”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle.” (Joh. 6: 9)
Tänä keväänä olen saanut oppia suuren läksyn Jumalan valtakunnan lainalaisuuksista. Tässä, niin kuin yleensäkin, oppiminen on tapahtunut kantapään kautta. Olen oppinut, että Jeesuksen käsissä meidän elämämme voi tuottaa siunausta ja olla ”hedelmällistä”. Muutoin ei.
Taustana on hyvä tietää, että olen tehnyt vajaan kymmenen vuotta hengellistä työtä raamattuopettajana. Olen kierrellyt ympäri Suomea, ajanut kuukausittain tuhansia kilometrejä ja pitänyt viikoittain lukuisia raamattutunteja. Olen antanut itsestäni ylikin sen, mitä olisin jaksanut ja samalla antanut lapsilleni poissaolevan isän. Nyt jälkeenpäin tajuan, että parhaimmillaankin vain murto-osa kaikesta tekemisestäni oli Herran kutsumaa. Minä halusin reissata, olla esillä, opettaa ja saada kiitosta. Kyse ei tainnutkaan olla Jeesuksesta vaan minusta.
Viime syksynä jouduin pysäyttämään vauhtini. Syynä oli henkilökohtainen konkurssi, kipeä ihmissuhdehaaksirikko. Samaan aikaan aikaisemmin rikkoutunut selkärankani alkoi tuottaa suunnatonta kipua. Nämä yhdessä vaikuttivat siihen, että päätin lopettaa hengellisen työni muodossa, jossa sitä siihen saakka tein. Se oli syvä luovutus ja monien itkujen kuolemankoulu.
Äkkipysäys teki hyvää. Rukoilin, että Jumala voisi näyttää suuntaa jatkolle. Ajattelin, että hengellinen kutsumukseni oli ohitse mutta samalla rukoilin, että Jumala voisi osoittaa suuntaa jatkon suhteen. Tuntuu hullulta sanoa: ensimmäistä kertaa luovutin Jumalan käsiin opetustyöni ja sen mahdollisen jatkumisen. Raamattu alkoi sen jälkeen puhutella ruokkimisihmeen tapauksella (Joh. 6:1-13). Esille nousivat pienen pojan eväät. Ne eivät olleet ihmisille mitään, mutta Jeesuksen käsissä ne samat eväät riittivät noin 15000 ihmiselle.
Koin kehotusta olla katsomatta ihmisten odotuksiin tai tarpeisiin – ne olisivat aina enemmän kuin pystyisin vastaamaan. En ikinä omilla pienillä eväilläni pystyisi ruokkimaan ketään. En osaisi. Mutta sitten Jeesus tuntui puhuttelevan Sanansa kautta: ”Anna pienet evääsi Minulle. Älä katso ihmisten puutteisiin, katso vain Minuun ja luota Minuun.” Tyrmistyin ajatellessani, että näinkö helppoa se lopulta olisi? Olisiko minun vain luotettava Jeesukseen ja annettava joka päivä pienet evääni Hänelle? Ihme näytti aikoinaan tapahtuvan Hänen käsissään ja niin se taitaa olla nytkin.
Jumala kutsuu meitä jokaista palvelemaan Häntä ja Hänen seurakuntaansa. Tehtävät voivat olla erilaisia, mutta olennaista on se, että Herra on saanut määrätä paikkamme. Jeesus ei oleta, että kykenisimme täyttämään tehtävämme omilla kyvyillämme. Monet ovat kyllä huikean osaavia, ymmärtäviä, aikaansaavia ja saavat inhimillisesti aikaan paljonkin. Mutta todellista hengellistä ja Jumalan tahdon mukaista kutsumusta toteutetaan Hänen voimassaan. Meidän ei tule keskittyä osaamiseemme, saati sen puutteeseen tai ihmisten odotuksiin. Tärkeää on ainoastaan se, mitä Jeesus haluaa. Olennaista on vielä pienet eväät Hänelle, koska Hän voi käyttää myös oppimattoman eväät siunaukseksi tuhansille. Tai oppineen eväät yhdelle ihmiselle. Hän haluaa ottaa lahjamme käyttöönsä. Me tarvitsemme toisiamme.
