Avainsana: masennus

Tulessa valmistuvia sairaanhoitajia

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia” (2. Kor. 1:4).

Miten monet ovatkaan tänään elämänsä perimmäisessä nurkassa, istuvat ennen niin komeasti loistavien rakennusten raunioissa ja itkevät sydäntään, joka ei jaksa enää sykkiä vaaditulla voimalla?

Jeesus Kristus tuntee sydämessään jokaisen alakuloisen, ahdistetun ja särkyneen. Hänen sydäntään polttaa yhden tien sivuun jääneen, pelkojen vankilaan sysätyn ja menetysten tulvan kokeneen ihmisen tarina.

Jumala tahtoo auttaa meitä näkemään Hänen tavallaan ja tuntemaan Hänen sydämensä iloa ja tuskaa. Kun tavoitteena on jakaa lohdutusta niin alas, missä vain yksikin ihminen tänään hoipertelee, kutsumuksena on ymmärtää, miten paljon vaikeutta ihmissieluun voi mahtua. Se tieto tulee vain kokemuksen kautta.

Jumala ei säästynyt apostoliaan irvisteleviltä ja pelottavilta vastuksilta. Ei, Hän salli niiden tulla, jotta Paavali voisi hehkua enemmän kuin oman sydämensä myötätunnosta. Jumalan lasten kutsu ei ole muuttunut.

Arvokkaimmat jalokivet loistavat pimeässä. Ne ovat olleet suunnattomassa puristuksessa, jotta niistä säteilisi ilahduttava kauneus.

Tulessa valmistuvia lohduttajia, niitä maailma kaipaa. Minä uskon, että juuri sinä olet yksi valituista jalokivistä.

Mahdottomuudesta säteilevää iloa

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Olen puhunut tämän teille, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11).

Jeesus piti viimeisiä opetushetkiään nuhjuisille opetuslapsille ennen kuolemaansa. Edessä oli hirveä, ruumiin ja sielun särkevä kärsimysnäytelmä, malja, jonka edessä Jeesus vavahteli ja oli poissa sijoiltaan.

Ennen Via dolorosaa Jeesus mainitsi, kuin ohimennen, että Hän koki sisimmässään syvää iloa. Olosuhteet eivät säteilleet kirkkautta eikä tulevaisuus ollut punaista ruusutarhaa; ilon lähde oli siellä, mistä mekin sen tavoitamme.

”Olen puhunut tämän teille, jotta…” Uskon, että opetuslapset muistelivat näitä sanoja monesti. Sanoja, joiden voimasta ilo hiipi vaivihkaa sielun ikkunoista sisään ja keskellä pimeää sytytti kaikki loistelamput palamaan.

Miten voisin itse löytää Jeesuksen ilon? Miten voisin kokea sitä keskellä ahdistavia tulevaisuudennäkymiä? Miten ilo voisi voittaa masennuksen ja uupumuksesta seuraavan näköalattomuuden? Palaan Jeesuksen sanoihin, sanoihin, jotka ovat kirjoitettu ylös juuri siksi, että me saisimme itkeä ja haukkoa sisäämme vapauttavaa taivaallista ilmaa elämän tunkkaisuudessa.

Tänään en tavoita iloa olosuhteista enkä inhimillisistä laskelmista. Huolet eivät ole vähentyneet eikä vaikeudet poistuneet. Mutta silti Jeesus opettaa ärsyttävän rohkeasti ilosta. Sen täytyy olla olemassa siis minuakin varten, meitä jokaista kärsivää varten.

Tule, Jeesus ja palauta meidät sanojesi äärelle! Anna ilosi vyöryä näkymättömän maailman levollisuudesta sielumme levottomuuteen. Anna meidän juuri tänään ja tässä levätä sinun voimallisten ja elämää luovien sanojesi varassa, Sinun varassasi!

Nouse kohti toivoa, sieluni!

Published on by Jaakko Pirttiaho4 Comments

”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?” (Ps. 42:6).

Psalmin kirjoittaja tarkastelee tunnemaailmaansa kuin itsensä ulkopuolelta ja tekee sille pysäyttävän kysymyksen: ”Miksi olet painunut masennukseen ja toivottomuuteen?”

Helppoa olisi vastata, että koska elämä on liian raskasta, huonoja uutisia tulee hyviä enemmän, voimat ovat huvenneet taisteluissa, joita ei alun perinkään annettu voitettaviksi ja koska sisintä pusertaa kylmäävä tunne siitä, että on kaiken kivun keskellä lopulta yksin.

Mutta sieluni, miksi silti olet masentunut ja piehtaroit hikisenä lakanoissa? Onko Jumala laittanut lapun luukulleen, muuttanut etelän aurinkoon pinacolada kädessään ja laittanut pinkkiin iPhoneensa sinun nimesi kohdalle merkinnän ”Älä vastaa”?

Sieluni, Jumala on edelleen paikoillaan. Hänen lupauksensa ovat paikoillaan ja rakastava katse on paikoillaan, sinussa. Parasta mitä voit tehdä, on odottaa Häntä kuin paahteisen kesäpäivän terassikukka kastelijaansa.

Uskalla levittää kivusta käpristyneet siipesi auki ja ole varma, että vielä tuuli puhaltaa ja nostaa sinut uusiin korkeuksiin. Vielä saat näköaloja, joiden kautta saat katsoa jumittuneita päiviäsi ja kysyä: ”Miksi olit niin masentunut, sieluni?”