumala lohduttaa masentuneita

”Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” (2. Kor. 7: 6)

Muutaman kerran elämäni aikana olen vajonnut melkoisen syvään toivottomuuteen ja masennukseen. Lamaannus on hiipinyt elämääni silloin, kun olen joutunut elämässäni eri syistä äärimmilleni; uupumus tuo helposti tullessaan epätoivon ja masennuksen.

Masennus on raskas matkakumppani. Se vie elämästä kaikki värit ja suostuttelee uhriaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen. Sitä vastaan pitäisi taistella mutta samaan aikaan se vie kaikki voimat edes selviytyä arjen haasteista.

Apostoli Paavalikin koki elämässään masennusta. Hän kirjoittaa meille myös Jumalan tavasta lohduttaa masentuneita. Huomaamme, että Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä, kuinka voimme.

Masentunut yrittää taistella myös ollakseen aktiivinen Jumalan suuntaan. Ajatuksissa saattaa pyöriä, että Jumala kyllä auttaisi, jos osaisi oikein pyytää apua tai elää oikealla tavalla. Mutta onneksi Jumala on aktiivinen osapuoli masennukseen vaipuneen ihmisen suhteen. Ihmisen ei tarvitse pinnistellä pitääkseen Jumalan kädestä kiinni, Jumala lupaa pitää kiinni ihmisestä. Ja masennuskin joutuu taipumaan Jumalan tahdon alle ja se kudotaan osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa.

Mutta miten Jumala sitten lohduttaa? Hän antaa arkeemme joka päivä apuaan. Hän ei välttämättä heti poista epätoivoamme mutta kulkee kanssamme sen läpi. Hän lähettää elämäämme Tituksia, jotka antavat meille rohkeutta jatkaa eteenpäin yksi päivä kerrallaan. Emme sitä useinkaan huomaa; yksi tekstiviesti, soitto, lämmin katse tai mieleen tuleva laulu. Kanssaihmisemme tuovat meille Kristuksen välittämistä ja rakkautta.

Pahimmillakin vastoinkäymisillä on Jumalan asettama päätepisteensä. Myös masennuksella. Ehkä silloin saamme huomata, että Jumala käyttää meitä lohduttamaan toisia, jotka joutuvat kokemaan kanssamme samoja vaikeuksia?

jumalalohduttaa

Mestarin vahvat kädet

”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” (1. Kor. 15:10)

Kun Kristus kutsuu meitä pelastukseen ja taivaaseen, Hän samalla antaa meille kullekin oman tehtävän. Meitä muokataan joka päivä sen vision mukaan, joka Jumalalla on meidän elämästämme.

Ajattelen taas saviastiaa valajan pöydällä ja vertaan sitä omaan elämääni. Miten kipeästi Hänen sormensa ovatkaan tunkeutuneet kovaan ja heikosti muovattavaan elämääni. Miten yhä uudestaan Hän on päättäväisesti pitänyt minua työpöydällään ja antanut käsiensä koko olemustaan myöten muotoilla minua. Ja kuinka nuo kädet ovatkaan osanneet koskea niihin kohtiin, jotka olisin toivonut Hänen jättävän huomaamatta.

Monesti olen taas tuntenut Mestarini hellää ja toivorikasta kosketusta. Juuri kun olen ollut taipua rajuista työstöistä vinoon, Hän onkin huomaavaisesti tukenut ja kantanut.

Ja mikä kuumuus Hänen uunissaan onkaan ollut. Olen luullut tekeväni kuolemaa mutta Mestarini on katsellut lasin takaa hymyillen. Olen ollut mielestäni valmis monta kertaa vain huomatakseni, että astiani ei ole kestänyt käyttötarkoitustaan. Olen mennyt rikki lukemattomia kertoja ja ollut valajani pöydällä yhä uudelleen.

Luulen, että tämä elämäni Jeesuksen seurassa jatkuu tällä samalla kaavalla loppuun saakka. Olen ollut huomaavinani, että jokaisen työstön ja jokaisen uunin kuumuuden jälkeen minuun lasketaan jotakin enemmän. Onko se juuri armoa?

Paavali totesi omasta elämästään, että Jumalan armo oli saanut työstää Hänen elämäänsä ja seurauksen tiedämme. Voi, jospa näkisimme meidän elämämme Jumalan silmin! Ehkä silloin uunin kuumuudessa tai Valajan kovaotteisessa käsittelyssä tietäisimme, miten meitä muovataan suurella rakkaudella.

Onko Jumalalla kiire valmistaa astioita, joista Hänen suunnaton armonsa säteilee kärsivälle maailmalle?

krys-alex-478511-unsplash