Tutkittuaan maata neljänkymmenen päivän ajan miehet lähtivät paluumatkalle ja tulivat takaisin Mooseksen, Aaronin ja kansan luo Kadesiin, Paranin autiomaahan. He tekivät selkoa retkestään ja näyttivät Kanaaninmaan hedelmiä. Moosekselle he kertoivat: »Olemme käyneet maassa, johon meidät lähetit, ja se maa todella tulvii maitoa ja hunajaa. Katso, tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta siellä asuva kansa on voimakas, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria. Näimme siellä myös Anakin jälkeläisiä. Negevissä asuu amalekilaisia, vuoristossa heettiläisiä, jebusilaisia ja amorilaisia, ja meren äärellä sekä Jordanin varsilla asuu kanaanilaisia.»

Kansa alkoi huutaa Moosesta vastaan, mutta Kaleb tyynnytteli sitä ja huusi: »Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!» Mutta miehet, jotka olivat käyneet siellä hänen kanssaan, sanoivat: »Emme me pysty käymään sen kansan kimppuun. He ovat vahvempia kuin me.» Kertomuksillaan he saivat israelilaiset tuntemaan pelkoa Kanaaninmaata kohtaan. He sanoivat: »Maa, jota kävimme tutkimassa, vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat. Kaikki ihmiset, jotka siellä näimme, olivat hyvin kookkaita. Näimme siellä myös jättiläisiä, jättikokoisia anakilaisia. Me tunsimme itsemme heidän edessään pieniksi kuin heinäsirkat, ja sellaisilta me varmaan näytimmekin heidän silmissään.» Voi ei, jättiläisiä! 4. Moos. 13:26-33

Epätoivon valtaisa tsunami iski koko kansaan ja tuhosi sen hauraan toivon. Joosuan ja Kalebin uskon sanat eivät löytäneet kuulevia korvia – oli helpompaa uskoa 10 miehen näkemys kahta vastaan.

Jättiläisiä! ”Ei meillä todella ole mitään mahdollisuuksia! Miettikää nyt, siellä on meitä kolme kertaa pidempiä taistelijoita, heillä on vahvat muurit kaupunkiensa turvana ja taisteluvaunuja, jotka jyräävät meidän heinäsirkkamaiset hyökkäysrivit maan tasalle!”

Epäuskon sanoilla on voima. Kymmenen miehen todistus Jumalan lupaaman maan hyvyydestä oli totta. Totta oli myös se, että Israelin kansa ei päässyt luvattuun maahan ilman taisteluja, jotka inhimillisesti näyttivät täysin mahdottomilta. Siis täysin.

Jättiläisiä! Raamattu kyllä lupaa Jeesukseen turvautuville taivaallista rakkautta, lepoa, iloa ja intohimoista yhteyttä. Raamattu kuvaa meille maata, jossa jo olemme ja jonne olemme samaan aikaan matkalla.

Jumala on luvannut olla meidän johdattaja läpi kaikkien kivikoiden, myrskyjen, kipujen ja särkymisten. Hän on luvannut rakastaa meitä niin syvästi, että meillä olisi lupa kesken ruuhkaisammankin elämänvaiheen olla huolehtimatta ja yrittämättä itse sovittaa elämämme palasia kokoon.

Onko sinusta tuntunut koskaan siltä, että tiedät kyllä Jumalan lupaukset mutta ne jäävät kaukaisiksi sanoiksi, jotka eivät kykene auttamaan sinua – koska sinulla on vastassa Jättiläisiä?

Onko edessäsi valtavia muureja, eikä sinun pieni miekkasi saa aikaan seinämiin edes pientä naarmua?

Jumala oli kyllä israelilaisten kohdalla tietoinen jättiläisistä. Hän on tänään varsin hyvin tietoinen meidänkin Jättiläisistä.

Jumala ei anna kiertoreittejä Jättiläisten ohi. Ei, Hän johdattaa juuri kohtaamaan ne. Miksi? Koska vasta silloin alkaa uskon maailman todellisuus.

Jättiläiset vai Jumala? Ensimmäiset ovat ilkkumassa kasvojemme edessä todellisina arjen haasteina. Jälkimmäinen on antanut Sanansa lupaukset.

Usko on perimmältään luottamista Jumalan sanoihin. ”Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka”. Näissä sanoissa asetelmat vaihtuvat ja jättiläiset saavat kuoliniskun.

Ei meidän haaste ole Jättiläisissä. Ei. Meidän joka hetkinen kilvoitus on pitää lujasti kiinni Sanoista, joilla on Jumalan oma voima luoda lupaamaansa maailmaa.

Jättiläisiä! Kyllä, katson niitä silmiin ja alan hymyillä. Ei, minä en pärjää niille ikinä, mutta ei minun tarvitsekaan.

”Jättiläiset, saanko esitellä ystäväni Jeesuksen?” Hän tulee tänään taistelemaan puolestani. Toivotan teille mitä parasta taisteluonnea!”