Elämän antajan seurassa

”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57).

Jeesuksen askeleet olivat keveät ja elämänmakuiset. Väsyneenä, ihmisten piirittämänä, mitään omistamatta ja vastusten edessä hän pursusi elämää, joka veti puoleensa kuin seireenit merellisissä tarinoissa.

Jeesus tuli antamaan ihmisille iankaikkisen elämän, elämän, joka saavuttaisi huipennuksen kerran Isän edessä ja olisi samalla elettävissä jo täällä elämän vaihtelevalla maaperällä.

Jeesus käytti vahvoja sanoja ja mielikuvia vakuuttaakseen, että kolmiyhteisestä Jumalasta virtaava elämä olisi enemmän kuin teoria tai pieni alkusalaatti ennen pääruokaa. Yltäkylläinen elämä, täydellinen ilo, janon sammuttava lähde ja nälän täyttävä ruoka olivat kaikki tuntuvia ja maistuvia käsitteitä, jotka herättivät kuulijansa odottamaan enemmän. Etsimään enemmän, olemaan tyytymättä rippeisiin.

Jeesus näytti elämällään miten todellista ja täyttävää yhteys Isään voi olla. Hän sai jatkuvaa elämää – joka sisälsi ilon, luovuuden, elämänhalun, toivon ja luottamuksen – Isältään ja sanoi saman toimivan seuraajillaankin. Miksi? Koska Hän itse jakaisi täsmälleen samaa elämää veljilleen. Minulle ja sinulle.

Se, etten tänään elä lapsen lailla, joka iloitsee Isän läsnäolosta ei tarkoita, ettei sellaista elämää olisi olemassa. Se tarkoittaa sitä, että löydettävää on yhä enemmän. Se tarkoittaa, että minä saan kaiken vaikeuden keskelläkin kirkkaan suunnan jokaiselle elämäni päivälle.

Jeesus, minä tarvitsen tänään sitä elämää, jota vain sinä voit antaa. Tarvitsen näköalaa, sielun tilaa, iloa, jota kukaan ei tukahduttaa ja katsettasi, joka täyttää kurttuun painuneen sieluni keveällä elämänhalulla. Minä tarvitsen sinua. Kipeästi. Aamen.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Yksi ajatus artikkelista “Elämän antajan seurassa”

  1. Jos psalmeista useimmat ovat ikkunoita Jeesuksen sielunmaisemaan, niinkuin itse koen, sieltä löytyy paljon muutakin kuin iloa, luottamusta, keveyttä. Ps. 119 on ainakin omassa mielessäni nimenomaan Jesuksen rukousta alusta loppuun. En osaa sitä muunlaisena edes lukea. Ja siinä sanotaan: ”… olen kuin savun käpristämä leili…minä olen vähäinen ja halveksittu… olen joutunut ahdinkoon ja hätään… paljon olen joutunut kärsimään… olen kuin eksynyt lammas….” Nämäkin tunnot olivat Jeesukselle tuttuja, onneksi.

    Mutta toki hänessä oli elämä, yltäkylläinen elämä. Hän oli ja on runsaudensarvi, josta saamme ammentaa virvoitusta, lohdutusta, toivoa, iloa – mitä kulloinkin tarvitsemme. Mutta, kuten olen ennenkin kirjoittanut, ne jäävät liian usein liian kauas ulottumattomiin, kuin näyteikkunaan, jonka läpi ei pääse.

    Psalmin 119 äärellä ihmettelen aina, miten joka jae ylistää Jumalan käskyjä, säädöksiä, sanaa, tahtoa, tietä, liittoa… Niissä Jeesus riippui. Niistä hän sai voimansa, ilonsa ja lohdutuksensa. Saisinpa itsekin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s