Kaikki parhaaksesi

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut” (Room. 8: 28).

Miten räjähdysherkkä jae tämä onkaan! Miten Jumala voi todella sanoa vaikuttavansa kaiken parhaakseni, kun elämässäni on näin paljon menetystä ja kärsimystä?

Eilen itkeä tirautin pienen kyyneleen puun alle jäämisen 10-vuotispäivän kunniaksi. Vaikeudet eivät loppuneet siihen, vaan kuluneen vuosikymmenen aikana on tapahtunut niin paljon erikoisia ja raskaita asioita, että ne piti viime talvena nitoa elämäkerraksi.

Vaikeinta on pitkittynyt sisäinen kärsimys. Jatkuvat kivut ovat painajaismaisia mutta sisäinen näköalattomuus, toivottomuus, väsymys ja alakulo ovat kuin suo, josta ei pääse millään kuiville. En voi siis sanoa kaiken kääntyneen hyväksi. Itseasiassa ennusteet ovat hyvin huonoja ja on enemmän kuin luultavaa, että esimerkiksi kävelykyky on menetetty etuoikeus seuraavan vuosikymmenen kuluessa.

Jos Jumala vaikuttaa kaiken parhaaksemme, miten Hän voi sallia määrätöntä ja selittämätöntä ahdistusta ja kärsimystä? Eikö Raamattua pidä tässä kohtaa oikaista ja tulkita toisin?

Minä en saa elämäni ahdistaviin asioihin syitä, en ainakaan tavalla, jolla haluaisin. Aika usein olen kivusta kerällä ja itken Jumalaa ottamaan edes jonkun kuorman pois. Haluaisin tietää, että elämä on jatkossa elämisen arvoista, että jonakin aamuna herään toivorikkaana ja nautin jälleen aamukahvista lintujen laulaessa.

Minulle Jumala ei tunnu paljastavan huomista. Riittää kun jaksan aina yhden päivän. Itseasiassa juuri särkyneenä ihmisellä on mahdollisuus pysähtyä ja arvostaa yhden hyvän hetken arvokkuutta. Se voi olla vaikka tekstiviesti tai yllättävä kahvihetki naapurin kanssa.

Vaikuttaako Jumala todella kaiken meidän parhaaksemme? Mielessäni vilisee kaikki ne lukemattomat särkymiset ja menetykset jotka olen itse kokenut ja joita olen nähnyt ystävieni elämässä. En suostu alentamaan Jumalan lupausta. Ehkä juuri se auttaa yli pahimpien hetkien, että tuolla jossain on Jumala, joka rakastaa minua ja joka määrää tähtien paikat ja samalla aivojeni serotoniinitasot. En ymmärrä Häntä mutta haluan luottaa.

En olisi valinnut tällaistä elämää. En mistään hinnasta. En haluaisi olla nelikymppisenä vailla hallinnan lankoja. Mutta ehkä juuri elämän revittyjen sivujen kautta toinen, kirkas ja tuleva elämä pääsee murtautumaan arkeeni. Edes hieman? Ehkä oma neuvottomuuteni ja jopa toivottomuuteni saa minut näkemään elämän haurauden ja antamaan jäljelle jääneet palaset Hänelle, joka osaa saada niistä vastoin järkeä jotain järkevää?

Oletko Jumala siis lupauksesi tasalla? Oletko todella niin suuri, että hallitset meidän menneisyyden, tämän päivän ja koko tulevaisuuden? Oletko minun ja meidän kaikkien tahtojen, motiivien ja valintojen taustalla ja pidät kaikkea koossa? Onko minun elämäni, tällaisena kuin se on, räätälöity juuri minulle?

Lupa myrskylle

”Simon, Simon! Saatana on tavoitellut teitä valtaansa seuloakseen teitä niin kuin viljaa.” (Luuk. 22: 31).

Raamatun aikaan vilja heitettiin puisella haarukalla tai lapiolla ilmaan jotta siihen sekoittuneet akanat lentäisivät kevyempinä tuulen mukana erilleen. Painavampi vilja putoaisi maahan.

Jeesus ennusti Pietarin tulevan kokemaan jotain samaa; Hänen elämänsä joutuisi tiukkaan ravisteluun.

Jeesus ei sanonut rukoilevansa sitä, ettei seulontaa tulisi. Hän ei myöskään kertonut rukoilevansa estääkseen Pietarin tylyä lankeamista. Ei, Hän rukoili, jotta koetuksen jälkeen Pietarin usko säilyisi.

Ajattelen kolmipiikkistä haarukkaa, joka tunkeutuu elämäni syviin perustuksiin. Rakkaimmat sieluni aarteet lentävät ilmaan ja joudun itkien hyvästelemään tuulen vietäviksi asiat, joita ilman en kuvitellut voivani elää.

Pietarin vahvuus särkyi. Hänestä tuli tarvitseva mies ja juuri siksi heikko kantamaan vahvaa sanomaa. Kristuksen rakkaus oli jäänyt jäljelle koetusten jälkeen. Se pääsi valloittamaan myrskyn läpikäyneen apostolin.

Onko sinunkin elämässäsi annettu taivaallinen lupa seulonnalle? Muista, että kaikki tapahtuu tarkoin valvotusti ja Jeesuksen rukouksen tahtiin. Kun myrsky hellittää, saat vahvistaa veljiäsi ja siskojasi.

Särkyneiden sydänten korjaaja

”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Muistan sen päivän kuin eilisen. Sisimpäni raksahti rikki kuin lasinen astia pudotessaan maahan. Olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle aivan liian tärkeä.

Keinuttelin itseäni nojatuolissa ja hoin itkunsekaisia, sekavia rukouksia. Pyysin Jeesusta korjaamaan sen mikä on auttamattomasti ja pysyvästi rikki. Samalla tiesin, että pyysin mahdottomuuksia – siitä menetyksestä ei voinut toipua.

Jostain sain mieleeni sanat: ”Kolmen vuoden päästä olet toipunut.” Otin ajatuksesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.

Pahinta oli tietoisuus siitä, että olin itse saanut itseni siihen pisteeseen. Minä olin tehnyt vääriä valintoja, syntiä enkä ollut suostunut / pystynyt oikaisemaan elämääni. Silti vain Jumala saattoi auttaa. Tahtoisiko Hän?

En halua siloittaa seuraavaa kolmea vuotta sanomalla, että aika oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Se oli tähänastisen elämäni raskain elämänvaihe. Mutta jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten tarkasti Jeesus hoiti minua! Vaikka oli päiviä, jolloin halusin vain kuolla pois, Jeesus todella paransi haavat, ei vain pintalaastarilla vaan vaikuttamalla sisäisiin alkusyihin.

Olen siis varma, että Raamatun sanat ovat totta. Jeesus kykenee korjaamaan jokaisen särkyneen sydämen. Senkin, joka on rikottu ja poltettu tuhkaksi. Hän pystyy palauttamaan elämän, antamaan sille uuden suunnan ja ilon.

Se ei tapahdu hetkessä. Matkaan mahtuu lamaannusta, epätoivoa, suunnatonta yksinäisyyttä, kouristavaa surua, sielun pakkoliikkeitä, joskus vääriä lääkityksiä. Mutta jokaisena päivänä Jeesus tekee uskollista ompelutyötään. Hänellä on toivon aikajana.

Jos sinulla on tänään rikkimennyt elämä, älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinä selviät. Anna Jeesukselle se, mihin sinä et pysty ja voit olla varma, että paremmat päivät vielä tulevat.

Kipu, jota eivät sanat tavoita

”Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät että hänen tuskansa oli hyvin suuri” (Job. 2:13).

Miten syvää tuskaa ihminen voi kokea? Yksi esimerkki on Raamatun Job, joka menetti hetkessä kaiken. Yltäkylläisyys ja loisto olivat kadonneet tuhkakasaan, jonka päällä Job istui ja raapi savipalalla paiseitaan.

Jobin viisaat ystävät tulivat apuun. Kun he näkivät Jobin tilanteen, he tavoittivat kivun, jota eivät sanat yltäisi kuvaamaan. Ajattele, että he asettuivat istumaan samaan tuhkakasaan ja olivat järkytykseltään seitsemän vuorokautta tyystin hiljaa.

Job on Raamatussa lohduttava esimerkki elämän murtumisesta, joka voi tavoittaa jokaisen meistä. Kärsimyksen ja omien väärien valintojen yhteys ei ole aina niin suora. Jotkut saavat kokea järkyttäviä asioita, toiset säästyvät.

Jobin kertomus vakuuttaa, että Jumala on koko ajan tietoinen kaikesta. Vaikka kärsimyksen perimmäiset syyt jäävät isolta osaltaan piiloon, Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän kykenee muuttamaan tuhkakasan takaisin ilon herskyviin hetkiin.

Kanssaihmisinä voimme oppia Jobin ystävien ensimmäisestä kriisiapuviikosta paljon. Aina ei tarvitse olla vastauksia valmiina. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja – eiväthän ne ehkä voisi tavoittaa toisen syvää tuskaa. Myötäeläminen riittää, ja siinä onkin riittävä haaste jokaiselle meistä.

Kun kaikki on jo pilalla

”Tyttäresi on jo kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa” (Luuk. 8:49).

Erään yhteisön esimiehen maailma romahti. Yhdessä hetkessä elämä särkyi kuin keittiön ikkunaruutu olisi pudonnut pöydän päälle ja lasi olisi pirstaloitunut tuhanteen pieneen piikkiin.

Hän oli viimeisessä hädässään juossut Jeesuksen luokse ja heittäytynyt maahan tämän eteen. Mutta nyt taivas oli pimentynyt, pysyvästi. Mitä virkaa Jeesuksella enää olisi?

Enkö minä ole elämäni kanssa joskus samassa tilanteessa? Jotain mitä ei voisi enää koskaan korjata, on mennyt palasiksi. Kun kaikki on jo pilalla, on tarjottimella enää vain raskasmielinen kituuttaminen päivästä seuraavaan.

Jeesus ei lähtenyt mukaan kertomuksemme miehen todellisuuteen. Hän alkoi luomaan toista realiteettia. ”Älä pelkää – usko ainoastaan.” Kuollut heräsi eloon. Keittiön ikkunaruutu nostettiin paikoilleen kuin elokuvan ”palaa takaisin” toimintoa käyttämällä

Kun kaikki on jo pilalla, on vain ihmisen aikamääritelmä. Jumalan todellisuudessa se ”aika” saattaa olla hetki nousta ihmeiden tasolle.