Kategoria: Evankeliumi Johanneksen mukaan

Älä pelkää, Isäsi on suurempi

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Isäni… on suurempi kuin kukaan muu” (Joh. 10:29).

Vaikka tuskaisen todelliset ja kaiken yhdeksi sokeaksi pisteeksi maalaavat haasteet pilkkaavat heikkoa uskoani, Sinä olet suurempi.

Vaikka vahvat ovat mieleni kostean hämärät linnoitukset ja niiden ovet niin vankat, etten koskaan pysty murtautumaan vapaaksi, Sinä olet suurempi.

Vaikka syvät ovat sydämeni haavat, tikattuinakin aina valmiina repsahtamaan ja painamaan minut polvilleen, Sinä olet suurempi.

Vaikka vihlova kipu jyrsii ruumistani kuin pistosaha antautuvaa vanerilevyä, Sinä olet suurempi.

Vaikka yksikin ”Murhe” -nimisen sisarusparven jäsen repii toivoni kappaleiksi kuin naurettavan ohuen paperitapetin ja joudun lohduttomana toivottamaan ne kaikki kerralla tervetulleiksi; Vaikka en osaa tai jaksaa enää muuta kuin painautua suojaan sohvan nurkkaan lohtuvilttini alle, Sinä olet suurempi.

Ja koska olet kaikkea suurempi ja koska satut rakastamaan minua niin paljon, että olet piirtänyt minut kämmenselkääsi vain, jotta saat katsella minua, antamaasi nimeä ja sen sisältämää elämää, minä en pelkää.

Myrskyt repikööt puut juuriltaan, järistykset kukistakoot vuoria, pimeys ilkkukoon pienelle liekille: elämänhalulleni, minä en pelkää. Sillä Sinä olet Suurempi, Jumalani.

Elämän antajan seurassa

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57).

Jeesuksen askeleet olivat keveät ja elämänmakuiset. Väsyneenä, ihmisten piirittämänä, mitään omistamatta ja vastusten edessä hän pursusi elämää, joka veti puoleensa kuin seireenit merellisissä tarinoissa.

Jeesus tuli antamaan ihmisille iankaikkisen elämän, elämän, joka saavuttaisi huipennuksen kerran Isän edessä ja olisi samalla elettävissä jo täällä elämän vaihtelevalla maaperällä.

Jeesus käytti vahvoja sanoja ja mielikuvia vakuuttaakseen, että kolmiyhteisestä Jumalasta virtaava elämä olisi enemmän kuin teoria tai pieni alkusalaatti ennen pääruokaa. Yltäkylläinen elämä, täydellinen ilo, janon sammuttava lähde ja nälän täyttävä ruoka olivat kaikki tuntuvia ja maistuvia käsitteitä, jotka herättivät kuulijansa odottamaan enemmän. Etsimään enemmän, olemaan tyytymättä rippeisiin.

Jeesus näytti elämällään miten todellista ja täyttävää yhteys Isään voi olla. Hän sai jatkuvaa elämää – joka sisälsi ilon, luovuuden, elämänhalun, toivon ja luottamuksen – Isältään ja sanoi saman toimivan seuraajillaankin. Miksi? Koska Hän itse jakaisi täsmälleen samaa elämää veljilleen. Minulle ja sinulle.

Se, etten tänään elä lapsen lailla, joka iloitsee Isän läsnäolosta ei tarkoita, ettei sellaista elämää olisi olemassa. Se tarkoittaa sitä, että löydettävää on yhä enemmän. Se tarkoittaa, että minä saan kaiken vaikeuden keskelläkin kirkkaan suunnan jokaiselle elämäni päivälle.

Jeesus, minä tarvitsen tänään sitä elämää, jota vain sinä voit antaa. Tarvitsen näköalaa, sielun tilaa, iloa, jota kukaan ei tukahduttaa ja katsettasi, joka täyttää kurttuun painuneen sieluni keveällä elämänhalulla. Minä tarvitsen sinua. Kipeästi. Aamen.

Rakkauden niityillä

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle” (Joh. 10:3).

Jeesus katsoo sinua niin kiinteästi ja hellästi kuin vain äiti voi katsoa juuri syntynyttä lasta sylissään. Hän näkee haavat ihossasi ja katseen, joka harhailee neuvottomana seuraavan askeleen suhteen.

Paimen kutsuu sinua kulkemaan kohti ääntä, joka tihkuu omistajan intohimoa. Hän ei pakota, ei laita hihnaa kaulaasi ja kisko väkisin vaan vetää rakkauden näkymättömällä köydellä. Vaikka olet sata kertaa lähtenyt vastakkaiseen suuntaan, Hän edelleen katsoo sinua ja kutsuu mukaansa kuin ensimmäistä kertaa.

Vihreä, elämää uhkuva laidun odottaa. Olet joutunut olemaan näännyksissä keskellä ei-mitään, jotta uskaltaisit tänään seurata uskon kuuliaisuudella Vapahtajaasi. Olet joutunut kokemaan vaikeuta vuosia, jotta et tänään vilkuilisi muita reittejä, vaan uskaltaisit astua ahtaalta näyttävästä portista Paimenen sauvan alta.

Sinua kutsutaan nimeltä; sinut tunnetaan läpikotaisin; ajatuksesi ja piilotetut tunteesi ovat Isän liitutaulussa ennen kuin ne pulpahtavat sieluusi. Sinua kutsutaan nimeltä – edelleen tänään – juuri sinua, ei ketään toista. Sinua kaivataan ja sinut tahdotaan viedä lepoon, joka ylittää käsityskykysi.

Älä siis pelkää, Paimen on ottanut sinut vastuulleen. Hän on päättänyt johdattaa sinua juuri tänään ja Hän on suunnitellut myös huomisen polut. Sinun ei tarvitse kuin kiittää siitä, että kaikki on valmista, kaikki on tehty sen eteen, että sinä voisit elää Isän rakkauden niityillä. Juuri tänään.

Mahdottomuudesta säteilevää iloa

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Olen puhunut tämän teille, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11).

Jeesus piti viimeisiä opetushetkiään nuhjuisille opetuslapsille ennen kuolemaansa. Edessä oli hirveä, ruumiin ja sielun särkevä kärsimysnäytelmä, malja, jonka edessä Jeesus vavahteli ja oli poissa sijoiltaan.

Ennen Via dolorosaa Jeesus mainitsi, kuin ohimennen, että Hän koki sisimmässään syvää iloa. Olosuhteet eivät säteilleet kirkkautta eikä tulevaisuus ollut punaista ruusutarhaa; ilon lähde oli siellä, mistä mekin sen tavoitamme.

”Olen puhunut tämän teille, jotta…” Uskon, että opetuslapset muistelivat näitä sanoja monesti. Sanoja, joiden voimasta ilo hiipi vaivihkaa sielun ikkunoista sisään ja keskellä pimeää sytytti kaikki loistelamput palamaan.

Miten voisin itse löytää Jeesuksen ilon? Miten voisin kokea sitä keskellä ahdistavia tulevaisuudennäkymiä? Miten ilo voisi voittaa masennuksen ja uupumuksesta seuraavan näköalattomuuden? Palaan Jeesuksen sanoihin, sanoihin, jotka ovat kirjoitettu ylös juuri siksi, että me saisimme itkeä ja haukkoa sisäämme vapauttavaa taivaallista ilmaa elämän tunkkaisuudessa.

Tänään en tavoita iloa olosuhteista enkä inhimillisistä laskelmista. Huolet eivät ole vähentyneet eikä vaikeudet poistuneet. Mutta silti Jeesus opettaa ärsyttävän rohkeasti ilosta. Sen täytyy olla olemassa siis minuakin varten, meitä jokaista kärsivää varten.

Tule, Jeesus ja palauta meidät sanojesi äärelle! Anna ilosi vyöryä näkymättömän maailman levollisuudesta sielumme levottomuuteen. Anna meidän juuri tänään ja tässä levätä sinun voimallisten ja elämää luovien sanojesi varassa, Sinun varassasi!

Rukouskoulussa, osa 8: salainen huone

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”… me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen” (Joh. 14: 23).

Tänään melankolian ja yksinäisyyden puristaessa rintaa luin lainaamani sanat ja jotain salamankaltaista vilahti näkökenttääni. Kun kysyn, missä Jumala olet elämäni puristaessa minua aina pienempään ryttyyn, Hän vastaa: ”Olen lähempänä kuin pakkasessa huurtuva hengityksesi.”

Jumala on kuin makuuhuoneesta avautuva salainen huone täynnä iloa, valoa, merkityksellisyyttä ja täyteyttä. Kaikkea sitä, mitä minulta puuttuu ja mitä etsin sormet verillä kääntäen jokaisen vastaantulevan kiven.

Tämä salainen huone kutsuu minua – ja sinua – astumaan sisään. Ehkä elämän kiireessä ja huumassa ovi on patinoitunut piiloon ja vasta äkkipäsäykset saavat meidät tunnustelemaan täyttymyksen ovenripaa.

Jeesuksen sanoilla on valtava merkitys. Kaikki rakkaus, mielekkyys ja siunaus ovat ottaneet minut asunnokseen. Se ei saa jäädä vain sanoiksi muiden joukkoon vaan Jumala haluaa murtautua uskonnollisista kahleista keskelle elämäämme.

Kutsun sinua ja minua tänään sulkemaan silmämme ja astumaan salaiseen huoneeseen. Se on kalustettu juuri sinua varten; siunaus on valmiina virtaamaan solisevan puron lailla elämäsi kivun uurteissa synnyttäen elämää, jota niin kipeästi kaipaat.

Tukiopettajan tarpeessa

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Kuuskytyhdeksän jaettuna yhdeksällä? Nimittäjät eivät muutu! Rohkeasti vaa, ei haittaa, vaikka pää menis jumiin!” Viimeinen huuto taisi jäädä leijumaan aamupakkaseen, kun Eemil juoksi kiireessä koulun ovesta sisään. Tänään on edessä matematiikan koe ja ilta sekä aamu meni yllättävän haastavia laskutoimituksia harjoitellessa.

Sainkohan sanottua kaiken oleellisen? Muistinko painottaa tärkeimpiä asioita? Tulisiko tästä se onnistumisen kokemus, joka siivittäisi tärkeään ”Minähän osaan!” -liekkiin?

Jeesuskin kertoi aikoinaan viimeisiä vinkkejä orvoiksi itsensä tunteville opetuslapsille. Hän tiesi, että he jäisivät elämän oppitunneille ja kohtaisivat monet tiukat kokeet, joista kaikista ei mentäisi edes rimaa hipoen ylitse. Mitä tulisi painottaa? Miten Hän osaisi rohkaista pian täysin epäonnistuvaa Pietaria?

Hetken aikaa ajattelin itseäni Eemilin luokkahuoneeseen. Istuisin hänen vieressään ja kun koe alkaisi, katsoisimme toisiamme ja hymyilisimme. Hänellä olisi ohjeeni ja vielä enemmän: minut jokaisen viivan ja raksin liikkeessä.

””Mutta tulen taas luoksenne” (Joh. 14:28). Istun elämäni koulussa välillä lamaantuneena ja yhtenä huutavana kysymysmerkkinä. En muista Isän ohjeita, pää on turta. Mutta Jeesus, Sinä olet siinä, tässä lähelläni. Sinä muistutat kaikesta, ohjaat oikeaan, havahdutat ja katsot lempeästi.

Paras tukiopettajani! Kiitos.