Jumala on lähellä

Jeesusta edeltänyt myöhäisjuutalaisuus ajatteli, että Jumala oli vetäytynyt kauaksi. Uskonnollinen elämä oli lain käskyjen pitämistä. Jumalasuhde ja sitä kautta pelastus perustui lain noudattamiseen eli ihmisen omaan aktiivisuuteen. Nykyhetkessä etäinen Jumala oli läsnä taas aikojen lopulla, tuomiolla.

Jeesus tuli ilmoittamaan Jumalan, joka tuli ihmistä lähellä – Jumala kanssamme. Hän tuli julistamaan sellaista suhdetta Jumalaan, joka oli iloista, lapsenomaista, luottavaista ja vapaata. Jeesuksen mukaan kaikki annettiin ihmisille lahjana; olihan Hän, ihmiseksi tullut Jumalakin tullut maailmaan ilman ihmisten ansioita ja vaikutusta.

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat olivat ajan hengellisen johtajiston mielestä kirottua rahvasta, joka ei täyttänyt lain mittaa. Pietarikin työnteli Jeesusta alussa kauemmaksi toteamalla, että hän oli syntinen mies. Mutta juuri syntisiä varten Jeesus tuli ja Hänellä oli heille sanoma – Jumala on tullut teitä lähelle.

Ensimmäinen seurakunta eli tästä Herran läsnäolosta ja läheisyydestä. Siitä kumpusi sen ilo ja elinvoima, kärsimystenkin keskellä. He odottivat – Jeesuksen opetuksen mukaisesti – lapsenomaisesti saavansa Jumalalta kaiken mitä tarvitsivat. Heille kääntymys oli juuri tähän iloiseen ja lapsenomaiseen luottamukseen kääntymistä. Tätä taustaa vastaan on helppoa ymmärtää myös Uuden Testamentin yksittäistä kristittyä ja seurakuntaa kehottavat osiot: käsi Jumalan kädessä kiinni elämä oli Hengen täyttämää ja Herran tahtoa tahdottiin totella Herran antamin voimin ja Hänen läheisyydessään.

Meillä on jatkuva vaara menettää tämä tietoisuus läsnäolevasta Jumalasta. Silloin jäljelle jää vain ulkoinen ja raskas uskonto. Usko muuttuu iloisesta ja vapaasta apaattiseksi ja ahdistavaksi. Mutta tiedätkö mitä? Jeesus kutsuu sinua ja minua tulemaan tänäänkin Hänen luokseen ja jättämään Hänen käsiinsä kaiken raskaan. Hän kutsuu meitä levolliseen ja luottavaiseen uskonsuhteeseen kanssaan ja vakuuttaa, että Hän on elämässämme läsnäoleva Jumala.

Jumalaonlahella_DSC02439

Jeesuksen tuhlaileva rakkaus

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ajateltiin olevan kolme ihmisryhmää, jotka olivat pelastuksen ulkopuolella: lapsenmieliset, arvottomat ja syntiset (Eino Sormunen, Jumalan armo – dogmihistoriallinen tutkimus). Jeesuksen ihmeellisestä rakkaudesta kertoo se, että hän käytti maanpäällisen aikansa juuri noiden kolmen ryhmän parissa.

Jeesuksella tuntui aina olevan aikaa lapsille ja Hän kehotti seuraajiaan ottamaan heistä oppia. Vain kasvamalla lasten kokoisiksi he ymmärtäisivät taivaan salaisuuksia ja pääsisivät sen valtakuntaan. Arvottomien ryhmään kuuluivat muun muassa köyhät ja sairaat – heitä Jeesus palveli lakkaamatta. Huomiota herättävää on muuten, että Jeesuksen opetuksen mukaan viimeisellä tuomiolla meiltä kysytään, miten olemme juuri tähän ihmisryhmään suhtautuneet (Matt. 22: 1-14).

Syntisiin Jeesus loi niin läheisiä yhteyksiä, että Hänen vastustajansa saivat siitä aiheen pilkata Häntä. Häntä herjattiin syntisten ystäväksi, mutta sitä hän juuri halusikin olla. Jeesuksen lähelle tulivat julkisyntiset, epäonnistuneet, huonomaineiset ja ulosheitetyt. Jeesus teki näistä ihmisistä valtakuntansa sanansaattajia. Juuri heille Hän uskoi itsensä ja käski heitä sitten jakamaan samaa elävää pelastuksen vettä toisillekin.

Koetko kuuluvasi ihmisryhmään, jota leimaa sanat arvoton, köyhä, ulkopuolinen tai syntinen? Silloin olet Jeesuksen rakkauden kohde. Juuri sinut Hän haluaa ottaa syleilyynsä ja jakaa sinulle hyväksyntänsä. Juuri sinun elämästäsi Hän on kiinnostunut ja tahtoo yhteyttä kanssasi. Hän ei odota sinun pystyvän parantamaan tai muuttamaan itseäsi, vaan tahtoo olla sinun Vapahtajasi ja Parantajasi.

Jeesuksentuhlailevarakkaus

Varo liian tietäviä kristittyjä

”He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa” (Matt. 23:4).

Jeesus varoittaa tässä ihmisistä, jotka kyllä tietävät mikä on oikein Jumalan lain mukaan mutta lukevat sitä ylhäältä käsin toisille. He katsovat Jumalan lain pykäliä ilman Jumalan tahtomaa myötätuntoa ja kokoavat sen säännöt, ohjeet ja kiellot kuin raskaaksi painoksi jo valmiiksi väsyneen ja ongelmaisen ihmisen kannettavaksi. Huomaa, että Jeesus myöntää tällaisten ihmisten saattavan olla oikeassa lain suhteen (j. 3), mutta heiltä puuttuu jotain olennaista: sellaista Jumalan antamaa rakkautta, joka asettuu heikon vierelle ja kantaa hänen kuormaansa.

On helppoa olla hengellinen tietäjä. On helppoa lukea lakia toisille, varsinkin sellaisille, joiden elämä ei mielestämme mene sääntöjen mukaan. On helppoa ja jopa mielihyvää tuottavaa julistaa ylhäältä käsin, miten pitäisi elää ja toimia sekä odottaa, että ihmiset vain tekevät niin kuin me sanomme. Paljon raskaampaa on asettua kärsivän ja kuormitetun asemaan ja rinnalle.

Jeesus moitti hengellisiä ”oikeassa olevia” siitä, että nämä olivat pykäläviidakossaan unohtaneet Jumalan lain keskeisimmän sisällön, sen hengen: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden (j.23). He unohtivat armon.

Armo ei kumoa lakia tai alenna Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Mutta se armahtaa sitä, joka ei niitä vaatimuksia täytä. Se armahtaa syntistä. Ja sellaisia me kaikki olemme. Armo ei kuormita epäonnistuneita kristittyjä lisää eikä kerro miten heidän tulisi itse ratkaista ongelmansa. Se kertoo Eräästä, joka on kantanut jo kaikki kuormat ja pitänyt puolestamme kaikki Jumalan käskyt. Armo viitoittaa tietä tämän Erään luokse, joka on pyytänyt kaikkia uupuneita ja kuormien alle luhistuvia tulemaan luokseen ja lepäämään. Se kutsu on muuten jatkuvasti voimassa (Matt. 11:28).

Hengelliset tietäjät tarvitsevat lakia murskaamaan heidän ylemmyytensä. Minä tarvitsen sitä useinkin. Mutta väsyneet, kuormitetut ja epäonnistuneet eivät tarvitse enempää ohjeita. He tarvitsevat kuulla sanomaa suuresta Vapahtajasta, joka on heitä kohtaan säälivä ja laupias.

Tähän loppuun. Muistatko Jeesuksen sanoneen, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten? Ja muistatko, kuinka Hän poikkeuksellisen ankarin sanoin varoitti viettelemästä yhtäkään heistä? Luulen, että Hän ei tarkoittanut pelkästään viettelyä syntisiin tapoihin. Hän tarkoitti samalla (ja ehkä pääasiassa?), ettei lastenmielisten rohkeaa, iloista ja yksinkertaista uskoa saa varastaa. Sitä ei saa muuttaa vaikeammaksi. Vaikeuksia kyllä aina riittää, mutta Jumalan omia ei saa vietellä pois yksinkertaisesta luottamuksesta Kristukseen. Muuten heille jää vain raskaat kuormansa. Silloin heiltä hukkuu kristinuskon keskus: ristiinnaulittu Kristus. Tätä asiaa minun ja ehkä meidän kaikkien on syytä miettiä ja rukoilla.

Varo1

Kristuksessa pysyminen

Meidän uskomme varmasti tärkein asia on pysyä kiinni Jeesuksessa. Tätähän Jeesus korosti meille Johanneksen evankeliumin 15. luvussa. Hän sanoi opetuslapsille, että he eivät voisi tehdä mitään todella Jumalan silmissä kestävää ilman Häntä, mutta Hänessä pysyen he kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa.

Kysymme ensin, mitä on tämä hedelmä, jota me Kristuksessa pysymällä kannamme? Uskon, että se liittyy vahvasti rakkauteen. Nimittäin se, joka pysyy Jeesuksessa, rakastaa Jumalaa ja kanssaihmisiään. 

Huomatkaamme tässä kuitenkin oikea järjestys: me rakastamme, koska pysymme Kristuksessa. Rakastamisesta ei siis saa tulla sellaista ihmisen itsensä pidettävää ehtoa, jonka pidettyään tämä ajattelee olevansa kelvollinen Kristuksen yhteyteen. Rakkaus on puhtaasti vaikutus meidän elämänyhteydestämme Vapahtajaamme. Kun olemme yhteydessä Häneen, saamme rakastaa toisia sillä rakkaudella, jolla Hän meitä rakastaa.

Kristuksessa pysymisessä on myös muitakin ”sivuvaikutuksia”. Hänessä pysymällä me voimme kokea yli ymmärryksen käyvää rauhaa (Joh. 14: 1). Hänessä me saamme elää uskoamme todeksi levosta käsin – alamme nojata yhä enemmän Hänen täytettyyn työhönsä ja se tuottaa meille iloa ja vapautta. Kristuksessa pysymisen yksi luonnollinen seuraus on myös rakkaudellinen ja sielua ravitseva yhteydenpito (rukous) Isään.

Emme pysty tyydyttävästi vastaamaan Kristuksessa pysymisen olemukseen puhtaasti vain tarkastelemalla niitä vaikutuksia, mitä meidän yhteytemme Häneen saa aikaan. Seuraavaksi mietimmekin Raamatun valossa, mitä tämä pysyminen oikein tarkoittaa.

Jeesus käytti itse viinipuuvertausta (Joh. 15: 1-6) kuvatessaan tätä elintärkeää ja niin ihanaa yhteyttä. Hän kuvasi meitä oksina, jotka ovat kiinni puun rungossa. Rungon tehtävä on välittää kaikki hedelmän tuottamiseen tarvittava elinvoima oksille. Siis runko ja juuret varmistavat ilman oksien osuutta sen, että kaikki kasvulle tarvittavat elementit ovat jatkuvasti olemassa. Isää Jeesus kuvaa viinitarhuriksi, joka huolehtii oksien yhteydestä runkoon. Viinitarhuri rakkaudella ja suurella kärsivällisyydellä karsii, nostaa ja puhdistaa oksia, jotta nämä olisivat elinvoimaisia ja hyvinvoivia. Mikä on oksien (meidän) tehtävä? Eihän oksa voi itse yrittää liittyä puuhun. Oksan tehtävänä on ymmärtää, että se on täysin riippuvainen puusta. Oksan tulisi siis nauttia hyvän Viinitarhurin hellästä huolenpidosta ja Viinipuun tarjoamasta elämästä. 

Jeesuksen vertauksen mukaan – hämmentävää kyllä – oksa, joka on kaikessa puhdas rungon antien vastaanottaja, voi alkaa kuvitella tuottavansa jotain ilman runkoa. Ikään kuin ilmassa heiluvalla pienellä oksantyvellä olisi itsellään juuret, joilla se hankkisi maaperästä ravinnon. Sitten se voisi katsella omia hedelmiään tyytyväisenä ja ylpeillä niillä sekä rungolle että muille oksille. Jos oksa näin alkaisi tulla itseriittoiseksi, se menettäisi yhteytensä viinipuuhun ja tippuisi elottomana maahan.

Paavali jatkaa tätä samaa ajatusta kirjeessään galatalaisille. Hän puhuu ihmisille, jotka luulivat kristillisyyden olevan lainomaista kilvoittelua paremman hengellisen elämän toivossa (pitää tehdä sitä ja tätä jne.). Näille kristityille Kristus ei enää merkinnyt kaikkea, sekä alkua, että loppua koko hengellisessä elämässä, vaan he olivat keskittyneet omiin hengellisiin suorituksiin. He luulivat elävänsä Jumalalle mieliksi ponnistellessaan äärimmilleen Häntä miellyttääkseen. Paavalin tuomio heille oli juuri siksi varsin ankara ja tyly: ”Te olette joutuneet eroon Kristuksesta… (Gal. 5:4)” Miksi näin oli käynyt niin tosissaan yrittäville uskoville? Paavali kertoi heille syyn: ”… te olette langenneet pois armosta. (Gal. 5:4) ” He eivät siis enää olleetkaan lapsenomaisen luottavaisesti kiinni Viinipuussa, joka olisi tarjonnut heille vapaasti kaiken tarvittavan.

Tämä on Kristuksessa pysymisen ydinajatus: se on pysymistä armossa! Armossa pysyminen on sitä, että minä heikkona ja tarvitsevana kristittynä katson Jeesukseen, joka on minun kaikkeni. Hänen sovituskuolemansa kautta olen nyt päässyt Isän lapseksi ja tässä lapsen asemassa minulla on jo kaikki se, mitä voisin ikinä tarvita. Minä olen kiinni Viinipuussa ja tämä yhteys ravitsee minua päivittäin yli tarpeitteni. Minun ei tarvitse ponnistella ollakseni Jumalan lapsi, yhtä vähän minun tarvitsee ponnistella niiden antien tähden, jotka minä jo omistan olemalla Jeesuksessa.

Kristuksesta pois joutuminen on sitä, että aletaan kiinnittää huomiota enemmän omaan hengellisyyteen, omiin suorituksiin ja kilvoitteluun, kuin Kristukseen (katso myös Kol. 2:16–23). Kuinka suunnaton vaara tämä onkaan meille jokaiselle! Tällainen lainomainen kristitty ei ymmärrä, että Kristus itse on personoitu Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja Hänen lisäkseen ei ole mitään enempää. Meidän Taivaallinen Isämme joutuu meitä tässä tilassamme ollessamme viinitarhurin ominaisuudessa ”karistelemaan” ja meissä karisee pois kaikki turhat luulot mahdollisuuksistamme elää kristillistä elämää omien voimiemme avulla.

Armossa pysyvä kristitty katselee jatkuvasti ristiinnaulittua Kristusta. Hän tietää, että itse kaikkivaltias Jumala on antautunut ja murtunut siksi, jotta hänelle olisi jatkuva elämä ja yltäkylläisyys. Hän on kaikessa elämässä täydellisen riippuvainen Jeesuksesta. Jeesus on hänen syntiensä sovittaja, hänen omantuntonsa puhdistaja ja hänen kantamiensa hedelmien aikaansaaja!

kristuksessapysyminenIMG_6494

Hengellisten lihasten pullistelua

Meillä kristityillä on monesti tapana esitellä oman uskomme erinomaisuutta toisillemme. Me haluamme, että meidän hengellisyytemme, uhrautumisemme, antautumisemme, moraalimme ja viisautemme huomattaisiin. Aivan samoin hengelliset työntekijät helposti pinnan alla kilpailevat keskenään siitä, kuka saa eniten aikaan, kuka tavoittaa eniten ihmisiä ja kenen puheet ovat suosituimpia. Ainakin itse syyllistyn tähän. Myös kristilliset järjestöt monesti haluavat osoittaa omaa paremmuuttaan toisiinsa nähden.

Opetuslapset myös kävivät tiukkoja keskusteluja siitä, kuka heistä oli suurin. Matteuksen evankeliumin luvussa 18 huomaamme yhden tällaisen väittelyn. Kun he eivät päässeet yksimielisyyteen, kysyivät he asiaa Jeesukselta. Kysymys oli verhoiltu laajemmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa.” Juuri hetkeä ennen voin vain kuvitella, kuinka esimerkiksi Pietari korotti ääntään ja sanoi: ”Muistakaa, että minä olen juuri tullut alas kirkastusvuorelta ja minä olin se, joka kävelin veden päällä. Enköhän minä siis saa lähimmän istuimen Jeesuksen viereltä taivaan valtakunnassa?” Pietari, Jaakob ja johannes olivat juuri olleet kirkastusvuorelta Jeesuksen kanssa ja nähneet Hänen kirkkautensa. Sen olisi pitänyt saada heidät ymmärtämään oma pienuutensa ja syntisyytensä, tehdä heidät nöyriksi. Mutta sen sijaan he alkoivatkin pullistella hengellisiä lihaksiaan.

Jeesus sanoi heille jotakin, joka on meillekin äärimmäisen tärkeä läksy: ”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Uskon Jeesuksen sanojen olleen järkytys opetuslapsille. Olivathan he Jeesuksen itsensä valitsemia apostoleja. ”Meidänkö on käännyttävä?” Jeesuksen sana kääntymisestä tarkoittaa ”jyrkkää käännöstä”, suuntaa oli siis vaihdettava kokonaan.

Jeesus tarkoitti, että Jumalan valtakunnassa ei voida pullistella omilla hengellisillä lihaksillaan. Uudessa liitossa ei kertakaikkiaan ole sijaa ihmisen omille suorituksille ja hengelliselle kilpailulle. Ihmisten kesken ei voi olla arvoasteikkoja, vaan vain Kristuksen armo merkitsee.

Täyskäännös merkitsee luopumista omasta ylemmyydestään ja kaikista niistä ajatuksista, että meistä voisi tulla jotakin erinomaista Jumalan valtakunnassa omien tekojemme kautta. Lapsenkaltaiseksi tuleminen tarkoittaa kaiken itseriittoisuuden kieltämistä ja nöyrtymistä samalle viivalle toisten kanssa. Voi olla, että Jumala on antanut jollekin valtavia hengellisiä lahjojaan mutta silti tällainen kristitty – olkoon hän kuinka näkyvästi esille tahansa –  on yhtä armonkerjäläinen kuin muutkin. Tämä on vaikea mutta tärkeä läksy oppia.

Jeesuksen tarkoittamassa lapsenkaltaisuudessa on toinenkin esille nostettava opetus: lapsi osaa ottaa lahjan vastaan ja nauttia siitä. Kun annamme lapsillemme jouluna lahjapaketin, he ottavat sen iloiten vastaan ja alkavat repiä lahjapapereita auki. He eivät mieti, ovatko arvollisia saamaan lahjan tai miten heidän pitäisi korvata se. He eivät ajattele, että heidän tulisi olla lahjan hankinnassa tai sen käyttämisessä yhteistyössä vanhemman kanssa. Sitä Jumala meille omille lapsilleen toivoisi. Kun Hän antaa meille pelastuksen, me voisimme ottaa sen iloiten vastaan ja nauttia siitä. Meidän ei tarvitsisi epäillä Jumalan taka-ajatuksia tai pitää lahjaa ”liian hyvänä uutisena”. Meidän ei tulisi miettiä, kuinka voisimme maksaa hänelle lahjan takaisin. Meidän tulisi lapsenomaisesti iloita siitä.

metsa