“Jonkin ajan kuluttua puro kuitenkin kuivui, koska maassa ei ollut satanut” (1. Kun. 17:7).
Profeetta Elia oli toiminut täsmälleen Jumalan ohjeiden mukaan. Keskellä ankaraa kuivuutta ja nälänhätää hän oli asettautunut asumaan pienen puron äärelle ja sai nauttia päivittäistä huolenpitoa.
Mitä mahtoikaan Elia ajatella, kun hengissä pysymiselle elintärkeä vesi alkoi vähentyä? Päivä päivältä puron pinta laski ja kohta jäljellä oli vain pieni lätäkkö; irvikuva aikaisemmin niin elävästi loiskuvasta elämästä.
Puron piti kuivua kosteaksi saveksi ja siitä vielä kovaksi maaksi ennen kuin Elia sai seuraavan suunnan. Elialle se tarkoitti unettomia öitä ja huokauksien täyttämiä päiviä. Viimeisiä leilejä silmäillen mieleen tulvivat repivät kysymykset: oliko hän kuullut Jumalan ohjeet oikein? Oliko hänen todella määrä olla kuivuneen ojan äärellä, keskellä ei-mitään? Vieläkö Jumala tahtoi huolehtia hänestä? Mitä seuraavaksi?
Onko sinunkin purosi kuivumassa? Käveletkö kuivuudesta halkeilleen joen pohjalla? Silloin on aika kuunnella uusia ohjeita. Ehkäpä yhden puron pitää kuivua, jotta uskaltaisit lähteä taas liikkeelle?
Ilman Keritin puron kuivumista Elia ei olisi koskaan ollut mukana herättämässä kuollutta lasta eloon tai kokenut ruokkimisihmettä. Uskalla soveltaa tämä omaan elämääsi, saat kahlata savessa luottavaisin mielin.
