Voi ei, jättiläisiä!

Tutkittuaan maata neljänkymmenen päivän ajan miehet lähtivät paluumatkalle ja tulivat takaisin Mooseksen, Aaronin ja kansan luo Kadesiin, Paranin autiomaahan. He tekivät selkoa retkestään ja näyttivät Kanaaninmaan hedelmiä. Moosekselle he kertoivat: »Olemme käyneet maassa, johon meidät lähetit, ja se maa todella tulvii maitoa ja hunajaa. Katso, tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta siellä asuva kansa on voimakas, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria. Näimme siellä myös Anakin jälkeläisiä. Negevissä asuu amalekilaisia, vuoristossa heettiläisiä, jebusilaisia ja amorilaisia, ja meren äärellä sekä Jordanin varsilla asuu kanaanilaisia.»

Kansa alkoi huutaa Moosesta vastaan, mutta Kaleb tyynnytteli sitä ja huusi: »Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!» Mutta miehet, jotka olivat käyneet siellä hänen kanssaan, sanoivat: »Emme me pysty käymään sen kansan kimppuun. He ovat vahvempia kuin me.» Kertomuksillaan he saivat israelilaiset tuntemaan pelkoa Kanaaninmaata kohtaan. He sanoivat: »Maa, jota kävimme tutkimassa, vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat. Kaikki ihmiset, jotka siellä näimme, olivat hyvin kookkaita. Näimme siellä myös jättiläisiä, jättikokoisia anakilaisia. Me tunsimme itsemme heidän edessään pieniksi kuin heinäsirkat, ja sellaisilta me varmaan näytimmekin heidän silmissään.» Voi ei, jättiläisiä! 4. Moos. 13:26-33

Epätoivon valtaisa tsunami iski koko kansaan ja tuhosi sen hauraan toivon. Joosuan ja Kalebin uskon sanat eivät löytäneet kuulevia korvia – oli helpompaa uskoa 10 miehen näkemys kahta vastaan.

Jättiläisiä! ”Ei meillä todella ole mitään mahdollisuuksia! Miettikää nyt, siellä on meitä kolme kertaa pidempiä taistelijoita, heillä on vahvat muurit kaupunkiensa turvana ja taisteluvaunuja, jotka jyräävät meidän heinäsirkkamaiset hyökkäysrivit maan tasalle!”

Epäuskon sanoilla on voima. Kymmenen miehen todistus Jumalan lupaaman maan hyvyydestä oli totta. Totta oli myös se, että Israelin kansa ei päässyt luvattuun maahan ilman taisteluja, jotka inhimillisesti näyttivät täysin mahdottomilta. Siis täysin.

Jättiläisiä! Raamattu kyllä lupaa Jeesukseen turvautuville taivaallista rakkautta, lepoa, iloa ja intohimoista yhteyttä. Raamattu kuvaa meille maata, jossa jo olemme ja jonne olemme samaan aikaan matkalla.

Jumala on luvannut olla meidän johdattaja läpi kaikkien kivikoiden, myrskyjen, kipujen ja särkymisten. Hän on luvannut rakastaa meitä niin syvästi, että meillä olisi lupa kesken ruuhkaisammankin elämänvaiheen olla huolehtimatta ja yrittämättä itse sovittaa elämämme palasia kokoon.

Onko sinusta tuntunut koskaan siltä, että tiedät kyllä Jumalan lupaukset mutta ne jäävät kaukaisiksi sanoiksi, jotka eivät kykene auttamaan sinua – koska sinulla on vastassa Jättiläisiä?

Onko edessäsi valtavia muureja, eikä sinun pieni miekkasi saa aikaan seinämiin edes pientä naarmua?

Jumala oli kyllä israelilaisten kohdalla tietoinen jättiläisistä. Hän on tänään varsin hyvin tietoinen meidänkin Jättiläisistä.

Jumala ei anna kiertoreittejä Jättiläisten ohi. Ei, Hän johdattaa juuri kohtaamaan ne. Miksi? Koska vasta silloin alkaa uskon maailman todellisuus.

Jättiläiset vai Jumala? Ensimmäiset ovat ilkkumassa kasvojemme edessä todellisina arjen haasteina. Jälkimmäinen on antanut Sanansa lupaukset.

Usko on perimmältään luottamista Jumalan sanoihin. ”Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka”. Näissä sanoissa asetelmat vaihtuvat ja jättiläiset saavat kuoliniskun.

Ei meidän haaste ole Jättiläisissä. Ei. Meidän joka hetkinen kilvoitus on pitää lujasti kiinni Sanoista, joilla on Jumalan oma voima luoda lupaamaansa maailmaa.

Jättiläisiä! Kyllä, katson niitä silmiin ja alan hymyillä. Ei, minä en pärjää niille ikinä, mutta ei minun tarvitsekaan.

”Jättiläiset, saanko esitellä ystäväni Jeesuksen?” Hän tulee tänään taistelemaan puolestani. Toivotan teille mitä parasta taisteluonnea!”

Koronakäärme ja risti

Mielessäni on pyörinyt Mooseksen kirjoista se hetki, kun Jumala lähetti myrkkykäärmeet kansan sekaan sen jatkuvan napinan tähden. Mooses sai tilanteeseen erikoisen hoito-ohjeen. Sen sijaan, että Jumala olisi neuvonut häntä myrkyn vasta-aineen valmistamisessa tai vinkannut keinon käärmeiden hävittämiseen, hänen piti nostaa pronssista tehty käärme kepin nokkaan niin, että kansa saattoi kaukaakin nähdä sen. (4. Moos. 21:4-9)

Jumalan vastaus oli yksinkertainen. Se, joka suostui katsomaan pronssikäärmettä myrkkykäärmeiden kiemurrellessa jaloissa, parani puremista ja pelastui. Mietin, olikohan joillakin kansasta sellainen asenne, että ”mitä pelkkä kepin katsominen (toisin sanoen luottaminen Jumalan lupaukseen) muka auttaa? Miksei Mooses valmista vasta-ainetta?”

Jeesus viittasi kyseiseen tapahtumaan jutellessaan kirjanoppineen Nikodemoksen kanssa pelastuksesta. Lainaan hänen sanojaan: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:14-15).

Minusta tänään on mitä tärkein ja olennaisin aika puhua Jeesuksesta. Ajattelen koronaa, mutta nyt myös jo elämää sen jälkeen. Meillä on aina taipumus katsoa enemmän vaakatasoon kuin ylöspäin. Kuulemme uhkaavista asioista, ja sielumme täyttyy huolista ja peloista. Luottamus huomiseen järkkyy.

Juuri nyt on aika nostaa Jeesus niin korkealle, että hänet nähdään Suomen etäisimmänkin kolkan yksinäisestä yksiöstä.

Mikä on meidän sanomamme? Se on ilouutinen: on olemassa perusta, jolle
voi rakentaa elämän puristuksessakin. Joillekin tuo uutinen on aivan
uusi; meille kristityille se on viesti, joka unohtuu niin helposti. Voimme
menettää terveytemme, toimeentulomme, omaisuutemme tai ihmissuhteemme, mutta Jeesuksen sitoutuvaa rakkautta emme menetä. Sitä ei voi varastaa koronavirus eikä mikään muukaan öykkäröivä pahanilmanlintu.
Jos hän on sitoutunut rakastamaan meitä ja pelastamaan meidät, ei meillä todellisuudessa ole mitään hätää. Silloin valtaisakin myrsky tapahtuu kuin vesilasissa Jumalan kämmenellä.

Mikset, Jumala, pelasta meitä nykyisistä kriiseistä tuntuvammin ja näkyvämmin? Ehkä yksi vastaus on se, että hän on jo pelastanut meidät? Hän on jo nostanut ristinpuun ylös meidän nähtäväksemme. Kun katsomme uskon silmin Jeesukseen ja otamme luottaen vastaan Jumalan lupaukset, saamme nousta upottavasta rämeestä hänen avaraan puutarhaansa. Usko ei katso vain olosuhteisiin, vaan Jumalaan niiden takana – ja kristinuskon Jumala on edelleen sama kuin aikojen alussa. Hän ei hätkähdä meidän syntejämme, ei edes koronaa.

Seinä vastassa?

”Emme me pysty – he ovat vahvempia kuin me” (4. Moos. 13:31).

Eilen kahvittelimme keittiömme pöydän äärellä rakennussuunnittelijan ja kirvesmiehen kanssa. Keskustelun aikana tajuntaani iskeytyi ymmärrys: nyt alkaa hometalokorjaus vol 2.

Mieleen tulvi muistoja pari vuotta sitten vastaantulleesta totaalisesta kaaoksesta. Ensin jouduimme purkamaan lattian hiekalle saakka ja sen jälkeen sahattiin ulkoseinät kappaleiksi. Se oli työmaa, josta en ole toipunut vieläkään.

Keväällä siis alkaa pakollinen katon uusiminen. Jälleen joudumme purkamaan kaikki entiset rakenteet, astumme kuukausia kestävään työmaahan, joka juuri nyt tuntuu aivan toivottomalta.

Tältäkö Israelin vakoojista tuntui luvatun maan rajalla? Päämäärä oli näkyvissä mutta seinä välissä oli liian suuri. He eivät nähneet mitään mahdollisuuksia voittaa esteitä ja astua Jumalan lupauksiin.

Joosualla ja Kalebilla oli erilainen tapa suhtautua haasteisiin. He eivät kieltäneet ongelmien todellisuutta mutta hengittivät samalla Jumalan todellisuutta. Kun Jumala oli mukana matkassa, Hän kulkisi edellä ja avaisi tarvittavat väylät.

Juuri tänään en ymmärrä Jumalan ajatuksia, en sitten yhtään. En ymmärrä, miksi seiniä tulee vastaan kiihtyvällä tahdilla. Näen vain ongelmia, joihin ei olisi voimaa tarttua. Mutta jospa uskaltaisin luottaa pilviin saakka kohoavien seinien takana avautuviin maisemiin? Jospa uskaltaisin luottaa Isään, joka tahtoo tarkasti johdattaa lastaan? Jospa huominen on jo valmiina, iloiten kutsumassa elämään, joka juuri nyt on silmiltäni salassa.