Kategoria: Jobin kirja

Mitä on armo?

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Hän laulaa nyt muille ihmisille: `Minä tein syntiä ja vääristin oikeuden, mutta minulle ei maksettu samalla mitalla`” (Job. 33:2).

Syytetty kuulee oikeudessa tuomionsa. Raskauttavat todisteet ovat kiiistattomat ja niin syytetty määrätään elinikäiseen vankeuteen.

Oikeussaliin juoksee lempeäkatseinen mies, joka viittoilee itselleen puheenvuoroa: ”Herra tuomari, minä haluaisin kärsiä vankeusrangaistuksen syytetyn puolesta.” Niin syytetyltä irroitetaan käsiraudat ja samat kahleet asetetaan syyttömän käsiin. Katseet kohtaavat.

Minulle ei makseta samalla mitalla elämäni syntejä ja epäonnistumisia koska armo on asettunut minun ja Jumalan väliin. Tämä armo on personoitunutta laatua. Jeesus Kristus on todella omilla hartioillaan kantanut minun syntieni painon ja kokenut todellisen rangaistuksen.

Armo antaa kristitylle uuden laulun. Sisäinen valitus ja tuomion odotus vaihtuu iloisiin sävelmiin: ”Minä kyllä ansaitsin samalla mitalla, mutta Jeesus rakasti minua enemmän! Hän asettui puolustamaan minua ja minä sain armon!”

Myötätunnon voima

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa” (Job. 42:10).

Jobin tarina kuvaa kysymysmerkkejä täynnä olevaa menetystä ja kärsimystä, yksin jäämistä parhaiden ystävien keskellä. Mutta tarinan päätös on uskomaton osoitus siitä, miten Jumala kykenee kääntämään kaikkensa menettäneen ihmisen elämän jälleen elämisen arvoiseksi.

Oletko huomannut, miten Jumala nosti Jobin elävän kirjoihin? Hän vaikutti hänen ympärillä olevissa ihmisissä myötätuntoa ja halua antaa omastaan. Lohduttavat sanat valuivat toivoa ja taloudellinen apu nosti Jobin jaloilleen. Kun jokainen antoi hieman, saldona oli Jobin elämän kaunis päätösluku.

Kristillinen elämä on elämää toisia ajatellen. Me tarvitsemme myötätunnon vallankumousta, Jumalan näkökykyä, jotta näkisimme ahdingossa olevia ihmisiä ja olisimme valmiita hyppäämään antamisen kutsumukseemme.

Ilman ystävien muuttunutta asennetta Jobia kohtaan kirjan päätös olisi surullinen. Ilman meidän myötätuntoa monet läheisemme jäävät vailla Jumalan siunaavaa kosketusta. Ja me samalla, antajina ja saajina.

Anna meille, Isä, tahtoa koskettaa kärsiviä lähimmäisiämme rakastavalla tavalla. Auta meitä antamaan aikaamme, ajatuksiamme, sanojamme ja varojamme niille, jotka odottavat Sinun apuasi. Aamen.

Jos olisit asemassani

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Jos te olisitte minun asemassani” (Job. 16: 4).

Jobin ystävät yrittivät auttaa kovia kokenutta ystäväänsä sillä ymmärrysvarastolla, mikä heillä oli. He eivät kyenneet ymmärtämään Jobin tuskaa, koska he eivät olleet itse kokeneet mitään vastaavaa.

Job tuskaantuikin sanoihin, jotka osuivat harhaan: ”Jospa olisitte minun asemassani! Tietäisitte tuskani – silloin teidän sananne olisivat erilaisia; ehkä olisitte vain hiljaa.”

Jobin sanat ovat tosia tänäänkin. Mietin, miten paljon riitelemme ja väittelemme, annamme ohjeita ja tuomitsemme vain sen tähden, ettemme kykene ymmärtämään toisen näkökantaa. Me arvioimme elämää sen yhden näkökannan kautta, jonka kokemamme elämä on meille antanut ja haluamme laittaa muutkin samaan muottiin. 

Ehkä juuri siksi Jumala laittaa lapsiaan kulkemaan erikoisia ja monesti kipeitäkin teitä? Joudumme joskus jopa niiden ihmisten asemaan, joita ennen heittelimme kivillä vain jotta oppisimme näkemään elämän kipuja ja kipeitä ihmisiä Jumalan silmin.

Jumalan seurakunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat varustettu Kristuksen myötätunnolla. Maailma tarvitsee Jumalan hehkua. Ehkä sinua on valmistettu tulessa juuri tätä varten? Ehkä sinua on taottu Jumalan alaisinta vasten, jotta osaisit kohdata niitä, joille ohuet vakiosanat eivät riitä?

Syvyys huutaa syvyydelle

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”En minä suitsi suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, valitan sieluni katkerassa murheessa” (Job. 7:11).

Jobin kärsimysnäytelmä on vailla vertaa. Lempeä mies joutui kokemaan rusikovaa menetystä päivästä toiseen kunnes hänestä ei ollut kuin raapimaan savenpalalla paiseitaan.

Job uskalsi itkeä kohtaloon. Hän puhui Jumalalle tuskaansa – kukaan toinen ei olisi ymmärtänyt. Parhaat ystävät kokeilivat kyllä, mutta he eivät olleet koskaan luodanneet vastaavia syvyyksiä.

Jobin teloginen ymmärrys sekoittui mielipuoliseen kipuun. Hän itki sitä, että sanat ampuvat suunnattoman surun tähden harhaan.

Jumala oli taho, jolle oli turvallisesta valittaa. Jumala oli syvyys, joka ymmärsi syviä sivuraiteen sanoja. Vaikka luotetuimmat hengelliset ohjaajat kääntyivät toisaalle, Jumala oli ja pysyi kuulolla.

Job tiesi, että Jumala näki Hänen tilanteensa tarkoin. Hän ei ymmärtänyt kärsimyksensä syitä mutta tiesi, että Jumala tiesi. Se tieto oli todellinen ongenkoho.

Jobilla ei ehkä ollut elämänhalua kärsimyksensä keskellä. Mutta hän laski päivänsä Luojansa käsiin. Mitään menetettävää ei enää ollut, ehkä ei mitään toivottavaakaan. Mutta Jumala oli sanova viimeisen sanan. Hän ei saanut olla kuin sankari, jolla ei ollut voimaa auttaa.

Jumala ei ole sarjakuvien pettävä sankari meillekään. Hän ei nitkahda eikä horju. Hän ei käännä katsettaan eikä väistä kipeitä huutojamme.

Kyyneleenmuotoisia rukouksia

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Kyynelsilmin minä katson Jumalaan” (Job. 16:20).

Raamatussani on kyseisen kohdan perässä päivämäärämerkintä. Kun tänään luin Jobin kirjaa, pysähdyin merkintään. Se kuvaa yhtä elämäni epätoivoisinta hetkeä.

Joskus ihminen voi olla niin ahdistunut, ettei osaa sanoittaa sitä rukouksen muotoon. Ei sanallisesti eikä mielessä. Sitä Job taisi kokea. Hän nosti päänsä, katsoi ylös samalla kun kyyneleet virtaisivat hänen poskiltaan.

Jobin elämän lopun me tiedämme. Jumala näki hänen kyyneleensä.

Jumala näkee myös sinun kyyneleesi. Vaikka tiesi olisi tänään tukossa, pyyntösi paremmasta huomisesta ovat menneet kyyneleenmuotoisina paketteina Taivaan rukouskäsittelijälle.

Kipu, jota eivät sanat tavoita

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät että hänen tuskansa oli hyvin suuri” (Job. 2:13).

Miten syvää tuskaa ihminen voi kokea? Yksi esimerkki on Raamatun Job, joka menetti hetkessä kaiken. Yltäkylläisyys ja loisto olivat kadonneet tuhkakasaan, jonka päällä Job istui ja raapi savipalalla paiseitaan.

Jobin viisaat ystävät tulivat apuun. Kun he näkivät Jobin tilanteen, he tavoittivat kivun, jota eivät sanat yltäisi kuvaamaan. Ajattele, että he asettuivat istumaan samaan tuhkakasaan ja olivat järkytykseltään seitsemän vuorokautta tyystin hiljaa.

Job on Raamatussa lohduttava esimerkki elämän murtumisesta, joka voi tavoittaa jokaisen meistä. Kärsimyksen ja omien väärien valintojen yhteys ei ole aina niin suora. Jotkut saavat kokea järkyttäviä asioita, toiset säästyvät.

Jobin kertomus vakuuttaa, että Jumala on koko ajan tietoinen kaikesta. Vaikka kärsimyksen perimmäiset syyt jäävät isolta osaltaan piiloon, Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän kykenee muuttamaan tuhkakasan takaisin ilon herskyviin hetkiin.

Kanssaihmisinä voimme oppia Jobin ystävien ensimmäisestä kriisiapuviikosta paljon. Aina ei tarvitse olla vastauksia valmiina. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja – eiväthän ne ehkä voisi tavoittaa toisen syvää tuskaa. Myötäeläminen riittää, ja siinä onkin riittävä haaste jokaiselle meistä.