”Me jouduimme tuleen ja veteen, mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen” (Ps. 66: 12).
Psalmin kirjoittaja kuvaa kokemiaan vaikeita aikoja. Sekä hänellä ja koko kansalla oli takanaan paljon kärsimystä. Menneet vuodet olivat kuluneet hopeasulattamossa.
Yllättävät ovat hänen sanansa heti kuvaamansa kärsimyksen jälkeen: ”sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.” Hän tarkoittaa jotain paikkaa ja tilaa, joka ei ollut näkyvissä ennen koettelemuksia. Jotain mikä ei ole ehkä samaa, josta luovuttiin vaan paljon parempaa.
Jumalan yltäkylläisyys yllättää. Se juoksee vastaan juuri silloin kun olet nääntynyt ja toivoton. Se on sivun kääntyminen juuri kun kertomus on päättymässä. Se on enemmän kuin toivoit, erilailla mutta verrattomasti paremmin. Se annetaan luopumisen ja luovuttamisen keskellä.
Erään kerran Jeesus ulotti saarnamatkansa Tyroksen ja Siidonin alueelle. Samalta alueelta oli syntyisin Raamatun jumalattomin kuningatar Iisebel.
Eräs pakananainen alkoi seurata Jeesusta ja huusi tältä apua. Hän anoi Jeesusta auttamaan hänen tytärtään. Mutta Jeesus ei vastannut mitään. Opetuslapset – jotka olivat isänmaata rinnat täynnä mielissään Jeesuksen tylyydestä naista kohtaan, alkoivat hetken päästä vaivaantua: jatkaisiko nainen huutoaan koko päivän?
Kun Jeesus ei suostunut vastaamaan hädissään olevalle naiselle sanaakaan, opetuslapset ajattelivat antaa mestarilleen pienen oppitunnin. ”Päästä hänet jo menemään, muuten hän huutaa perässämme Kapernaumiin saakka ja meitä hävettää.”
Kun Jeesus viimein vastasi, sanoi Hän erittäin tylyt sanat: ”Ei ole oikein ottaa lasten leipää ja heittää koiranpenikoille.” Nainen ei hätkähtänyt vaan jäi odottamaan edes muruja.
Seuraavaa kohtausta eivät voineet opetulapset ennakkoon kuvitella. Jeesus, joka poistui aina väittelyistä voittajana, oli nyt voitettu. Voittajana oli jumalaton merkityksetön nainen. Nainen sai kokea Jeesuksen täydellisen asennemuutoksen; Hän sai kuulla uskonsa olevan ylistyksen arvoinen!
Tätä kohtaamista Tyroksessa eivät opetuslapset varmasti koskaan unohtaneet. Jeesuksen käytös noudatti ensin opitun juutalaismiehen asenteita, mutta sitten tuli armon vallankumous. Armo ulotti käsivartensa syvyyksiin.
Joskus Jeesus vaikuttaa tylyltä meillekin. Hän ei ehkä vastaa avunhuutoihimme tai vaikuttaa jopa kielteiseltä. Ehkä hän houkuttelee uskoamme esiin aivan samoin kuin tässä tarinassa? Ehkä Hän hymyilee viittansa alla ja kuiskaa: ”Tunne minut paremmin!”
”Tyttäresi kuoli. Miksi enää vaivaat opettajaa?” (Mark. 5:35).
Miten pienet sanat voivat tuhota elämän? Miten kaksi sanaa riittää viiltämään sydämen auki ja jättämään sen autiomaahan petojen ruuaksi.
Jairukselle ne sanat olivat: ”Tyttäresi kuoli.” Meille ne voivat olla samat. Ne voivat olla myös toisenlaiset mutta yhtä murskaavat: ”Joudut työttämäksi / Sinulla on syöpä / Haluan avioeron/ Minulla on toinen/ Täällä haisee home”
Jairoksen onneksi Jeesus myös kuuli nuo kaksi sanaa (5: 36). Jeesus kuuli edelleen ystävien johtopäätöksen: ”Miksi enää vaivaat opettajaa?” Se tarkoitti: Miksi enää pyydät apua, miksi enää toivot asioihin muutosta? Suostu toivottomuuteen, menetykseen, suostu uskomaan, että Jeesuksella ei ole asiaan ENÄÄ mitään sanottavaa.
Jeesus vastasi 2+2 sanakompolla: ”Älä pelkää, usko ainoastaan!” Vielä huutomerkki päätteeksi korosti Jeesuksen sanojen intensiivisyyttä. Eihän Jairos jaksanut enää uskoa, hän laahusti Jeesuksen perässä sisältä kuolleen ihmisen tavoin. Mutta Jeesus uskoi molempien puolesta.
Kaksi sanaa voivat tuhota elämän. Mutta kaksi sanaa voivat herättää henkiin. Ihmisten sanat varastavat toivon, Jumalan sanat lahjoittavat yltäkylläisyyden.
Onko sinulle sanottu, että on jo liian myöhäistä, enää ei kannata odottaa Jumalaa? Arvaa, mitä Jeesus tahtoisi sanoa sinulle vastineeksi? Niin, luota niihin sanoihin!
”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).
Muistan sen päivän kuin eilisen. Sisimpäni raksahti rikki kuin lasinen astia pudotessaan maahan. Olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle aivan liian tärkeä.
Keinuttelin itseäni nojatuolissa ja hoin itkunsekaisia, sekavia rukouksia. Pyysin Jeesusta korjaamaan sen mikä on auttamattomasti ja pysyvästi rikki. Samalla tiesin, että pyysin mahdottomuuksia – siitä menetyksestä ei voinut toipua.
Jostain sain mieleeni sanat: ”Kolmen vuoden päästä olet toipunut.” Otin ajatuksesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.
Pahinta oli tietoisuus siitä, että olin itse saanut itseni siihen pisteeseen. Minä olin tehnyt vääriä valintoja, syntiä enkä ollut suostunut / pystynyt oikaisemaan elämääni. Silti vain Jumala saattoi auttaa. Tahtoisiko Hän?
En halua siloittaa seuraavaa kolmea vuotta sanomalla, että aika oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Se oli tähänastisen elämäni raskain elämänvaihe. Mutta jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten tarkasti Jeesus hoiti minua! Vaikka oli päiviä, jolloin halusin vain kuolla pois, Jeesus todella paransi haavat, ei vain pintalaastarilla vaan vaikuttamalla sisäisiin alkusyihin.
Olen siis varma, että Raamatun sanat ovat totta. Jeesus kykenee korjaamaan jokaisen särkyneen sydämen. Senkin, joka on rikottu ja poltettu tuhkaksi. Hän pystyy palauttamaan elämän, antamaan sille uuden suunnan ja ilon.
Se ei tapahdu hetkessä. Matkaan mahtuu lamaannusta, epätoivoa, suunnatonta yksinäisyyttä, kouristavaa surua, sielun pakkoliikkeitä, joskus vääriä lääkityksiä. Mutta jokaisena päivänä Jeesus tekee uskollista ompelutyötään. Hänellä on toivon aikajana.
Jos sinulla on tänään rikkimennyt elämä, älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinä selviät. Anna Jeesukselle se, mihin sinä et pysty ja voit olla varma, että paremmat päivät vielä tulevat.
”Katso, Herra, minulla on ahdistus, sisimpäni kuohuu! Sydämeni kääntyy rinnassani, sillä minä olen ollut hyvin kapinallinen” (Val. 1: 20).
Profeetta Jeremiaa pidetään Valitusvirsien kirjoittajana. Mietin häntä Jerusalemin raunioilla itkemässä ja sanelemassa kirjurille kyyneleiden sekaisia rukouksia.
Jeremia oli varoittanut Jerusalemin väestöä vuosien ajan tulevasta Jumalan tuomiosta. Hän eli kansan keskellä, joka polki Jumalan käskyt jalkoihinsa ja haki turvaa vieraiden maiden jumaluuksilta.
Lopulta tuomio tuli – Babylonia valloitti Juudan ja Jerusalemin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen. Vain vähäinen jäännös jäi entisen komean kaupungin tuhkakasan keskelle.
Ahdistus seurasi tuomiota. Kun Jumala rankaisi syystä ja ansioista, kenen puoleen ahdistunut osasi paeta saamaan lohdutusta? Jeremia osoittaa kristinuskon Jumalan suuruutta; Hänen luokseen sai syntinen ja elämänsä pilannut mennä valittamaan kohtaloaan.
Miten käsittämätön onkaan Jumalan armo. Jeremia oli oppinut sitä pitkän kaavan kautta ja elämänsä vaikeimpina aikoina Hän ei päästänyt opitusta irti. Jumalan luokse sai mennä aina, myös silloin kun elämä oli pirstaleina ja vielä syystä.
Jumalalle saa itkeä ja valittaa ahdistustaan – silloinkin, kun se on lopulta vain omaa syytä. Jumalan sydämen läpi kulkevat elämämme vaikeat ajat ja Häneltä tulee myös ihmeellinen lohdutus.
Guy in kayak sails mountain river. Whitewater kayaking, extreme sport rafting.
