Koronakäärme ja risti

Mielessäni on pyörinyt Mooseksen kirjoista se hetki, kun Jumala lähetti myrkkykäärmeet kansan sekaan sen jatkuvan napinan tähden. Mooses sai tilanteeseen erikoisen hoito-ohjeen. Sen sijaan, että Jumala olisi neuvonut häntä myrkyn vasta-aineen valmistamisessa tai vinkannut keinon käärmeiden hävittämiseen, hänen piti nostaa pronssista tehty käärme kepin nokkaan niin, että kansa saattoi kaukaakin nähdä sen. (4. Moos. 21:4-9)

Jumalan vastaus oli yksinkertainen. Se, joka suostui katsomaan pronssikäärmettä myrkkykäärmeiden kiemurrellessa jaloissa, parani puremista ja pelastui. Mietin, olikohan joillakin kansasta sellainen asenne, että ”mitä pelkkä kepin katsominen (toisin sanoen luottaminen Jumalan lupaukseen) muka auttaa? Miksei Mooses valmista vasta-ainetta?”

Jeesus viittasi kyseiseen tapahtumaan jutellessaan kirjanoppineen Nikodemoksen kanssa pelastuksesta. Lainaan hänen sanojaan: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:14-15).

Minusta tänään on mitä tärkein ja olennaisin aika puhua Jeesuksesta. Ajattelen koronaa, mutta nyt myös jo elämää sen jälkeen. Meillä on aina taipumus katsoa enemmän vaakatasoon kuin ylöspäin. Kuulemme uhkaavista asioista, ja sielumme täyttyy huolista ja peloista. Luottamus huomiseen järkkyy.

Juuri nyt on aika nostaa Jeesus niin korkealle, että hänet nähdään Suomen etäisimmänkin kolkan yksinäisestä yksiöstä.

Mikä on meidän sanomamme? Se on ilouutinen: on olemassa perusta, jolle
voi rakentaa elämän puristuksessakin. Joillekin tuo uutinen on aivan
uusi; meille kristityille se on viesti, joka unohtuu niin helposti. Voimme
menettää terveytemme, toimeentulomme, omaisuutemme tai ihmissuhteemme, mutta Jeesuksen sitoutuvaa rakkautta emme menetä. Sitä ei voi varastaa koronavirus eikä mikään muukaan öykkäröivä pahanilmanlintu.
Jos hän on sitoutunut rakastamaan meitä ja pelastamaan meidät, ei meillä todellisuudessa ole mitään hätää. Silloin valtaisakin myrsky tapahtuu kuin vesilasissa Jumalan kämmenellä.

Mikset, Jumala, pelasta meitä nykyisistä kriiseistä tuntuvammin ja näkyvämmin? Ehkä yksi vastaus on se, että hän on jo pelastanut meidät? Hän on jo nostanut ristinpuun ylös meidän nähtäväksemme. Kun katsomme uskon silmin Jeesukseen ja otamme luottaen vastaan Jumalan lupaukset, saamme nousta upottavasta rämeestä hänen avaraan puutarhaansa. Usko ei katso vain olosuhteisiin, vaan Jumalaan niiden takana – ja kristinuskon Jumala on edelleen sama kuin aikojen alussa. Hän ei hätkähdä meidän syntejämme, ei edes koronaa.

Seinä vastassa?

”Emme me pysty – he ovat vahvempia kuin me” (4. Moos. 13:31).

Eilen kahvittelimme keittiömme pöydän äärellä rakennussuunnittelijan ja kirvesmiehen kanssa. Keskustelun aikana tajuntaani iskeytyi ymmärrys: nyt alkaa hometalokorjaus vol 2.

Mieleen tulvi muistoja pari vuotta sitten vastaantulleesta totaalisesta kaaoksesta. Ensin jouduimme purkamaan lattian hiekalle saakka ja sen jälkeen sahattiin ulkoseinät kappaleiksi. Se oli työmaa, josta en ole toipunut vieläkään.

Keväällä siis alkaa pakollinen katon uusiminen. Jälleen joudumme purkamaan kaikki entiset rakenteet, astumme kuukausia kestävään työmaahan, joka juuri nyt tuntuu aivan toivottomalta.

Tältäkö Israelin vakoojista tuntui luvatun maan rajalla? Päämäärä oli näkyvissä mutta seinä välissä oli liian suuri. He eivät nähneet mitään mahdollisuuksia voittaa esteitä ja astua Jumalan lupauksiin.

Joosualla ja Kalebilla oli erilainen tapa suhtautua haasteisiin. He eivät kieltäneet ongelmien todellisuutta mutta hengittivät samalla Jumalan todellisuutta. Kun Jumala oli mukana matkassa, Hän kulkisi edellä ja avaisi tarvittavat väylät.

Juuri tänään en ymmärrä Jumalan ajatuksia, en sitten yhtään. En ymmärrä, miksi seiniä tulee vastaan kiihtyvällä tahdilla. Näen vain ongelmia, joihin ei olisi voimaa tarttua. Mutta jospa uskaltaisin luottaa pilviin saakka kohoavien seinien takana avautuviin maisemiin? Jospa uskaltaisin luottaa Isään, joka tahtoo tarkasti johdattaa lastaan? Jospa huominen on jo valmiina, iloiten kutsumassa elämään, joka juuri nyt on silmiltäni salassa.

Kulje edelläni, Herra! (4. Moos. 10:34,35)

Tänään on vasta käynnistyneen vuoden ensimmäinen päivä. Seuraavat 364 päivää sisältävät asioita, joita emme osaa etukäteen ennustaa, jotka innostavat ja myös pelottavat.

Tänään mietin Mooseksen rukousta, sanoja, joita hän käytti joka kerta, kun oli aika lähteä liikkeelle tai pysähtyä paikoilleen. Omistan ne itselleni ja samoin sinulle.

”Kulje edellämme, Herra” – kiitos, että et Herra laahusta elämäni takana ja hämmästele vastaantulevia asioita, vaan kuljet edessäni ja tasoitat tieni. Kiitos, että löydät lepohetket oikeisiin aikoihin ja sallit taistelut vain, koska ne tuovat mukanaan siunauksen.

”Hajota vihollisesi, karkota vastustajat tieltäsi” – minun vastustajani, elämäni ilon varastajat, banaaninkuorien heittelijät ovat sinun vihollisiasi! Kiitos, että Sinä käyt edelläni taisteluja, jotta minä voisin astua jokaisen askeleen sinun askelmerkkeihisi.

”Jää luoksemme, Herra” – kiitos, että Sinä olet kanssani ihan jokaisena päivänä tammikuusta jouluun. Kiitos, että tyynnytät minut pysähtymään vauhtisokeudessani ja työnnät liikkeelle, kun on aika edetä.

Aion opetella tämän rukouksen ulkoa ja ehkä aloitan jokaisen kalenterivuoden päivän sen avulla. Miten turvallista Jeesuksen kanssa onkaan kohdata huominen!

Rakkaus hohtaa pimeässä

”Herra puhui Moosekselle: `Kun te tulette siihen maahan, jonka minä annan teille asuttavaksenne…´” (4. Moos. 15: 1).

Israelilaiset olivat juuri mokanneet ratkaisevalla tavalla: he torjuivat Jumalan lupauksen päästä luvattuun maahan ja siitä seurauksena heitä odotti neljänkymmenen vuoden ankara erämaajakso.

Tappiotunnelma oli käsinkoskelteltava. Itsepäisyyttä ja jatkuvaa kapinamieltä kuvasi Jumalan ankarien sanojen jälkeen maan valloitusyritys omin voimin. Lopputulos oli murskatappio.

Ajattele, että juuri tähän tilanteeseen Herra puhui Moosekselle sanan ”kun”. Hän ei sanonut, että ”jos te pääsette luvattuun maahan epäonnistumisenne jälkeen vaan ”kun te pääsette perille.” Armo vuoti Jumalan sanojen välityksellä kaulusten kohdalta rikkirevittyjen viittojen sisään.

Meillä on myös elämässä aivan ratkaisevan tuntuisia epäonnistumisia. Saatamme langeta synteihin niin syvälle, ettemme kykene näkemään pinnalla välkehtivää toivoa.

Kristuksen armo on kuitenkin aina odottamassa pohjalla. Rakkaus muuttaa ehdolliset konditionaalit Jumalan varmoihin lupauksiin.

Perille pääsy ei ole koskaan ollut meidän onnistumisten varassa. Saat lopettaa toivottoman vastavirtaan räpiköimisen ja antautua rakkaudelle, joka on tuhat kertaa syntejäsi suurempi.

Jumalan askelissa

”Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä” (4. Moos. 9: 18).

Jumala johdatti tarkasti ja konkreettisesti kansaansa koko heidän vuosikymmeniä kestäneen erämaavaelluksen. Kansan tuli opetella sekä pysyä paikallaan että lähteä liikkeelle Jumalan aikatauluissa.

Ei varmasti ollut helppoa olla leiriytyneenä viikkojen ajan keskelle ei-mitään ja vain odottaa pilven seuraavan kerran nousevan teltan päältä. Tai ehkä joskus he olisivat tahtoneet levätä pidempään, mutta sen sijaan tuli käsky pysyä liikkeessä.

Jumala tahtoo johdattaa meitäkin samalla tavalla arjessamme. Hän tahtoo meidän pysyvän aloillamme silloin, kun selvää merkkiä liikkeelle lähdöstä ei ole kuulunut; Samoin Hän opastaa meitä ottamaan uskon askeleita oikeaan aikaan.

Ei ole yksinkertaista pysyä paikallaan eikä toisaalta olla liikkeessä. Monesti toimin väärässä järjestyksessä ja joudun umpisolmuun. Jumala saattaa pitää minua aloillaan juuri silloin, kun mielestäni pitäisi ehdottomasti toimia. Ja Hän saattaa kehottaa lähtemään liikkeelle, vaikka edessä on upottava meri tai voimiani suuremmat viholliset.

Vain oppimalla pysymään uskossa paikoillani voin tarvittaessa kohdata rohkeasti suuretkin haasteet. Salainen lepo Jumalan kanssa herättää uskon korvat olla oikeassa rytmissä.

Älä hätäänny, jos et tänään osaa tarvittavia askelmerkkejä. Ne eivät ole meissä synnynnäisesti – ne luodaan meihin monen kommelluksen kautta.