Mitä on kristillinen elämä?

”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani”. Gal. 2:20

Kristillinen elämämme ei voi olla mitään vaikeaa tai raskasta, kun kerran lapset ymmärtävät sen lainalaisuudet helpoiten. Se ei ole yhtä kuin ”tee tätä, vältä tuota” -sääntökokoelma, jota yritämme hiki päässä ja ahdistuneena noudattaa.

Kristillinen elämä on yksinkertaista luottamusta Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Hän ei ole vain jotain, jonka kanssa olemme tekemisissä uskomme alussa, kuin pelkkä portti, josta lähdemme liikkeelle. Hän on myös se tie, jolla kuljemme, leipä, joka ravitsee meitä ja vesi, jota juomme janoomme.

Kristillinen elämä on elämää Jeesuksen yhteydessä. Se on uskoa Häneen pelastajana, vanhurskauttajana ja myös pyhittäjänä.

Kristittynä eläminen tarkoittaa sitä, että minä tuon päivittäin puutteeni Hänelle ja Hän vastaa niihin. Uskoni kasvaessa opin yhä nopeammin ja yksinkertaisemmin turvaamaan Herraani ja se riittää.

Tätä tarkoittaa eläminen Hengessä. Se tarkoittaa irti päästämistä omista ponnisteluista ja luottamista Jeesukseen, joka rakastaa meitä ja huolehtii meistä. Tässä luottamuksessa Jeesuksen Henki vaikuttaa meissä sekä tahtomista että tekemistä.

Miten vastaanotan Jumalan siunaukset?

Raamattu kuvaa siihen 2 tapaa: lain teot ja uskossa kuulemisen. Lain teot tarkoittavat kaikkia niitä tekoja, joilla yritämme saavuttaa Jumalan suosiota, siunauksia tai ylläpitää pelastustamme. Kyseeseen tulee tällöin sinänsä hyvät asiat kuten rukoileminen, antautuminen, synnin vastustaminen, Raamatun lukeminen, ja niin edelleen. Teemme näitä asioita, jotta Jumala siunaisi meitä.

Sitten on toinen tapa, jota nimitetään uskossa kuulemiseksi. Se tarkoittaa sitä, että kristitty kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle lahjoittaa, uskoo ja ottaa lahjan vastaan. Tässä vaihtoehdossa ihminen ei itse suorita mitään vaan yksinkertaisesti tyhjin käsin ottaa vastaan sen, mitä Jumala on luvannut antaa. Olennaista ei myöskään ole se minkälainen ihminen on vaan se, miten armollinen Jumala on.

Kun kirjoitin alussa, että Raamattu kuvaa kaksi tapaa Jumalan siunausten omistamiseen, se ei aivan pidä paikkaansa. Totta on kyllä se, että ihminen usein yrittää ansaita Jumalan siunauksen omalla toiminnallaan. Mutta ihminen voi elää lähellä Jumalaa vain kuulemalla Jumalan armolupauksia ja yksinkertaisesti uskomalla ne.

Riippumatta siitä millaista elämäsi on tänään, uskalla uskoa ja ottaa vastaan Jumalan lupaukset. Hän antaa sinulle Poikansa Jeesuksen ja Hänessä on koko Jumalan täyteys. Uskalla tulla lapsenmieliseksi, joka ottaa vastaan ja nauttii lahjasta.

Järkyttyneet opetuslapset

”… ja sanoi: `Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.´” (Matt. 18:3)

Opetuslapset olivat varmaan järkyttyneitä. He olivat tehneet vakavissaan mielestään asiallisen kysymyksen siitä, kuka ja miten voisi olla suurin taivasten valtakunnassa? Jeesus oli vinkannut pienen lapsen paikalle. Lapsen ikä on kreikankielen käyttämän sanan perusteella enintään 7 vuotta. Jeesus osoitti pientä lasta ja vastasi opetuslapsille: ellette tee suunnanmuutosta elämässänne, te ette ylipäätään pääse taivasten valtakuntaan.

Vastaus oli kaikkea muuta, mitä kysyjät olivat ajatelleet. He pystyivät vain tuijottamaan pikkuista lasta ja miettimään, miten he voisivat olla hänenlaisiaan. Mitä Jeesus tarkoitti tiukilla sanoillaan?

Hetkeä aikaisemmin hän oli käskenyt varoa fariseusten oppia (Matt. 16:6). Se tarkoitti, että tuli varoa omavoimaista ja itseriittoista hengellistä elämää. Sitten kohta hän osoitti lasta ja sanoi, että joka nöyrtyisi lapsen tasolle, hän olisi suurin Jumalan valtakunnassa.

Pieni lapsi ei pärjää yksin, vaan tarvitsee vanhempiensa tukea, rakkautta ja ohjausta. Lapsi on halukas ottamaan kaiken hyvän vastaan juuri siitä syystä, ettei hänen omavoimaisuuden illuusio ole vielä kehittynyt. Lapsi on huoleton, koska ”isi kyllä hoitaa”.

Niin kristitynkin on hyvä kasvaa monissa kovissa kouluissa tarvitsevaksi ja puutteelliseksi. Silloin hän voi vain katsoa Taivaallista Isäänsä ja pyytää Häneltä kaikkea, mitä hän elämäänsä kulloinkin tarvitsee. Jeesuksen sanojen mukaan se on nöyrtymisen koulu – itseriittoisuudesta on vaikeaa päästä eroon.

Lapsi osaa myös ottaa lahjan vastaan ja iloita siitä. Siitähän pelastuksessa on juuri kyse. Jumala tarjoaa meille ilmaista pelastusta, koska Hän itse on maksanut siitä suunnattoman suuren hinnan. Siinä missä aikuinen miettii mitä taka-ajatuksia lahjan antajalla on, lapsi osaa ottaa lahjan käyttöön.

Pysy vapaudessa!

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä on kristityn vapaus? Mistä minä kristittynä olen vapaa ja mihin minun ei tule enää alistua?

Paavali piirtää Galatalaiskirjeessä vastauksena kuvaa perheestä. Hän kirjoittaa kristittyjen olevan Jumalan lapsia; kristitty kuuluu siis Jumalan perheväkeen ja voi tuntea Jumalan läheisenä ja turvallisena Isänä.

Lapsen ei tarvitse puolustella asemaansa perheessä tai pelätä jatkuvasti joutuvansa yhteyden ulkopuolelle. Lapsen ei myöskään tarvitse todistella kuulumistaan perheeseen tekemisillään. Hän on syntymänsä puolesta Isän rakastama ja siunaama.

Evankeliumi lahjoittaa meille siis avoimen, läheisen ja turvallisen yhteyden Jumalaan. Voimat, jotka sotivat evankeliumia vastaan, tahtovat repiä meidät ulos tuosta suhteestamme. Paras tapa taitaa olla uskotella lapselle, ettei hän todellisuudessa ole sellaisenaan rakastettu ja ettei hän kelpaa perheeseen. Turvallisuuden sijaan astuu pelko ja riittämättömyys.

Monet kristityt elävät pelon ja riittämättömyyden takia Jumalan ”huoneen” ulkopuolella. Ovi on heille jatkuvasti auki ja Isä kutsuu heitä astumaan sisään, mutta on ikään kuin heidät olisi sidottu pysymään ulkopuolella. Ilo läheisestä suhteesta Isään on muuttunut epätoivoksi siitä, osaanko olla Isälleni riittävän hyvä ja Hänen arvollisensa.

Evankeliumi ei kysy meiltä, millaisia me olemme, vaan millaisen aseman Jeesus Kristus on meille hankkinut. Ja vastauksesta voimme olla varmoja: täydellisen ja turvallisen suhteen rakastavaan ja meitä innolla odottavaan Isään. Tuossa suhteessa ei enää ansaita mitään eikä pelätä joutuvamme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Perhesuhteissa on kyllä sääntönsä ja kurinsa. Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan niiden arvojen perustalle, joita he itse pitävät tärkeinä. Niin Taivaan Isäkin kasvattaa meitä Jumalan perheen käytöstavoille. Hän haluaa, että Hänen lapsistaan näkyy sitä samaa laupeutta, rakkautta ja vihaa pahaan, joita Hän itse kokee ja jotka ovat osa Hänen olemustaan.

Me Jumalan lapsina opimme hitaasti ja välillä otamme yhden edistysaskeleen jälkeen tuntuvaa takapakkia. Mutta kaiken aikaa olemme perhesuhteen sisäpuolella. Siellä ei rakkautta ansaita, siellä ei ole pelkoa eikä siellä tarvitse olla häpeää. Siellä on lapsen varmuus siitä, että minut hyväksytään tällaisenaan. Sitä on kristillinen vapaus.

Kärsimys ja lohdutus

”Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat runsaina tulleet osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2. Kor. 1:5)

Kärsimys eri muodoissaan kuuluu kristityn elämään loppuun saakka. Jotkut kyllä opettavat, että kärsimyksen voi välttää noudattamalla tiettyjä oppeja tai pyhittymällä riittävästi, mutta Raamattu ei tue sellaista ajattelua. Ei myöskään Jumalan ihmisten kokemukset koko kristillisen kirkon historiassa. Asia tuntuu olevan toisin päin: juuri ne, jotka ovat olleet vahvimmin Jumalan välikappaleina, ovat saaneet myös kärsiä eniten.

Kärsimystä ja ahdistusta on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Olen kirjoittanut niistä monta artikkelia, enkä ala nyt yksilöimään kärsimysten moninaisuutta. Jumalalla on kuitenkin meille kullekin varattuna omat kärsimysten koulumme ja ne ovat rakkaudella räätälöityjä juuri meille. Kärsimysten koulussa ihmisen luontainen vahvuus saa mennä menojaan ja tilalle astuu Kristuksen vahvuus. Se on hyvä vaihtokauppa.

Kärsimykset avaavat meidät vastaanottamaan Kristuksen lohdutusta. Ehkä vasta silloin kun omat voimamme loppuvat ja meistä tulee neuvottomia, alamme kääntymään Kristuksen avun puoleen? Ja Häneltä apua riittää. Paavali vakuuttaa, että jos kärsimyksemme ovatkin runsaita, Kristuksen lohdutus on yhtä lailla runsasta. Tekisi mieli sanoa, että lohdutus syö sisäänsä kaiken kärsimyksen ja antaa elämälle uuden mielekkyyden.

Vain kärsivä ja avuton ihminen löytää armahtavan Isän ja runsaan lohdutuksen Jumalan (1:3). Nämä kolmiyhteisen Jumalan keskeiset piirteet ovat kuin kätkettyinä vain paljastuakseen kärsimyksen kouluihin joutuneille. Ajattele näitä sanoja. Läheinen Isä, jota kuvataan sanalla armahtava. Ja Jumala, jolle ominaista on runsas lohdutus lapsilleen.

On kaunista olla elämässään kovasti kärsineen ihmisen lähellä. Sellaisesta ihmisestä on yleensä karissut pois ylimääräinen tietäminen ja yläpuolelle asettuminen. Hänestä huokuu toisille se sama asia, jota hän itse tarvitsee päivästä toiseen: Kristuksen lohdutus. Hän osaa asettua heikon ja kärsivän rinnalle ja tuoda Kristuksen suloista tuoksua epätoivon ja lannistuneen mielen balsamiksi. Hänen elämänsä kertoo suuresta Vapahtajasta ja se tuo lohtua myös toisille kärsiville.