Isä, onko minulla mitään hätää?

”Sano minun sielulleni: `Minä olen sinun pelastuksesi´” (Ps. 35:3).

Aika ajoin, pari kertaa viikossa toinen poikani uskaltautuu tulla ulos teini-iän syöksyportaiden suojakuorestaan ja kysyy minulta herkkänä ja tarvitsena, edelleen vielä kuin pienenä poikana: ”Isä, onko minulla mitään hätää?”

Yleensä tässä vaiheessa halaan häntä, vedän hänet sohvalle viereeni ja alan kuunnella kaikkea niitä pelon ja ahdistuksen sekaisia ajatuskulkuja, joita muuttuminen lapsesta kohti miestä pakottaa käymään. Pidän häntä sylissäni, kiitän Jumalaa niistä ihanista hetkistä, jolloin kaksi sydäntä saa sykkiä hetken kuin yksi ja vastaan niin lempeänlujalla äänellä kuin osaan: ”Ei, sinulla ei ole mitään hätää!”

”Lupaatko” on poikani välitön jatkokysymys ihan jokainen kerta. Puristan häntä hetken vielä vähän tiukemmin, yritän valaista silmieni hymyllä monien ristiriitaisten äänten ylitäyttämää sielua ja vastaan: ”Lupaan.” Se riittää ja pojallani on aina sen jälkeen kevyempi olla, aina seuraavaan kysymystuokioon saakka.

Daavid uskaltautuu kysyä samaa kysymystä Taivaan Isältä. Poikani luottaa siihen, että minä olen hänen ongelmiaan suurempi ja olen aina apuna, samoin Daavid pyysi Jumalaa olemaan syy huolettomaan elämään. ”Sano sielulleni, että Minä olen sinun pelastajasi” on sama ”Onko minulla mitään hätää”-kysymys.

Kun me uskaltaudumme ulos aikuisten itseriittoisuuden kuoresta, Jumala nauttii ajasta kanssamme, ajasta, jolloin painamme huolten täyttämän päämme Hänen olkapäätään vasten, tunnemme Hänen kätensä olkavarrellamme ja uskallamme kysyä: ”Onko minulla Isä mitään hätää? Pidäthän Sinä minusta edelleen huolta? Niinä hetkinä kaksi sydäntä sykkii kuin yksi.

”Lupaatko” tarkoittaa, että ”oletko nyt ihan varma, että kykenet täyttämään lupauksesi, että olet paikalla, kun minä sinua eniten tarvitsen ja tahdot ja pystyt auttamaan minua kaikissa vaikeuksissani?

Kun minä vastaan ”Lupaan”, rukoilen samalla, että olisin riittävän vahva suojelemaan molempia poikia ja että sylini olisi aina kyllin avara ja täynnä rakkautta. Mutta Isämme voi vastata ”Lupaan” ilman häivähdyksen kestävää epäröintiä.

”Lupaan. Minä lupaan, ettei sinulla ole koskaan mitään hätää, koska Minä olen aina kanssasi. Minä pelastan sinun sielusi, joka päivä, yhä uudelleen, tulen samoille onnettomuuspaikoillesi ja löydän sinut niistäkin syvyyksistä, joissa et olet vielä käynyt!”

Tule lähelle, Jumalani

”Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni nähden” (Ps. 69: 19).

Lähesty minua, Jumalani, sillä minä olen hukkumassa haavoihini, joiden kautta ja tähden elämäni liekki valuu tähän polttavaan ja kuivaan maaperään kuin pohjattomaan nieluun.

Lähesty minua, Isäni, sillä en tahtoisi enää kestää tätä jatkuvaa orpouden tunnetta, pelkoa ja todellisen kouristavaa kokemusta siitä, että olen omassa varassani – eli hukassa.

Lähesty minua, Vapahtajani, sillä minä olen vankilassa, enkä enää jaksaisi karata vapauteen, vaikka betoniseinät kaatuisivat ympäriltäni ja minun tarvitsisi vain kävellä kohti toivorikkaampaa kasvualustaa.

Lähesty minua, Pyhä Henki, Sinä, joka asut minussa ja tiedät kaiken, puhalla jäinen ja jatkuvasta paineesta lyttyyn mennyt sieluni jälleen eloon.

Lähesty minua kaikki sata askelta. Kaikki miljoona askelta, lähesty tähden kirkkaudella ja valon nopeudella, sillä ilman Sinua minä en enää jaksa. Aamen.

Älä pelkää, Isäsi on suurempi

”Isäni… on suurempi kuin kukaan muu” (Joh. 10:29).

Vaikka tuskaisen todelliset ja kaiken yhdeksi sokeaksi pisteeksi maalaavat haasteet pilkkaavat heikkoa uskoani, Sinä olet suurempi.

Vaikka vahvat ovat mieleni kostean hämärät linnoitukset ja niiden ovet niin vankat, etten koskaan pysty murtautumaan vapaaksi, Sinä olet suurempi.

Vaikka syvät ovat sydämeni haavat, tikattuinakin aina valmiina repsahtamaan ja painamaan minut polvilleen, Sinä olet suurempi.

Vaikka vihlova kipu jyrsii ruumistani kuin pistosaha antautuvaa vanerilevyä, Sinä olet suurempi.

Vaikka yksikin ”Murhe” -nimisen sisarusparven jäsen repii toivoni kappaleiksi kuin naurettavan ohuen paperitapetin ja joudun lohduttomana toivottamaan ne kaikki kerralla tervetulleiksi; Vaikka en osaa tai jaksaa enää muuta kuin painautua suojaan sohvan nurkkaan lohtuvilttini alle, Sinä olet suurempi.

Ja koska olet kaikkea suurempi ja koska satut rakastamaan minua niin paljon, että olet piirtänyt minut kämmenselkääsi vain, jotta saat katsella minua, antamaasi nimeä ja sen sisältämää elämää, minä en pelkää.

Myrskyt repikööt puut juuriltaan, järistykset kukistakoot vuoria, pimeys ilkkukoon pienelle liekille: elämänhalulleni, minä en pelkää. Sillä Sinä olet Suurempi, Jumalani.

Hyvää isänpäivää, Isä!

Tänään monissa perheissä juhlitaan isää kahvin ja kakun merkeissä. Isyys, vanhemmuus ylipäätään on haastava kutsumus ja isejä on hyvä juhlistaa.

Isän tehtävänä on huolehtia, pitää terveitä rajoja ja rakastaa. Isä suojelee ja opettaa elämän taitoja lasten kehityksen kasvaessa.

Isän katse on tärkeä. Kun isä katsoo hyväksyvästi, lapsen sieluun muodostuu turvallinen rakkauden satama. Epäonnistumisten keskelläkin isän ”Sinä olet minun” -katse nostaa ja antaa voimaa aloittaa uudelleen.

Kaikki hyvä isyydessä on heijastusta Taivaan Isästä. Hän on kaikkea sitä, mitä me kaipaamme maallisilta iseiltämme ja paljon enemmän.

Taivaan Isän katse kohdistuu sinuun juuri tänään. Se katse on täynnä myötätuntoa ja tavoittavaa rakkautta. Isän katseen alla saa kompuroida, juosta karkuun ja palata takaisin.

Kiitos, Isä, että olet minun Isäni!

Auta, Iskä!

”… hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa hengen, joka huutaa: `Abba! Isä!” (Gal. 4: 6)

Ajatella, että Paavali on säästänyt kreikankieliseen tekstiinsä Jeesuksen arameankielellä lausutun rukouksen alun ”Abba!”. Se tarkoittaa, että meillä on lupa omilla sanoillamme, tunteillamme ja tavoillamme lähestyä Kaikkivaltiasta, joka on, ei vain suunnattoman suuri ja määrittelemättömän vahva, vaan samalla hellä ja lähellä oleva isä.

Lähestyn Iskä sinua tänään siis aivan omin sanoin. Sinä tiedät tyhjyyteni ja kaipaukseni, tiedät, että olen kuin kuuman kesän paahtama ruskea nurmikko.

Sinä, Isä, tiedät heikkouteni ja lankeamiseni. Tiedät sydämeni jakautumisen – osa tahtoo noudattaa sinun tahtoasi ja osa tehdä omia, tietoisia vääriä valintoja.

Sinä, Iskä, tiedät haalean ja heikon uskoni. Tiedät, että etsin niin helposti sieluni täyttäjää ihmisistä ja asioista Sinun sijaasi.

Iskä, tiedät missä olen tänään. Jos olenkin kapinassani juossut ovet paukkuen intohimojeni perässä, olethan Sinä minua odottamassa?

Vedäthän, Isä minua puoleesi hellyydellä, joka tulvii pahuuteni lävitse ja tavoittaa yksinäisen huutoni? Onhan rakkautesi syli suurempi kuin kaikki elämäni epäonnistumiset?

Ehkä minulla, Iskä, on tänään vain tämä yksi rukous: Auta! Kiitos että se riittää.