Epätoivo on ihmeen alku

”Elia huusi Herraa, ja sanoi: `Herra, minun Jumalani, oletko todella kohdellut niin pahoin tätä leskeä, jonka luona asun, että olet antanut hänen poikansa kuolla?´” (1. Kun. 17: 20).

Elia oli joutunut maanpakoon Kuningas Ahabin siidonilaista kuningatarta Iisebeliä. Jumalan huumorontajua on se, että Elia meni pakosalle Iisebelin kotimaahan.

Elia asui siidonilaisen leskivaimon luona ehkä noin pari vuotta. Sinä aikana Jumala ihmeellisesti teki joka aamu uuden leipäihmeen. Elian ja lesken välille syntyi kaunis ystävyys.

Ystävyyteen tuli tuhoisa päätös. Naisen ainoa poika kuoli ja Elia joutui tukalaan tilanteeseen. Eikö hän Jumalan miehenä voinut estää tragedian?

Elia pyyhkii sanoillaan kohtalouskoa. Hän ei tyytynyt sanomaan ystävälleen: ”Sinulla kävi nyt huono tuuri. Ihmisiä kuolee sairauksiin siellä ja täällä ja nyt kävin näin sinun kohdallasi.” Ei, Elia vastuutti Jumalan asiasta.
”Oletko todella tehnyt näin pahoin?” Ne olivat kovia sanoja Jumalalle. Elia tiesi, että kaikki asiat tulevat hänen Jumalansa kautta. Eivät korpit olleet sattumalta elättäneet häntä eikä hän kohtalon oikusta ollut eksynyt juuri tämän köyhän perheen ovelle. Ei siis kuolemakaan ollut voinut tapahtua Jumalan tietämättä ja sallimatta.

Epätoivon ja ihmeen välillä voisi tuskin olla ohuempaa harsoa? Elia huusi sydämensä tuskassa, syytti Jumalaa ja vaati Hänen puuttumista räikeään vääryyteen. Oliko Elia liian julkea? Ei, hän oli mies varustettuna tavallisen ihmisen tunteilla.

Elia olisi saattanut joutua tyytymään ei-vastaukseen. Sellaisiakin tuli hänen matkansa varrella. Mutta tässä tapauksessa epätoivosta nouseva , jopa julkean rohkea Jumalan vastuuttaminen tuotti ihmeen. Kuollut nousi eloon. Jumala ilmoitti olevansa taho, jonka kautta tapahtuisi ihan kaikki asiat.

Tähän loppuun pitäisi kirjoittaa selkeä koonti. Kyyneleet valuvat näppäimistölle ja omastakin sisimmästä alkaa kuulua kohina. Heitän hiiteen sattumat ja kohtalot. En todellakaan ota elämäni kurjia asioita Tuurin kyläkaupasta.

Epätoivon ja ihmeen raja on häilyvä. Selvää on se, ettei Raamatussa olisi mainittuna yhtä ainutta ihmettä ilman suurta inhimillistä kärsimystä ja epätoivoa.

Päivittäistä ihmettä

”Jauhot eivät loppuneet ruukusta eikä öljyä puuttunut astiasta sen sanan mukaisesti, jonka Herra oli Elian kautta puhunut” (1. Kun. 17:16).

Jeesus ylisti evankeliumeissa Välimeren rannalla Sarpatissa asuvan leskinaisen uskoa. Nainen oli tavannut ennen vääjäämätöntä nälkäkuolemaa profeetta Elian ja uskonut tämän lupauksen Jumalan huolenpidosta.

Naiselle oli Elian tapaamisen hetkellä ruokavarastoissa enää aineksia yhteen ateriaan. Sitten koittaisi loppu. Nainen suostui uskontestiin: hän teki viimeisistä jauhoista ja öljystä leivän Elialle ja jäi sitten odottamaan mitä Herra tekisi.

Leskinainen sai elää pitkän kuivuuden ajan päivittäisessä ihmeessä. Tosin joka päivä jauhoja ja öljyä näytti olevan vain yhteen annokseen, mutta silti syötävää riitti viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Ehkä sinäkin elät tänään kuivuuden keskellä? Ehkä sinulla on jaksamista vain tämän päivän verran? Haluaisit nähdä lukemattomien jauhosäkkien tupsahtavan eteesi ja turvaavan tulevaisuutesi, sen sijaan saat luottaa Jumalan lupaukseen. Hän antaa sinulle päivittäin sen, mitä tarvitset.

Käännä minut puoleesi

”… kääntäköön hän meidän sydämemme puoleensa, niin että vaeltaisimme kaikkia hänen teitään ja noudattaisimme hänen käskyjään. lakejaan ja säädöksiään, jotka hän on isillemme antanut.” (1. Kun. 8:58)

Petollinen on sydämeni. Tänään se tahtoo pysähtyä jumalallisille lähteille, huomenna se on valmis juoksemaan muiden lätäköiden perässä.

Kuningas Salomoa kutsutaan Raamatussa viisaimmaksi ihmiseksi maan päällä. Hänen viisautensa tulee esiin siinä, että hän ymmärsi oman sydämensä heikon suuntavaiston. Hän uskalsi jopa myöntää, että ihminen ei elämässään tule synnittömäksi (1. Kun. 8:46).

Salomon kanssa saan polvistua Kaikkivaltiaan eteen. Anna Sinä minulle se tahto, joka on valmis seuraamaan sinua hyvinä ja huonoina päivinä. Käännä sydämeni puoleesi, jotta eläisin hyvän tahtosi mukaan.

Amen.

Matka kohti Jumalan läsnäoloa

”Silloin Elia nousi, söi ja joi. Sen ruuan voimalla hän kulki neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti” (1. Kun. 19:8).

Kilometrejä oli alla jo liian paljon. Liian monia taisteluja, liian raskaita valvottuja öitä, painavia huolia, pelottavia tulevaisuudennäkymiä.

Elia katkesi ja masentui. Hän ei jaksanut enää askeltakaan. Hän toivoi itselleen kuolemaa – tilanne, jossa omat voimat ovat kuluneet loppuun ja edessä on pelkkä pystysuora muuri.

Jumala otti Elian reppuselkään. Hän kohtasi Elian juuri siinä pisteessä, missä hän ei jaksanut nähdä enää huomiseen. Jumalan mahdollisuus alkoi siellä missä Elian loppui.

Elia kuljetettiin Hooreb -nimiselle vuorelle. Se oli se sama vuori, jossa Jumala oli ilmestynyt Moosekselle ja jossa oli annettu lain taulut Israelin kansalle. Elia kannettiin alkuun. Jumalan läsnäoloon.

Sinne Jumala kantaa jokaisen väsyneen lapsensa. Meidät kannetaan omaan erämaahamme, omaan yksinäisyyteen, jossa emme vastoin todennäköisyyksiä lakkaa olemasta, vaan uudistumme. Meidät kannetaan kohtaamaan Jumala.

Matka kohti Jumalan läsnäoloa alkaa paradoksaalisesti sieltä missä matkamme näyttäisi päättyvän. Loppu onkin uuden alku. Meitä muistutetaan hellästi siitä, kuinka elämää tulisi elää levosta käsin. Jumalasta riippuvaisena.

Luottamus on järkeilyä viisaampaa

”Mutta Jerobeam ajatteli: `Daavidin suku voi vielä päästä täällä valtaan. Jos kansa käy uhraamassa Herran temppelissä Jerusalemissa, se kääntyy taas sydämessään herransa Rehabeamin, Juudan kuninkaan puoleen. Sitten minut surmataan, ja kansa palaa Rehabeamin, Juudan kuninkaan luo´” (1. Kun. 12:26,27).

Juudan kuningas Rehabeam oli Salomon poika ja Daavidin pojanpoika. Rehabeamin hallintoajan alussa Juuda ja Israel erosivat toisistaan ja Jumala kutsui Jerobeamin 10 Israelin sukukunnan kuninkaaksi. Jumala lupasi Jerobeamin suvun pysyvän vallassa aina, jos Jerobeam palvelisi Häntä ja tottelisi Hänen käskyjään.

Mutta sitten alkoi Jerobeamin surullinen järkeily; Kun kerran kaikkien israelilaisten tuli mennä kohtaamaan Jumalaa Juudan alueella sijaitsevaan Herran temppeliin, tulisi tilanne ennen pitkää kääntämään koko kansan Juudan kuninkaan Rehabeamin puolelle. Sen sijaan, että Jerobeam olisi luottanut siihen Jumalaan, joka oli nostanut hänet kuninkaaksi ja vakuuttanut kuninkuuden myös säilyvän, hän yritti itse järkeillä ja selviytyä uhkaavalta vaikuttaneesta tilanteesta. Seuraukset olivat katastrofaaliset: Jerobeam teetti vastoin Jumalan selkeää kieltoa 2 kultaista sonnipatsasta ja kutsui israelilaiset palvomaan niitä. Tästä seurasi kova Jumalan tuomio, josta Jumala oli varoittanut jo Mooseksen aikaan Siinain liiton solmimisen yhteydessä: Kansa joutuisi pakkosiirtolaisuuteen pois omasta maastaan.

Jerobeamin toiminta ei ole poikkeavaa meidän jokaisen ajattelusta. Kun kohtaamme ratkaistavia asioita, haasteita ja ongelmia, me alamme helposti järkeilemään itse niihin ratkaisuja. Meidän on vaikeaa jättää asiamme Jumalan käsiin ja luottaa siihen, miten Hän on ennenkin meitä johtanut ja miten Hän tulisi johtamaan myös jatkossa. Ja kun kiirehdimme ratkaisuissamme, joudumme usein vielä pahempiin ongelmiin.

Jumala kaipaa meidän luottavan Häneen. Hän kaipaa, että kerromme asiamme, huolemme ja ongelmamme Hänelle ja luotamme, että Hänellä on vastaus ja ulospääsy jo valmiina.

Hyvä on myös muistaa, että Jumalan ohjaus ja vastaus ei ole milloinkaan ristiriidassa Raamatun kanssa.

On turvallista odottaa Jumalaa pitäen Raamatun opetukset mielessä.