“Minä olen pyhittänyt rakentamasi temppelin ja tehnyt siitä nimelleni ikuisen asuinsijan. Se on alati oleva silmissäni ja sydäntäni lähellä.” (1. Kun. 9:3).
Kuningas Salomo rakensi Jumalalle komean temppelin ja rukoili, että Jumala asuisi rakennuksessaan kansan keskellä ja olisi aina valmis kuulemaan rukoukset ja auttamaan.
Jumala lupasi ottaa rakennuksen omakseen ja antaa sille erityisen siunauksen.
“Se on oleva alati silmissäni ja sydäntäni lähellä” ei ole vain muinainen lupaus rakennukselle, jota ei tänään enää ole. Se on lupaus, joka koskee juuri sinua. Tänään Jumala ei asu rakennuksissa vaan omissa lapsissaan.
Jos Jumala lupasi pitää temppelin sydäntään lähellä ja katseensa kohteena, kuinka paljon määrättömämmin Hän huolehtii ja ohjaa sinua?
Jumala katselee maailmaa sinun silmiesi kautta. Hän tuntee elämän vastukset ja taakat sinun hartioitasi painavien ahdistusten kautta. Hän rakastaa sekä sinua että sinun kauttasi. Nyt ja iankaikkisesti.
Eräänä kesänä istuskelin Punaisella torilla Vasilin katedraalin juurella. Upea kirkko, rakennustaidon mestarinäyte. Niinkuin muutkin lukuisat kirkot siinä lähistöllä, kultaa päällä ja sisällä. Siinä mietin: mihin näitä upeita kirkkoja oikein tarvitaan? Ainakaan Jumala ei niissä asu.
Ympärillä parveili iso lauma muitakin turisteja. Mietin, saako Jumala asua näissä elävissä temppeleissä – ainoissa, joissa hän haluaa asua. Entä minun?