Jumalalla on sinua kohtaan hyvät ajatukset!

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Tässä paljon siteeratussa raamatunkohdassa on hyvin syvä sanoma epätoivoisille ja rikki menneille kristityille. Se tulee parhaiten ilmi – kuten aina – kun tutkimme sanoman taustaa.

Jumalan tuomiot olivat käyneet yli Juudan kansan. Niistä profeetta Jeremia oli varoittanut kansaa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lopulta Babylonia oli hyökännyt Jerusalemin kimppuun, valloittanut sen ja vienyt ison osan kansasta kauas Babyloniaan. Se oli vangiksi joutuneille ja maansa jättäneille äärimmäisen surun ja särkymisen paikka.

Myöhemmin Jeremia saa tehtäväkseen lähettää kirjeen vankeudessa oleville maanmiehilleen. Nämä olivat siis juuri kokeneet Jumalan tuomiot, heidän oli reväisty irti omasta synnyinmaastaan, sukunsa ja ehkä perheensä keskeltä. Mikä oli monelle pahinta, he eivät enää saaneet olla lähellä Herran temppeliä, eli he kokivat olevansa Jumalan selän takana. Heidän tilanteensa oli heidän omissa silmissään toivoton. Raskainta oli se, että he olivat aivan itse aiheuttaneet koko tilanteensa.

Siihen tilanteeseen Jeremia kirjoittaa: ”Herralla on teille hyvät suunnitelmat, Hän antaa teille ihanan tulevaisuuden ja toivon!” Miten käsittämätöntä? Olisiko Jeremia voinut tuona aikana löytää ihmisiä, joilta juuri tulevaisuus ja toivo olivat enemmän kateissa? Olisiko hän voinut tavoittaa kirjeellään enää epätoivoisempia ihmisiä sanomalleen, että Herralla oli heille hyvät suunnitelmat, jotka Hän tulisi toteuttamaan? Jumalan rakastavan sydämen tavoittavatkin useimmiten juuri ne, jotka ovat inhimillisesti toivottomimmassa tilanteessa elämässään.

Yksi asia on vielä pakko sanoa. Jeremia kehotti ihmisiä unohtamaan menneet särkymiset ja elämään tätä päivää (29:5-7). Hän pyysi Herran suulla, että ihmiset nostaisivat päänsä heidän uudessa tilanteessaan ja uskaltaisivat jälleen rohkeasti elää. Se tarkoitti päästämistä irti siitä, mikä oli mennyt rikki ja tuotti häpeää. Mutta myös tietoisuutta siitä, että Herra oli heidän kanssaan kaukana pakkosiirtolaisuudessakin ja tahtoi heidän saavan siellä onnellisen elämän.

Onko sinunkin aika jättää menneet kipeät asiat taaksesi? Me emme saa välttämättä takaisin sitä mitä menetimme mutta Jumala voi siunata meidän tulevaisuutemme. Hän haluaa antaa tulevaisuuden ja toivon juuri niille, jotka ovat ne syvimmin menettäneet!

jumalakantaa

Puu puron partaalla

”Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää” (Jer. 17:8).

Millaisesta ihmisestä tässä puhutaan? Vahvasta, onnistuneesta ja moitteettomasta? Ei, vaan ihmisestä, joka laittaa turvansa Herraan (17:7). Herraan Jeesuksen turvansa laittaminen tarkoittaa niin yksinkertaista asiaa, kuin että luottaa Häneen. Se tarkoittaa sitä, että me annamme elämämme kaikkineen Hänen käsiinsä ja luotamme, että Hän pitää meistä huolen. Onko tämä helppoa? Ei, yksinkertainen usko Herraan Jeesukseen on vaikeaa, koska meissä on jotain, joka aina vastustaa sitä.

Jeesukseen turvaaminen vertautuu Jeremian mukaan puuhun, jonka juuret yltävät suoraan jatkuvasti virtaavaan veteen. Eikö ala kuulostaa ihan Jeesuksen Viinipuu -vertaukselta? Täältäkö elävä Jumalan Sana otti vertauksensa taustan? Tällainen puu Jeremian mukaan ei osaisi pelätä helteitä eikä kuivuuksia, koska sillä olisi aina saatavilla riittävästi elämää.

Meille siis sanotaan, että kuivia aikoja ja helteitä tulee. Joskus olosuhteet tulevat tukaliksi ja joskus kuumuus nousee omasta sielusta. Mutta silloinkin Herraan Jeesukseen turvaava kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Sen täytyy johtua siitä, että Jeesus itse tuottaa kukoistuksen ja hedelmän. Mutta eikö Hän sitä luvannutkin? Eikö Hän pyytänyt luottamaan Häneen ja pysymään Hänessä? Eikö Hän varoittanut meitä, että juuremme eivät saa ravintoa muualta kuin Hänestä?

Jumala kutsuu sinua siunatuksi, kun jaksat luottaa Häneen, eli Hänen Raamatusta löytyviin lupauksiinsa. Tiedäthän ne? Hän ei odota sinun kukoistavan ja tuottavan mitään omassa voimassasi tai edes yhteistyössä Hänen kanssaan. Ei, Hän vain pyytää, että kurottaisit juuresi sinne, missä vesi virtaa vapaana ja ilmaiseksi. Jeremian aikaisemmat jakeet avaavat sanomaa vielä syvemmälle (17: 5-6): Herraan luottaminen on sitä, että Hän saa yksin olla turvamme ja Jumalamme.

Miten tämä Herraan turvaaminen onnistuu tai miten sellainen halu ylipäätään meissä syntyy? Vastaus on jälleen yksinkertainen. Lainaan nyt Daniel Preussia kirjasta Yksin Kristus: ”Ainoastaan sanoma Jeesuksesta meidän Vapahtajastamme, sijaisestamme, jonka kautta meillä on anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä, luo ja ylläpitää uskon.” Tuo lause kannattaa lukea muutamaankin kertaan, ajatuksella.

puupurojen_IMG_3442

Mitä on parannuksen tekeminen, osa 3

”Nyt minä käännyn ja kadun, minä käsitän nyt mitä olen tehnyt, ja lyön rintaani. Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut” (Jer. 31:19).

Jeremia kuvaa Israelin kansan parannuksentekoa sen näkemisenä mitä se on tehnyt, katumisena ja kääntymisenä Jumalan puoleen. Synti on vaivannut ja se on ollut kuin raskas paino, jota he ovat näännyttävän pitkään kantaneet.

Juuri ennen tätä synnin tunnustamista ja kääntymistä on edeltänyt Jumalan armon lupaus: ”Sinulla on tulevaisuuden toivo” (j. 17). Uskon, että aitoa parannuksentekoa edeltää aina Jumalan armollinen vetäminen Hänen puoleensa. Silloin Pyhä Henki sekä näyttää meidän syntimme (jotka voimme nimetä) että osoittaa Jumalan Karitsaa, joka on kuollut syntiemme tähden.

Jeesus käyttää kääntymisestä sanaa ”metanoia”, joka tarkoittaa mielenmuutosta. Sitä sanaa voisi kuvata niin, että paimen huutaa kohti jyrkännettä juoksevaa lammaslaumaa: ”kääntäkää suuntanne, olette menossa kohti tuhoa!” Kääntyminen tarkoittaa siis sen näkemistä, että nykyisellä tiellä ollaan menossa kohta vararikkoa ja sen jälkeistä kääntymistä Jeesuksen puoleen. Tähän sanaan liitetään monesti kehoitus synnistä luopumiseen. Jos se ymmärretään niin, että ihminen itse ensin pystyy luopumaan synneistään, jotta hän voisi kääntyä Jeesuksen puoleen, esitän vastalauseen. Silloin parannuksenteosta tehdään – ehkä tahtomattaankin – ihmiskeskeinen suoritus, jonka palkkana on Jumalan anteeksiantamus ja armo. Rajanveto on tässä kuin veteen piirretty viiva mutta sitäkin tärkeämpi. Ja tästä saa olla vapaasti ja hyvillä mielin eri mieltä.

Tässä vaiheessa saatetaan esittää ajatus, että tuollainen parannuksenteon opettaminen johtaa hengelliseen välinpitämättömyyteen. Jos ihmisiä ei kehoteta parannuksenteossa luopumaan synneistään, se vie synnin hyväksymiseen. Olen eri mieltä. Siis täsmennän, kehoitus synnistä luopumiseen on raamatullista, mutta sen tekeminen armon ehdoksi mielestäni ei.

Jeesuksen luokse fariseuksen taloon tullut syntinen nainen itki Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän oli Jeremiaan kirjan tavoin käsittänyt mitä oli tehnyt ja se oli syynä Jeesuksen luokse hakeutumiseen. Eikö Jeesuksen olisi tässä vaiheessa täytynyt sanoa: ”Kuule, saat kyllä anteeksi, mutta sinun täytyy nyt päättää, ettet enää tee syntiä?” Sen sijaan nainen jatkoi itkemistään, koska koskettaessaan Jeesusta hän tunsi syvälle käyvää armoa ja rakkautta.

Jeesuksella oli tämän jälkeen paljon sanottavaa paheksuvalle yleisölleen. Teen yhteenvedon: nainen sai paljon anteeksi, ehdoitta ja ilman yhtään muuttumisvaatimusta. Mitä se Jeesuksen mukaan vaikutti? Liian löyhän armon tähden seuraavaa kevyttä syntielämän jatkamista? Ei, Jeesus sanoi, että nainen alkoi rakastamaan paljon. Siis Paljon. Hän sai ehdoitta anteeksi ja siitä seurasi, että häneen syttyi rakkaus Vapahtajaan. Lähtikö hän Jeesuksen luota jatkamaan syntistä elämäänsä entiseen malliin. Ei varmasti. Tuliko hänelle epäonnistumisia. Tuli. Mutta jos hän kaatui entisiin tai uusiin synteihin, hän kertoi ne Ylösnousseelle Vapahtajalleen. Hän ei halunnut armon synnyttämän rakkauden takia murehduttaa Jeesusta ja siksi piti tilivälit lyhyinä. Sitä armo vaikuttaa.

Mitä on parannuksen tekeminen, osa 1

Päivittäistä parannuksentekoa, osa 2

autuaita

Miksi vammani eivät parane?

”Miksi valitat vammojasi, itket tuskaasi, joka ei hellitä? Monien rikoksiesi ja lukemattomien syntiesi tähden minä olen tämän sinulle tehnyt” (Jer. 30:15).

Koska meillä on jatkuva taipumus elää elämäämme ilman, että Herra on siinä keskuksena, joudumme monesti hätään. Etsimme apua tahoilta, jotka lopulta pettävät alta ja jäämme huutamaan tyhjyyttämme.

Synti on ennen kaikkea sitä, ettemme anna Jumalan olla todellinen Jumala elämässämme. Ylpeydessämme haluamme elää riippumattoman tahtomme ja omien voimiemme varassa. Riippumattomuus Jumalasta on synnin alkujuuri, siihen ensimmäiset ihmiset lankesivat – he halusivat olla kuin jumalia, tietää ja tuntea kuin Hän. Siksi he rikkoivat suoran Jumalan käskyn ja kuolivat hengellisesti. Synti aiheuttaa aina kärsimystä.

Siirryn nyt kirjoittamaan minä -muodossa etten antaisi vaikutelmaa, että kirjoitan kevyesti yläpuolelta. Minä olen itkenyt ja huutanut vammojani, jotka omat syntini ovat saaneet aikaan. Olen hakenut sisäistä mielekkyyttä asioista, jotka Herra on kieltänyt ja siinä samalla rikkonut itseni. Ja läheisiäni. Kyse ei ole pelkästään psykologiasta, lapsuuden vammoista ja niin edelleen – niistäkin kyllä – vaan ihan omasta syntisyydestäni. Olen halunnut valita sisäisen elämänmielekkyyden muulta kuin yhteydestä Jumalaan. Olen kärsinyt Jeremian tavoin vammoistani ja itkenyt tuskaani, joka ei hellitä.

Voiko kristitylle käydä näin? Voi. Näin kävi muun muassa Hengellä täytetylle kuningas Daavidille. Hän rikkoi Herran käskyjä vastaan haluamalla Batseban itselleen ja kuule miten Hän voihkii:

”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä” (Ps. 32: 3-4).

Olenko omien vammojeni ja synneistäni johtuvasta kärsimyksestä johtuen toivottamassa tilanteessa? Olisin, ellei Herra jatkaisi Jeremian kirjan lupauksella: ”Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut jota kutsutaan nimellä `Hylätty vaimo´, sinut, josta kukaan ei välitä” (Jer. 30:17).

On olemassa siis Hyvä Paimen, joka ei oleta että, pystyisimme parantamaan itsemme ja löytämään kotiin. Ei, Hän tulee koko matkan pimeyteemme ja itkuumme, nostaa meidät harteilleen ja kuiskaa: Sinä olet minun. En ikinä hylkää sinua!” Hän todella pystyy parantamaan sisäisen luopumuksemme ja vaikuttamaan sen, että tahdomme elää Hänen yhteydessään, Hänen tahtonsa raja-aitojen sisällä. Siellä olemme turvassa. Hänelle on turvallista luovuttaa koko syntisyytensä ja vammansa.

olenitkenyt