Kuuliaisuuden siunaus?

”Herra lyö sinua pahoilla paiseilla, joista et voi parantua. Niitä on polvissasi ja reisissäsi ja kaikkialla ruumiissasi jalkapohjista päälakeen asti” (5. Moos. 28:35).

Mooses julisti Luvatun maan rajalla Israelin kansalle kuuliaisuudesta koituvat siunaukset ja tottelemattomuudesta seuraavat kiroukset. Kuuliaisuus Jumalan laille toisi varmuudella monentasoiset hyvät asiat ja synti aiheuttaisi suurta kärsimystä. Mooses mainitsee erikseen jopa pahat paiseet.

Meillä on kristittyinä vaara lukea nämä Mooseksen puheet liian mustavalkoisesti. Menestysteologian pohjana on juuri nämä samat ajatusrakennelmat: ”Kun minä teen näin, niin Jumala tekee minulle niin.” Tällöin ihmisen kärsimys ja ahdistus sijoitetaan ihmisen omien väärien valintojen seuraukseksi.

Mutta mutta. Muistatko, kuka Raamatun varsin nuhteeton mies joutui kärsimään käsittämättömän paljon ja lopulta raapimaan iholtaan Mooseksen varoittamia paiseita? Aivan oikein, Jobhan se oli. Jobin ystävät sortuivat juuri liian ”suora yhtälö” -oppirakennelmiin yrittäessään löytää syyn Jobin kärsimykseen. Job oli todella elänyt Jumalan tahdon mukaan mutta silti hän joutui hyvinkin tarkasti kokemaan Mooseksen luettelemat tottelemattomuuden kiroukset.

Kun Mooses julisti paljolti aineellista hyvinvointia, Jeesus ei näyttänyt laskevan sille paljoakaan painoarvoa; Hän kehoitti jopa myymään omistukset ja keräämään aarteita taivaaseen. Ja mitähän nykyisten menestystä lupaavien raamatun sovelluksista ajattelisi Paavali, joka sai osakseen paljon puutetta, kärsimystä ja ahdistusta?

Kristitylle on kyllä luvattu menestys. Se menestys on tasoltaan paljon syvempää kuin Mooseksen lupaama menestys. Kyseessä on Vanhan ja Uuden liiton ero. Kristityn menestys on Kristus. Kristus Jeesus on kristityn aarreaitta. Tämän aarreaitan äärelle ei pääse vain onnistuneet kristityt vaan yhtä hyvin epäonnistuneet, heikot, huonot ja lankeilevat.

Kristus -aarrearkku sisältää kaikki Jumalan lupaukset. Hän on kaikkien lupausten täyttymys. Se ei takaa helppoa elämää ja pelkkää menestystä. Se antaa enemmän: elämän Jumalan yhteydessä; isällisen huolenpidon, jossa jokainen elämämme asia joutuu kääntymään parhaaksemme.

Pois riittämättömyys ja pelko

”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: `Abba, Isä!´” (Room. 8:15).

Koetko sinä riittämätömyyttä ja pelkoa? Koetko Jumalan edessä pelkoa siitä, ettet lopulta kuitenkaan täytä vaadittua mittaa? Painatko pääsi häpeästä alas vain odottaen kovia ja tuomitsevia sanoja? Odotatko ruoskan sivaltavan jälleen selkääsi yhden kipeän iskun?

Miten ihana ajatus ja lupaus onkaan se, että meidän sisällämme Pyhä Henki johdattaa meitä luottavaiseen lapsen rukoukseen! Emme ole Jumalasta kaukana, vaan läheisessä suhteessa rakastavaan Isään. Pelko ja riittämättömyys saavat vaihtua läheisyyteen ja turvallisuuteen.

Taivaallisen Isämme edessä saamme elää elämämme monet vaiheet. Saamme itkeä kipujamme Hänen sylissään, kokea elämän karikot tietäen, että Isä tulee ja auttaa. Raskaimpien epäonnistumisemme aikanakin voimme olla varmoja siitä, että meitä ei hylätä.

Jumalalla ei ole kädessään ruoskaa, vaan Hänen kätensä ovat avautuneet siunaamaan elämäämme. Hänen kätensä ovat kuilujemme alla ottamassa meidät turvaan ja ne toimivat kuin suojaavana peitteenä pahan päivän yllättäessä.

”Abba, Isä!”, on lapsen turvallinen huuto vanhemmalle, joka välittää. Turvallisen vanhemman tukemana elämää ei varjosta pelko. Turvallisen Jumalan kanssa sinä olet turvassa.

Isän vahva ote

”Isäni, joka on antanut heidät minulle, on kaikkia muita suurempi, eikä kukaan voi ryöstää heitä Isäni kädestä” (Joh. 10:29).

Jo ennen maailman luomista Taivaan Isä halusi ottaa sinun elämäsi kämmenelleen ja pitää sinusta huolta. Hän halusi raivata synnin sinun ja Hänen väliltään pois tieltä ja juuri siksi Hän lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, maailmaan.

Jeesus opetti, että Isä on kaikkia muita suurempi. Hän sanoi Isän olevan niin vahva, ettei kukaan saisi sinua ryöstettyä Hänen kädestään.

Niin, etkö olekin joskus pelännyt, että tipahtaisit tuolta kädeltä pois? Etkö ole pelännyt, että omat valintasi tai vääntynyt tahtosi saisivat sinut kämmenen reunalle ja tipahtaisit? Etkö ole ollut huolissasi niistä myrskyistä, jotka puhaltaisivat sinut kämmeneltä kuin hentoisen lehden.

Jeesuksen sanoissa on jotain hyvin päättäväistä ja ehdotonta: Isä on vahvempi kuin mitkään pelkosi. Hänen otteensa elämästäsi on lujempi kuin sinun heiveröinen tahtosi.

Kyse ei olekaan siitä, että sinun pitäisi etsiä otetta Jumalan kämmenestä ja pitää aina tiukemmin kiinni. Kyse ei olekaan sinun jaksamisesta ja tahtomisesta. Ei, kyse on Isän tahdosta. Kun Hän pitää sinusta lujasti kiinni, sinä et tipahda pois. Eikä sinua voi mikään voima työntää ulos Isän luota.

Lepää siis tänään siinä ihanassa tietoisuudessa, että sinun Isäsi on kaikkia ja kaikkea muuta suurempi. Koska Hän on niin vahva ja päättäväinen, sinä saat olla heikko ja hauras.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Pysy vapaudessa!

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä on kristityn vapaus? Mistä minä kristittynä olen vapaa ja mihin minun ei tule enää alistua?

Paavali piirtää Galatalaiskirjeessä vastauksena kuvaa perheestä. Hän kirjoittaa kristittyjen olevan Jumalan lapsia; kristitty kuuluu siis Jumalan perheväkeen ja voi tuntea Jumalan läheisenä ja turvallisena Isänä.

Lapsen ei tarvitse puolustella asemaansa perheessä tai pelätä jatkuvasti joutuvansa yhteyden ulkopuolelle. Lapsen ei myöskään tarvitse todistella kuulumistaan perheeseen tekemisillään. Hän on syntymänsä puolesta Isän rakastama ja siunaama.

Evankeliumi lahjoittaa meille siis avoimen, läheisen ja turvallisen yhteyden Jumalaan. Voimat, jotka sotivat evankeliumia vastaan, tahtovat repiä meidät ulos tuosta suhteestamme. Paras tapa taitaa olla uskotella lapselle, ettei hän todellisuudessa ole sellaisenaan rakastettu ja ettei hän kelpaa perheeseen. Turvallisuuden sijaan astuu pelko ja riittämättömyys.

Monet kristityt elävät pelon ja riittämättömyyden takia Jumalan ”huoneen” ulkopuolella. Ovi on heille jatkuvasti auki ja Isä kutsuu heitä astumaan sisään, mutta on ikään kuin heidät olisi sidottu pysymään ulkopuolella. Ilo läheisestä suhteesta Isään on muuttunut epätoivoksi siitä, osaanko olla Isälleni riittävän hyvä ja Hänen arvollisensa.

Evankeliumi ei kysy meiltä, millaisia me olemme, vaan millaisen aseman Jeesus Kristus on meille hankkinut. Ja vastauksesta voimme olla varmoja: täydellisen ja turvallisen suhteen rakastavaan ja meitä innolla odottavaan Isään. Tuossa suhteessa ei enää ansaita mitään eikä pelätä joutuvamme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Perhesuhteissa on kyllä sääntönsä ja kurinsa. Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan niiden arvojen perustalle, joita he itse pitävät tärkeinä. Niin Taivaan Isäkin kasvattaa meitä Jumalan perheen käytöstavoille. Hän haluaa, että Hänen lapsistaan näkyy sitä samaa laupeutta, rakkautta ja vihaa pahaan, joita Hän itse kokee ja jotka ovat osa Hänen olemustaan.

Me Jumalan lapsina opimme hitaasti ja välillä otamme yhden edistysaskeleen jälkeen tuntuvaa takapakkia. Mutta kaiken aikaa olemme perhesuhteen sisäpuolella. Siellä ei rakkautta ansaita, siellä ei ole pelkoa eikä siellä tarvitse olla häpeää. Siellä on lapsen varmuus siitä, että minut hyväksytään tällaisenaan. Sitä on kristillinen vapaus.