Pysy vapaudessa!

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä on kristityn vapaus? Mistä minä kristittynä olen vapaa ja mihin minun ei tule enää alistua?

Paavali piirtää Galatalaiskirjeessä vastauksena kuvaa perheestä. Hän kirjoittaa kristittyjen olevan Jumalan lapsia; kristitty kuuluu siis Jumalan perheväkeen ja voi tuntea Jumalan läheisenä ja turvallisena Isänä.

Lapsen ei tarvitse puolustella asemaansa perheessä tai pelätä jatkuvasti joutuvansa yhteyden ulkopuolelle. Lapsen ei myöskään tarvitse todistella kuulumistaan perheeseen tekemisillään. Hän on syntymänsä puolesta Isän rakastama ja siunaama.

Evankeliumi lahjoittaa meille siis avoimen, läheisen ja turvallisen yhteyden Jumalaan. Voimat, jotka sotivat evankeliumia vastaan, tahtovat repiä meidät ulos tuosta suhteestamme. Paras tapa taitaa olla uskotella lapselle, ettei hän todellisuudessa ole sellaisenaan rakastettu ja ettei hän kelpaa perheeseen. Turvallisuuden sijaan astuu pelko ja riittämättömyys.

Monet kristityt elävät pelon ja riittämättömyyden takia Jumalan ”huoneen” ulkopuolella. Ovi on heille jatkuvasti auki ja Isä kutsuu heitä astumaan sisään, mutta on ikään kuin heidät olisi sidottu pysymään ulkopuolella. Ilo läheisestä suhteesta Isään on muuttunut epätoivoksi siitä, osaanko olla Isälleni riittävän hyvä ja Hänen arvollisensa.

Evankeliumi ei kysy meiltä, millaisia me olemme, vaan millaisen aseman Jeesus Kristus on meille hankkinut. Ja vastauksesta voimme olla varmoja: täydellisen ja turvallisen suhteen rakastavaan ja meitä innolla odottavaan Isään. Tuossa suhteessa ei enää ansaita mitään eikä pelätä joutuvamme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Perhesuhteissa on kyllä sääntönsä ja kurinsa. Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan niiden arvojen perustalle, joita he itse pitävät tärkeinä. Niin Taivaan Isäkin kasvattaa meitä Jumalan perheen käytöstavoille. Hän haluaa, että Hänen lapsistaan näkyy sitä samaa laupeutta, rakkautta ja vihaa pahaan, joita Hän itse kokee ja jotka ovat osa Hänen olemustaan.

Me Jumalan lapsina opimme hitaasti ja välillä otamme yhden edistysaskeleen jälkeen tuntuvaa takapakkia. Mutta kaiken aikaa olemme perhesuhteen sisäpuolella. Siellä ei rakkautta ansaita, siellä ei ole pelkoa eikä siellä tarvitse olla häpeää. Siellä on lapsen varmuus siitä, että minut hyväksytään tällaisenaan. Sitä on kristillinen vapaus.

Mitä teen näille murheille?

”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että sinulla on murheita ja huolia enemmän kuin jaksaisit kantaa? Ehkä murheesi liittyvät oman elämäsi ongelmiin, läheisten vaikeuksiin, raha-asioihin, huoleen työpaikasta tai hengelliseen elämääsi?

Minä koen välillä hukkuvani huolieni alle. Joskus näkökyvyn peittää ainoastaan ne asiat, jotka ovat huonosta tai jotka voivat tulevaisuudessa mennä pieleen. Myös murhe menneisyydestä osaa pitää usein vahvassa kuristusotteessa.

Mutta sitten Raamatussa on tämä niin lapsellisen yksinkertainen ohje. Onko niin, ettei Jumala ole tarkoittanut minun kantavan huoliani omilla harteillani? Haluaako Hän todella ottaa ne itselleen ja vastata niistä?

Voisinko siis luovuttaa läheiseni, omat asiani ja ihan kaikenlaiset, pienet ja suuret murheet Jumalalleni? Niin Pietari vakuuttaa. Se vaatii luottamusta siihen, että meillä on todella Jumala, joka on kiinnostunut meidän murheistamme. Vaikka Hän kantaa koko maailman painoa harteillaan niin Hän on samaan aikaan kiinnostunut ja keskittynyt juuri minun ja sinun asioihin.

Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Se on suunnattoman suuri lupaus. Tartutaan siihen tänään kaksin käsin kiinni. Vedotaan Isäämme ja uskalletaan antaa raskaat painomme Hänen kannettavakseen.

Kärsimys ja lohdutus

”Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat runsaina tulleet osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2. Kor. 1:5)

Kärsimys eri muodoissaan kuuluu kristityn elämään loppuun saakka. Jotkut kyllä opettavat, että kärsimyksen voi välttää noudattamalla tiettyjä oppeja tai pyhittymällä riittävästi, mutta Raamattu ei tue sellaista ajattelua. Ei myöskään Jumalan ihmisten kokemukset koko kristillisen kirkon historiassa. Asia tuntuu olevan toisin päin: juuri ne, jotka ovat olleet vahvimmin Jumalan välikappaleina, ovat saaneet myös kärsiä eniten.

Kärsimystä ja ahdistusta on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Olen kirjoittanut niistä monta artikkelia, enkä ala nyt yksilöimään kärsimysten moninaisuutta. Jumalalla on kuitenkin meille kullekin varattuna omat kärsimysten koulumme ja ne ovat rakkaudella räätälöityjä juuri meille. Kärsimysten koulussa ihmisen luontainen vahvuus saa mennä menojaan ja tilalle astuu Kristuksen vahvuus. Se on hyvä vaihtokauppa.

Kärsimykset avaavat meidät vastaanottamaan Kristuksen lohdutusta. Ehkä vasta silloin kun omat voimamme loppuvat ja meistä tulee neuvottomia, alamme kääntymään Kristuksen avun puoleen? Ja Häneltä apua riittää. Paavali vakuuttaa, että jos kärsimyksemme ovatkin runsaita, Kristuksen lohdutus on yhtä lailla runsasta. Tekisi mieli sanoa, että lohdutus syö sisäänsä kaiken kärsimyksen ja antaa elämälle uuden mielekkyyden.

Vain kärsivä ja avuton ihminen löytää armahtavan Isän ja runsaan lohdutuksen Jumalan (1:3). Nämä kolmiyhteisen Jumalan keskeiset piirteet ovat kuin kätkettyinä vain paljastuakseen kärsimyksen kouluihin joutuneille. Ajattele näitä sanoja. Läheinen Isä, jota kuvataan sanalla armahtava. Ja Jumala, jolle ominaista on runsas lohdutus lapsilleen.

On kaunista olla elämässään kovasti kärsineen ihmisen lähellä. Sellaisesta ihmisestä on yleensä karissut pois ylimääräinen tietäminen ja yläpuolelle asettuminen. Hänestä huokuu toisille se sama asia, jota hän itse tarvitsee päivästä toiseen: Kristuksen lohdutus. Hän osaa asettua heikon ja kärsivän rinnalle ja tuoda Kristuksen suloista tuoksua epätoivon ja lannistuneen mielen balsamiksi. Hänen elämänsä kertoo suuresta Vapahtajasta ja se tuo lohtua myös toisille kärsiville.

Jeesus kantaa murheesi Isän eteen

”Kantakoon Aaron aina israelilaisten asioita sydämensä päällä Herran edessä.” (2. Moos. 28: 30)

Vanha Testamentti käyttää paljon palstatilaa ylimmäisen papin kuvaukseen ja syykin on selvä: ylipappi edustaa Herraa Jeesusta Kristusta – Hän on meidän todellinen ylimmäinen pappimme.

Ylimmäisen papin asuun piti kiinnittää 12 korukiveä sekä olkatoppauksiin että rinnan kohdalle tulevaan ”kilpeen”. Korukiviin kirjoitettiin Israelin heimojen päämiesten nimet ja ajatus oli, että näin ylipappi kantoi jokaisen israelilaisen Jumalan kasvojen eteen mennessään kaikkeinpyhinpään. Miksi kivet laitettiin olkapäille ja rinnan kohdalle? Olkapää edustaa voimaa Raamatun kielen käytössä, rinta edustaa sydäntä eli rakkautta.

Kristus Jeesus siis kantaa jokaista omaansa Taivaallisen Isän eteen koko voimallaan ja kaikella rakkaudellaan. Jalokiven ominaisuus on siitä ihmeellinen, että se loistaa sitä kirkkaammin, mitä suuremmassa valossa se on. Siis heikoinkin kristitty loistaa Kristuksessa himmentymättömällä loisteella.

Sitten ritakilvessä oli myös uurim ja tummin. Niistä ei ole säilynyt perimätietoa, mutta jollain tavalla niitä käytettiin kysyttäessä Jumalan tahtoa määrättyihin, ihmisten elämään kuuluviin asioihin. Aaronin piti pitää nämä välineet sydämensä päällä, jotta hän kantoi sydämellään aina kaikkia israelilaisten asioita – eli huolia, murheita ja ongelmia.

On lohdullisen huikeaa ajatella, että Jeesuksen sydämellä on tälläkin hetkellä jokaisen lapsensa pulmalliset asiat. Hän pitää niitä sydäntään vasten ihan kuin ne olisivat Hänen omia ongelmiaan. Ja omalla jumalallisella arvovallallaan Hän tuo jokaisen meidän asiamme Taivaallisen Isämme eteen. Hän pyytää jokaisena päivänä – ei mitä tahansa vastausta – vaan juuri sitä vastausta elämäämme, joka on kyllästetty suurimmalla mahdollisella rakkaudella.

Jumala huomaa sielun kivun

”Kun Herra näki, että Leeaa syrjittiin, hän avasi Leean kohdun. Raakel sen sijaan oli hedelmätön.” (1. Moos. 29: 31)

Oman elämämme kipeissä asioissa koemme monesti Jumalan etäiseksi, sellaiseksi, jota ei kiinnosta meidän kokemuksemme. Mutta siinä menemme harhaan. Jumalaa kiinnostaa meidän elämämme ihan kaikkien mausteiden kera.

Kantaisä Jaakobilla oli sattuneista syistä kaksi vaimoa, Leea ja Raakel. Jumala huomasi, että Jaakob rakasti Raakelia enemmän ja tästä johtuen Leea koki joutuvansa syrjään; hän jäi syrjään oman aviopuolisonsa elämästä ja joutui vierestä katsomaan kun hänen sisaransa sai sen rakkauden ja läsnäolon, minkä hän olisi niin kipeästi tarvinnut.

Inhimissuhdetragediaa parhaasta päästä. Mutta Jumala osoittaa meille näissä muutamissa sanoissa, että Hän näkee meidän sydämen kipeisiin tunteisiin; Hän näkee muun muassa syrjinnän, häpeän ja alamittaisuuden. Hän näkee myös sielumme syvät haavat eikä tyydy vain olemaan sivustaseuraaja.

Jumala suojaa ja puolustaa aina sitä, joka kärsii ja kokee epäoikeudenmukaisuutta. Jaakobin syrjinnän tähden Leea sai 4 peräkkäistä poikaa. Viimeisen nimeksi hän antoi Juuda (”kiittää”), koska hän oli Jumalan suosiosta ja avusta niin kiitollinen.

Emme tässä elämässä välty viiltäviltä sielua halkovilta kivulta. Mutta meillä on Taivaallinen Isä, joka näkee elämäämme ja meidän sisäämme tarkemmin kuin pystymme kuvittelemaan. Eikä Hän ainoastaan huomaa kipuamme vaan Hän kärsii kanssamme. Jotkut kärsimykset Hän jättää kyyneleet silmillään meidän elämään tärkeän syyn tähden, toiset Hän raivaa tieltämme.

Jos kärsimysten täytyy jäädä, Hän pitelee meistä kiinni kaikkina kärsimyksemme päivinä ja kuiskaa: ”Ei mitään hätää rakkaani”.