Jumalan antama sotilaallinen vartiosto

”ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana.” 1. Piet. 1:5

”Varjella” -sana tarkoittaa alkutekstin mukaan sotilaallista vartiostoa. Sana viittaa esimerkiksi linnoitukseen, jota puolustetaan sotilaallisesti.

Meille vakuutetaan siis, että Jumala itse voimallaan vartioi meitä kaikilta niiltä ulkoisilta voimilta, mitkä haluaisivat tuhota uskomme. Sen lisäksi sanaan liittyy ajatus siitä, että Jumalan voima varjelee meitä myös meiltä itseltämme, meissä olevalta synniltä ja epäuskolta.

Mielenkiintoista on, että samaa sanaa on käytetty Filippiläiskirjeen luvussa neljä, jossa puhutaan huolista ja Jumalan rauhasta. Lupaus on hätkähdyttävä: Kun me kertomme Jumalalle kaikki mieltämme painavat huolet, Jumala antaa meille rauhansa. Jumalan rauha asettuu siis kuin sotilaallinen vartiosto meidän ajatustemme ja sydämemme ympärille ja suojelee niitä.

Tämä rauha tarkoittaa sisäistä lepoa ja oikeanlaista huolettomuutta. Se tulee siitä tietoisuudesta, että olemme luovuttaneet vaikeat asiamme meitä suuremmalle – Jumala on ottanut ne omien hoidettavien asioiden listalleen!

castle-3003963_1920

Ihana perintö odottaa

”…sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1. Piet. 1:9)

Minusta joskus tuntuu, että kristinuskon painopiste on vuosikymmenten kuluessa siirtynyt enemmän siihen, mitä kaikkea hyvää usko antaa nykyiseen elämään. Asia sinänsä ei ole väärä: usko tarjoaa todella läheisen jumalasuhteen ja jokapäiväisen, turvallisen johdatuksen. Usko Kristukseen tarkoittaa syntiemme anteeksiantamusta, eli saamme elää ilman painavaa syntireppua selässämme.

Mutta kristinusko opettaa samalla painokkaasti, että päämäärä on vielä edessä. Se ei löydä täyttymystään tässä elämässä vaan kiinnittää katseen seuraavaan. Elämä ei Raamatun mukaan pääty kuolemaan vaan se on kristitylle iloisen muuttumisen aikaa: vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Taivaassa kaikki on toisin. Siellä ei ole puutteita, ei kärsimystä eikä kipua. Siellä meidän kyyneleet pyyhitään ja saamme kokea loputonta ja rajatonta iloa Jeesuksen seurassa. Siellä ei taistella synnin kanssa eikä vajota epätoivon suohon.

Jotkut tahtovat opettaa kristinuskoa, jossa taivas tuodaan jo tähän aikaan ja kärsimys sivuutetaan. Pietari torjuu tällaisen oikaisun sanomalla, että me vielä joudumme murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa (1:6). Kulta puhdistetaan tulessa – samoin puhdistetaan usko.

Mistä löytää lohdutus polttavien liekkien kuumuudessa? Ehkä tieto siitä, että koettelemukset tekevät – järjenvastaisesti kyllä – hyvää työtään meissä, auttaa? Ne eivät ole kohtalon oikkuja, vaan Jumalan täsmähoitoja.

Kärsimyksillä ja taisteluilla on loppunsa. Sivua saatetaan kääntää jo huomenna. Mutta se on ainakin varmaa, että yhtenä päivänä kaikki muuttuu. Tule Herra Jeesus!


Varo Paholaista!

”Vastustakaa häntä uskossa lujina! Tehän tiedätte, että samat kärsimykset täytyy veljiennekin kestää maailmassa.” (1. Piet. 5:9)

Hän on voitettu vihollinen mutta samalla edelleen vaarallinen vastustaja. Hän vihaa Kristusta ja jokaista kristittyä. Hänen tuhovimmansa on lakkaamaton ja hän tekee työtään jatkuvasti.

Hän on Jeesuksen mukaan valehtelija. Sanat ovatkin hänen vaarallisen aseensa. Sanoillaan hän haluaa erottaa meidät Kristuksen armosta.

Taistelukenttänä on mielemme. Sinne Paholainen istuttaa valheellisia ajatuksiaan ja esittää, että ne ovat meidän omiamme. Monesti hän myös esiintyy Jumalana käyttäen Raamatun jakeita. Meidän on hyvä muistaa, että vihollisemme osaa Raamatun jokaisen jakeen.

”Onko Jumala todella sanonut?”, on eräs hänen tunnettu vuorosanansa. ”Jaksaako Jumala rakastaa tuollaista kristittyä?”, on yksi hänen lempivalheistaan. ”Ei Jumalaa kiinnosta kärsimyksesi”, ”Olet tehnyt sen viimeisen virheesi”, ”Katso nyt, ei Jumala auta sinua”, ovat hänen teräviä keihäänkärkiä.

Pietari tiesi Paholaisen toimintamallit ja siksi hän muistuttaa meitä: Et ole kärsimyksessäsi yksin. Juuri vastoinkäymisten ja kärsimysten, synnin ja epätoivon hetkillä Paholainen tulee Raamattunsa ja valheidensa kanssa. Juuri silloin hän yrittää tuhota meidät varastamalla uskomme. Hän ei vihaa mitään niin paljoa, kuin yksinkertaista luottamusta Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Jokainen meistä on joutunut hänen maalitaulukseen. Saatanan valheet pyrkivät kääntämään katseemme itseemme ja kokemaan itsemme täysin toivottomiksi.

Kuinka erilaisia ovatkaan Jumalan sanat! Ne tuovat aina tullessaan iloa, toivoa ja levollisuutta. Ne nostavat katseemme itsestämme kohti Kristusta ja juuri sillä tavalla saavat sielumme ylös pohjamudista.

”Vastustakaa häntä uskossa lujina”. Usko pitää kiinni rakastavasta ja armollisesta Kristuksesta olosuhteista huolimatta.

Kohti pyhitystä – mutta miten?

”Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin on teidän kutsujannekin pyhä.” (1. Piet. 1:15)

Raamattu kehottaa meitä luopumaan niistä tavoistamme ja tottumuksistamme, joilla satutamme toisiamme ja jotka riitelevät Raamatun opetusta vastaan. Ja taas toisaalta meitä kutsutaan muuttumaan Taivaallisen Isämme kaltaisuuteen. Ei ole siis yhdentekevää se, kuinka elämme.

Tässä kohtaa moni meistä joutuu kysymään: miten ihmeessä luopuminen ja muuttuminen on mahdollista? Vaikka Raamattu kohdistaa kehoituksensa meidän tahtoomme, se ei tarkoita sitä, että saisimme lopputuloksen aikaan itse. Mutta meidän on hyvä tietää Jumalan tavoite elämämme suhteen ja olla samaa mieltä Hänen kanssaan.

Pyhityksen kasvualustana on oltava Jumalan armo. Vaatimukset ja pelottelu saavat aikaan vain itseensä käpertymistä ja kapinaa. Armo sen sijaan vaikuttaa meissä tahtomme uudelleen suuntausta – alamme ohjautua sisältä käsin Jumalan suuntaan. Aina kun armo katoaa tai peittyy kristityn sydämestä, pysähtyy myös aito hengellinen kasvu.

Pyhityksen voimana on meissä asuva Herra Jeesus Kristus. Eli siis Pyhä Henki. Hän on todella riittävän vahva tehdessään pyhittävää työtään meissä. Meidän heikkoutemme ei ole Hänelle ongelma, enemmän Hän taistelee meidän vahvuutemme kanssa.

Pyhitys on elämän mittainen prosessi. Siihen kuuluu tuhat ja yksi kaatumista, pysähtymistä ja taka-askeleita. Mutta älä lannistu niistä. Pidä sinä katseesi Kutsujassa, Hän tekee työnsä sinussa.

Mitä teen näille murheille?

”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että sinulla on murheita ja huolia enemmän kuin jaksaisit kantaa? Ehkä murheesi liittyvät oman elämäsi ongelmiin, läheisten vaikeuksiin, raha-asioihin, huoleen työpaikasta tai hengelliseen elämääsi?

Minä koen välillä hukkuvani huolieni alle. Joskus näkökyvyn peittää ainoastaan ne asiat, jotka ovat huonosta tai jotka voivat tulevaisuudessa mennä pieleen. Myös murhe menneisyydestä osaa pitää usein vahvassa kuristusotteessa.

Mutta sitten Raamatussa on tämä niin lapsellisen yksinkertainen ohje. Onko niin, ettei Jumala ole tarkoittanut minun kantavan huoliani omilla harteillani? Haluaako Hän todella ottaa ne itselleen ja vastata niistä?

Voisinko siis luovuttaa läheiseni, omat asiani ja ihan kaikenlaiset, pienet ja suuret murheet Jumalalleni? Niin Pietari vakuuttaa. Se vaatii luottamusta siihen, että meillä on todella Jumala, joka on kiinnostunut meidän murheistamme. Vaikka Hän kantaa koko maailman painoa harteillaan niin Hän on samaan aikaan kiinnostunut ja keskittynyt juuri minun ja sinun asioihin.

Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Se on suunnattoman suuri lupaus. Tartutaan siihen tänään kaksin käsin kiinni. Vedotaan Isäämme ja uskalletaan antaa raskaat painomme Hänen kannettavakseen.