Mitä on armo?

”Hän laulaa nyt muille ihmisille: `Minä tein syntiä ja vääristin oikeuden, mutta minulle ei maksettu samalla mitalla`” (Job. 33:2).

Syytetty kuulee oikeudessa tuomionsa. Raskauttavat todisteet ovat kiiistattomat ja niin syytetty määrätään elinikäiseen vankeuteen.

Oikeussaliin juoksee lempeäkatseinen mies, joka viittoilee itselleen puheenvuoroa: ”Herra tuomari, minä haluaisin kärsiä vankeusrangaistuksen syytetyn puolesta.” Niin syytetyltä irroitetaan käsiraudat ja samat kahleet asetetaan syyttömän käsiin. Katseet kohtaavat.

Minulle ei makseta samalla mitalla elämäni syntejä ja epäonnistumisia koska armo on asettunut minun ja Jumalan väliin. Tämä armo on personoitunutta laatua. Jeesus Kristus on todella omilla hartioillaan kantanut minun syntieni painon ja kokenut todellisen rangaistuksen.

Armo antaa kristitylle uuden laulun. Sisäinen valitus ja tuomion odotus vaihtuu iloisiin sävelmiin: ”Minä kyllä ansaitsin samalla mitalla, mutta Jeesus rakasti minua enemmän! Hän asettui puolustamaan minua ja minä sain armon!”

Myötätunnon voima

”Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa” (Job. 42:10).

Jobin tarina kuvaa kysymysmerkkejä täynnä olevaa menetystä ja kärsimystä, yksin jäämistä parhaiden ystävien keskellä. Mutta tarinan päätös on uskomaton osoitus siitä, miten Jumala kykenee kääntämään kaikkensa menettäneen ihmisen elämän jälleen elämisen arvoiseksi.

Oletko huomannut, miten Jumala nosti Jobin elävän kirjoihin? Hän vaikutti hänen ympärillä olevissa ihmisissä myötätuntoa ja halua antaa omastaan. Lohduttavat sanat valuivat toivoa ja taloudellinen apu nosti Jobin jaloilleen. Kun jokainen antoi hieman, saldona oli Jobin elämän kaunis päätösluku.

Kristillinen elämä on elämää toisia ajatellen. Me tarvitsemme myötätunnon vallankumousta, Jumalan näkökykyä, jotta näkisimme ahdingossa olevia ihmisiä ja olisimme valmiita hyppäämään antamisen kutsumukseemme.

Ilman ystävien muuttunutta asennetta Jobia kohtaan kirjan päätös olisi surullinen. Ilman meidän myötätuntoa monet läheisemme jäävät vailla Jumalan siunaavaa kosketusta. Ja me samalla, antajina ja saajina.

Anna meille, Isä, tahtoa koskettaa kärsiviä lähimmäisiämme rakastavalla tavalla. Auta meitä antamaan aikaamme, ajatuksiamme, sanojamme ja varojamme niille, jotka odottavat Sinun apuasi. Aamen.

Jos olisit asemassani

”Jos te olisitte minun asemassani” (Job. 16: 4).

Jobin ystävät yrittivät auttaa kovia kokenutta ystäväänsä sillä ymmärrysvarastolla, mikä heillä oli. He eivät kyenneet ymmärtämään Jobin tuskaa, koska he eivät olleet itse kokeneet mitään vastaavaa.

Job tuskaantuikin sanoihin, jotka osuivat harhaan: ”Jospa olisitte minun asemassani! Tietäisitte tuskani – silloin teidän sananne olisivat erilaisia; ehkä olisitte vain hiljaa.”

Jobin sanat ovat tosia tänäänkin. Mietin, miten paljon riitelemme ja väittelemme, annamme ohjeita ja tuomitsemme vain sen tähden, ettemme kykene ymmärtämään toisen näkökantaa. Me arvioimme elämää sen yhden näkökannan kautta, jonka kokemamme elämä on meille antanut ja haluamme laittaa muutkin samaan muottiin. 

Ehkä juuri siksi Jumala laittaa lapsiaan kulkemaan erikoisia ja monesti kipeitäkin teitä? Joudumme joskus jopa niiden ihmisten asemaan, joita ennen heittelimme kivillä vain jotta oppisimme näkemään elämän kipuja ja kipeitä ihmisiä Jumalan silmin.

Jumalan seurakunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat varustettu Kristuksen myötätunnolla. Maailma tarvitsee Jumalan hehkua. Ehkä sinua on valmistettu tulessa juuri tätä varten? Ehkä sinua on taottu Jumalan alaisinta vasten, jotta osaisit kohdata niitä, joille ohuet vakiosanat eivät riitä?