“Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa” (1. Piet. 4:12).
Koetusten tulet ja hehkut voivat tarkoittaa elämässämme niin monenlaisia, ihmeellisiä, hämmentäviä, kysymysmerkkejä jättäviä vaiheita ja tilanteita. Pietari käyttää taitavasti sanoja, ja kätkee kaikki oudot kärsimykset Jumalan lapsilleen sallimaksi kasvatukseksi.
Miten paljon Raamattu puhuukaan elämästä, joka syntyy kuoleman kautta. Ehkä olen erehtynyt ajattelemaan, että elämäni upotetaan kylmään multaan vain kerran ja sen jälkeen vuodet ovat yhtä kasvua ja ihmettä. Mutta ei, Jumalan valittujen elämä kätketään kärsimysten ja kuoleman maaperään yhä uudelleen.
Jotkut joutuvat odottamaan kasvun ihmettä koko elämänsä ja näkevät sen vasta seuraavassa elämässä. Toiset kuolevat, kasvavat ja joutuvat jälleen murtumaan kuin ehtoollisleipä Mestarin käsissä.
Suuri hengellinen voima edellyttää läheistä suhdetta voiman antajaan. Kaikki Raamatun pyhät ovat kulkeneet yhä uudelleen eteen kiertyviä kuoleman teitä, jotta heistä pystyi loistamaan kutsujansa valo ja toivo aikalaisilleen.
Raamattu kutsuu meitä iloon, rauhaan ja yltäkylläiseen elämään. Polku nousevaan kirkkauteen käy kuitenkin kylmän mullan kautta. Tiputettuna pimeän maan alle elämä voi tuntua oudolta ja kipu merkityksettömältä. Juuri silloin Pietari rohkaisee meitä: “Jumala on läsnä pimeissä laaksoissa ja kuolemankoulut ovat matkallamme vain, jotta puhdistuisimme yhä terveempään elämään.”
