Särkyneiden sydänten korjaaja

”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Muistan sen päivän kuin eilisen. Sisimpäni raksahti rikki kuin lasinen astia pudotessaan maahan. Olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle aivan liian tärkeä.

Keinuttelin itseäni nojatuolissa ja hoin itkunsekaisia, sekavia rukouksia. Pyysin Jeesusta korjaamaan sen mikä on auttamattomasti ja pysyvästi rikki. Samalla tiesin, että pyysin mahdottomuuksia – siitä menetyksestä ei voinut toipua.

Jostain sain mieleeni sanat: ”Kolmen vuoden päästä olet toipunut.” Otin ajatuksesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.

Pahinta oli tietoisuus siitä, että olin itse saanut itseni siihen pisteeseen. Minä olin tehnyt vääriä valintoja, syntiä enkä ollut suostunut / pystynyt oikaisemaan elämääni. Silti vain Jumala saattoi auttaa. Tahtoisiko Hän?

En halua siloittaa seuraavaa kolmea vuotta sanomalla, että aika oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Se oli tähänastisen elämäni raskain elämänvaihe. Mutta jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten tarkasti Jeesus hoiti minua! Vaikka oli päiviä, jolloin halusin vain kuolla pois, Jeesus todella paransi haavat, ei vain pintalaastarilla vaan vaikuttamalla sisäisiin alkusyihin.

Olen siis varma, että Raamatun sanat ovat totta. Jeesus kykenee korjaamaan jokaisen särkyneen sydämen. Senkin, joka on rikottu ja poltettu tuhkaksi. Hän pystyy palauttamaan elämän, antamaan sille uuden suunnan ja ilon.

Se ei tapahdu hetkessä. Matkaan mahtuu lamaannusta, epätoivoa, suunnatonta yksinäisyyttä, kouristavaa surua, sielun pakkoliikkeitä, joskus vääriä lääkityksiä. Mutta jokaisena päivänä Jeesus tekee uskollista ompelutyötään. Hänellä on toivon aikajana.

Jos sinulla on tänään rikkimennyt elämä, älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinä selviät. Anna Jeesukselle se, mihin sinä et pysty ja voit olla varma, että paremmat päivät vielä tulevat.

Kipu, jota eivät sanat tavoita

”Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät että hänen tuskansa oli hyvin suuri” (Job. 2:13).

Miten syvää tuskaa ihminen voi kokea? Yksi esimerkki on Raamatun Job, joka menetti hetkessä kaiken. Yltäkylläisyys ja loisto olivat kadonneet tuhkakasaan, jonka päällä Job istui ja raapi savipalalla paiseitaan.

Jobin viisaat ystävät tulivat apuun. Kun he näkivät Jobin tilanteen, he tavoittivat kivun, jota eivät sanat yltäisi kuvaamaan. Ajattele, että he asettuivat istumaan samaan tuhkakasaan ja olivat järkytykseltään seitsemän vuorokautta tyystin hiljaa.

Job on Raamatussa lohduttava esimerkki elämän murtumisesta, joka voi tavoittaa jokaisen meistä. Kärsimyksen ja omien väärien valintojen yhteys ei ole aina niin suora. Jotkut saavat kokea järkyttäviä asioita, toiset säästyvät.

Jobin kertomus vakuuttaa, että Jumala on koko ajan tietoinen kaikesta. Vaikka kärsimyksen perimmäiset syyt jäävät isolta osaltaan piiloon, Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän kykenee muuttamaan tuhkakasan takaisin ilon herskyviin hetkiin.

Kanssaihmisinä voimme oppia Jobin ystävien ensimmäisestä kriisiapuviikosta paljon. Aina ei tarvitse olla vastauksia valmiina. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja – eiväthän ne ehkä voisi tavoittaa toisen syvää tuskaa. Myötäeläminen riittää, ja siinä onkin riittävä haaste jokaiselle meistä.

Kun kaikki on jo pilalla

”Tyttäresi on jo kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa” (Luuk. 8:49).

Erään yhteisön esimiehen maailma romahti. Yhdessä hetkessä elämä särkyi kuin keittiön ikkunaruutu olisi pudonnut pöydän päälle ja lasi olisi pirstaloitunut tuhanteen pieneen piikkiin.

Hän oli viimeisessä hädässään juossut Jeesuksen luokse ja heittäytynyt maahan tämän eteen. Mutta nyt taivas oli pimentynyt, pysyvästi. Mitä virkaa Jeesuksella enää olisi?

Enkö minä ole elämäni kanssa joskus samassa tilanteessa? Jotain mitä ei voisi enää koskaan korjata, on mennyt palasiksi. Kun kaikki on jo pilalla, on tarjottimella enää vain raskasmielinen kituuttaminen päivästä seuraavaan.

Jeesus ei lähtenyt mukaan kertomuksemme miehen todellisuuteen. Hän alkoi luomaan toista realiteettia. ”Älä pelkää – usko ainoastaan.” Kuollut heräsi eloon. Keittiön ikkunaruutu nostettiin paikoilleen kuin elokuvan ”palaa takaisin” toimintoa käyttämällä

Kun kaikki on jo pilalla, on vain ihmisen aikamääritelmä. Jumalan todellisuudessa se ”aika” saattaa olla hetki nousta ihmeiden tasolle.

Murtuneiden sydänten Jumala

”Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen.” (Jes. 57:15).

Jumala ilmoittaa viihtyvänsä kahdessa paikassa. On selvää, että Hän asuu korkeudessa enkeleiden keskellä. Mutta että Hän asuu myös särkyneiden ihmisten parissa; siihen kykenee vain kristinuskon Jumala.

Jumala välittää niistä, jotka voivat huonosti. Hänen antenninsa värähtelevät etsiäkseen syrjäytyneitä ja yksin itkeviä.

Jumala ei asu murtuneiden keskellä lyödäkseen heitä lisää. Ei, Hän haluaa virvoittaa ja herättää henkiin. Jumala tahtoo lohduttaa ja luoda jotain uutta ja kaunista.

Et ole unohdettu. Et ole Jeesuksen rakkauden ulkopuolella. Jumala ei tahdo olla luonasi vain kyläilemässä vaan asua kanssasi. Kun Kaikkivaltias Jumala asuu sydämessäsi, sinulla on kaikki se, mitä tarvitset.

Hämmästyttävä kohtaaminen Sykarissa (Joh. 4)

Epäonnistuneeseen elämäänsä vangitulle ihmiselle mikään muu ei ole niin vapauttavaa kuin että joku näkee hänen sisälleen ja hyväksyy hänet.

Jeesus antaa Sykarin kaivon naiselle sitä mitä tämä todellisuudessa eniten kaipaa: Nainen uskaltaa näyttää Jeesukselle rikkinäisyytensä ja epäonnistumisensa. Hän sanoo Jeesukselle, että ”tässä on häpeäni syy: Minulla ovat menneet ihmissuhteet rikki, en ole samanlainen kuin muut, olen epäonnistunut.” Hän on todella rohkea.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten Jeesus reagoi tähän? Hän ilmoittaa naiselle olevansa se Jumala, jota tämä on kaivannut häpeänsä keskellä. Nainen on ajatellut, että vaikka tämä elämäni meni pieleen, niin odotan messiasta: ”Minä tiedän, että messias tulee”. Jeesus vastaa ”Minä olen” – Jahve.

Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi – tämä nainen, jota kukaan ei pidä minään, hän kantaa sisällään odotusta Jumalaa kohtaan. Hänen elämänsä ei täytä muiden silmissä onnistumisen asteikkoa mutta hän salassa kaipaa Jumalaa. Jeesus kohtasi paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämä oli kyllä mallillaan kaikin puolin, mutta sieltä oli tämä salainen ja nöyrä kaipaus kadonnut. Onko niin, että juuri meidän elämämme kivut ja epäonnistumiset saavat meidät huokailemaan itseämme suuremman puoleen? Niin monesti Jeesus puhui ihmisille vain vertauksin ja peitti oman olemuksensa mutta tässä yhdessä kohtaamisessa hän heittää kuin viitan yltään ja sanoo: Katso, minä olen se, joka loin sinut ja minä otan sinun särkyneen elämäsi ja teen siitä jotain ihan uutta ja kaunista!