Rakkauden tekoja

”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room. 12:10).

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kirjoitti henkilökohtaisessa blogissaan ”Julistajien sanomaa” -otsikoidun kirjoituksen, missä hän käsitteli kahden hengellisen työntekijän, Niilo Yli-Vainion sekä allekirjoittaneen elämää.

Tuovisen blogitekstistä nousi mieleeni siteeraamani Roomalaiskirjeen jae. Aikana, jona järjestöt ovat taloudellisessa ahdingossa ja julkisuus on tarpeen toiminnan ylläpitämiseksi, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja nosti pyyteettömästi esille toisen järjestön työntekijän.

Mika Tuovisen kirjoitus kosketti syvältä. Sanojen takana oli siunaava ja rakkaudellinen motiivi. Hän ei kirjoittanut ”järjestö ensin” -ajatuksella, vaan koko Kristuksen ruumista ajatellen. Silläkin uhalla, että joku lukija alkaisi tukea toista järjestöä.

Kaikkien järjestöjen ja seurakuntien toiminnan ydin on sama: tuoda esiin Herraa Jeesusta Kristusta ja näin vahvistaa kristittyjä ja saada uusia ihmisiä kohtaamaan elävä Vapahtaja. Jos järjestöstä tulee sen sanomaa suurempi, uhkaa kuppikuntaisuus ja kyräilymieli.

Mika Tuovisen blogitekstistä huokui sellainen Jeesuksen sydämen asenne, jota tänä aikana kaipaamme kipeästi. On aika rakastaa ja kunnioittaa toisia – järjestö- ja seurakuntarajoista välittämättä.

Julkaistu tänään myös Sana-lehden blogissa

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s